Städel-museo · Frankfurt · Riippumaton opas
Städel-museon ääniopas,
viisi kohdetta, ilmaiseksi.
Viisi äänitettä, jotka soivat tässä, mitään ei tarvitse asentaa. Städelin kokoelma kattaa yli 700 vuotta taidetta, ja Chiaro kertoo mistä tahansa sen osasta yhden kuvan perusteella.
Chiaron tekemä. Ei sidoksissa Städel-museon ylläpitäjään.
Goethe Rooman Campagnalla
Städel-museo, Frankfurt
Tämä oli ilmainen osuus
Kuvaa mikä tahansa Städel-museon teos, niin Chiaro kertoo sen tarinan.
Viisi kohdetta · 11 minuuttia kuunneltavaa
Viisi kohdetta, yksi kierros,
siinä järjestyksessä, jossa kuljet.
Tämä Städel-museon ääniopas kulkee kahdessa kerroksessa ja viiden maalauksen kautta, ja ensimmäisenä on Goethe. Reitti alkaa toisesta kerroksesta modernin taiteen salista 1, nousee sitten yhden kerroksen ylös vanhojen mestarien luo: Grünewaldin harmaat pyhimykset salissa 2, Bosch salissa 5 ja Botticellin Medicien kaunotar salissa 13, ja Vermeerin Maantieteilijä salissa 7 säästetään loppuun. Kuunneltavaa on kaikkiaan noin yksitoista minuuttia; museon oman sovelluksen Highlight Tour kestää 45 minuuttia, joten tämä on lyhyt versio.
Rakensimme jokaisen lauseen Städelin digitaalisen kokoelman pohjalta, josta näkee jokaisen maalauksen nykyisen salin, ja lisäksi yhden ulkopuolisen lähteen pohjalta kustakin teoksesta. Maalauksia ripustetaan uudelleen, ja osa lähtee lainaan ulkomaille. Jos siis salissa 7 on käyntipäivänäsi jotain muuta kuin Vermeer, museon oma seinäteksti on se, johon luotat, ja sinun sähköpostisi korjaa tämän sivun.
Kohde 1/5 · Toinen kerros, moderni taide, sali 1
Goethe Rooman Campagnalla
Johann Heinrich Wilhelm Tischbein · 1787 · Öljy kankaalle, 166 × 210,3 cm
Huomaa
- Hänen jalkansa. Kiveä pitkin ojentuva jalka päättyy kenkään, joka näyttää toiselta vasemmalta; museo itse kutsuu sitä selittämättömäksi omituisuudeksi.
- Kohokuva hänen olkansa takana: Ifigeneia kohtaa Oresteen ja Pyladeen, saman näytelmän tarina, jota Goethe muokkasi Roomassa runomittaan.
- Caecilia Metellan pyöreä tornihauta horisontissa ja roomalaisen akveduktin kaaret oikealla.
- Leveälierinen harmaa hattu ja vaalea viitta, saksalaisten taiteilijoiden asu Roomassa tuohon aikaan.
Tekstiversio (2:17)
Hän loikoilee. Se on ensimmäinen asia, joka kannattaa huomata Saksan kuuluisimman kirjailijan kuuluisimmassa muotokuvassa. Goethe ei seiso jalustalla. Hän on oikaissut itsensä kaatuneiden graniittilohkareiden päälle avoimelle maaseudulle Rooman kaakkoispuolelle, kääriytyneenä vaaleaan matkaviittaan, harmaan ja valtavalierisen hatun alla, ja katsoo ohitsesi jotain, minkä vain hän näkee.
Mies, joka hänet maalasi, oli hänen ystävänsä ja isäntänsä. Goethe lähti Italiaan vuoden 1786 syyskuussa incognito, koska Nuoren Wertherin kärsimykset oli tehnyt hänestä liian kuuluisan liikkumaan omalla nimellään, ja hän allekirjoitti nimellä Filippo Miller. Roomassa hän asui taidemaalari Johann Heinrich Wilhelm Tischbeinin luona, ja kaksikko teki retken Campagnan, kaupunkia ympäröivän maaseudun, antiikin hautamuistomerkeille. Tämä vuodelta 1787 oleva kangas on Tischbeinin versio siitä päivästä ja siitä, miten hän näki ystävänsä: moderni mies istumassa antiikin raunioiden keskellä, puolimatkassa niiden maailman ja oman maailmansa välillä.
Katso, mitä Tischbein asetteli hänen ympärilleen. Horisontissa pyöreä torni on Caecilia Metellan hauta. Aivan oikeassa reunassa ovat roomalaisen akveduktin kaaret. Heti Goethen olan takana on kohokuva, jossa on kolme hahmoa. Siinä Ifigeneia kohtaa veljensä Oresteen ja tämän ystävän Pyladeen, ja se on aiheena Ifigeneia Tauriissa -näytelmässä, jota Goethe muokkasi runomittaan ja luki Tischbeinille ääneen.
Katso nyt alas hänen jalkoihinsa. Kiveä pitkin ojennettu jalka päättyy kenkään, joka näyttää kuuluvan toiseen jalkaan. Städel itse kutsuu sitä yhä selittämättömäksi omituisuudeksi: näyttää siltä kuin Goethella olisi kaksi vasenta jalkaa. Kun sen on kerran nähnyt, sitä ei voi enää olla näkemättä.
Ystävyys jäi lyhyemmäksi kuin maalauksen maine. Noin kolmen kuukauden kuluttua miesten tiet erosivat Napolissa. Kangas jatkoi matkaansa. Rothschildin suku hankki sen Italiasta 1840-luvulla ja piti sitä jonkin aikaa Günthersburgin kartanossaan Frankfurtin liepeillä, joka on nykyään yleinen puisto. Vuonna 1887 paronitar Adèle von Rothschild lahjoitti maalauksen Städelille, Goethen kotikaupunkiin, juuri kun uusi Saksan keisarikunta etsi kansallissankareita. Museon mukaan mikään muu muotokuva ei ole muovannut käsitystämme Goethesta yhtä paljon kuin tämä. Nämä siis ovat kasvot, joihin kansakunta hänen kohdallaan päätyi: rennot, mietteliäät ja nilkkojen kohdalta hiukan vinossa.
Kohde 2/5 · Kolmas kerros, vanhat mestarit, sali 2
Pyhät Laurentius ja Cyriacus Hellerin alttaritaulusta
Matthias Grünewald · noin 1509–1510 · Sekatekniikka kuusipaneelille, kaksi paneelia, kumpikin noin 99 × 43 cm
Huomaa
- Cyriacus pitelee prinsessaa leuasta, kun tämän silmät kääntyvät ylös, ja prinsessan kruunu lojuu lattialla hänen jalkojensa juuressa.
- Avoin kirja Cyriacuksen kädessä. Grünewald kirjoitti sen sivuille manauksen latinankieliset sanat.
- Arina Laurentiuksen kädessä, se jolla hänet poltettiin, ja kirjaimet MGN, Grünewaldin monogrammi, hänen paneelinsa oikeassa alakulmassa.
- Jalustoihin kuin kaiverretuiksi kirjoituksiksi maalatut nimet: S. LAVRENCIVS ja S. CIRIACVS.
Tekstiversio (2:14)
Astu lähemmäs, niin nämä kaksi hahmoa lakkaavat näyttämästä maalatuilta. Ne ovat harmaita, valkoisia ja kermanvärisiä, kuin kiviveistoksia tummaa lehvästötaustaa vasten. Tekniikka on nimeltään grisaille, harmaan sävyillä maalaamista kuvanveiston jäljittelemiseksi, ja Städel kuvaa näitä paneeleita sen mestariteoksiksi, kuviksi, joiden edessä alkaa miettiä, katsooko maalausta, patsasta vai itse luontoa.
Ne ovat se, mitä Frankfurtissa on jäljellä yhdestä Saksan renessanssin suurista tilaustöistä. Vuonna 1507 frankfurtilainen kauppias Jakob Heller pyysi Albrecht Düreriä maalaamaan alttaritaulun kaupungin dominikaanikirkkoon. Dürer otti tehtäväkseen keskiosan ja liikkuvat siivet. Nämä kaksi paneelia, saman alttaritaulun kiinteät siivet, annettiin toiselle maalarille, Mathis Gothart Nithartille, jonka tunnemme Grünewaldina, ja hän maalasi ne noin vuosina 1509 ja 1510.
Arinaa pitelevä pyhimys on Laurentius, diakoni, ja arina on se, jolla hänet poltettiin kuoliaaksi. Etsi hänen paneelinsa oikeasta alakulmasta kirjaimet M, G ja N, Grünewaldin monogrammi. Toinen diakoni on Cyriacus, manaaja. Hän pitelee nuorta naista leuasta, ja naisen silmät kääntyvät ylös. Nainen on Artemia, Rooman keisari Diocletianuksen tytär, ja hänestä ajetaan ulos demonia. Hänen kruununsa on pudonnut lattialle hänen viereensä. Eikä Cyriacuksen toisessa kädessä oleva kirja ole pelkkä koriste-esine. Grünewald kirjoitti sen avoimille sivuille manauksen latinankieliset sanat, jotka päättyvät Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen.
Ja nyt käänne. Tämän alttaritaulun keskusta, Dürerin oma paneeli, ei ole enää olemassa. Se myytiin vuonna 1615 Baijerin Maksimilian I:lle ja tuhoutui tulipalossa Münchenissä vuonna 1729. Jos tunnet Wienin Albertinassa olevan kuuluisan piirustuksen kahdesta rukoilevasta kädestä, tunnet luonnoksen yhteen sen apostoleista. Tilauksen kuuluisinta nimeä muistetaan siis täällä nykyään lähinnä toisessa kaupungissa säilytettävän luonnoksen kautta, ja alttaritaulun ulkopuolen kaksi harmaata pyhimystä ovat se, mitä Frankfurtilla yhä on. Ne kuuluvat kaupungin historialliselle museolle, ja ne ovat olleet Städelissä pysyvänä talletuksena vuodesta 1922.
Kohde 3/5 · Kolmas kerros, vanhat mestarit, sali 5
Ecce homo
Hieronymus Bosch · noin 1490 · Sekatekniikka tammipaneelille, 71,1 × 60,5 cm
Huomaa
- Vasemman alakulman kalpeat, puoliksi liuenneet hahmot. He ovat perhe, joka maksoi maalauksen; heidät maalattiin yli varhain ja paljastettiin vasta hiljattain.
- Suiden lähellä leijuvat kultaiset goottilaiset sanat, Pilatukselta Ecce homo ja väkijoukolta Crucifige eum, jotka toimivat kuin puhekuplat.
- Rupikonna sotilaan kilvessä oikeassa reunassa, yksi Boschin pahan vertauskuvista.
- Rauhallinen, lähes tyhjä kaupungintori oikeassa yläkulmassa: Jerusalem kuvattuna alankomaalaiseksi kaupungiksi.
Tekstiversio (2:14)
Katso ensin vasempaan alakulmaan, koska se on maalauksen oudoin kohta. Siellä on kasvoja, jotka näyttävät puoliksi liuenneen kiveen: kalpeita harmaita aaveita, yksi hahmo munkin tonsuurissa, hänen vieressään rivi pikkuruisia päitä. Ne eivät ole virhe, eivätkä ne ole keskeneräisiä. Ne ovat perhe, joka maksoi tämän maalauksen, ja suurimman osan maalauksen elinajasta kukaan ei nähnyt heitä.
Hieronymus Bosch maalasi tämän Ecce homon noin vuonna 1490, vaikka tammipaneelin vuosirenkaat viittaavat johonkin vuosien 1475 ja 1485 välille. Nimi on Pontius Pilatuksen lause Johanneksen evankeliumista, Katso ihmistä, jonka hän lausui näyttäessään Jeesuksen kansanjoukolle ruoskimisen jälkeen. Bosch kirjoittaa sanat kuvaan. Etsi Pilatuksen läheltä kultaiset goottilaiset kirjaimet, Ecce homo, ja väkijoukosta nouseva vastaus, Crucifige eum, Ristiinnaulitse hänet. Ne toimivat melkein kuin sarjakuvan puhekuplat.
Lahjoittajilla oli oma repliikkinsä. Heidän hahmonsa alakulmissa vaurioituivat ja maalattiin yli jo varhain. Röntgenkuvaus löysi heidät pinnan alta vuonna 1983, ja nyt näkyvät jäänteet paljastettiin vasta muutama vuosi sitten. Heidän kokonsa kertovat talouden arvojärjestyksen. Lapset ovat paljon pienempiä kuin isä ja yksi pojista, munkki, ja juuri munkki lausuu perheen rukouksen: Salva nos Christe redemptor, Pelasta meidät, Kristus Lunastaja.
Maalausta oli muutettu toisellakin tavalla ennen kuin se päätyi Frankfurtiin. Städelin museoyhdistys osti sen vuonna 1917, keskellä ensimmäistä maailmansotaa, berliiniläisen keräilijän Richard von Kaufmannin kokoelman huutokaupasta. Siihen mennessä joku oli peittänyt Kristuksen, jonka Bosch maalasi pelkässä lannevaatteessa, lattiaan asti ulottuvalla kaavulla. Museo poisti kaavun ennen kuin maalaus pantiin ensimmäistä kertaa näytteille.
Anna nyt katseesi löytää Boschin tavallinen seurue. Pilatuksen yläpuolella istuu pöllö, ja oikealla sotilaan kilvessä istuu iso rupikonna, kaksi vanhaa pahan vertauskuvaa. Nosta sitten katse oikeaan yläkulmaan, kauas huudoista. Siellä on leveä, hiljainen kaupungintori, jonka poikki kulkee muutama hahmo: Jerusalem myöhäisgoottilaiseksi alankomaalaiseksi kaupungiksi puettuna, jatkamassa elämäänsä kuin mitään ei tapahtuisi.
Kohde 4/5 · Kolmas kerros, vanhat mestarit, sali 13
Naisen idealisoitu muotokuva (Simonetta Vespucci nymfinä)
Sandro Botticelli · noin 1480–1485 · Sekatekniikka poppelipaneelille, 81,3 × 54 cm
Huomaa
- Kaulakorun kameo. Se jäljittelee Neron sinettiä, antiikin karneolia, jossa ovat Apollon ja Marsyas ja jonka omisti Lorenzo de’ Medici.
- Kolme irtonaista hiustupsua keskellä; eräs tutkija tulkitsee ne alaspäin käännetyiksi liekeiksi.
- Pää tiukassa profiilissa, kun taas olkapäät kääntyvät sinua kohti, jotta riipus näkyisi.
Tekstiversio (1:55)
Hän on suurempi kuin odotat. Museo kuvaa tätä puolivartalokuvaa luonnollista kokoa suuremmaksi, ja salin toiselta puolelta profiili näyttää kolikon muotokuvalta: suora nenä, pitkä kaula, yksi tyyni silmä, joka katsoo kuvasta ulos oikealle eikä koskaan sinuun.
Sitten hiukset vievät huomion. Helminauhoilla kierretyt palmikot, päälaen ristiin kiertävä punainen nauha, valkoinen sulkatöyhtö, olan yli heitetty pitkä letti, ja kaiken tämän keskellä kolme vapaana riippuvaa tupsua. Yksikään kunniallinen firenzeläisnainen ei poseerannut muotokuvaansa tämän näköisenä, ja siinä on koko asian ydin. Städel kutsuu kuvaa ihannemuotokuvaksi eikä muotokuvaksi tarkassa mielessä: nuori nainen mytologian nymfin roolissa.
Kasvoihin on silti liitetty nimi. Taidehistorioitsija Aby Warburg esitti ensimmäisenä, että nainen on Simonetta Vespucci, Giuliano de’ Medicin rakastajatar, joka kuoli nuorena, ja museon oma teosnimi mainitsee hänen nimensä sulkeissa. Tuoreempi tutkija, Emanuele Lugli, on esittänyt, että keskellä olevat kolme tupsua ovat alaspäin käännettyjä liekkejä, koska renessanssin aikana uskottiin hiusten sytyttävän himoa. Katso uudelleen, niin et ehkä enää koskaan näe niitä hiuksina.
Katso nyt hänen kaulakoruaan. Soikea riipus on kameo, ja se on todellisen esineen muotokuva. Se jäljittelee Neron sinettiä, antiikin karneolia, johon on kaiverrettu Apollon ja Marsyas ja jonka omisti Lorenzo de’ Medici, tässä peilikuvana. Naisen olkapäät kääntyvät sinua kohti pään pysyessä profiilissa juuri siksi, että näkisit sen. Tuo pieni kivi sijoittaa naisen suoraan Medicien talouden piiriin.
Paneeli on poppelia, ja se on maalattu noin vuoden 1480 ja vuoden 1485 välillä. Kaikki eivät ole varmoja, että käsi on Botticellin; jotkut asiantuntijat antavat teoksen Jacopo del Sellaiolle. Städel on omistanut sen vuodesta 1849 ja ripustaa sen Botticellin nimellä. Pitelipä sivellintä kuka tahansa, tämä on se Firenze, jota useimmat kantavat mielessään: helmiä, täydellinen profiili ja Medicien kokoelman jalokivi solisluun päällä.
Kohde 5/5 · Kolmas kerros, vanhat mestarit, sali 7
Maantieteilijä
Johannes Vermeer · 1669 · Öljy kankaalle, 51,6 × 45,4 cm
Huomaa
- Signeeraus ja roomalaisin numeroin merkitty vuosiluku korkealla takaseinällä oikealla: I. Ver-Meer, MDCLXVIIII.
- Harppi hänen oikeassa kädessään vaakatasossa. Vermeer maalasi sen alun perin pystyyn.
- Karttapallo kaapin päällä, käännettynä Intian valtamerta kohti.
- Hänen kasvonsa, hiukan sumeat ja silmät siristettyinä, kuin hän olisi liikahtanut juuri kuvan ottamisen hetkellä.
Tekstiversio (2:29)
Mies nojaa ikkunan vieressä pöydän ylle harppi oikeassa kädessään ja pysähtyy. Hän on mitannut etäisyyksiä kartalta, ja nyt hän on nostanut katseensa ulos valoon, kuin vastaus olisi juuri saapunut. Tuo tauko on koko aihe. Städel sanoo sen suoraan: kuva ei ole muotokuva eikä tarina. Vermeer yritti maalata hetken, jolloin ihminen tarkastelee maailmaa päässään.
Kaikki hänen ympärillään on hollantilaisen tieteen viimeisintä huutoa, ja Alankomaat oli maailman johtava karttojen tekijä. Kaapin päällä on karttapallo, joka on tunnistettu Jodocus Hondiuksen Amsterdamissa vuonna 1618 julkaisemaksi. Se on käännetty kohti Intian valtamerta, jossa Hollannin Itä-Intian kauppakomppania kävi kauppaa. Takaseinällä riippuu Euroopan rannikoiden merikartta. Vermeerillä oli selvästi lähellään joku, joka tiesi, miten näitä kojeita todella käytettiin.
Katso nyt korkealle oikeanpuoleiselle seinälle. Siinä lukee siistein suuraakkosin hänen nimensä, I. Ver-Meer, ja roomalaisin numeroin vuosiluku 1669. Kaapin ovessa on toinenkin signeeraus. Sillä on merkitystä, koska tämä on yksi vain kolmesta maalauksesta, jotka Vermeer sekä signeerasi että päiväsi. Kaksi muuta ovat Parittaja ja Tähtitieteilijä.
Tähtitieteilijä on tämän maalauksen kaksonen. Se on nykyään Louvressa: sama nuori mies samassa viitassa samanlaisessa huoneessa. Vuonna 2017 kankaan sidosta koskeva tutkimus osoitti, että molemmat maalaukset leikattiin samasta kangaspakasta. Ne pysyivät yhdessä suurimman osan 1700-lukua, myytiin erikseen vuonna 1797 ja kohtasivat uudelleen vasta vuonna 1997 näyttelyssä, joka avattiin Louvressa ja tuli sitten tänne Frankfurtiin.
Kuka oli malli? Jotkut tutkijat ehdottavat Antonie van Leeuwenhoekia, delftiläistä mikroskopistia, joka nimitettiin myöhemmin Vermeerin kuolinpesän uskotuksi mieheksi. Mitään asiakirjaa, joka osoittaisi miesten tunteneen toisensa Vermeerin eläessä, ei ole löytynyt, joten pidä sitä hyvänä arvauksena.
Vermeer muutti mieltään työn edetessä. Pää oli aiemmin enemmän vasemmalla, ja harppi oli ensin maalattu pystyyn eikä vaakatasoon. Katso myös kasvoja. Ne ovat hyvin hienoisesti sumeat, silmät siristettyinä valoa vasten, kuin mies olisi liikahtanut sillä aikaa kun katsoit. Städel osti maalauksen vuonna 1885. Ennen kuin lähdet, katso vielä kerran tuota kättä: harppi pysähtyneenä ilmaan, pää puoliksi kääntyneenä, tiedemies sekunti sen jälkeen, kun hän on saanut idean.
Riippumaton opas · Chiaro
Osoita Chiarolla mitä tahansa Städelissä.
Johann Friedrich Städelin vuoden 1815 testamentti perusti kokoelman, joka ulottuu nykyään Cranachista ja Düreristä Maria Sibylla Merianiin, Max Beckmanniin ja Gerhard Richteriin. Tälle sivulle mahtuu vain viisi sen maalauksista. Muiden kohdalla nosta puhelin salissa maalausta kohti: Chiaro tunnistaa teoksen, kertoo siitä ja jatkaa, jos sinulla on lisäkysymys.
Ennen lähtöä
Kulkuyhteydet
Schaumainkai 63, 60596 Frankfurt am Main, Mainjoen Sachsenhausenin puoleisella rannalla. Kulje Schaumainkain pääsisäänkäynnistä, jossa on hissi; kaikkiin kerroksiin pääsee hissillä.
Metrolinjat U1, U2, U3 ja U8 pysähtyvät Schweizer Platzilla ja raitiovaunut 15 ja 16 Otto-Hahn-Platzilla. Päärautatieasemalta on noin kymmenen minuutin kävely Holbeinstegin kävelysillan yli.
Liput
- Suljettu maanantaisin, mutta museo järjestää ylimääräisiä maanantaiaukioloja joulun ja uudenvuoden aikaan, joten tarkista kalenteri sen verkkosivuilta. Torstaisin auki kello 21:een; tiistaina, keskiviikkona, perjantaina, lauantaina ja sunnuntaina museo sulkeutuu kello 18.
- Lippu maksaa 19 €, alennettu 17 €, ja verkkolippuihin kuuluu aikataulutettu sisäänpääsy. Tiistaisin kello 15–18 Tuesday Special maksaa 10 € ja sisältää erikoisnäyttelyt.
- Alle 12-vuotiaat pääsevät ilmaiseksi, ja alle 18-vuotiaat ilmaiseksi verkkolipun ostaneen aikuisen seurassa. Perhelippua myydään vain museon lippukassalla.
- Pyhien aikaan museo on suljettu 24. ja 31. joulukuuta 2026 ja avautuu 1. tammikuuta 2027 kello 11.
Virallinen ääniopas
Museon opas on sen oma Städel Collection App -sovellus, joka on ilmainen Apple- ja Android-puhelimille ja puhuu englantia tai saksaa. Siinä on ääntä ja kuvia yli 100 teoksesta, 45 minuutin Highlight Tour ja pohjapiirrokset ilman sovelluksen sisäisiä ostoja, ja rakennuksen Staedel_WiFi-verkko on ilmainen ja ilman salasanaa. Nämä viisi kohdetta ovat riippumaton lisä, nekin ilmaisia, ja Chiaro kertoo kaikesta muusta, mikä kiinnittää huomiosi.
Virallinen sivusto →Kysymyksiä
Onko Städel-museoon ilmaista ääniopasta?
On, ja niitä on kaksi. Städelin oma Collection App on ilmainen ja kattaa yli 100 teosta englanniksi tai saksaksi. Toinen on tämä sivu: riippumaton viiden kohteen opas Tischbeinin Goethesta Vermeerin Maantieteilijään, joka soi suoraan selaimessa ja jonka jokaisen raidan alla on teksti. Kaikista muista maalauksista kertoo Chiaro.
Paljonko Städel-museon virallinen ääniopas maksaa?
Ei mitään. Opas on Städel Collection App, ilmainen lataus Androidille ja Applelle, englanniksi ja saksaksi ilman sovelluksen sisäisiä ostoja. Maksat vain sisäänpääsystä, 19 € tai alennettuna 17 €, ja rakennuksessa on ilmainen WiFi.
Missä Maantieteilijä on Städel-museossa?
Kolmannessa kerroksessa, vanhojen mestarien salissa 7. Boschin Ecce homo (sali 5) ja Botticelli (sali 13) ovat samassa kerroksessa. Museon sovelluksessa on pohjapiirrokset, joista näkee jokaisen teoksen nykyisen paikan.
Onko Städel-museo suljettu maanantaisin?
Yleensä on. Maanantai on sulkupäivä, mutta museo järjestää ylimääräisiä maanantaiaukioloja joulun ja uudenvuoden aikaan, joten tarkista sen kalenteri ennen käyntiä. Torstai on pitkä päivä, kello 10–21; muina aukiolopäivinä ovet avataan kello 10 ja suljetaan kello 18. Museo on lisäksi suljettu 24. ja 31. joulukuuta 2026.
Voiko Städelin grafiikkaa ja piirustuksia nähdä?
Ei näyttelysaleissa. Paperille tehdyt teokset vaurioituisivat pitkässä valossa, joten niitä säilytetään varastossa ja esitellään vaihtuvissa näyttelyissä tai pyynnöstä grafiikan ja piirustusten osaston tutkijasalissa. Se on auki keskiviikkona ja perjantaina kello 14–17 ja torstaina kello 14–19, ja sinne pyydetään ilmoittautumaan etukäteen.
Kuinka kauan Städel-museossa kannattaa viipyä?
Viidessä kohteessamme on yhteensä noin yksitoista minuuttia ääntä kahdessa kerroksessa. Museon sovelluksen Highlight Tour kestää 45 minuuttia, ja kokoelma kattaa yli 700 vuotta taidetta, joten varaa enemmän aikaa, jos haluat nähdä muutakin kuin kohokohdat.
Lisää äänioppaita
Chiaron tekemä. Ei sidoksissa Städel-museon ylläpitäjään.