Washingtonin kansallisgalleria · Washington · Riippumaton opas
Washingtonin kansallisgallerian ääniopas,
viisi kohdetta, ilmaiseksi.
Kaikki viisi soivat tällä välilehdellä, eikä sisäänpääsykään maksa mitään. Muista kahdesta tuhannesta seitsemästäsadasta esillä olevasta teoksesta Chiaro kertoo kuvan perusteella.
Chiaron tekemä. Ei sidoksissa Washingtonin kansallisgallerian ylläpitäjään.
Pieni neljätoistavuotias tanssijatar
Washingtonin kansallisgalleria
Tämä oli ilmainen osuus
Kuvaa mikä tahansa Washingtonin kansallisgallerian teos, niin Chiaro kertoo sen tarinan.
Viisi kohdetta · 12 minuuttia kuunneltavaa
Viisi kohdetta, yksi kierros,
siinä järjestyksessä, jossa kuljet.
Viisi teosta, viisi salia, yksi rakennus. Kaikki on West Buildingissa eli länsirakennuksessa, joten 4th Streetin ali East Buildingiin johtavaa käytävää et tarvitse lainkaan. Aloita alhaalta pohjakerroksen (Ground Floor) salista 3 Degas'n vahaisesta tanssijattaresta, nouse pääkerrokseen (Main Floor) saliin 6 Amerikan mantereen ainoan Leonardon luo ja jatka sitten pääkerrosta pitkin: sali 56 Davidin Napoleonia varten, sali 60 Thomas Colen neliosaista Elämän matkaa varten ja sali 85 Monet'ta varten. Kuunneltavaa on noin kaksitoista minuuttia, ja kävely pysyy yhden rakennuksen sisällä: West Building on pitkänomainen H, jonka keskellä on Pantheonin mallin mukainen kupolirotunda, ja jokainen sali haarautuu tästä yhdestä selkärangasta.
Salinumerot ja teoksia koskevat tiedot ovat peräisin kansallisgallerian omista verkossa olevista kokoelmatiedoista, ja jokaisen väitteen tukena on lisäksi riippumaton lähde. Teoksia siirretään täällä joskus ilman ilmoitusta. Jos maalauksen vieressä oleva teksti ei enää vastaa meidän tietojamme, gallerian tieto on oikea, ja sähköpostisi avulla voimme korjata omamme.
Kohde 1/5 · West Building, pohjakerros, sali 3
Pieni neljätoistavuotias tanssijatar
Edgar Degas · 1878–1881 · Sävytetty mehiläisvaha, savi, metallirunko, köysi, siveltimet, ihmisen hiukset, silkki- ja pellavanauha, puuvillafaillesta tehty liivi, puuvilla- ja silkkitutu, pellavatossut, puujalustalla, 98,9 cm ilman jalustaa
Huomaa
- Tutu ja hiusnauha ovat oikeaa kangasta eivätkä vahaa, ja hiukset ovat aitoja ihmisen hiuksia.
- Sana Degas kaiverrettuna puujalustan vasempaan takakulmaan.
- Saman tytön alaston versio, joka seisoo hänen vieressään tässä salissa: siitä näet vartalon puvun alla.
- Jalat: ulospäin käännetyt, oikea reilusti vasemman edellä, ja kädet ristissä selän takana.
Tekstiversio (2:25)
Hän ei ole pronssia. Lähes jokainen muu Pieni tanssijatar maailmassa on: museoihin on siroteltu niitä ainakin kaksikymmentäkahdeksan, ja kaikki ne ovat kopioita siitä, joka seisoo edessäsi. Tämä on sävytettyä mehiläisvahaa metallirungon päällä. Sisään on tungettu tueksi köyttä ja siveltimiä, ja niiden päälle on levitetty savea. Ilman jalustaa korkeutta on yhdeksänkymmentäkahdeksan pilkku yhdeksän senttiä. Noin kaksi kolmasosaa luonnollisesta koosta. Liivi on puuvillaa, hame oikeaa tylliä, tossut pellavaa, ja hiukset ovat aitoja ihmisen hiuksia, joissa on silkkinauha. Degas peitti lähes kaiken vahalla. Hiukset, nauhan ja tutun hän jätti sellaisiksi kuin ne olivat.
Tyttö oli Marie van Goethem, belgialainen oppilas Pariisin oopperan tanssikoulusta. Degas asetti hänet näytteille Pariisissa vuonna 1881 impressionistien kuudennessa näyttelyssä, lasivitriinissä, eikä yleisö tiennyt, mitä hänestä pitäisi ajatella. Joris-Karl Huysmans kutsui veistosta ensimmäiseksi todella modernin kuvanveiston yritykseksi, jonka hän tunsi. Kriitikko Paul Mantz kutsui tyttöä varhaisen turmeluksen kukaksi ja kirjoitti, että tytön kasvoissa näkyi jokaisen paheen vihattava lupaus.
Katso siis kasvoja ja päätä itse. Leuka koholla, silmät melkein kiinni, nenä lyhyt ja litteä, suu hieman suipussa. Asento ei ole suloinen eikä ylpeä. Se on levossa oleva neljäs asento: se asento, jossa neljätoistavuotias pysyy, kun joku vanhempi katsoo, kuinka hän siinä pysyy.
Vuoden 1881 jälkeen veistos palasi ateljeehen ja jäi sinne. Se oli siellä yhä, kun Degas kuoli vuonna 1917. Toukokuussa 1918 Degas'n perilliset tekivät pariisilaisen Hébrardin valimon kanssa sopimuksen hänen veistostensa valamisesta pronssiin, ja sopimuksen mukaan alkuperäiset vahahahmot siirtyisivät valimon omaisuudeksi. Valaminen kesti ainakin kolmetoista vuotta, vuodesta 1919 vuoteen 1932. Niinpä vahaveistos vietti suurimman osan kahdennestakymmenennestä vuosisadasta yksityisomistuksessa eikä museossa. Paul Mellon osti sen newyorkilaiselta taidekauppiaalta toukokuussa 1956, ja vuonna 1999 se tuli tänne hänen testamenttilahjoituksenaan, yhtenä niistä neljästäkymmenestäyhdeksästä alkuperäisestä Degas'n vahaveistoksesta, jotka Mellonit lahjoittivat tälle museolle.
Ennen kuin jatkat, etsi tästä salista toinen tanssija. Sama tyttö, sama ikä, sama asento, eikä vaatteita lainkaan. Se on Degas'n alastontutkielma tytöstä, ja kun näet ne rinnakkain, tiedät tarkalleen, kuinka paljon työtä tutu tekee.
Kohde 2/5 · West Building, pääkerros, sali 6
Ginevra de' Benci
Leonardo da Vinci · n. 1474–1478 · Öljy puupaneelille, 38,1 × 37 cm
Huomaa
- Kataja hänen takanaan. Piikikkäät, kuparinruskeat neulaset täyttävät koko taustan, ja kataja on italiaksi ginepro, joka on hänen nimensä.
- Alareuna, jossa alkuperäisen paneelin alle on lisätty puusuikale, koska alaosa leikattiin pois.
- Hänen ilmeensä. Ei hymyn häivääkään, ja katse, joka on kääntynyt sinua kohti mutta ei ole sinusta kiinnostunut.
- Tiukat kiharat ohimoilla, jotka kultautuvat valon osuessa niihin, muuten sileää ja keskeltä jakaukselle kammattua tukkaa vasten.
Tekstiversio (2:33)
Tämä on Leonardo da Vincin ainoa maalaus koko Amerikan mantereella, ja sen koko on kolmekymmentäkahdeksan kertaa kolmekymmentäseitsemän senttiä. Olet siis lähes varmasti kävellyt tänne isompien ja huonompien maalausten ohi. Se on myös yksi vain kolmesta säilyneestä naisen muotokuvasta, jotka Leonardo maalasi.
Naisen nimi on Ginevra de' Benci. Hän syntyi Firenzessä noin vuonna 1458 ja meni kuusitoistavuotiaana naimisiin Luigi di Bernardo Niccolinin kanssa, ja Leonardo maalasi hänet vuosien 1474 ja 1478 välillä, parikymppisenä. Todennäköisesti maalaus liittyy kihlaukseen eikä häihin. Hääkuvat tehtiin pareittain, ja nainen oli niissä oikealla, katse vasemmalle; tämä katsoo oikealle, ja se on yksin.
Sitten pensas. Se on kataja, ja kataja on italiaksi ginepro, joten koko tausta on sanaleikki naisen nimellä. Renessanssin Firenzessä kataja oli myös naisellisen hyveen vertauskuva, joten maalaus on hyvin taloudellinen: se kertoo samalla henkäyksellä, kuka nainen on ja mitä hän on arvoinen.
Myös paneelin kääntöpuoli on maalattu. Siinä on katajanoksa laakerin- ja palmunlehvien muodostamassa seppeleessä ja latinankielinen tunnuslause Virtutem Forma Decorat, kauneus kaunistaa hyvettä. Laakeri ja palmu yhdessä olivat Bernardo Bembon, Venetsian Firenzen-lähettilään, henkilökohtainen tunnus, ja Bembon kiintymys Ginevraan elää runoissa, joita he vaihtoivat keskenään. Infrapunatutkimuksessa seppeleen alta paljastui Bembon oma tunnuslause, Hyve ja kunnia. Joku muu kuin aviomies on siis saattanut maksaa tämän maalauksen.
Katso alareunaa. Alkuperäinen paneeli on kolmekymmentäkahdeksan pilkku yksi kertaa kolmekymmentäseitsemän senttiä, ja sen alle on lisätty suikale, joka nostaa korkeuden neljäänkymmeneenkahteen pilkku seitsemään. Suikale on siinä, koska maalauksen alaosa leikattiin jossain vaiheessa pois, luultavasti vaurioiden takia, ja Ginevran käsivarret ja kädet lähtivät sen mukana. Leonardon piirustusta naisen käsistä pidetään luonnoksena siihen, mikä puuttuu.
Pitkään kukaan ei tiennyt, että tämä on Leonardo. Paneeli oli Liechtensteinin ruhtinaiden kokoelmassa viimeistään vuonna 1733, ja sen kääntöpuolella oli suvun vaakunalla painettu punainen vahasinetti. Liechtensteinien luettelo vuodelta 1780 piti sitä Lucas Cranachin työnä. Toisen maailmansodan aikana se kulki muun kokoelman mukana Wienistä Vaduzin linnaan, ja kymmenentenä helmikuuta 1967 Washingtonin kansallisgalleria osti sen sieltä ruhtinas Frans Joosef Toiselta. Hinnan kerrottiin olleen viidestä kuuteen miljoonaa dollaria, mikä oli tuolloin maalauksesta maksettu ennätyshinta.
Ginevrasta kirjoitettiin yhtä paljon kuin häntä maalattiin. Kymmenen runoa Medicien piiristä ja kaksi sonettia itseltään Lorenzo de' Mediciltä. Mikään siitä ei näy hänen kasvoillaan, ja juuri se on tarkoitus.
Kohde 3/5 · West Building, pääkerros, sali 56
Keisari Napoleon työhuoneessaan Tuileries’n palatsissa
Jacques-Louis David · 1812 · Öljy kankaalle, 203,9 × 125,1 cm
Huomaa
- Seinäkello hänen olkapäänsä takana. Se näyttää 4.13, ja koko maalaus rakentuu sen varaan.
- Neljä isoa kirjainta pöydän vieressä olevassa paperikäärössä: CODE.
- Tuoli: helakanpunainen verhoilu, jossa on kultaisia mehiläisiä, sen poikki laskettu ohut miekka ja lisää papereita.
- Nilkasta rypistyneet sukat ja napittamattomat hihansuut. Davidin muotokuvassa mikään ei ole huolimatonta vahingossa.
Tekstiversio (2:24)
Kaikki tässä maalauksessa kertoo sinulle tarinan kahdeksasta viime tunnista, ja kello on todiste. Etsi se seinältä korkealta keisarin oikean olkapään takaa. Se on kolmetoista yli neljä aamuyöllä. Pöydällä olevan lampun kynttilä on palanut tyngäksi. Hihansuut ovat auki. Sukat ovat rypistyneet nilkoista. Tukka on sekaisin. Jacques-Louis David on maalannut keisarin, joka on valvonut koko yön.
Valvonut tehdäkseen mitä? Vastaus on pöydän vieressä olevassa paperikäärössä, jossa erottuu neljä isoa kirjainta: CODE. Code Napoléon, Napoleonin siviililaki, joka on elänyt kaikkia hänen taistelujaan pidempään. Tämä on harkittua. Vuoteen 1812 mennessä David oli jo maalannut Napoleonin Alppien yli kulkevana kenraalina, ja Canova oli veistänyt hänet marmoriin roomalaisena jumalana. Tässä hän on lainsäätäjä työhuoneessaan, ja ainoa sotilaallinen esine käden ulottuvilla on ohut miekka, joka on laskettu tuolille sivuun.
Univormu on keisarillisen kaartin jalkaväen krenatöörien everstin univormu: sininen, valkoiset käänteet ja punaiset hihansuut, kultaiset olkalaput, ja lisäksi Kunnialegioonan ja Rautakruunun ritarikunnan kunniamerkit. Kullattu tuoli on verhoiltu helakanpunaisella kankaalla, johon on kirjailtu kultaisia mehiläisiä, keisarisuvun tunnus, ja se on hiljainen tapa sanoa, että tämä kaikki jatkuu hänen jälkeensäkin.
Ja nyt yllätys. Tätä maalausta ei koskaan tarkoitettu Ranskaan. Se oli yksityinen tilaus skotlantilaiselta, Douglasin markiisi Alexanderilta, myöhemmältä Hamiltonin kymmenenneltä herttualta, joka ihaili Napoleonia. Markiisi tilasi sen vuonna 1811, ja David toimitti sen vuonna 1812. Davidin itse muutamaa vuotta myöhemmin laatima teosluettelo kutsuu sitä keisarin kokovartalomuotokuvaksi työhuoneessaan, Englantiin tarkoitetuksi maalaukseksi. Ja kaikista yksityiskohdista huolimatta on epätodennäköistä, että Napoleon olisi koskaan poseerannut sitä varten.
David signeerasi sen latinaksi lattialla pöydän takana makaavaan paperikääröön, vasemmalla puolellasi: LVD.CI.DAVID OPVS 1812. Hän teki myös toisen version, jossa kello on tasan neljä ja Napoleonilla on yllään ratsujääkärien metsänvihreä univormu.
Maalaus riippui Skotlannissa Hamiltonin palatsissa suureen Hamiltonin huutokauppaan asti vuonna 1882, jolloin se ostettiin Roseberyn viidennelle jaarlille. Jaarlin poika myi sen vuonna 1951, taidekauppa Wildenstein myi sen vuonna 1954 Kress-säätiölle, ja säätiö lahjoitti sen tälle museolle vuonna 1961. Kauemmas Tuileries’n palatsista maalaus tuskin voi päätyä.
Kohde 4/5 · West Building, pääkerros, sali 60
Elämän matka
Thomas Cole · 1842 · Öljy kankaalle, neljä maalausta, kukin noin 134 × 197 cm
Huomaa
- Tiimalasi, jota keulan siivekäs keulakuva pitää koholla. Se on kolmessa ensimmäisessä maalauksessa, ja neljännestä se puuttuu.
- Kasvot taivaalla veneen yläpuolella Miehuudessa: kolme parrakasta miestä piilossa jossakin, mikä näyttää pilveltä.
- Valkoinen linna ilmassa Nuoruudessa, ja sitten saman maalauksen oikea reuna, jossa vesi alkaa jo kuohua.
- Itse vene, joka ei ole lankuista vaan kullattujen siivekkäiden hahmojen massa.
Tekstiversio (2:32)
Neljä maalausta, yksi sali, ja ne toimivat vain siinä järjestyksessä, jonka Thomas Cole niille antoi. Lapsuus, Nuoruus, Miehuus, Vanhuus. Sama mies, sama kultainen vene, sama suojelusenkeli, ja joki, joka muuttuu hänen allaan joka kerta. Etsi ensin Lapsuus ja kierrä sali siitä alkaen.
Seuraa venettä. Se tulee pimeästä luolasta tyynelle vihreälle vedelle, kääntyy sitten ja kiitää kohti taivaalla seisovaa valkoista linnaa, kaartaa sitten koskia täynnä olevaan rotkoon mustelman värisen taivaan alla ja ajelehtii lopulta avovesille kohti pilvien rakoa. Joka maalauksessa se kulkee vastakkaiseen suuntaan kuin edellisessä. Ja sen keulassa on siivekäs keulakuva, joka pitää tiimalasia koholla. Etsi tiimalasi kolmesta ensimmäisestä. Neljännessä se on poissa, samoin keulakuva ja peräsin, katkenneina.
Paras yksityiskohta on kolmannessa maalauksessa. Sen miehen yläpuolella, joka on päästänyt irti ruorista ja polvistuu kädet ristissä, on jotain, mikä näyttää sinertävänharmaalta pilvivallilta. Se ei ole pilveä. Siihen on kätketty kolmet parrakkaat kasvot, ja Thomas Cole antoi niille nimet: Itsemurha, Kohtuuttomuus ja Murha, kiusaukset, jotka ahdistavat ihmisiä heidän pahimmassa hädässään. Kohtauksen aiemmassa versiossa matkalainen seisoi. Cole pani hänet polvilleen.
Sillä aiempi versio on olemassa. Cole maalasi ensimmäisen sarjan vuonna 1840, riitautui sitten sen omistajan kanssa sarjan julkisesta näyttämisestä, ja asuessaan Roomassa vuosina 1841 ja 1842 hän maalasi koko sarjan uudelleen, alusta alkaen. Tuo ensimmäinen sarja on Uticassa New Yorkin osavaltiossa. Nämä ovat roomalaiset toisinnot, ja ne ovat alkuperäisiä kirkkaampia, luultavasti niiden pigmenttien ansiosta, joita hän sai sieltä ostettua. Ensimmäisen maalauksen hän signeerasi vasempaan alakulmaan: 1842, T. Cole, Rome.
Colea kutsutaan yleensä Hudson River -koulukunnan perustajaksi. Hän kuoli äkillisesti vuonna 1848, kuusi vuotta näiden valmistumisen jälkeen, ja vasta hänen kuolemansa jälkeen James Smillie teki kaikista neljästä kaiverrukset, ja vedokset levisivät ympäri maata valtavina painoksina. Se on oikeastaan syy siihen, miksi sarja on niin kuuluisa.
Itse maalaukset päätyivät cincinnatilaiselle keräilijälle George Shoenbergerille, ja vuonna 1908 hänen vanhan talonsa ja kaiken siinä olleen osti mies, joka luovutti neljä maalausta samassa kaupungissa toimineelle metodistiselle sairaalayhdistykselle. Ne pysyivät sairaalalla kuusikymmentäkolme vuotta. Washingtonin kansallisgalleria osti ne siltä toukokuussa 1971.
Kohde 5/5 · West Building, pääkerros, sali 85
Nainen päivänvarjon kanssa – Madame Monet ja poika
Claude Monet · 1875 · Öljy kankaalle, 100 × 81 cm
Huomaa
- Naisen kasvot: muutama pitkä valkoisen maalin veto, niiden yli tuulessa lepattava harso ja tuskin lainkaan kasvonpiirteitä.
- Naisen varjo, joka kulkee nurmikolla vinosti sinua kohti ja asettaa sinut rinteeseen hänen alapuolelleen.
- Päivänvarjon vihreä alapuoli, samaa vihreää kuin niitty, jolla nainen seisoo.
- Pilvet, jotka on maalattu valkoisen sijasta sinisillä vedoilla, yhtä levottomilla kuin ruoho.
Tekstiversio (2:35)
Mene lähelle ja katso naisen kasvoja, sillä kasvoja ei ole. On vain muutama pitkä valkoisen maalin veto pään poikki, tuulen tarttuma harso ja sen alla tuskin mitään. Monet ei piilota vaimoaan sinulta. Hän kertoo sinulle, että tältä etäisyydeltä, kirkkaana päivänä, tuulen käydessä, juuri tämän verran todella näkisit.
Nainen on Camille, Monet'n vaimo. Poika kumpareen toisella puolella, ruoho ja keltaiset kukat vyötäröön asti, on heidän poikansa Jean. He asuivat Argenteuilissa vuodesta 1871 vuoteen 1877, ja tämä on kävelyretki siellä tuulisena kesäiltapäivänä. Se ei ole muotokuva, eikä kukaan tilannut sitä. Se on perhekohtaus, maalattu ulkona ja maalattu nopeasti, luultavasti yhdellä muutaman tunnin istunnolla.
Näin nopeasti tehdyksi se on Monet'n mittapuulla valtava. Sata kertaa kahdeksankymmentäyksi senttiä. Ja katso, mihin hän on sinut sijoittanut. Olet naisen alapuolella rinteessä ja katsot ylöspäin, joten nainen erottuu taivasta eikä maisemaa vasten, ja päivänvarjo melkein koskettaa kankaan yläreunaa. Naisen varjo kulkee nurmikolla vinosti kohti jalkojasi. Tuo varjo tekee kokonaisen etualan työn.
Sitten päivänvarjo. Sen alapuoli on vihreä, samaa vihreää kuin niitty, joten maalausta pitää koossa väri, joka toistuu sen ylä- ja alaosassa. Naisen takana olevat pilvet eivät ole valkoisia; ne ovat sinisiä ja rikkonaisia, maalattuja samalla levottomalla vedolla kuin ruoho. Kaikki kankaalla liikkuu samassa tuulessa.
Maalaus oli esillä huhtikuussa 1876 impressionistien toisessa näyttelyssä Paul Durand-Ruelin galleriassa Pariisissa, yhtenä salin kahdeksastatoista Monet'n työstä. John Singer Sargent näki sen siellä ja maalasi kolmetoista vuotta myöhemmin oman vastauksensa siihen, Kaksi tyttöä päivänvarjoineen Fladburyssä. Monet itse palasi aiheeseen vuonna 1886, kahdesti, Givernyssä, ja päivänvarjoa piti silloin hänen toisen vaimonsa tytär Suzanne; ne kaksi maalausta ovat Musée d'Orsayssa.
Tämän Monet myi vuonna 1876 lääkäri Georges de Belliolle, homeopaatilleen, jolle maksettiin usein Monet'n maalauksilla rahan sijaan. Se siirtyi de Bellion tyttären kautta Georges Menier'lle, ja se myytiin Menierin kokoelman huutokaupassa Pariisin Palais Gallierassa viidentenätoista kesäkuuta 1965, jolloin se huudettiin Paul Mellonille. Mellon lahjoitti sen tälle museolle vuonna 1983.
Vielä yksi asia. Oikeassa alakulmassa kuninkaansinisellä: Claude Monet 75.
Riippumaton opas · Chiaro
Osoita Chiarolla mitä tahansa Washingtonin kansallisgalleriassa.
Tämä sivu pysähtyy viiteen teokseen. Pelkässä West Buildingissa on niitä vielä kaksituhatta kolmesataa: nosta kamera Vermeerin, käytävän marmoriveistoksen tai kulkuväylän toisella puolella East Buildingissa olevan Calderin eteen, niin sovellus tunnistaa teoksen ja tarttuu siihen kysymykseen, joka sinulla siitä oikeasti oli.
Ennen lähtöä
Kulkuyhteydet
6th Street and Constitution Avenue NW, Washington, DC 20565. Juuri tästä ovesta et kuitenkaan pääse sisään: West Buildingin 6th Streetin sisäänkäynti on suljettu toistaiseksi. Mene sisään 4th Streetin ja Madison Driven kulmasta. Se on West Buildingin ainoa avoin sisäänkäynti, jonka galleria merkitsee esteettömäksi, ja siellä on neuvonta ja vaatesäilytys. Myös 7th Streetin sisäänkäynti Constitution Avenuen puolella on auki, samoin Mallin puoleinen sisäänkäynti Madison Drivella 4th ja 6th Streetin välissä, jossa on neuvonta ja vaatesäilytys. Galleria sijaitsee National Mallilla 3rd ja 9th Streetin välissä.
Galleria suosittelee itse tulemaan julkisilla. Lähin metroasema on Archives-Navy Memorial-Penn Quarter keltaisella ja vihreällä linjalla, noin kuuden minuutin kävelymatkan päässä West Buildingista. Myös punaisen linjan Judiciary Square sekä sinisen, oranssin ja hopean linjan Smithsonian ovat kävelymatkan päässä, ja Metrobus-bussit pysähtyvät Constitution Avenue NW:n varrella. Gallerian alueella ei ole pysäköintihallia.
Liput
- Mitään ei tarvitse varata. Sisäänpääsy on aina ilmainen, eikä saleihin, vaihtuviin näyttelyihin tai opastetuille kierroksille tarvita korttia tai lippua. Vain muutamaan tapahtumaan pitää ilmoittautua, sekin maksutta.
- Galleria ei ole suljettuna yhtenäkään viikonpäivänä. Se on auki joka päivä kello 10–17 ja suljettu vain 25. joulukuuta ja 1. tammikuuta.
- Kaikki viisi kohdetta ovat West Buildingissa, joten 4th Streetin alittavaa käytävää East Buildingiin ei tarvita.
- West Buildingin 6th Streetin sisäänkäynti on suljettu toistaiseksi. 7th Streetin ja 4th Streetin sisäänkäynnit ovat molemmat auki, ja niistä galleria merkitsee esteettömäksi vain 4th Streetin.
- Ota paperikartta mistä tahansa sisäänkäynnistä tai lataa se etukäteen. Salinumerot ovat ainoa luotettava tapa suunnistaa West Buildingissa, ja galleria painaa karttansa neljällätoista kielellä.
Virallinen ääniopas
Kansallisgallerian oma opastus on maksutonta, mikä on harvinaista. Museon oppaat vetävät joka päivä tunnin mittaisia kierroksia, eikä niille tarvitse ilmoittautua. Galleria julkaisee myös omia ääniopastuksiaan, nekin ilmaisia, joita kuunnellaan omalla puhelimella: West Buildingin kierroksella on 23 kohdetta englanniksi, espanjaksi, yksinkertaistetuksi kiinaksi, koreaksi ja japaniksi, ja jokaisen kohteen vieressä on sen teksti. Tämäkin sivu on ilmainen ja päättyy viiteen teokseen; kaikkea muuta seinillä varten on Chiaro-sovellus.
Virallinen sivusto →Kysymyksiä
Onko Washingtonin kansallisgalleriaan olemassa ilmaista ääniopasta?
Niitä on itse asiassa kaksi. Se, jota luet nyt: viisi äänitettä, jotka toimivat selaimessa ilman latausta, kukin tekstinsä ja salinumeronsa kanssa. Lisäksi galleria julkaisee omia ilmaisia ääniopastuksiaan, joita kuunnellaan omalla puhelimella. Näiden viiden jälkeen Chiaro-sovellus kertoo mistä tahansa rakennuksen teoksesta, johon suuntaat puhelimesi kameran.
Paljonko Washingtonin kansallisgallerian virallinen ääniopas maksaa?
Ei mitään. Gallerian ääniopastukset ovat ilmaisia, ja kuuntelet ne omalla puhelimellasi etkä vuokralaitteella, ja päivittäiset opastetut kierroksetkin ovat ilmaisia eivätkä vaadi ilmoittautumista. West Buildingin kierroksella on 23 kohdetta englanniksi, espanjaksi, yksinkertaistetuksi kiinaksi, koreaksi ja japaniksi.
Missä Ginevra de' Benci on Washingtonin kansallisgalleriassa?
West Buildingin pääkerroksessa, salissa 6. Se on Leonardo da Vincin ainoa maalaus Amerikan mantereella, ja galleria nostaa sen oman listansa kärkeen teoksista, joita ei kannata ohittaa. Se on pieni, kolmekymmentäkahdeksan kertaa kolmekymmentäseitsemän senttiä, joten etsi väkijoukkoa äläkä isoa maalausta.
Tarvitaanko Washingtonin kansallisgalleriaan lippu?
Ei. Sisäänpääsy on aina ilmainen, eikä korttia tai lippua tarvita perusnäyttelyyn, vaihtuviin näyttelyihin tai opastetuille kierroksille. Muutamaan tapahtumaan pitää ilmoittautua etukäteen, sekin maksutta. Yhdysvaltojen kolmesta vierailluimmasta taidemuseosta tämä on ainoa, joka ei peri mitään.
Onko Washingtonin kansallisgalleria koskaan kiinni?
Vain 25. joulukuuta ja 1. tammikuuta. Viikoittaista sulkemispäivää ei ole: galleria on auki viikon jokaisena päivänä kello 10–17. Veistospuutarha on kesällä joskus auki pidempään.
Kuinka kauan tämä ääniopas kestää?
Noin kaksitoista minuuttia ääntä ja lisäksi kävely. Kaikki viisi ovat West Buildingissa, neljä pääkerroksessa ja yksi pohjakerroksessa, joten tunti riittää hyvin. Galleriassa kävi vuonna 2024 lähes neljä miljoonaa kävijää, joten Leonardon edessä on yleensä oma pieni väkijoukkonsa.
Lisää äänioppaita
Chiaron tekemä. Ei sidoksissa Washingtonin kansallisgallerian ylläpitäjään.