Siirry sisältöön

Alte Pinakothek · München · Riippumaton opas

Alte Pinakothekin ääniopas,
viisi kohdetta, ilmaiseksi.

Kaikki viisi soivat tässä välilehdessä. Yläkerran muiden seitsemänsadan maalauksen kohdalla nosta Chiaro esiin, niin se kertoo siitä, jonka edessä juuri seisot.

Lataa App Storesta

Chiaron tekemä. Ei sidoksissa Alte Pinakothekin ylläpitäjään.

9:41

Omakuva turkisreunuksisessa takissa

Alte Pinakothek, München

0:00 2:58
Kohde 1/5

Viisi kohdetta · 13 minuuttia kuunneltavaa

Viisi kohdetta, yksi kierros,
siinä järjestyksessä, jossa kuljet.

Viisi maalausta, viisi salia, yksi suora linja. Kierros pysyy yläkerrassa eli toisessa kerroksessa, Obere Galeriessa, jossa suurin osa kokoelmasta riippuu, ja seuraa salinumeroita lännestä itään: Dürerin omakuva salissa I, Leonardon Madonna ja neilikka salissa IV, Tizianin Kaarle V salissa V ja sitten kaksi Rubensia, salissa VII ja salissa VIII. Kuunneltavaa on noin kolmetoista minuuttia ja käveltävää vartti, kaikki samassa kerroksessa eikä askeltakaan takaisin.

Jokaisen tämän sivun väitteen takana on kaksi lähdettä: museon verkkokokoelma osoitteessa sammlung.pinakothek.de ja ulkopuolinen hakuteos. Alte Pinakothek ripustaa teoksiaan usein uudelleen ja pitää verkossa ajan tasalla jokaisen maalauksen salin, joten jos seinäkyltti on ristiriidassa tämän sivun kanssa, kyltissä on luultavasti uudempi tieto: noudata sitä ja kerro meille.

Kohde 1/5 · Toinen kerros, sali I

Omakuva turkisreunuksisessa takissa

Albrecht Dürer · 1500 · Öljy lehmuspaneelille, 67,1 × 48,9 cm

Huomaa

  • Kaksi kirjoitusta, kumpikin hänen silmiensä korkeudella. Vasemmalla vuosiluku 1500 ja A.D.-monogrammi, oikealla neljä riviä latinaa pikkuruisessa, perhosen muotoisessa kartussissa.
  • Turkiskaulus. Jokainen karva on oma siveltimenvetonsa, ja sävy vaihtuu kärjestä tyveen.
  • Alhaalla oleva käsi, sormet koukistuneina turkkiin. Tämä on ainoa maalattu omakuva, jossa Dürer ei näytä kättä, jolla hän maalaa.
  • Symmetria ja hänen takanaan oleva tasainen musta. Ei huonetta, ei ikkunaa, ei maisemaa, ei mitään, mikä sijoittaisi hänet johonkin.
Tekstiversio (2:58)

Hän katsoo suoraan sinuun. Ei ohitsesi, ei olkasi yli. Suoraan eteenpäin, aivan keskeltä, lähes täydellisen symmetrisesti, ja siinä on tämän pienen lehmuspaneelin koko skandaali.

Vuonna 1500 kukaan ei maalannut itseään näin. Pohjois-Euroopassa muotokuva tehtiin kolmen neljäsosan kulmasta ja Italiassa profiilista. Suoraan edestä kuvatut, symmetriset kasvot näki kirkossa. Se asento oli varattu Kristukselle. Albrecht Dürer oli kaksikymmentäkahdeksanvuotias, ja hän otti sen itselleen. Museo sanoo sen suoraan omassa tekstissään: Dürer perusti tämän muotokuvan tyylin Vapahtaja-Kristuksen ikoneihin, joissa Kristus nostaa kätensä siunaukseen. Riippuen siitä, miten sen luet, se on joko valtavaa ylpeyttä tai julistus siitä, että kyky luoda tulee Jumalalta.

Katso kahta kirjoitusta, jotka kumpikin on sijoitettu hänen silmiensä korkeudelle. Vasemmalla vuosi 1500 ja hänen monogramminsa, iso A-kirjain, jonka alle on pesiytynyt pieni D. Kun vuosiluku on nimikirjainten yläpuolella, ne saavat toisen merkityksen: Anno Domini, Herran vuonna. Oikealla on neljä riviä latinaa kartussissa, joka on niin pieni, että sinun täytyy kumartua, ja oudosti perhosen muotoinen. Albertus Durerus Noricus ipsum me propriis sic effingebam coloribus aetatis anno XXVIII. Minä, nürnbergiläinen Albrecht Dürer, kuvasin itseni näin sopivin värein kahdenkymmenenkahdeksan vuoden iässä.

Kahdellakymmenelläkahdeksalla oli merkitystä. Keskiajan elämänvaiheiden jaottelussa se oli vuosi, jolloin nuoruus päättyi, joten maalaus merkitsee yhtä aikaa käännekohtaa Dürerin elämässä ja vuosisadan vaihdetta. Se on ehkä tehty osana uuden vuosisadan juhlintaa humanisti Conrad Celtisin piirissä, johon Dürer kuului.

Mene nyt lähemmäs ja katso turkista. Tuo takki on niin sanottu Schaube, ja kaulus on näätää. Jokainen karva on oma siveltimenvetonsa, varjostettu kärjestä tyveen, niin että turkki ottaa valoa eri tavoin eri kohdissa hänen rintaansa. Se on taidonnäyte, ja ehkä myös pieni valhe. Ajan pukeutumislait varasivat näädän kaupungin eliittiin kuuluville rikkaille miehille, miehille, jotka olivat oikeutettuja istumaan kaupunginneuvostossa. Vuonna 1500 Dürer ei ollut kumpaakaan. Nürnbergin suureen neuvostoon hänet valittiin vasta vuonna 1509.

Vielä yksi asia, ja se on kaikkein oudoin. Hänen kätensä on kuvan alareunassa, sormet koukistuneina turkkiin, eikä toista kättä ole maalauksessa lainkaan. Tämä on ainoa maalattu omakuva, jossa Dürer ei näytä kättä, jolla hän työskentelee. Hän antoi itselleen tässä myös ruskeat hiukset. Muissa omakuvissa ne ovat punertavan vaaleat.

Valeasu toimi paremmin kuin hän on voinut tarkoittaa. Noin vuonna 1520 Sebald Beham käytti näitä kasvoja mallina Kristusta esittävään puupiirrokseen, ja useimmat asiantuntijat pitivät vedosta Dürerin työnä aina 1800-luvulle asti.

Paneeli pantiin julkisesti esille Nürnbergissä vähän ennen Dürerin kuolemaa vuonna 1528, ja kaupunki piti sen lähes kolmesataa vuotta. Vuonna 1805 se myytiin Baijerin kuninkaalliseen kokoelmaan. Siksi hän päätyi tänne, Alte Pinakothekin ensimmäiseen saliin, ja katsoo yhä suoraan sinuun.

Kohde 2/5 · Toinen kerros, sali IV

Madonna ja neilikka

Leonardo da Vinci · noin 1475 · Öljy ja tempera poppelipaneelille, 62 × 48,5 cm

Huomaa

  • Rypistynyt maali Marian kasvoilla, jälki hyvin nuoresta maalarista, joka vasta opetteli, mitä öljyväri tekee.
  • Kukkien kristallimaljakko oikealla olevalla tasanteella. Se on luultavasti se maljakko, jonka Vasari muisti kuvatessaan paavi Klemens VII:n omistamaa Leonardoa.
  • Neilikka, pieni ja punainen ja tarkoituksella varjoon jätetty, vaikka molemmat kasvot ovat valossa.
  • Siniset vuoret neljän ikkunan takana, jo samat oudot, rosoiset huiput, jotka Leonardo maalaisi Mona Lisan taakse kolmekymmentä vuotta myöhemmin.
Tekstiversio (2:35)

Mene lähelle, sillä maalaus on pieni. Kuusikymmentäkaksi kertaa neljäkymmentäkahdeksan ja puoli senttiä, poppelipaneelilla, ja se on ainoa Leonardo da Vincin maalaus saksalaisessa museossa.

Se on hyvin varhainen työ. Noin vuonna 1475 Leonardo oli yhä opettajansa Andrea del Verrocchion firenzeläisessä verstaassa, ja tämä on sitä, mitä verstaasta tuli, kun oppipoika sattui olemaan Leonardo. Sommitelma on aika tavanomainen. Nuori äiti, hyvin ruokittu alaston lapsi, sisätila, josta avautuu ikkunoita. Kaikki epätavallinen on toteutuksessa.

Aloita Marian kasvoista ja ole rehellinen sen suhteen, mitä näet, sillä museokin on. Maali on rypistynyt. Poskella ja otsalla kulkee pieniä harjanteita ja kurttuja. Öljyväri oli Firenzessä vielä uusi materiaali, ja vallitseva käsitys on, että Leonardo ei yksinkertaisesti vielä tiennyt, mitä teki sen kanssa. Museo kutsuu maalausta maalaustekniikan kokeiluksi. Se on jälki nuoresta miehestä, joka opettelee uutta välinettä kaikkien nähden, paneelille, jonka edessä jonkun oli määrä rukoilla.

Sitten kukka. Punainen neilikka, jota ojennetaan keskellä kuvaa, veren ja Kristuksen kärsimyksen merkki. Leonardo pitää sen varjossa, vaikka molemmat kasvot ovat valossa. Lapsi katsoo ylös, äiti alas, eivätkä heidän katseensa koskaan kohtaa.

Katso nyt oikealla olevaa tasannetta, jolla kristallimaljakossa on muutama kukka. Tuo maljakko voi olla syy siihen, että maalauksen vaiheet ylipäätään pystytään jäljittämään. Giorgio Vasari kirjasi, että Medicien suvun paavi Klemens Seitsemäs omisti Leonardon Madonnan, jossa oli lasimaljakko, ja tämä on ainoa tunnettu Leonardon Madonna, jossa on kukkamaljakko.

Paavin jälkeen jäljet katoavat vuosisadoiksi ja löytyvät taas tavallisimmasta paikasta, jonka voi kuvitella. 1800-luvun jälkipuoliskolla paneeli riippui August Wetzlerin Obere Apotheke -nimisessä apteekissa Günzburgissa, pikkukaupungissa Tonavan varrella. Kun Wetzlerin sisar Therese kuoli vuonna 1885, maalaus päätyi hänen huonekalujensa huutokauppaan, joka kesti kaksi päivää huhtikuussa 1886. Lähtöhinta oli viisi markkaa. Paikallinen lääkäri Albert Haug sai sen neljälläkymmenelläseitsemällä ja puolella markalla.

Kolme vuotta myöhemmin Haug myi sen tälle museolle kahdeksastasadasta markasta. Arvio oli tuolloin kymmenentuhatta. Ja kun museo osti maalauksen, sen oma johtaja luokitteli teoksen Verrocchion koulukunnan työksi. Heinrich von Geymüller sanoi syksyllä 1889 ensimmäisenä ääneen nimen Leonardo. Saman vuoden loppuun mennessä Baijerin prinssihallitsija oli lyönyt tohtori Haugin ritariksi Pyhän Mikaelin ritarikuntaan hyvitykseksi siitä, miten vähän museo oli hänelle maksanut.

Kohde 3/5 · Toinen kerros, sali V

Keisari Kaarle V:n muotokuva

Tizian · 1548 · Öljy kankaalle, 204,5 × 122 cm

Huomaa

  • Vuosiluku, joka on kaiverrettu kiviseen kaiteeseen oikealla keisarin käden korkeudelle: MDXLVIII.
  • Kasvot. Niissä ei ole imartelua lainkaan: pitkä Habsburgien leuka, väsymys, silmät, jotka katsovat jonnekin ohitsesi.
  • Kankaan oikea puoli, jossa maisema on maalattu niin ohuesti ja nopeasti, että sitä tuskin on olemassa massiivisen mustan hahmon vieressä.
Tekstiversio (2:13)

Euroopan mahtavin mies istuu tuolissa, päästä varpaisiin mustissa.

Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan keisari Kaarle Viides teki Tizianista hovimaalarinsa vuonna 1533 ja korotti hänet aatelisarvoon. Vuonna 1548 he olivat molemmat Augsburgissa valtiopäivillä, ja Tizian maalasi keisarin siellä kahdesti. Kerran ratsain, ja se maalaus on nykyään Pradossa, ja kerran tällä tavoin.

Etsi ensin vuosiluku. Se on kaiverrettu kiviseen kaiteeseen oikealla, keisarin käden korkeudelle. MDXLVIII.

Katso sitten kankaan kahta puoliskoa, sillä ne eivät ole keskenään samaa mieltä. Vasemmalla kaikki huutaa keisarikuntaa. Kultabrokaatia, marmoripylväs, punainen matto, tupsuin ja hapsuin koristeltu tuoli. Oikealla maisema, joka on sudittu niin ohuesti ja kiireesti, että sen läpi näkee. Ja keskellä kasvot, joissa ei ole hitustakaan imartelua. Pitkä Habsburgien leuka. Väsymys. Silmät, jotka harhailevat jonnekin olkasi taakse. Museon oma kuvaus osuu täsmälleen: pylväät, matto ja brokaatti kantavat keisarillista arvokkuutta, kun taas kasvot näyttävät hallitsijan iän ja uupumuksen ilman mitään idealisointia.

Nyt se osa, joka yllättää ihmiset. Museo kertoo myös, että Tizian jätti toteutuksen suurelta osin verstaansa apulaiselle, luultavasti Lambert Sustrisille, joka työskenteli Tizianin oman käden luonnoksen pohjalta. Tuo ohut maisema oikealla on hyvin todennäköisesti Sustrisin eikä Tizianin käsialaa. Tizianilta itseltään on ehkä ollut jopa ensimmäinen versio, joka on kadonnut jonnekin.

Tizian ei valittanut Augsburgista. Hän kutsui keisarillista kaupunkia maailman kunniaksi ja kertoi ystävälleen Lorenzo Lottolle olevansa hovin ja keisarin kaikkien suosionosoitusten ympäröimä. Hän oli ammattinsa huipulla, maalasi itse keisaria, ja jätti suurimman osan työstä jollekulle toiselle.

Neljä ja puoli vuosisataa myöhemmin Henry Kissinger katsoi tätä kangasta ja kirjoitti siitä kirjassaan Maailmanjärjestys. Hän kutsui sitä mieleen syöpyväksi muotokuvaksi ja sanoi sen paljastavan sellaisen miehen tuskan, joka ei pysty saavuttamaan henkistä täyttymystä eikä käyttämään hegemonisen vallan vipuja. Mitä tahansa ajatteletkin Kissingeristä, se on reilu kuvaus siitä, mitä on edessäsi. Aikansa mahtavin mies, aikansa parhaan maalarin maalaamana, ja keisari näyttää siltä kuin olisi mieluummin melkein missä tahansa muualla.

Kohde 4/5 · Toinen kerros, sali VII

Leukippoksen tyttärien ryöstö

Peter Paul Rubens yhdessä Jan Wildensin kanssa · noin 1618 · Öljy kankaalle, 224 × 210,5 cm

Huomaa

  • Pieni siivekäs poika äärimmäisenä vasemmalla, rautiaan hevosen suitsista kiinni pitäen. Toinen hänen siivistään on musta.
  • Vasemmanpuoleisen miehen haarniska ja oikeanpuoleisen miehen paljas rinta. Niistä erotat kuolevaisen Kastorin kuolemattomasta Polydeukeesta.
  • Kaksi vastakkaisiin suuntiin vetävää hevosta, toinen pidätelty paikoilleen, toinen takajaloillaan; juuri se pitää koko vartalojen solmun pyörimässä.
  • Valtava Viimeinen tuomio tämän salin päätyseinällä. Sali rakennettiin sen ympärille.
Tekstiversio (2:22)

Tämä on rakennuksen suurin sali, ja se rakennettiin yhden maalauksen ympärille. Ei tämän. Käänny ja katso päätyseinää, kuuden metrin korkeuteen kohoavaa Viimeistä tuomiota. Se kangas on museon suurin maalaus, kuusisataakahdeksan kertaa neljäsataakuusikymmentäkolme senttiä, ja se on Alte Pinakothekin ainoa teos, joka riippuu yhä täsmälleen siinä paikassa, johon se ripustettiin, kun museo avattiin vuonna 1836. Sali suunniteltiin sitä varten. Tässä rakennuksessa on esillä seitsemänkymmentäkaksi Rubensin maalausta, maailman suurin pysyvästi esillä oleva Rubens-kokoelma, ja tästä salista se alkaa.

Palaa nyt hevosten luo.

Tarina on kreikkalainen. Kaksoset Kastor ja Polydeukes ryöstävät Foiben ja Hilaeiran, Messenian kuninkaan Leukippoksen tyttäret. Kaikille se päättyy huonosti. Kaksoset saavat surmansa sitä seuraavassa takaa-ajossa. He olivat kaksoset, joilla oli eri isät: Kastorin isä oli Spartan kuningas, joten Kastor oli kuolevainen, ja Polydeukeen isä oli Jupiter, joten Polydeukes ei ollut. Kun Polydeukes pyysi, ettei häntä erotettaisi veljestään, heidät molemmat muutettiin tähdiksi.

Kankaalla heidät erottaa toisistaan. Hevosten kesyttäjä Kastor on haarniskassa. Nyrkkeilijä Polydeukes on vyötäröä myöten paljas. Jopa eläimet asettuvat jommallekummalle puolelle. Kastorin rautias seisoo paikallaan, ja sitä rauhoittaa pieni siivekäs poika, joka pitää kiinni suitsista, kun taas Polydeukeen papurikko nousee takajaloilleen taustalla. Katso sen pojan siipiä. Toinen niistä on musta, ja se tulkitaan yleensä vihjeeksi siitä, mikä kaksosia odottaa.

Kukaan ei osaa sanoa, kumpi sisar on kumpi. Kummallakaan naisella ei ole tunnusta, joten kaksi nimeä leijuu kahden hahmon välillä, ja niin on aina ollut.

Rubens väittää tässä museon mukaan, että maalaustaide voittaa kuvanveiston. Hän rakentaa sommitelman, joka tarjoaa sinulle useita eri näkymiä yhtä aikaa, ja kuvaa ihon ja hiukset ja teräksen ja kankaan niin tarkasti, ettei mikään marmori pystyisi vastaamaan siihen. Maisemaa Rubens ei muuten maalannut itse. Se on maisemiin erikoistuneen Jan Wildensin työtä, ja museo mainitsee Wildensin kyltissä Rubensin rinnalla. Kullattu kehys on maalausta nuorempi, 1700-luvulta, Münchenin hoviarkkitehdin Joseph Effnerin käsialaa.

Ja vielä viimeinen asia kaikille kuuloetäisyydellä oleville saksalaisille. Tämä maalaus on keskiössä Loriot’n sketsissä, joka käsittelee pariterapiaa. Siinä pariskuntaa pyydetään kuvailemaan maalausta, ja aviomies tiivistää koko asian pitkän tauon jälkeen niin, että kaksi herraa antaa kahdelle rouvalle ratsastustuntia.

Kohde 5/5 · Toinen kerros, sali VIII

Kadotukseen tuomittujen syöksy

Peter Paul Rubens · noin 1621 · Öljy paneelille, 286 × 224 cm

Huomaa

  • Arkkienkeli Mikael ylhäällä, pienenä, punaisissa, kilpi kädessään. Hän on kuvan ainoa liikkumaton hahmo.
  • Paneelin keskiosa, jossa viidesosa maalipinnasta syöpyi pois vuonna 1959 ja konservaattorit rakensivat sen uudelleen.
  • Putoavien ruumiiden sekaan sijoitetut sekaolennot, puoliksi eläimiä ja puoliksi demoneita, jotka on helppo ohittaa, ellei niitä etsi.
  • Kohta, jossa liha loppuu ja pilvi alkaa. Paikoin värit valuvat toisiinsa, kunnes ruumiit ovat lähes abstrakteja.
Tekstiversio (2:34)

Anna sille hetki, ennen kuin yrität lukea sitä, sillä aluksi se on pelkkä ruumiiden maanvyöry.

Sitten muodot alkavat erottua. Ylhäällä, pienenä ja punaisissa, arkkienkeli Mikael, joka syöksyy esiin valokeilasta tummien pilvien välistä, ja kaikki hänen allaan putoaa. Siinä on koko maalaus. Rubens on jättänyt pois sen, minkä jokainen muu viimeisen tuomion kuva asettaa keskelle: Kristuksen tuomarina, ja hänen mukanaan ajatuksen, että jotkut ihmiset menevät toiseen suuntaan. Täällä ei ole ylöspäin kulkevaa virtaa. On vain putoaminen.

Katso, miten se on rakennettu. Syntiset, paholaisen muotoiset hahmot ja sekaolennot, puoliksi eläimiä ja puoliksi demoneita, on puristettu diagonaaliin, joka noin puolivälissä muuttuu pyörteiseksi massaksi. Museon oma muotoilu on, että diagonaali tekee näkyväksi helvetin tulen imun. Teksti, johon kuva viittaa, on Matteuksen evankeliumin luku kaksikymmentäviisi, jae neljäkymmentäyksi.

Anna nyt katseesi sumentua. Paikoin värit valuvat toisiinsa niin, ettet osaa sanoa, missä ruumis loppuu ja pilvi alkaa. Vuodelle 1621 se on todella outo asia maalattavaksi.

Tilaus tuli Pfalz-Neuburgin pfalzinkreivi Wolfgang Wilhelmiltä, joka oli jo saanut Rubensilta kaksi tuomiomaalausta: Suuren viimeisen tuomion vuodelta 1617, sen, joka täyttää juuri jättämäsi salin päätyseinän, ja pienemmän version vuonna 1619. Noin vuonna 1620 hän pyysi tätä maalausta palatsinsa kappeliin. Teos saapui Müncheniin vuonna 1806 Düsseldorfin galleriasta Mannheimin kautta.

Ja sitten, vähän yli kello yksitoista aamupäivällä kahdentenakymmenentenäkuudentena helmikuuta 1959, mies käveli tämän paneelin luo ja kaatoi sen päälle huonekalujen maalinpoistoainetta. Neste söi maalin läpi alla olevaan liitupohjaan asti, enimmäkseen keskeltä, ja tuhosi noin viidesosan maalatusta pinnasta. Mies jäljitettiin majataloon ja pidätettiin lyhyessä ajassa, ja hänet tuomittiin kolmeksi vuodeksi vankeuteen ja maksamaan kahdeksansataatuhatta markkaa vahingonkorvauksia. Kuulusteluissa hän kertoi, että maalaus, jonka hän oli oikeastaan tullut tuhoamaan, oli Dürerin Neljä apostolia muualla tässä museossa, ja että hän oli luopunut aikeestaan, koska sen edessä seisoi liikaa kävijöitä.

Iso osa siitä, mitä paneelin keskellä näet, on siis restaurointia. Siihen meni vuosia, ja se onnistui.

Maalauksella on ollut jälkielämä, jota pfalzinkreivi ei olisi voinut kuvitella. Australialainen Parkway Drive -yhtye pani osan siitä albuminkanteen vuonna 2018, ja eräs sen versio vilahtelee yhä uudelleen Netflix-sarjan Dark toisella ja kolmannella kaudella. Neljä vuosisataa myöhemmin, kun joku tarvitsee kuvan helvetistä, hän palaa yhä tähän paneeliin.

Riippumaton opas · Chiaro

Osoita Chiarolla mitä tahansa Alte Pinakothekissa.

Viiteen maalaukseen tämä sivu päättyy. Osoita sovelluksella Cranachia kahden kehyksen päässä, kuuden metrin Rubensia, jota kukaan ei valokuvaa, tai kirjan kokoista kabinettimaalausta, niin se kertoo, mikä maalaus on kyseessä, selittää sen ja vastaa jatkokysymyksiisi, kunnes siirryt eteenpäin.

Miksi hän näyttää Kristukselta?Onko tämä todella Leonardo?Mitä täällä tapahtui vuonna 1959?

Ennen lähtöä

01

Kulkuyhteydet

Barer Straße 27, 80333 München. Käytössä oleva sisäänkäynti on Theresienstraßen puolella, rakennuksen pohjoissivulla, ja se on esteetön.

Raitiolinjat 27 ja 28 pysähtyvät Pinakotheken-pysäkillä aivan oven edessä. Metrolla U2 Königsplatzille tai Theresienstraßelle; U3 ja U6 Odeonsplatzille tai Universitätille; U4 ja U5 Odeonsplatzille. Pinakothekenin pysäkillä pysähtyvät myös museolinjan bussi 100 ja CityRing-bussi 58. Lähistöllä ei ole pysäköintiä kävijöille, ja siksi museo pyytää tulemaan julkisilla.

02

Liput

  • Suljettu maanantaisin sekä 1. toukokuuta, 24. joulukuuta, 25. joulukuuta ja 31. joulukuuta.
  • Tiistaina ja keskiviikkona museo on auki myöhään, kello 20:een asti. Sunnuntaisin pääsymaksu Pinakotheken-museoihin, Museum Brandhorstiin ja Sammlung Schackiin on 1 euro.
  • Osta lippu kassalta vierailupäivänä tai etukäteen verkosta.
  • A4-kokoa suuremmat laukut, eli yli 30 × 20 × 10 senttimetrin, ja kaikki reput jätetään vaatesäilytykseen tai säilytyslokeroon. Lokerot toimivat 1 tai 2 euron kolikolla.
  • Maalaukset vaihtavat paikkaa. Museon verkkokokoelma osoitteessa sammlung.pinakothek.de kertoo jokaisen teoksen nykyisen salin, joten voit tarkistaa suosikkisi ennen lähtöä.
03

Virallinen ääniopas

Alte Pinakothek ei vuokraa äänioppaslaitteita. Sen oma opas on ilmainen verkkosovellus Alte Pinakothek Unframed osoitteessa app.pinakothek.de: kuusi kierrosta aikuisille, neljä lapsille ja yksi selkokielellä, saksaksi ja englanniksi, ja osa sisällöstä myös italiaksi, ranskaksi ja espanjaksi. Meidän kierroksemme on sekin ilmainen, mutta päättyy viiteen maalaukseen; kaikista muista seinien maalauksista huolehtii Chiaro-sovellus.

Virallinen sivusto →

Kysymyksiä

Onko Alte Pinakothekiin ilmaista ääniopasta?

Itse asiassa kaksi. Tämä: viisi äänitettyä kohdetta, joista jokaisen teksti on kirjoitettuna alla ja jotka toimivat minkä tahansa puhelimen selaimessa ilman asennusta. Lisäksi museon oma verkkosovellus Alte Pinakothek Unframed, joka on ilmainen osoitteessa app.pinakothek.de. Kaiken sen, mitä kumpikaan ei kata, hoitaa Chiaro-sovellus: osoita kameralla mitä tahansa maalausta, niin se kertoo juuri siitä.

Paljonko Alte Pinakothekin virallinen ääniopas maksaa?

Ei mitään. Alte Pinakothek ei vuokraa laitteita. Sen opas on ilmainen Alte Pinakothek Unframed -verkkosovellus osoitteessa app.pinakothek.de, ja siinä on tällä hetkellä kuusi kierrosta aikuisille, neljä kierrosta lapsille ja yksi selkokielellä, saksaksi ja englanniksi.

Missä Dürerin omakuva on Alte Pinakothekissa?

Toisessa kerroksessa salissa I, salien rivin länsipään lähellä. Museo julkaisee verkkokokoelmassaan jokaisen maalauksen nykyisen salin, joten voit tarkistaa sen ennen lähtöäsi.

Onko Alte Pinakothek suljettu maanantaisin?

On, joka maanantai, sekä 1. toukokuuta, 24. joulukuuta, 25. joulukuuta ja 31. joulukuuta. Muina päivinä museo avataan kello 10 ja suljetaan kello 18, paitsi tiistaisin ja keskiviikkoisin, jolloin se on auki kello 20:een.

Paljonko pääsy Alte Pinakothekiin maksaa?

Yhdeksän euroa perusnäyttelyyn, alennettuna kuusi. Sunnuntaisin 1 euro. Alle 18-vuotiaat lapset ja nuoret pääsevät ilmaiseksi, ja opiskelijat sekä yli 65-vuotiaat maksavat alennetun hinnan. 12 euron yhdistelmälippu kattaa samana päivänä Pinakotheken-museot, Museum Brandhorstin ja Sammlung Schackin, mutta sitä myydään vain museon lippukassalla.

Voinko kuunnella tätä saleissa?

Voit. Ääni latautuu mobiilidatalla; käytä kuulokkeita ja pidä äänenvoimakkuus pienenä saleissa. Valokuvaaminen omaan käyttöön on sallittu ilman salamaa ja jalustaa, ja A4-kokoa suuremmat laukut on jätettävä vaatesäilytykseen tai lokeroon.

Lisää äänioppaita

Chiaron tekemä. Ei sidoksissa Alte Pinakothekin ylläpitäjään.