Freer Gallery of Art · Washington · Riippumaton opas
Freer Gallery of Art -museon ääniopas,
viisi kohdetta, ilmaiseksi.
Whistlerin riikinkukot, Chola-kauden pronssi ja Kosminen Buddha kerrottuina tässä välilehdessä. Freerin yli 26 000 muusta esineestä, muinaisista kiinalaisista jadeista korealaisiin pronsseihin, Chiaro kertoo valokuvan perusteella.
Chiaron tekemä. Ei sidoksissa Freer Gallery of Art -museon ylläpitäjään.
Kuningatar Sembiyan Mahadevi jumalatar Umana
Freer Gallery of Art, Washington
Tämä oli ilmainen osuus
Kuvaa mikä tahansa Freer Gallery of Art -museon teos, niin Chiaro kertoo sen tarinan.
Viisi kohdetta · 13 minuuttia kuunneltavaa
Viisi kohdetta, yksi kierros,
siinä järjestyksessä, jossa kuljet.
Freerin salit ovat kaikki samassa kerroksessa sisäpihan ympärillä, ja tämä Freer Gallery of Art -museon ääniopas kiertää ne yhdellä lenkillä. Aloita National Mallin puoleisen sisäänkäynnin vierestä salista 1, jossa on pronssinen, jumalattareksi kuvattu Chola-kuningatar. Seuraa sitten pohjoissivua itään kiinalaisiin saleihin: salissa 17 on Kosminen Buddha ja heti viereisessä salissa 16 sogdilainen hautavuode. Käänny lopuksi etelään saliin 12, jossa Whistlerin prinsessa riippuu Riikinkukkohuoneen takan yllä ja jossa itse huone päättää kierroksen. Viisi raitaa kestää yhteensä noin kolmetoista minuuttia; lyhyiden siirtymien ja jokaisen vitriinin äärellä pidettävän tauon kanssa kierros vie puoli tuntia.
Jokainen tämän sivun väite nojaa kahteen lähteeseen: museon omiin esinetietoihin, jotka on julkaistu Smithsonianin avoimessa kokoelma-aineistossa, ja yhteen ulkopuoliseen lähteeseen. Freer ei koskaan lainaa kokoelmaansa, mutta se vaihtelee sitä, mitä varastostaan tuo esille. Jos salin kyltti on eri mieltä kanssamme, usko kylttiä äläkä tätä sivua, ja kerro meille, niin korjaamme.
Kohde 1/5 · West Building, sali 1 (näyttely Body Image: Arts of the Indian Subcontinent)
Kuningatar Sembiyan Mahadevi jumalatar Umana
Chola-dynastia, Tamil Nadu, Intia · 900-luku · Pronssi, 107,3 × 33,4 × 25,7 cm
Huomaa
- Kasvot. Mutrussa olevat huulet ja pitkä nenä tekevät kuningattaresta yksilöllisemmän kuin tavallinen tyyni jumalatar, ja siksi museo arvelee, että veistos voi olla muotokuva.
- Kolminkertainen taive. Lantio työntyy yhteen suuntaan, hartiat kallistuvat taaksepäin toiseen, ja pää asettuu niiden väliin: asento, jota kutsutaan nimellä tribhanga.
- Jalkoja peittävä kangas, muotoiltu niin ohueksi, että se myötäilee vartaloa kuin märkä silkki.
Tekstiversio (2:15)
Ensimmäiseksi huomaat keinunnan. Paino lepää toisella jalalla, lantio työntyy sivulle, hartiat kallistuvat taaksepäin vastakkaiseen suuntaan, ja pää asettuu niiden väliin. Intialaiset kuvanveistäjät kutsuivat tätä asentoa nimellä tribhanga, kolminkertainen taive, ja sen ansiosta metrin korkuinen pronssi, joka seisoo jalustallaan täysin liikkumatta, näyttää silti liikkuvan.
Kyltissä lukee Kuningatar Sembiyan Mahadevi jumalatar Umana, ja nimen kumpikin puolisko on tärkeä. Asento kuuluu jumalattarelle ja tuo mieleen Parvatin. Kuningatar taas oli todellinen nainen. Hänen puolisonsa Gandaraditya Chola hallitsi Etelä-Intiaa vuodesta 949 vuoteen 957, ja kuningatar jäi leskeksi nuorena. Siitä lähtien hän pukeutui valkoiseen, surun väriin. Noin kuudenkymmenen vuoden ajan hän käytti omaisuuttaan temppeleihin: rakennutti monta ja teki lahjoituksia vielä useammalle. Museo kutsuu häntä suuresti arvostetuksi taiteiden suojelijaksi.
Jo kuningattaren eläessä hänen syntymäpäiväänsä juhlittiin Shivan temppelissä kaupungissa, joka kantoi hänen nimeään, ja hänen kunniakseen temppelille lahjoitettiin kuningattaren metallinen muotokuva. Museo on tässä varovainen: se sanoo vain, että on mahdollista, että tämä on juuri se veistos. Varmaa on, miten tällaista hahmoa käytettiin. Se on kulkueissa kannettava pronssi. Juhlapäivinä se puettiin silkkiin, koristeltiin koruilla ja kukkaköynnöksillä ja kannettiin kaduilla koko kaupungin nähtäväksi.
Katso nyt kasvoja, sillä ne ovat tarinan paras todiste. Huulet ovat mutrussa ja nenä on pitkä, ja museon mukaan kasvojen muoto on tämänkaltaiselle kuvalle epätavallisen yksilöllinen. Silti kukaan ei kymmenennellä vuosisadalla olisi tunnistanut kuningatarta yhdennäköisyydestä. Tällainen patsas tunnettiin siitä, missä se seisoi ja mitä sillä tehtiin, tässä tapauksessa syntymäpäivän kulkueesta. Näin omaleimaiset kasvot patsaassa, jota kenenkään ei tarvinnut tunnistaa, ovat juuri sellainen yksityiskohta, joka pitää muotokuvateorian hengissä.
Freer osti veistoksen vuonna 1929 perustajansa nimeä kantavan rahaston varoilla, ja se on seissyt tässä salissa siitä asti, kun nykyinen näyttely avattiin vuonna 2017. Ennen kuin jatkat, laske katseesi kuningattaren jalkoihin. Kangas on muotoiltu niin ohueksi, että se myötäilee vartaloa kuin märkä silkki, ja jokainen laskos seuraa vartalon keinuntaa aina jalustaan asti, jolla kuningattaren jalat ovat seisoneet tuhat vuotta.
Kohde 2/5 · West Building, sali 17 (näyttely Promise of Paradise)
Buddha, jonka viitta kuvaa olemassaolon maailmoja (Kosminen Buddha)
Pohjoinen Qi-dynastia, Anyangin seutu, Henanin maakunta, Kiina · 550–577 · Kalkkikivi, 151,3 × 62,9 × 31,3 cm
Huomaa
- Sumeru-vuori rinnassa ja sen ympärille kiertyneet kaksi käärmettä: vuori, joka buddhalaisten käsityksen mukaan yhdistää taivaan ja maan.
- Tiheät kohtaukset aivan helman yläpuolella. Ne ovat helvetin kidutuksia, kartan alin osa.
- Haalea väri urissa. Jokainen viitan kohtaus oli aikoinaan maalattu.
Tekstiversio (2:18)
Kulje rakennuksen pohjoissivua itään kiinalaisiin saleihin, niin salissa 17 kohtaat päättömän hahmon, johon on kaiverrettu enemmän tarinoita kuin mihinkään muuhun tämän kierroksen esineeseen. Hän on luonnollisen kokoinen, vähän yli puolitoista metriä kalkkikiveä, ja painaa ilman jalustaa yli 800 naulaa. Hänellä on yllään munkin yksinkertainen viitta, kuten jokaisella Buddhalla. Poikkeukselliseksi hänet tekee se, että viitta on maailmankaikkeuden kartta.
Tutkijat tunnistavat hänet Vairocanaksi, Kosmiseksi Buddhaksi, jota kiinaksi kutsutaan nimellä Piluzhena. Ajatus on peräisin Lootussutrasta: kun historiallinen Buddha saarnasi, hänen eteensä kerrotaan ilmestyneen näky koko kosmoksesta. Niinpä Pohjois-Kiinan kuvanveistäjät peittivät tämän viitan edestä ja takaa kaikella olevalla, joskus vuosien 550 ja 577 välillä, Pohjoisen Qi-dynastian aikana.
Aloita rinnasta. Tuo huippu on Sumeru-vuori, pyhä vuori, joka buddhalaisten käsityksen mukaan yhdistää taivaan maahan, ja sen ympärille kiertyneet kaksi käärmettä ovat nagoja. Niiden alla on kohtauksia Buddhan elämästä nuorena prinssinä, ennen hänen valaistumistaan. Laske nyt katseesi aivan helman yläpuolelle. Nuo tiheät pienet hahmot ovat helvetin kidutuksia. Pyhä vuori ylhäällä, prinssin elämä keskellä, helvetti helmassa, kaikki samassa vaatteessa. Museo kutsuu tätä kokonaisuutta olemassaolon maailmoiksi.
Katso uriin, niin saatat erottaa jäljen väristä. Nämä kohtaukset oli aikoinaan maalattu, ja pigmentistä on säilynyt vähäisiä jälkiä.
Pitkään tutkijat pystyivät tuskin lukemaan kaiverrusta. Reliefi on niin matala, että siitä tehtiin musteella vedoksia paperille, jotta kuviot erottuisivat. Sitten syksyllä 2011 Smithsonianin digitointiryhmä skannasi hahmoa laserilla kahden viikon ajan, ja kolmiulotteinen malli teki luettaviksi kohtauksia, joista kukaan ei ollut aiemmin saanut selvää. Sen pohjalta museon muinaisen kiinalaisen taiteen intendentti Keith Wilson alkoi ajatella, että veistos on ehkä tehty opetuskäyttöön, luultavasti luostariin, ja joku seisoi sen vieressä selittäen kohtauksen kerrallaan.
Jos Wilson on oikeassa, tämä on rakennuksen vanhin ääniopas. Neljätoista vuosisataa sitten joku seisoi suunnilleen siinä, missä sinä nyt seisot, ja opasti uskovia viitan läpi, rinnassa olevasta vuoresta aina helman helvettiin asti.
Kohde 3/5 · West Building, sali 16 (näyttely Center of the World: China and the Silk Road)
Hautavuode, jossa on sogdilaisia muusikoita ja tanssijoita
Pohjoinen Qi-dynastia, Kiina; tehty sogdilaiselle tilaajalle · 550–577 · Harmaa marmori, jossa on pigmentin jälkiä; etuosa 60,3 × 234 cm, lisäksi kaksi sivukappaletta
Huomaa
- Suitsutusastia keskellä, huipulla lintu ja molemmin puolin sädekehäiset hahmot lootuksenkukkien päällä: puhtaasti kiinalainen buddhalainen kuva.
- Kahdeksan helmireunaista medaljonkia aukkojen yläpuolella, kussakin vieraaseen asuun pukeutunut muusikko tai tanssija persialaiseen tyyliin kaiverrettuna.
- Vartija kummassakin päädyssä, pitkässä takissa ja saappaissa, painamassa villieläintä maahan.
- Taipuneen kaulan luuttu yhdessä sivukappaleessa: kiinalaisen pipan esi-isä Silkkitien varrelta.
Tekstiversio (2:34)
Heti viereisessä salissa 16 edessäsi on pitkä harmaa marmorilaatta, yli kaksi metriä leveä, ja sen vieressä kaksi lyhyempää kappaletta. Yhdessä ne ovat hautavuoteen jalusta: kiinalaisen vuoteen muotoinen kivitaso, jolle laskettiin arkku maanalaisessa haudassa Pohjois-Kiinassa kuudennella vuosisadalla.
Aloita keskeltä. Suitsutusastia, jonka huipulla on lintu ja jonka molemmin puolin seisoo sädekehäisiä taivaallisia olentoja lootuksenkukkien päällä, on läpikotaisin kiinalainen buddhalainen kuva. Katso nyt aukkojen yläpuolella kulkevaa nauhaa. Nuo kahdeksan helmireunaista medaljonkia kehystävät vieraisiin asuihin pukeutuneita muusikoita ja tanssijoita, jotka on kaiverrettu persialaiseen tyyliin. Kummassakin päädyssä pitkään takkiin ja saappaisiin pukeutunut vartija painaa villieläintä maahan.
Mies, joka laskettiin tälle vuoteelle, oli sogdilainen. Sogdilaiset tulivat Keski-Aasiasta, ja kuudennella vuosisadalla kiinalaiset lähteet kuvaavat heidän yhteisöjään eri puolilla Kiinaa, ja niiden joukossa oli kauppiaita ja virkamiehiä. Kaukana kotoaan he omaksuivat kiinalaisia tapoja, ja tällainen kivivuode oli yksi niistä. Vuoteen muiden osien kaiverruksissa buddhalaiset kuvat kuitenkin sekoittuivat mazdalaisiin, sen uskon kuviin, jonka papit vartioivat pyhää tulta, sekä kohtauksiin erään siirtolaisen elämästä, joka oli ilmeisesti yhteisönsä johtaja. Hänen nimensä katosi hautakirjoituksen mukana.
Eikä suurin osa vuoteesta ole tässä salissa. Hauta löydettiin vuonna 1911, ja kappaleet päätyivät taidemarkkinoille ja hajaantuivat. Portin kaksi seinää, joissa papit suu peitettynä hoitavat tulta, ovat Kölnissä. Kaksi takalaattaa päätyi vuonna 1912 Bostonin Museum of Fine Artsiin ja yksi sivulaatta vuonna 1913 Pariisin Musée Guimet’hen, eikä yhden sivupaneelin sijaintia tiedetä vieläkään. Kukaan ei tajunnut, että kappaleet kuuluvat yhteen, ennen kuin tutkija Gustina Scaglia huomasi niiden yhteyden vuonna 1958.
Kiistaa on jopa siitä, mistä vuode on peräisin. Smithsonianin oma sogdilaisia käsittelevä tutkimus sanoo: väitetysti Anyangista, läheltä Ye-kaupunkia, joka oli Pohjoisen Qi-dynastian pääkaupunki. Museon esinetietojen mukaan tutkijat taas arvelevat, että vuode tehtiin Xiangtangshanin pohjoisten luolatemppelien luolaa 4 varten, vaikka museo myöntää, että buddhalainen luola oli hautaukselle epätavallinen paikka.
Ennen kuin lähdet, etsi luuttu yhdestä sivukappaleesta. Sen taipunut kaula tuli Kiinaan Silkkitietä matkanneiden muusikoiden mukana, ja soitinta, johon se vaikutti, pipaa, soitetaan yhä kiinalaisissa kamariyhtyeissä. Nämä kolme marmorikappaletta olivat esillä jo silloin, kun Freer avasi ovensa ensimmäisen kerran toukokuussa 1923.
Kohde 4/5 · West Building, sali 12 (Riikinkukkohuone), takan yläpuolella
Prinsessa posliinin maasta
James McNeill Whistler · 1863–1865 · Öljy kankaalle, 201,5 × 116,1 cm
Huomaa
- Signeeraus vasemmassa yläkulmassa, Whistler 1864, isoin kirjaimin kirjoitettuna. Myöhemmin hän signeerasi sen sijaan pienellä perhosella.
- Pyöreä viuhka naisen kädessä ja valkoinen japanilainen taittosermi hänen takanaan: rekvisiittaa, jollaista Whistler keräsi.
- Sinivalkoinen maljakko oikeassa reunassa, juuri sellaista posliinia, jota varten koko tämä huone rakennettiin, ja sinivalkoinen matto naisen jalkojen alla.
Tekstiversio (2:32)
Kulje nyt rakennuksen poikki eteläsivulle ja astu saliin 12. Olet Riikinkukkohuoneen sisällä, ja itse huoneeseen tulemme kohta. Käänny ensin takan yllä olevaa maalausta kohti, sillä kaikki ympärilläsi on rakennettu sitä varten.
Pitkä nuori nainen kimonossa seisoo sinivalkoisella matolla valkoisen japanilaisen taittosermin edessä, pyöreä viuhka kädessään. James McNeill Whistler maalasi hänet vuosien 1863 ja 1865 välillä, kun anglojapanilainen maku pyyhkäisi Lontoon taidepiirien yli. Mallina oli Christina Spartali, kreikkalaissyntyinen nuori nainen ja taidemaalari Marie Spartali Stillmanin sisar. Maalausta ei kuitenkaan koskaan tarkoitettu hänen muotokuvakseen. Museon tulkinnan mukaan Whistler keksi siinä uuden kauneusihanteen, joka rakentui japanilaisista puupiirroksista ja kiinalaiseen posliiniin maalatuista pitkistä, hoikista naisista ja jota hän somisti oman kokoelmansa esineillä. Whistler ei koskaan käynyt Aasiassa. Nimen posliinin maa on keksitty.
Katso vasenta yläkulmaa: Whistler 1864, isoin kirjaimin. Tuo signeeraus saattoi maksaa hänelle kaupan. Christinan isä kieltäytyi ostamasta maalausta, ja erään toisen mahdollisen ostajan kerrotaan perääntyneen, koska nimi oli niin suuri. Se voi olla yksi syy siihen, että Whistler lakkasi myöhemmin kokonaan kirjoittamasta nimeään ja signeerasi pienellä perhosella. Pidä se perhonen mielessä. Löydät sen ympärilläsi olevilta seiniltä.
Kriitikotkaan eivät olleet armollisia. Kun maalaus oli esillä Pariisin Salongissa vuonna 1865, arvostelija Gustave Vattier kirjoitti, että lapsen henkäys voisi kaataa prinsessan kumoon.
Ostaja, jolla oli merkitystä, oli liverpoolilainen laivanvarustaja Frederick Leyland. Maalaus oli hänen jo vuosia ennen kuin tätä huonetta oli olemassa, ja ostettuaan uuden talon Lontoosta vuonna 1875 hän ripusti sen ruokasalin takanreunuksen yläpuolelle. Whistler ehdotti, että huoneen värejä muutettaisiin maalaukseen sopiviksi. Mihin tuo ehdotus johti, näet kaikkialla ympärilläsi.
Leylandin kuoltua vuonna 1892 maalaus myytiin huutokaupassa, ja muutamaa vuotta myöhemmin se kuului Glasgow’ssa asuneelle keräilijälle William Burrellille. 20. elokuuta 1903, samana vuonna jona Whistler kuoli, Charles Lang Freer osti sen. Hinta oli 3 750 puntaa, ja Freer vei maalauksen kotiinsa Detroitiin. Seuraavana vuonna hän osti myös huoneen. Ne ovat olleet täällä esillä yhdessä siitä lähtien, kun Freer avattiin vuonna 1923: prinsessa ja hänen palatsinsa, jälleen yhdessä valtameren päässä siitä lontoolaisesta talosta, jota varten ne tehtiin.
Kohde 5/5 · West Building, sali 12
Harmonia sinisessä ja kullassa: Riikinkukkohuone
James McNeill Whistler, Thomas Jeckyllin suunnittelemassa huoneessa · 1876–1877 · Öljyväri ja lehtikulta kankaalla, nahalla, mosaiikkilaatoilla, lasilla ja puulla; 421,6 × 613,4 × 1026,2 cm
Huomaa
- Kaksi taistelevaa riikinkukkoa takkaa vastapäisellä seinällä. Se, jolla on hopeiset kurkkusulat, on Leyland; se, jolla on yksi hopeinen töyhtösulka, on Whistler.
- Whistlerin perhossigneeraus. Hän sijoitti sen huoneeseen useaan kertaan; katso, montako löydät.
- Ikkunaluukkujen sisäpaneeleihin maalatut riikinkukot.
- Posliini. Takkaseinällä ja ikkunaseinällä on museon oma Kangxi-kauden kokoelma; kahdella muulla seinällä on jäljennöksiä, jotka on tehty yhdessä Jingdezhenin savenvalajien kanssa.
Tekstiversio (3:08)
Käännä selkäsi takalle. Seisot nyt itse teoksen sisällä: kokonainen ruokasali, seinät, hyllyt, katto ja ikkunaluukut, maalattu sinisellä ja kullalla vuosina 1876 ja 1877 ja tuotu tänne pala palalta Lontoosta Detroitin kautta. Se on tämän kierroksen ainoa kohde, jonka sisällä voit kävellä.
Kaikki alkoi jonkun toisen suunnitelmana. Arkkitehti Thomas Jeckyll rakensi tämän hyllyristikon Frederick Leylandin kiinalaiselle sinivalkoiselle posliinikokoelmalle Kangxi-kaudelta ja verhoili seinät vanhalla kullatulla nahalla, johon oli maalattu punaisia ruusuja. Sitten Jeckyll sairastui ja joutui luopumaan työstä. Whistler, joka koristeli Leylandin eteishallia, tarjoutui viemään sen loppuun. Hänen ensimmäinen ehdotuksensa oli vaatimaton: maalata punaiset ruusut keltaisiksi, jotta ne lakkaisivat riitelemästä prinsessan kanssa, ja lisätä aaltokuvio kattolistaan ja seinäpaneeleihin. Leyland suostui ja lähti kotiin Liverpooliin.
Whistler jatkoi. Hän peitti katon hollanninmetallilla, lehtikullan jäljitelmällä, ja riikinkukon sulkien kuviolla. Hän kultasi jokaisen hyllyn. Katso ikkunaseinää: myös ikkunaluukkujen sisäpuolen riikinkukot ovat hänen käsialaansa. Myöhemmin hän kertoi vain maalanneensa eteenpäin, ilman suunnitelmaa tai luonnosta, että työ kasvoi maalatessa ja että kun hän palasi nurkkaan, josta oli aloittanut, hänen piti maalata osa siitä uudelleen, jotta se sopisi muuhun.
Sitten kaikki meni pieleen. Whistler kutsui vieraita ja lehdistöä Leylandin taloon ihailemaan huonetta, ja miehet riitaantuivat katkerasti laskusta. Niinpä Whistler peitti kalliin vanhan nahan preussinsinisellä, ja takkaa vastapäiselle tyhjälle seinälle hän maalasi sen, minkä näet siellä nyt: kaksi riikinkukkoa toisiaan vastassa taisteluasennossa. Raivostuneella linnulla on hopeiset sulat kurkussaan, piikki Leylandin aina käyttämille röyhelöisille valkoisille paidoille. Toisella on yksi hopeinen töyhtösulka, kuin valkoinen kiehkura, joka nousi Whistlerin oman otsan yläpuolelle. Whistler antoi seinämaalaukselle nimen Taide ja raha eli huoneen tarina, ja hänen kerrotaan sanoneen Leylandille, että tämä muistettaisiin ainoastaan Riikinkukkohuoneen omistajana. Sitten Whistler signeerasi huoneen useaan kertaan perhosellaan.
Leyland jätti huoneen ennalleen kuolemaansa asti; hän kuoli vuonna 1892. Kaksitoista vuotta myöhemmin Charles Lang Freer osti huoneen, purkautti sen vuonna 1904 ja kokoautti sen uudelleen kotiinsa Detroitiin, jossa huoneessa oli hänen oma keramiikkansa. Freerin kuoltua huone tuli Washingtoniin, ja se on ollut täällä siitä asti, kun Freer Gallery avattiin vuonna 1923. Kesällä 2022 huone restauroitiin jälleen.
Hyllyillä oleva on tarinan uusin luku. Syyskuusta 2025 lähtien museo on esittänyt huoneen sellaisena kuin Leylandit sen tunsivat, täynnä sinistä ja valkoista. Leyland keräsi posliinia Jingdezhenistä, joka oli kolmannentoista vuosisadan lopulta lähtien sinivalkoisen posliinin maailmankeskus. Takkaseinällä ja ikkunaseinällä katsot Kangxi-kauden esineitä museon omasta kokoelmasta. Kahdella muulla seinällä astiat ovat jäljennöksiä, jotka on tehty nykyään yhdessä Jingdezhenin savenvalajien kanssa.
Asetu siis keskelle ja ota kaikki kerralla vastaan: kaksi seinää vanhaa posliinia ja kaksi uutta, kultainen riita toisella puolellasi ja toisella prinsessa, josta kaikki alkoi.
Riippumaton opas · Chiaro
Osoita Chiarolla mitä tahansa Freer Gallery of Art -museossa.
Viisi tallennettamme päättyy Whistlerin riikinkukkojen keskelle, ja siitä sovellus jatkaa. Kuvaa muinainen jade salissa 19, pronssipeili korealaisessa salissa tai yksittäinen astia Riikinkukkohuoneen hyllyllä, niin Chiaro kertoo, mikä se on, kertoo sen tarinan ja vastaa sitten ääneen esittämiisi kysymyksiin siinä vitriinin äärellä.
Ennen lähtöä
Kulkuyhteydet
Freer on Smithsonianin kansallisen aasialaisen taiteen museon (National Museum of Asian Art) läntinen rakennus, West Building, osoitteessa Jefferson Drive ja 12th Street SW, National Mallin eteläpuolella. Mallin puoleisesta ovesta tulet sisään salin 1 viereen; portaaton sisäänkäynti on Independence Avenuen puolella, portaiden vasemmalla puolella olevista automaattisista pronssiovista. Museon postiosoite, 1050 Independence Ave. SW, on viereisen Sackler-rakennuksen, joka on yhteydessä Freeriin maan alta.
Lähin metroasema on Smithsonian, jota liikennöivät oranssi, hopea ja sininen linja. Nouse ylös uloskäynnistä, jonka kyltissä lukee 12th St. at Jefferson Dr. SW (The Mall), ja ylitä katu etelään: edessäsi oleva vaaleanpunainen graniittirakennus on Freer.
Liput
- Sisään pääsee ilman lippua tai varausta, eikä se maksa mitään, museo kertoo.
- Ovet ovat auki viikon jokaisena päivänä kello 10–17.30. Vuoden ainoa sulkemispäivä on 25. joulukuuta.
- Varaudu turvatarkastukseen, mistä ovesta tahansa tulet: museo tarkastaa kävijät jokaisella sisäänkäynnillä.
- Freer ei lainaa teoksia muille eikä ota lainaksi muilta, sillä se oli perustajan lahjoituksen ehto. Yksikään näistä viidestä ei siis koskaan lähde lainaan toiseen museoon.
Virallinen ääniopas
Museon oma opastus on henkilökohtaista: maksuttomia opastettuja kierroksia ilman ennakkovarausta, ja niitä vetävät enimmäkseen koulutetut vapaaehtoiset oppaat ja joskus intendentit. Joukossa on kohokohtakierros, johon Riikinkukkohuone kuuluu, ja kierrossarja huoneen 150-vuotisjuhlavuoden kunniaksi. Museon verkkosivujen äänisivuilla on podcasteja ja tallennettuja luentoja. Myöskään meidän viittä tallennettamme ei tarvitse varata, vaan ne soivat heti, kun napautat niitä, ja Chiaro-sovellus hoitaa minkä tahansa muun kuvaamasi esineen.
Virallinen sivusto →Kysymyksiä
Onko Freer Gallery of Art -museoon ilmaista ääniopasta?
On: napauta mitä tahansa yllä olevista viidestä soittimesta, niin tallenne soi puhelimesi selaimessa, ja tekstiversiota voi lukea samalla. Museo itse tarjoaa lisäksi maksuttomia, vapaaehtoisten oppaiden vetämiä kierroksia, ja niistä tuhansista esineistä, jotka jätämme pois, voit kysyä suuntaamalla Chiaro-sovelluksen johonkin niistä.
Paljonko Freer Gallery of Art -museon virallinen ääniopas maksaa?
Museon tarjoamasta opastuksesta ei peritä mitään: maksuttomia kierroksia ilman varausta, useimmat vapaaehtoisten oppaiden ja jotkin intendenttien vetämiä. Verkkosivujen äänisivuilla on podcasteja ja tallennettuja luentoja, ja myös sisäänpääsy rakennukseen on ilmainen.
Missä Riikinkukkohuone on Freer Gallery of Art -museossa?
Salissa 12, näyttelykerroksen kaakkoiskulmassa, salin 11 vieressä Independence Avenuen puolella. Mallin puoleisesta sisäänkäynnistä kierrä sisäpihan ympäri; Independence Avenuen sisäänkäynniltä huone on lähellä. Whistlerin Prinsessa posliinin maasta riippuu sen takan yllä.
Onko Freer Gallery of Art auki joka päivä?
On, ympäri vuoden paitsi 25. joulukuuta, kello 10–17.30.
Onko Freer sama kuin National Museum of Asian Art?
Freer on osa sitä. National Museum of Asian Art, kansallinen aasialaisen taiteen museo, koostuu kahdesta maan alta yhdistetystä rakennuksesta: Freer Gallery of Art on läntinen rakennus (West Building) ja Arthur M. Sackler Gallery itäinen rakennus (East Building). Yhdessä niissä on yli 46 000 esinettä. Tämä Freerin sivu toimii siis myös National Museum of Asian Artin äänioppaana läntisessä rakennuksessa.
Kauanko Freer Gallery of Art -museon kiertämiseen menee?
Koko kierrokseen noin puoli tuntia, josta kolmetoista minuuttia on itse ääntä. Kaikki kohteet ovat samassa näyttelykerroksessa sisäpihan ympärillä, joten kohteiden välillä ei ole portaita; portaaton sisäänkäynti on Independence Avenuen puolelta.
Lisää äänioppaita
Chiaron tekemä. Ei sidoksissa Freer Gallery of Art -museon ylläpitäjään.