Siirry sisältöön

Hampurin Kunsthalle · Hampuri · Riippumaton opas

Hampurin Kunsthallen ääniopas,
viisi kohdetta, ilmaiseksi.

Kuuntele ne täällä, mitään ei tarvitse asentaa. Pysyvän näyttelyn muut teokset, noin tuhat, ovat Chiaro-sovelluksen tehtävä.

Lataa App Storesta

Chiaron tekemä. Ei sidoksissa Hampurin Kunsthallen ylläpitäjään.

9:41

Vaeltaja sumumeren yllä

Hampurin Kunsthalle

0:00 2:43
Kohde 1/5

Viisi kohdetta · 12 minuuttia kuunneltavaa

Viisi kohdetta, yksi kierros,
siinä järjestyksessä, jossa kuljet.

Vanhan rakennuksen kaksi kerrosta ja viisi teosta löydettäväksi. Neljä niistä on yläkerrassa Lichtwark-galleriassa, jossa kokoelmakierros alkaa salonkimaalauksesta ja jatkuu läpi 1800-luvun; viides on marmoripää alakerrassa katutasossa, uusissa veistossaleissa. Yksikään niistä ei ole viereisessä nykytaiteen rakennuksessa, Galerie der Gegenwartissa. Molemmista sisäänkäynneistä pääsee yhdellä lipulla samaan museoon, mutta kaikki tämän sivun teokset ovat vanhassa rakennuksessa. Äänitteet kestävät yhteensä noin kaksitoista minuuttia; kävely viiden teoksen välillä ilman poikkeamia vie noin kolme varttia.

Jokainen tämän sivun luettelotieto, ajoitus ja mitta on peräisin Sammlung Online -tietokannasta, Kunsthallen omasta kokoelmatietokannasta, ja jokaisen tukena on toinen lähde. Museo ei julkaise salinumeroa yhdellekään yksittäiselle teokselle; sen omat usein kysytyt kysymykset neuvovat kysymään nykyisestä ripustuksesta kävijäpalvelusta, joten tämä sivu kertoo rakennuksen ja kerroksen ja jättää asian siihen. Jos seinällä oleva teoskyltti ja tämä sivu ovat eri mieltä, kyltti on se, joka on maalauksen vieressä. Usko sitä, ja kirjoita meille pari riviä.

Kohde 1/5 · Lichtwark-galleria, yläkerta, 1800-luvun kokoelma

Vaeltaja sumumeren yllä

Caspar David Friedrich · noin 1817 · Öljy kankaalle, 94,8 × 74,8 cm

Huomaa

  • Horisontin oikealla puolella oleva tasalakinen järkäle on Zirkelstein, todellinen kukkula Dresdenin eteläpuolisilla hiekkakivivuorilla. Kaukana vasemmalla oleva kartiomainen vuori on Rosenberg, toukokuussa 1808 Böömin Sveitsissä tehdystä luonnoksesta.
  • Ei signeerausta eikä päiväystä missään kankaalla. Siksi museo sanoo ”noin 1817” eikä nimeä tarkkaa vuotta.
  • Pystyformaatti. Yhdeksänkymmentäviisi senttiä korkea ja seitsemänkymmentäviisi leveä, siis korkeampi kuin leveä, mikä on harvinaista Friedrichin maisemissa.
  • Kävelykeppi oikeassa kädessä ja tuuli hiuksissa. Mies on pukeutunut kuin kaupunkilainen, joka on tarkoituksella lähtenyt vuorille kävelemään.
Tekstiversio (2:43)

Mies seisoo selkä sinuun päin, eikä hän aio koskaan kääntyä. Tummanvihreään takkiin pukeutunut mies seisoo kallionkielekkeellä, kävelykeppi oikeassa kädessään ja tuuli hiuksissaan, ja katsoo jotakin, mitä sinun ei anneta nähdä. Yhdeksänkymmentäviisi senttiä kertaa seitsemänkymmentäviisi. Pienempi kuin julisteissa.

Caspar David Friedrich maalasi teoksen noin vuonna 1817. Kunsthalle sanoo ”noin 1817” eikä anna tarkkaa vuotta, koska Friedrich ei koskaan signeerannut eikä päivännyt maalausta. Siksi monessa kirjassa lukee myös 1818.

Maisema on todellinen, mutta se ei ole yksi paikka. Friedrich kokosi sen piirustuksista, joita hän teki vaellusretkillä Dresdenin eteläpuolisilla hiekkakivivuorilla, satojen kilometrien päässä täältä. Kallio, jolla mies seisoo, on peräisin paperista, jolle Friedrich piirsi kolmantena kesäkuuta 1813 kiivetessään Kaiserkrone-nimiselle kukkulalle, ja tuon piirustuksen marginaaliin hän kirjoitti itselleen muistiin, kuinka korkealla kiven korkeimman kohdan yläpuolella horisontin tarkalleen pitäisi olla. Kartiomainen vuori kaukana vasemmalla on Rosenberg, toukokuussa 1808 tehdystä luonnoksesta. Oikealla sille vastaava tasalakinen järkäle on Zirkelstein. Vasemmalla keskietäisyydellä oleva rosoinen kalliomuodostelma on Gamrig Rathenin lähellä, hieman siistittynä. Friedrich rakensi maan, jota ei ole olemassa, paikoista, jotka ovat.

Kuka mies sitten on? Kukaan ei tiedä. Kunsthalle sanoo sen suoraan: ei ole luotettavaa näyttöä, jonka perusteella miehen voisi tunnistaa, ja aika ajoin toistuvat yritykset nimetä hänet eivät perustu mihinkään. Museo sanoo sen sijaan, että Friedrich tuskin tarkoitti katsojan eläytyvän mieheen. Seisot jonkun takana, joka seisoo maiseman edessä, ja maisema pidetään sinulta piilossa. Tämän maalauksen aihe eivät ole vuoret. Aihe on joku, joka katsoo vuoria, ja sinä, joka katsot häntä.

Teos on Friedrichille epätavallinen myös kahdella yksinkertaisella tavalla. Hän maalasi harvoin pystyformaattiin. Ja hän sijoitti harvoin yksittäistä hahmoa näin suurena, näin ohittamattomana, minkään keskelle.

Tie tälle seinälle ei ollut sileä. Vielä vuonna 1947 maalausta esitettiin väärällä nimellä: se oli luetteloitu Friedrichin aikalaisen Carl Gustav Caruksen teokseksi nimellä Vaeltaja kuilun partaalla. Heinäkuussa 1949 berliiniläinen taidekauppias tarjosi sitä Hampurin Kunsthallelle, ja silloinen johtaja Carl Georg Heise kieltäytyi. Meni vielä kaksikymmentäyksi vuotta. Joulukuussa 1970 Werner Hofmann, joka oli johtanut museota vuoden, sai Stiftung für die Hamburger Kunstsammlungen -säätiön ostamaan teoksen stuttgartilaisen kauppiaan kautta hintaan kuusisataatuhatta Saksan markkaa. Siitä lähtien maalaus on riippunut täällä säätiön pysyvänä lainana, ja kuluneen puolen vuosisadan aikana siitä on tullut 1800-luvun eniten jäljennetty saksalainen maalaus.

Kohde 2/5 · Lichtwark-galleria, yläkerta, 1800-luvun kokoelma

Jäämeri

Caspar David Friedrich · 1823–1824 · Öljy kankaalle, 96,7 × 126,9 cm

Huomaa

  • Hylky. Laivan perä, joka on murskautunut jäälauttojen alle jääkasan oikealla puolella ja puoliksi hautautunut niihin. Useimmat tässä seisovat eivät löydä sitä koskaan.
  • Etualan nuolenmuotoinen jäälohkare ja sen vieressä oleva terävä jäälautta. Kun olet nähnyt laivan, huomaat niiden osoittavan sitä kohti.
  • Taivaan yläreuna, jossa harmaa aukeaa kirkkaaksi siniseksi. Museo tulkitsee tuon aukon ja siinä näkyvän pienen tähden maalauksen ainoaksi toiveikkaaksi asiaksi.
Tekstiversio (2:21)

Jäälaattoja, jotka ovat kallistuneet pystyyn kuin katukivet maanjäristyksen jälkeen ja kasautuvat pyramidiksi keskelle kangasta. Se on rakennuksen kylmin maalaus, ja Friedrich teki sen käymättä koskaan pohjoisessa.

Sen sijaan hän katseli Elbeä. Talvella, joka vaihtui vuodesta 1820 vuoteen 1821, jäät lähtivät joesta Dresdenin lähellä, ja Friedrich meni ulos maalaamaan paikan päällä öljyluonnoksia jäälautoista. Kolme näistä luonnoksista on tässä museossa. Hän säilytti ne ja käytti niitä kaksi tai kolme vuotta myöhemmin tässä teoksessa, suurentaen mittakaavaa, kunnes yhden joen murtuneesta jäästä tuli napameri.

Tilaus tuli keräilijä Johann Gottlob von Quandtilta, joka halusi maalausparin, yhden etelän luonnosta ja toisen pohjoisen. Friedrichille lankesi pohjoinen: pohjoisen luonto koko kauhistuttavassa kauneudessaan, kuten tilauksessa sanottiin. Hänellä oli luultavasti mielessään englantilaisen William Edward Parryn napamatkat. Parry lähti noina vuosina useammin kuin kerran etsimään Luoteisväylää, ja hänen raporttejaan luettiin kaikkialla Saksassa.

Etsi nyt laiva. Se on oikealla, työntynyt jään alle ja puoliksi sen hautaama, ja niin pieni, että useimmat kävijät eivät huomaa sitä lainkaan. Kun olet löytänyt sen, huomaat, että etualan nuolenmuotoinen jäälohkare ja sen vieressä oleva terävä jäälautta osoittavat suoraan sitä kohti.

Maalauksella on ollut useita nimiä. Eräässä aiemmassa, sittemmin kadonneessa versiossa laivan nimi oli Toivo, ja pitkään tämä kangas tunnettiin sen sijaan nimellä Toivon haaksirikko. Hyvä nimi, mutta Kunsthalle haluaisi mieluummin, että katsoisit taivaan yläreunaa, jossa harmaa aukeaa kirkkaaksi siniseksi ja pieni tähti pilkahtaa esiin. Ei elämän torjumista, museo sanoo. Vihje siitä, että jokin säilyy sen jälkeenkin.

Kukaan ei halunnut sitä. Sommittelu ja aihe olivat niin kaukana siitä, mitä ihmiset odottivat, että teos kohtasi pelkkää ymmärtämättömyyttä, ja se oli yhä myymättä, kun Friedrich kuoli vuonna 1840. Hänen ystävänsä, norjalainen taidemaalari Johan Christian Clausen Dahl, osti sen jäämistöstä vuonna 1843, ja kuudenkymmenen vuoden ajan se pysyi Dahlin suvulla Dresdenissä. Sitten, kahdentenakymmenentenätoisena helmikuuta 1905, tämän museon ensimmäinen johtaja Alfred Lichtwark vieraili Dresdenissä Dahlin pojan lesken luona, katsoi maalausta ja kirjoitti kotiin, että napajää oli tutkittu Elben jäidenlähdöstä. Hän osti teoksen samana vuonna hintaan kolmetuhatta markkaa.

Kohde 3/5 · Lichtwark-galleria, yläkerta, 1800-luvun kokoelma

Fryne Areiopagin edessä

Jean-Léon Gérôme · 1861 · Öljy kankaalle, 80 × 128 cm

Huomaa

  • Pieni kultainen Athenen hahmo jalustallaan, aivan keskellä, nimi kirjoitettuna kreikaksi jalustaan. Syyte koskee juuri tätä jumalatarta, eikä kukaan salissa katso häntä.
  • Tuomarit. Rivittäin punaista, kumartuneina ja kaulaa kurottaen, ja takana yksi mies jaloillaan molemmat kädet ilmassa.
  • Frynen kädet. Hän peittää kasvonsa, ei vartaloaan. Museo kutsuu tätä paljastavaksi peittämiseksi.
  • Signeeraus vasemmassa alakulmassa, vuosiluku roomalaisin numeroin: MDCCCLXI.
Tekstiversio (2:38)

Nainen, joka painaa kädet kasvoilleen, sininen viitta, joka tempaistaan hänen päältään, ja penkillinen punaisiin pukeutuneita miehiä, jotka tuijottavat. Gérôme on maalannut tarkalleen sen sekunnin, jolloin oikeussalissa lavastettu paljastus tapahtuu, ja hän on istuttanut sinut yleisön paikoille.

Tarina on kreikkalainen ja hyvin vanha. Fryne oli hetaira eli kurtisaani Thespiaista, ja hänen kerrotaan olleen Praxiteleen mallina, kun tämä veisti Knidoksen Afroditea. Fryne joutui oikeuteen jumalattomuudesta: häntä syytettiin siitä, että hän oli verrannut omaa kauneuttaan jumalattaren kauneuteen. Kun tuomio näytti kääntyvän häntä vastaan, hänen puolustajansa Hypereides riuhtaisi viitan hänen päältään, ja Fryne vapautettiin. Kunsthalle kutsuu maalausta esimerkiksi näkemisen voitosta puhumisesta.

Katso, mitä Fryne tekee käsillään. Hän peittää kasvonsa, ei vartaloaan. Museolla on tälle ilmaus, paljastava peittäminen: hän piiloutuu häpeissään ja paljastaa itsensä samalla liikkeellä, ja Gérôme tiesi tarkalleen, mitä se tekisi katsojille.

Katso sitten tuomareita. Rivittäin punaista, eteenpäin kumartuneina, kaulaa kurottaen, ja yksi heistä takana jaloillaan, molemmat kädet ilmaan heitettyinä. Ja kaiken tämän keskellä, jalustalla, pieni kultainen Athenen hahmo, jonka nimi on kirjoitettu kreikaksi jalustaan. Koko syyte koskee jumalatarta, eikä yksikään maalauksen hahmoista katso häntä.

Vuoden 1861 Pariisin Salonki ei ollut lainkaan huvittunut. Kriitikot kutsuivat maalausta pornografiaksi, ja heidän silmissään vielä pahempaa oli se, että Gérôme raahasi antiikin aiheen nykyaikaan ja teki siitä latteuden. Hän oli työskennellyt osittain valokuvista: mallina oli Marie-Christine Leroux, ja Gérôme tilasi valokuvaaja Nadarilta kuvat hänestä voidakseen maalata vedosten pohjalta.

Yksi korjaus, koska maalauksen nimi on seinällä vieressäsi. Antiikin lähteet, jotka kuvaavat oikeudenkäyntiä, eivät sijoita sitä lainkaan Areiopagin eteen. Komediakirjailija Poseidippos sijoitti sen Heliaiaan. Areiopagi on Gérômen omaa keksintöä, ja se kuulostaa paremmalta.

Skandaali teki maalauksesta kuuluisan. Sitä kaiverrettiin, kopioitiin ja pilkattiin vuosisadan loppuun asti. Vuonna 1884 amerikkalainen pilapiirtäjä Bernhard Gillam piirsi sen uudelleen Puck-lehteen nimellä Fryne Chicagon tuomioistuimen edessä: Frynen paikalle hän asetti skandaalien tahriman presidenttiehdokkaan James Blainen ja Hypereideen paikalle sanomalehden päätoimittajan Whitelaw Reidin. Itse maalaus tuli Hampuriin hiljaisempaa tietä. Tässä kaupungissa syntynyt lontoolainen pankkiiri John Henry Schröder osti sen taidekauppiaalta vuonna 1866 ja testamenttasi sen Kunsthallelle vuonna 1910 samassa testamentissa, jonka mukana tuli myös Berninin rintakuva, jonka näet alakerrassa.

Kohde 4/5 · Lichtwark-galleria, yläkerta, 1800-luvun kokoelma

Nana

Édouard Manet · 1877 · Öljy kankaalle, 154 × 115 cm

Huomaa

  • Sohvalla istuva mies, jonka kankaan oikea reuna leikkaa kahtia. Silinterihattu, viikset, keppi, eikä maalauksessa ole tilaa hänen kasvoilleen.
  • Naisen silmät. Hän seisoo peilin edessä mutta ei katso siihen. Hän katsoo suoraan sinua.
  • Puuterihuisku, jota pidellään koholla pikkusormi pystyssä, ja sen vieressä näytille asetettu huulipuna.
  • Signeeraus vasemmassa alakulmassa, muutamalla vedolla tehty: Manet 77.
Tekstiversio (2:21)

Nainen on lähes luonnollisen kokoinen, seisoo alusvaatteissaan keskellä hyvin suurta kangasta eikä katso peiliin. Hän katsoo sinua.

Korsetti, alushame, silkkisukat, hyvät kengät ja puuterihuisku, jota hän pitää koholla pikkusormi pystyssä. Manet on yllättänyt naisen kesken meikkaamisen, ja nainen on keskeyttänyt nähdäkseen, kuka tuli sisään. Hänen takanaan sohvalla odottaa iltapukuinen mies silinterihattu päässä ja keppi kädessä, ja Manet on leikannut miehen kahtia kankaan oikealla reunalla, niin että mies tuskin lasketaan mukaan. Miehen on jaettava naisen huomio, ja hän on häviämässä.

Tuo ulospäin suuntautuva katse on koko maalauksen ydin. Kunsthalle sanoo sen suoraan: nainen flirttailee kolmannen osapuolen kanssa, ja tuo kolmas olet sinä, joka seisot tässä. Se tekee sinusta todistajan tai rikostoverin, riippuen siitä, kuinka mukavalta sinusta tuntuu.

Vuoden 1877 Salonki hylkäsi maalauksen. Museon oman selityksen mukaan aika ei ollut vielä kypsä näkemään taiteen jalostamana prostituutiota, joka kukoisti yhteiskunnassa täysin avoimesti. Manet’n vastaus oli ripustaa teos liikkeen näyteikkunaan Boulevard des Capucines -kadulla, yhdellä Pariisin vilkkaimmista kaduista, jossa se keräsi väkijoukon. Mallina oli Henriette Hauser, aikansa tunnettu kurtisaani.

Sitten nimestä, koska lähes kaikki ymmärtävät sen väärin päin. Émile Zola julkaisi Nana-nimisen romaanin vuonna 1880, ja on luontevaa olettaa, että maalaus kuvittaa sitä. Se on mahdotonta. Kirja ilmestyi kolme vuotta sen jälkeen, kun maali oli kuivunut. Henkilöhahmo oli esiintynyt kerran aiemmin, lapsena, Zolan varhaisemmassa romaanissa L’Assommoir, ja se on todennäköisempi lähde, jos lähdettä on ollenkaan.

Aihetta lähes yhtä paljon ihmisiä ärsytti maalaustapa. Katso naisen takana olevaa vaaleaa sinivihreää sermiä, jossa on kurki, ja sitä, miten sohva ja seinä kieltäytyvät asettumasta eri etäisyyksille sinusta. Kunsthallen mukaan Manet luopui syvyysvaikutelmasta kokonaan ja jätti maalatun pinnan työstämisen avoimesti näkyviin, vastoin kaikkia akateemisen maalaustaiteen sääntöjä. Alhaalla vasemmassa kulmassa on muutamalla vedolla tehty signeeraus: Manet 77.

Hampuri sai maalauksen myöhään ja oli jäädä kokonaan ilman. Vuodesta 1919 se riippui täällä lainana hampurilaisesta yksityiskokoelmasta, ja vuonna 1924 Lichtwarkin seuraaja museonjohtajana, Gustav Pauli, onnistui ostamaan sen omaksi Theodor Behrensin kokoelmasta. Museo pitää sitä yhä Paulin mestarisiirtona.

Kohde 5/5 · Alkuperäisen rakennuksen katutaso, uudet veistossalit

Kardinaali Alessandro Peretti Montalton rintakuva

Gian Lorenzo Bernini · 1622–1623 · Marmori, 88 × 65 × 30 cm

Huomaa

  • Kaksi pientä kuoppaa nenän molemmin puolin ja poskiin ja leukaan kaiverrettu sänki. Bernini toi huonon ihon marmoriin tarkoituksella.
  • Mozzettan eli lyhyen olkaviitan laskokset, jotka on pantu hellästi liikkeeseen, niin että kivi näyttää juuri lakanneen liikkumasta.
  • Kierto. Pää kääntyy hartioita vastaan, joten mies on eri ihminen kummaltakin puolelta. Kierrä hänen ympärinsä.
Tekstiversio (2:19)

Marmoriin ei tule rokonarpia, mutta tässä marmorissa niitä on. Katso kahta pientä kuoppaa nenän molemmin puolin ja poskiin ja leukaan kaiverrettua sänkeä. Sen veisti joku, joka ei ollut vielä täyttänyt kahtakymmentäviittä.

Mies on Alessandro Damasceni Peretti Montalto, jonka hänen isoäitinsä veli, paavi Sixtus viides, teki kardinaaliksi viisitoistavuotiaana. Hänestä kasvoi vakavasti otettava taiteiden suojelija ja pidetty hahmo Kirkkovaltion politiikassa, ja hän istui mallina tälle rintakuvalle vähän ennen kuolemaansa. Hän kuoli vuonna 1623, muutama kuukausi rintakuvan valmistumisen jälkeen. Gian Lorenzo Bernini oli jo tehnyt hänelle Neptunus ja Triton -suihkulähteen kardinaalin huvilan puutarhaan Rooman ulkopuolelle. Berninin nousu barokin Rooman kuvanveistäjäksi oli vasta alkanut.

Katso, mitä kivi tekee. Rintakehä kääntyy yhteen suuntaan, pää kääntyy takaisin, ja lyhyen olkaviitan, mozzettan, laskokset liikkuvat mukana. Kunsthalle kuvaa tavoitteen kursailematta: herättää marmorinen rintakuva eloon, mitä kuvanveistäjät ovat pitäneet omana erityisenä tehtävänään Pygmalionin tarinasta lähtien. Uutena pinta oli kiillotettu korkeaan kiiltoon, joten se reagoi pienimpäänkin valon muutokseen huoneessa. Kierrä sen ympäri, niin se on joka puolelta eri kasvot.

Sitten se katosi lähes kolmeksi vuosisadaksi. Se mainitaan Villa Montaltossa 1660-luvun alussa ja Casa Perettissä vuonna 1682, ja sen jälkeen jäljet katoavat. Kun Rudolf Wittkower julkaisi vuonna 1955 Berninin veistosten perusluettelon, tätä rintakuvaa ei ollut siinä, koska tutkimuksen kannalta sitä ei enää ollut olemassa.

Se oli ollut Hampurissa vuodesta 1910. Pankkiiri John Henry Schröder, joka oli syntynyt tässä kaupungissa nimellä Johann Heinrich Schröder, oli muuttanut Lontooseen, ottanut perheen pankin johtoonsa, englantilaistanut nimensä ja koonnut kokoelman. Kokoelmasta päätyi Kunsthalleen kuusikymmentäkolme maalausta ja kahdeksan veistosta, joista museo omistaa yhä neljäkymmentäkahdeksan, ja yksi niistä on yläkerran Gérôme. Rintakuva seisoi täällä huomaamatta vuoteen 1983 asti, jolloin se tunnistettiin Berninin varhaiseksi mestariteokseksi.

Yksi asia on yhä ratkaisematta. Jotkut tutkijat ovat esittäneet, että se tehtiin hautamuistomerkkiin, mikä selittäisi paljaan pään ja sisäänpäin kääntyneen katseen ja tarkoittaisi, että muistolaatta, jonka viereen sen oli määrä tulla, jäi veistämättä. Ainoa paikka, jossa sen voi todella osoittaa olleen, on huvila.

Riippumaton opas · Chiaro

Osoita Chiarolla mitä tahansa Hampurin Kunsthallessa.

Pysyvässä näyttelyssä on täällä noin tuhat teosta, ja verkkosivulle mahtuu viisi. Loput yhdeksänsataayhdeksänkymmentäviisi kuuluvat sovellukselle: kuvaa Runge, Menzel, Munch tai peukalonkynnen kokoinen mitali, niin Chiaro tunnistaa sen, kertoo, miksi Hampuri sen osti, ja pysyy mukana jokaisessa seuraavassa kysymyksessä.

Kuka on takkiin pukeutunut mies?Missä on laiva jäiden seassa?Miksi Nana hylättiin?

Ennen lähtöä

01

Kulkuyhteydet

Glockengießerwall 5, 20095 Hampuri, aivan päärautatieaseman vieressä. Käytä vanhan rakennuksen edustalla olevaa pääsisäänkäyntiä: siellä ovat lippukassat, vaatesäilytys, säilytyslokerot, ääniopastiski, myymälä ja Café Liebermann. Galerie der Gegenwartilla on oma sisäänkäyntinsä, ja se on nopeampi tie sisään, jos sinulla on jo verkosta ostettu lippu.

Metrolla (U-Bahn) linjoilla U1, U2 tai U4 Hauptbahnhofin asemalle, josta on muutaman minuutin kävelymatka. Lähijunalla (S-Bahn) S1, S2, S3 tai S5 samalle asemalle. Bussi 12 pysähtyy aivan museon edessä, Hamburger Kunsthalle -nimisellä pysäkillä. Lentokentältä S1 ajaa Hauptbahnhofille noin 24 minuutissa.

02

Liput

  • Suljettu maanantaisin. Torstai on pitkä päivä, auki kello 21 asti, ja ilta on sen hiljaisinta aikaa.
  • Pääsylippu maksaa 18 euroa, alennuslippu 9 euroa, ja alle 18-vuotiaat pääsevät ilmaiseksi. Joka kuukauden ensimmäisenä torstaina museo on kaikille ilmainen kello 18–21, ja silloin siellä on myös eniten väkeä.
  • Lichtwark-gallerian kattoikkunoita kunnostetaan vuoteen 2027 asti. Museo pysyy auki kaikkine kokoelmaosastoineen, mutta varoittaa, että 1800-luvun osaston kierros ei ole tällä hetkellä kokonaan avoinna, joten jokin sali voi olla kiinni käyntipäivänäsi.
  • Autolla: Ferdinandstorin rakennustöiden vuoksi Galerie der Gegenwartin alla olevaan pysäköintihalliin pääsee tällä hetkellä vain Außenalsterin puolelta.
Viralliset liput →
03

Virallinen ääniopas

Kunsthallen oman äänioppaan saa kahdella tavalla. Vuokraa laite lippukassalta kuuden euron maksua vastaan tai asenna Hamburger Kunsthalle App omaan puhelimeesi, niin saat samat kierrokset ilmaiseksi. Sovellus toimii saksaksi ja englanniksi, joillakin kierroksilla myös lasten versiona ja selkokielisenä, ja kattaa kokoelman lisäksi myös erikoisnäyttelyt. Tämäkään, mitä luet nyt, ei maksa mitään eikä vaadi latausta, ja se käyttää aikansa viiteen teokseen sen sijaan, että hipaisisi sataa.

Virallinen sivusto →

Kysymyksiä

Onko Hampurin Kunsthalleen ilmaista ääniopasta?

Kaksi, eikä kumpikaan maksa mitään. Toinen on tämä sivu: viisi kohdetta, jotka soivat selaimessa, jokainen sana kirjoitettuna soittimen alle, ei asennusta. Museon oma ääniopas on myös ilmainen, jos käytät Hamburger Kunsthalle Appia omassa puhelimessasi laitteen vuokraamisen sijaan. Mitä kumpikaan ei kata, kuvaa se, niin Chiaro-sovellus kertoo siitä.

Paljonko Hampurin Kunsthallen virallinen ääniopas maksaa?

Kuusi euroa, jos vuokraat laitteen lippukassalta. Ei mitään, jos lataat Hamburger Kunsthalle Appin ja tuot oman puhelimesi ja kuulokkeesi. Kummassakin tapauksessa se kattaa kokoelman ja ajankohtaiset erikoisnäyttelyt saksaksi ja englanniksi, ja joillakin kierroksilla on myös lasten versio ja selkokielinen versio.

Missä Vaeltaja sumumeren yllä on Hampurin Kunsthallessa?

Yläkerrassa Lichtwark-galleriassa, vanhan rakennuksen 1800-luvun salien joukossa, eikä Galerie der Gegenwartissa. Kunsthalle ei julkaise salinumeroita yksittäisille teoksille; sen omat usein kysytyt kysymykset neuvovat kysymään nykyisestä ripustuksesta kävijäpalvelusta. Seuraa pääportaikosta 1800-luvun opasteita.

Onko Hampurin Kunsthalle suljettu maanantaisin?

On, joka maanantai. Tiistaisin, keskiviikkoisin, perjantaisin, lauantaisin ja sunnuntaisin se on auki kello 10–18, torstaisin kello 10–21. Lisäksi se on suljettu 24. joulukuuta 2026, auki 31. joulukuuta kello 10–15 ja 1. tammikuuta 2027 kello 12–18.

Kauanko nämä viisi kohdetta vievät?

Kuuntelua on noin kaksitoista minuuttia, ja kiireettömällä museotahdilla aikaa kuluu noin neljäkymmentäviisi minuuttia. Aika pysyy lyhyenä, koska neljä viidestä teoksesta on samassa kerroksessa. Koko pysyvä kokoelma on noin tuhat teosta yli 13 000 neliömetrillä, eli puoli päivää, jos haluat kiertää sen kunnolla.

Voinko käyttää tätä museon sisällä?

Voit. Käytä kuulokkeita ja pidä äänenvoimakkuus saleissa pienenä. Ääni striimataan mobiilidatan kautta, ja sivut ovat niin kevyitä, että ne latautuvat heikollakin yhteydellä. Jos salissa on liian meluisaa kuunnella, jokainen sana on kirjoitettuna soittimen alla.

Lisää äänioppaita

Chiaron tekemä. Ei sidoksissa Hampurin Kunsthallen ylläpitäjään.