Siirry sisältöön

Smithsonianin ilmailu- ja avaruusmuseo · Washington · Riippumaton opas

Smithsonianin ilmailu- ja avaruusmuseon ääniopas,
viisi kohdetta, ilmaiseksi.

Viisi lentokonetta ja avaruusalusta, viisi äänitettä, Wright Flyerista Columbiaan. National Mallin varrella olevassa rakennuksessa on auki kahdeksantoista galleriaa, ja Chiaro kertoo kuvan perusteella minkä tahansa niissä olevan lentokoneen, kapselin tai avaruuspuvun tarinan.

Lataa App Storesta

Chiaron tekemä. Ei sidoksissa Smithsonianin ilmailu- ja avaruusmuseon ylläpitäjään.

9:41

Wright Flyer vuodelta 1903

Smithsonianin ilmailu- ja avaruusmuseo, Washington

0:00 3:33
Kohde 1/5

Viisi kohdetta · 15 minuuttia kuunneltavaa

Viisi kohdetta, yksi kierros,
siinä järjestyksessä, jossa kuljet.

Jefferson Driven puoleisista ovista pääset suoraan Boeing Milestones of Flight Hall -saliin, ja tämä Smithsonianin ilmailu- ja avaruusmuseon ääniopas alkaa muutaman askeleen päästä siitä ja päättyy kerrosta ylempänä. Kävele galleriaan 107 katsomaan vuoden 1903 Wright Flyeria, palaa saliin oranssin Bell X-1:n ja kuumoduuli LM-2:n luo, nouse sitten toiseen kerrokseen Apollo 11:n Columbian luo Destination Moon -galleriaan (206) ja päätä kierros kaksi salia itään päin Spirit of St. Louisin luona Pioneers of Flight -galleriassa (208). Viisitoista minuuttia kerrontaa ja kymmenisen minuuttia kävelyä gallerioiden välillä: tunnissa ehdit kaiken, ja aikaa jää katsellakin.

Jokaisella esineellä on täällä kaksi lähdettä: sen tiedot museon omassa verkkokokoelmassa, jossa kerrotaan, missä galleriassa se on esillä, ja toinen, riippumaton lähde; gallerioiden numerot ovat museon pohjapiirroksesta. Mallin varrella oleva rakennus viimeistelee yhä remonttiaan, ja tänä syksynä avautuu vielä kaksi galleriaa, joten jokin voi siirtyä. Jos rakennuksessa oleva kyltti kertoo muuta, kyltti on oikeassa, ja yksi viesti sinulta riittää siihen, että korjaamme sivun.

Kohde 1/5 · The Wright Brothers & The Invention of the Aerial Age, galleria 107, kerros 1

Wright Flyer vuodelta 1903

Wilbur ja Orville Wright, Dayton, Ohio · 1903 · Puurunko, musliinipäällyste, 12 hevosvoiman Wright-moottori; kärkiväli 12,3 m, pituus 6,4 m

Huomaa

  • Jalakset. Pyöriä ei ole missään: laskutelineenä toimi kaksi pitkää jalasta.
  • Siipien edessä oleva korkeusperäsin ja niiden takana kaksi potkuria, joita alasiivellä oleva moottori pyörittää ketjujen ja hammaspyörien avulla.
  • Paljas kangas. Ei maalia eikä minkäänlaista lakkaa, vain luonnonvärinen musliini, sellaisena kuin veljekset sen jättivät.
Tekstiversio (3:33)

Pysähdy hetkeksi ennen kuin teet mitään muuta. Puuta, vaaleaa musliinia, kaksi pitkää jalasta siinä, missä odottaisit pyöriä, eikä missään tippaakaan maalia; kangas on jätetty luonnonväriseksi. Kone näyttää siltä, että kova tuulenpuuska voisi rikkoa sen, ja rehellisesti sanottuna yksi puuska sen tekikin. Tämä on juuri se kone, joka lensi Kitty Hawkissa Pohjois-Carolinassa seitsemäntenätoista joulukuuta 1903, ja koko ympärilläsi oleva galleria on rakennettu sen ympärille.

Wilbur ja Orville Wright pitivät polkupyöräliikettä Daytonissa Ohiossa. Toukokuussa 1899 Wilbur kirjoitti kirjeen Smithsonian-instituutille, samalle laitokselle, jonka rakennuksessa nyt seisot, ja pyysi kaikkea, mitä se oli julkaissut lentämisestä. Seurasi neljä vuotta kärsivällistä työtä: leija vuonna 1899, täysikokoiset liitokoneet vuosina 1900, 1901 ja 1902, ja kun liitokoneet nostivat paljon vähemmän kuin veljesten laskelmat ennustivat, oma pieni tuulitunneli siipimuotojen kokeilemiseen. Vuoteen 1902 mennessä he osasivat liitää hallitusti. Puuttui enää voimanlähde.

Katso siis siipien taakse. Kaksi potkuria, jotka työntävät eivätkä vedä, ja niitä pyörittävät ketjut kahdentoista hevosvoiman moottorista, jonka veljekset rakensivat yhdessä mekaanikkonsa Charles Taylorin kanssa. Potkurit olivat koko koneen nerokkain oivallus. Veljekset käsittelivät jokaista lapaa kuin kyljelleen käännettyä siipeä, joka tuottaa nostovoimaa eteenpäin eikä ylöspäin. Katso nyt eteen. Tuo kaiken edessä oleva vaakasuora pinta on korkeusperäsin; vaakavakainta pyrstössä ei ole lainkaan. Kallistaakseen konetta kaarteeseen lentäjä kiersi siivenkärkiä vastakkaisiin suuntiin, ja tätä temppua kutsutaan siivenkierroksi.

Neljäntenätoista joulukuuta Wilbur voitti kolikonheiton, sai ensimmäisen yrityksen ja vaurioitti konetta. Kolme päivää myöhemmin oli Orvillen vuoro. Kello 10.35 aamulla hän lensi kaksitoista sekuntia ja kolmekymmentäkuusi metriä. Sinä päivänä veljekset tekivät neljä lentoa, ja viimeisellä Wilbur pysyi ilmassa viisikymmentäyhdeksän sekuntia ja eteni 255 metriä. Sitten, kun he seisoivat juttelemassa lennosta, tuulenpuuska kaatoi Flyerin ja vieritti sen hiekan poikki. Se ei lentänyt enää koskaan.

Sen myöhemmät vaiheet ovat lähes vielä oudommat. Se oli laatikoissa vajassa Daytonissa, oli vuonna 1913 yksitoista päivää tulvaveden ja mudan alla ja joutui sitten riidan pelinappulaksi. Smithsonian-instituutin pääsihteeri Charles Walcott kieltäytyi tunnustamasta Wrightien saavutusta ja kunnioitti sen sijaan edeltäjänsä Samuel Langleyn epäonnistunutta Aerodromea. Vuonna 1928, kun riita oli yhä ratkaisematta, Orville lainasi Flyerin Lontoon Science Museumille. Toisen maailmansodan kone vietti maanalaisessa varastossa Corshamin lähellä, ei Lontoon metrossa, mitä ikinä oletkin kuullut. Vasta kun Smithsonian-instituutti oli vuonna 1942 julkaissut oikaisun, kone palasi kotiin, ja se luovutettiin seitsemäntenätoista joulukuuta 1948, tasan neljäkymmentäviisi vuotta Kitty Hawkin jälkeen.

Näkemäsi kangas on vuodelta 1985, ja se leikattiin kaavalla, joka otettiin suuresta palasta vuoden 1903 alkuperäistä päällystettä. Osa tuosta alkuperäisestä pääsi paljon pidemmälle. Heinäkuussa 1969 kangastilkku vasemmasta yläsiivestä ja puusäle vasemmasta potkurista olivat Eagle-kuumoduulin sisällä, kun se laskeutui Kuuhun. Kitty Hawkin hiekan ja Hiljaisuuden meren välissä on kuusikymmentäkuusi vuotta.

Kohde 2/5 · Boeing Milestones of Flight Hall, galleria 100, kerros 1

Bell X-1 Glamorous Glennis

Bell Aircraft Corporation, Buffalo, New York; tilaajat: Yhdysvaltain armeijan ilmavoimat ja NACA · 1946 · Alumiinirunko, teräksiset ajoainesäiliöt, rakettimoottori; kärkiväli 8,5 m, pituus 9,4 m

Huomaa

  • Nokka. Koko runko jäljittelee .50-kaliiperisen konekiväärin luotia, muotoa, jonka tiedettiin jo pysyvän vakaana äänen nopeutta nopeammin.
  • Siivet, paljon ohuemmat kuin odotat; ne tehtiin sellaisiksi kestämään Mach 1:n lähellä vaikuttavat voimat.
  • Pyrstön numerot 6062, sarjanumeron 46-062 loppu: tämä on X-1 numero yksi, se, joka sen teki.
Tekstiversio (3:07)

Se on pieni ja hyvin oranssi. Kansainvälistä oranssia, kuten museo itse värin kuvaa, ja näin pienessä koneessa väri saa sen näyttämään melkein lelulta. Katso sitten muotoa. Nokka ja koko runko jäljittelevät puolen tuuman konekiväärin luotia, koska 1940-luvulla insinöörit tiesivät varmasti yhden asian äänen nopeuden ylittämisestä: sen muotoiset luodit pysyivät vakaina, kun ne ylittivät sen. Pystyisikö ihminen samaan, sitä ei vielä tiennyt kukaan.

Moni uskoi tuolloin äänivalliin, näkymättömään seinään Mach ykkösen tienoilla, jossa ilma ravistelisi lentokoneen kappaleiksi. X-1 rakennettiin sen selvittämiseksi. Vuonna 1944 armeijan ilmavoimat ja NACA, valtion ilmailututkimuslaitos, josta myöhemmin tuli Nasa, käynnistivät ohjelman miehitetyille tutkimuskoneille, jotka pystyisivät saavuttamaan ja ylittämään äänen nopeuden, ja Buffalossa New Yorkin osavaltiossa toimiva Bell Aircraft rakensi niitä kolme. Tämä on numero yksi, sarjanumero 46-062. Neljä viimeistä numeroa näkyvät pyrstössä.

Ennätyslennoillaan se ei koskaan noussut kiitotieltä. Neljäntenätoista lokakuuta 1947 Boeing B-29 -pommikone kantoi sitä pommikuilussaan puoli tuntia ylöspäin ja päästi sen sitten irti. Lentäjänä oli kapteeni Chuck Yeager, toisen maailmansodan hävittäjä-ässä Länsi-Virginiasta ja ilmavoimien kokenein koelentäjä. Aiemmat yritykset olivat kohdanneet rajua tärinää lähestyessään Mach ykköstä, ja insinöörit olivat juuri parantaneet säädettävää vaakavakainta, jotta Yeager pystyi muuttamaan sen kulmaa pienin askelin. Tällä kertaa lento sujui tasaisesti. X-1:n yhdeksännellä moottorilennolla machmittari hyppäsi lukemasta nolla pilkku yhdeksän kuusi viisi lukemaan yksi pilkku nolla kuusi: seitsemänsataa mailia tunnissa neljänkymmenenkolmen tuhannen jalan korkeudessa Mojaven aavikon yllä. Hän lensi rakettimoottorin voimalla kaksikymmentä sekuntia, sammutti moottorin ja liiti kuivuneen järven pohjalle. Irrotuksesta laskeutumiseen: neljätoista minuuttia.

Hän oli antanut koneelle vaimonsa mukaan nimen Glamorous Glennis. Hänen oma arvionsa päivästä oli melkein antikliimaksi: todellinen valli, hän sanoi myöhemmin, ei ollut taivaalla vaan siinä, mitä tiesimme yliäänilennosta ja mitä olimme siitä kokeneet.

Katso siipiä, jotka ovat hämmästyttävän ohuet. Tuohon luodinmuotoiseen runkoon suunnittelijat mahduttivat kaksi ajoainesäiliötä, kaksitoista typpipalloa, paineistetun ohjaamon ja yli viisisataa naulaa mittalaitteita. Se lensi seitsemänkymmentäkahdeksan kertaa. Maaliskuussa 1948 Yeager vei sen nopeuteen Mach 1,45. Tammikuussa 1949 se teki jotain, mitä siltä ei ollut enää aikoihin pyydetty, ja nousi maasta omin voimin. Kaikki X-1:t eivät olleet yhtä onnekkaita. Kolmas räjähti maassa vuonna 1951, ja kaksi myöhemmistä malleista tuhoutui myös räjähdyksissä.

Vuonna 1950 se lennätettiin Washingtoniin B-29:n alle ripustettuna ja luovutettiin Smithsonian-instituutille. Ilmavoimien esikuntapäällikkö, kenraali Hoyt Vandenberg, sanoi, että muutamassa hetkessä aliäänen aikakaudesta tuli historiaa ja yliäänen aikakausi syntyi. Nuo muutamat hetket kuuluvat edessäsi olevalle oranssille koneelle.

Kohde 3/5 · Boeing Milestones of Flight Hall, galleria 100, kerros 1

Kuumoduuli LM-2

Grumman Aircraft Engineering Corporation, Bethpage, New York; tilaaja: Nasa · Rakennettu 1966; viimeistelty Apollo 11:n Eaglen kaltaiseksi · Alumiini ja titaani, alumiinoidusta Mylarista ja Kaptonista tehdyt peitteet; leveys 6,54 m

Huomaa

  • Kahden osan välinen sauma: ylhäällä harmaa miehistöhytti, joka yksin olisi noussut uudelleen, ja alla kultainen laskeutumisosa, joka jää paikalleen.
  • Kullan- ja hopeanvärinen kääre. Se on alumiinoidusta Mylarista ja Kaptonista tehtyä peitettä, ei metallilevyä.
  • Etujalan tikkaat ja laskeutumisosan lippu, kuten Eaglessa.
Tekstiversio (2:53)

Kultakalvoa, hoikat jalat ja päällä harmaa hytti, joka näyttää enemmän taitellulta kuin rakennetulta. Jos se muistuttaa sinua kuvista, joissa Eagle seisoo Kuussa, juuri se on tarkoituskin. Mutta vieressä oleva kyltti kertoo rehellisesti, missä juju piilee: tämä kuumoduuli ei ole koskaan käynyt avaruudessa.

Grumman rakensi sen Bethpagessa Long Islandilla. Vuoden 1966 lopussa se ja sen kaksonen LM-1 olivat melkein valmiita; ne oli tarkoitettu miehittämättömille koelennoille Maata kiertävällä radalla. Sitten tuli tammikuussa 1967 Apollo 1:n traaginen tulipalo, ja jokaisen astronautteja kuljettavan avaruusaluksen turvallisuussäännöt kirjoitettiin uusiksi. Sen sijaan että Nasa olisi rakentanut uudelleen kaksi lähes valmista laskeutujaa, se varasi ne pelkästään miehittämättömille lennoille. LM-1 lensi Apollo 5:n mukana tammikuussa 1968 ja onnistui niin hyvin, että toista koelentoa pidettiin tarpeettomana. LM-2:n toimitusta laukaisupaikalle lykättiin, ja sitten se peruttiin.

Niinpä se pantiin töihin maan pinnalla. Huhtikuussa 1968 miehittämätön Apollo 6:n laukaisu osoitti, että Saturn V -raketti saattoi täristä rajusti ylös ja alas, ja insinöörit kutsuivat ilmiötä pogoksi. Toukokuussa LM-2:sta tuli osa koejärjestelmää, joka rakennettiin maahan ilmiön tutkimista varten. Sitten sitä pudotettiin yhä uudelleen, jotta saataisiin todistettua, että sen elektroniikka ja mekaniikka kestäisivät rajun laskeutumisen. Viides ja viimeinen pudotuskoe tehtiin seitsemäntenä toukokuuta 1969, alle kolme kuukautta ennen kuin Neil Armstrong ja Buzz Aldrin kävelivät Kuussa.

Seuraavaksi tuli mutka Japaniin. Osakan Expo 70 -maailmannäyttelyssä Yhdysvaltain paviljonki halusi oikean kuumoduulin, eikä oikea Eagle ollut saatavilla: sen alaosa on yhä Hiljaisuuden merellä. Niinpä Grumman yhdisti LM-2:n hytin koekäyttöön tehtyyn laskeutumisosaan ja puki kokonaisuuden näyttämään siltä kuin se olisi juuri laskeutunut. Sen jälkeen se tuli Smithsonian-instituutille, ja heinäkuusta 1976 vuoden 2015 loppuun se seisoi jäljitellyllä kuun pinnalla tämän rakennuksen itäisimmässä päässä.

Katso nyt kahta puoliskoa. Ylhäällä on nousuosa, paineistettu hytti, jolla on oma rakettimoottori, ainoa osa, joka olisi lähtenyt Kuusta. Sen alla on laskeutumisosa jalkoineen, laskeutumismoottoreineen ja pintakokeineen, ja se on kääritty alumiinoidusta Mylarista ja Kaptonista tehtyihin kullan- ja hopeanvärisiin peitteisiin. Kun museo siirsi sen tähän halliin, työryhmä purki sen ja ryhtyi tekemään siitä lähes joka yksityiskohdaltaan Eaglen kaltaisen, ja jokainen poistettu materiaalinpala valokuvattiin, dokumentoitiin ja säilytettiin. Jopa etujalan tikkaat ovat paikallaan, kuten Eaglessa.

Vuosina 1969–1972 kuusi tämänkaltaista kuumoduulia laski Kuuhun kaksitoista amerikkalaista astronauttia. Tämä ei lentänyt koskaan, ja juuri siksi se on täällä, ja sinä voit seistä sen vieressä.

Kohde 4/5 · Destination Moon, galleria 206, kerros 2

Apollo 11:n komentomoduuli Columbia

North American Rockwell; tilaaja: Nasa · 1969 · Alumiiniseos, ruostumaton teräs ja titaani; leveys pohjasta 3,91 m

Huomaa

  • Kärventynyt, juovainen pinta. Konservaattorit ovat säilyttäneet sen sellaisena kuin se oli, kun kapseli palasi ilmakehän läpi 24. heinäkuuta 1969.
  • Koko. Pohjasta alle neljä metriä leveä, ja silti se oli miehistön asunto suurimman osan kahdeksan päivän lennosta.
  • Neil Armstrongin Apollo 11 -avaruuspuku, joka on esillä samassa galleriassa.
Tekstiversio (2:59)

Kävele ensin koko kapselin ympäri. Pinta on kärventynyt ja juovainen, ruskea siellä, missä odottaisit hopeaa, ja museon konservaattorit ovat tehneet paljon työtä pitääkseen sen juuri sellaisena, koska tältä Columbia näytti palatessaan Maahan kahdentenakymmenentenäneljäntenä heinäkuuta 1969. Pohjasta se on 3,91 metriä leveä. Suurimman osan kahdeksasta päivästä tämä oli kolmen miehen koti.

He lähtivät kuudentenatoista heinäkuuta Cape Kennedystä Saturn V -raketin huipulla: Neil Armstrong, Buzz Aldrin ja Michael Collins. Columbia oli yksi avaruusaluksen kolmesta osasta. Sen takana ollut huoltomoduuli sisälsi päämoottorin ja tarvikkeet, ja Eagle-kuumoduuli vei kaksi miehistön jäsentä pinnalle. Kolmesta osasta vain tämä palasi kotiin. Collins, joka kiersi Kuuta yksin sillä välin kun toiset kävelivät sen pinnalla, kuvaili hyttiä kuuntelevalle maailmalle onnelliseksi pikku kodiksemme.

Hän myös epäili nimeä. Nasan tiedotuksesta vastannut Julian Scheer mainitsi Columbian ohimennen puhelimessa, ja Collinsin mielestä nimi oli vähän mahtipontinen. Hän lämpeni sille, osittain siksi, että se toi mieleen Columbiadin, jättiläistykin, joka ampuu matkustajia kohti Kuuta Jules Vernen romaanissa Maasta Kuuhun.

Parhaat tarinat ovat sisäseinillä. Kun Smithsonian-instituutti teki hytistä tarkan kolmiulotteisen skannauksen, kuraattorit löysivät merkintöjä, jotka olivat olleet piilossa yli neljäkymmentä vuotta. Navigointiaseman vieressä on Houstonista saneltuja numerosarakkeita: koordinaatit, jotka Collins sai etsiessään kaukoputkella Eaglea alapuolella olevalta pinnalta, tuloksetta. Käsin kirjoitettu lappu kaapissa R5, josta oli tehty käytettyjen virtsapussien säilytyspaikka ja joka selvästi piti pitää kiinni. Ja pieni käsin piirretty kalenteri, jonka lennon päivät on vedetty yli yksi kerrallaan, kaikki paitsi kahdeskymmenesneljäs heinäkuuta, mereenlaskun päivä.

Sitten on se merkintä, josta historioitsijat ovat aina tienneet. Matkalla Havaijille noutoaluksella, USS Hornetilla, Collins ryömi takaisin sisään ja kirjoitti laitetilan paneeliin: Avaruusalus 107, toiselta nimeltään Apollo 11, toiselta nimeltään Columbia. Paras alus, joka on tullut tuotantolinjalta. Jumala sitä siunatkoon.

Ennen kuin kapseli tuli Smithsonian-instituutille, Nasa vei sen kiertueelle. Se kävi neljässäkymmenessäyhdeksässä osavaltion pääkaupungissa sekä Columbian piirikunnassa ja Anchoragessa, kulki lähes kaksikymmentäkuusituhatta mailia ja vietti lähes kuukauden merellä sekä Havaijin että Alaskan osuudella. Sitä tuli katsomaan noin kolme ja neljäsosa miljoonaa ihmistä, ja suurimman yleisön keräsi Havaiji, satakolmekymmentäviisituhatta. Kun se lopulta siirrettiin tähän galleriaan, se kulki kolmenkymmenen mailin matkan Virginian Udvar-Hazy Centeristä rekan lavetilla, käärittynä niin moneen suojakerrokseen, että se näytti jättimäiseltä Hershey's Kiss -suklaakonvehdilta.

Jos aloitit tämän kierroksen alakerrasta, tässä on viimeinen yhteys. Palasia vuoden 1903 Wright Flyerista lensi tällä lennolla Kuuhun Neil Armstrongin henkilökohtaisissa tavaroissa, ja ne laskeutuivat Tyyneen valtamereen tämän kapselin sisällä.

Kohde 5/5 · Barron Hilton Pioneers of Flight, galleria 208, kerros 2

Spirit of St. Louis

Ryan Airlines, San Diego; suunnittelija Donald A. Hall, tilaaja Charles A. Lindbergh · 1927 · Puiset siivet, hitsatuista teräsputkista tehty runko, alumiininvärisellä pingotuslakalla käsitelty puuvillakangas; kärkiväli 14 m, pituus 8,4 m

Huomaa

  • Ei tuulilasia. Sen paikalla ovat polttoainesäiliöt; Lindbergh katsoi eteenpäin pienen periskoopin kautta vasemmalla sivulla.
  • Nokkaan maalatut liput, yksi kustakin hänen vuosien 1927–28 kiertueensa maasta. Puerto Ricon lippu on väärin: siinä pitäisi olla viisi raitaa.
  • Sivuperäsin. Vasemmalla siivekäs R, oikealla tyhjä laikku, josta matkamuistonmetsästäjä leikkasi kankaan Pariisissa.
  • Avoin ovi, joka jätettiin auki Lindberghin omasta pyynnöstä.
Tekstiversio (2:58)

Katso koneen etuosaa ja yritä löytää, mistä lentäjä katsoi ulos. Et löydä, eikä löytänyt hänkään. Tuulilasia ei ole. Polttoainesäiliöt ovat ohjaamon edessä, ja Charles Lindbergh ylitti Atlantin nähden eteenpäin vain pienen periskoopin kautta vasemmalla sivulla tai kääntämällä konetta sivuttain ja kurkistamalla sivuikkunasta.

Vuonna 1919 eräs Raymond Orteig lupasi kaksikymmentäviisituhatta dollaria ensimmäiselle lentäjälle, joka lentäisi välilaskutta New Yorkin ja Pariisin välin. Lindbergh oli entinen kiertävä näytöslentäjä, josta oli tullut lentopostin lentäjä Saint Louisin ja Chicagon välisellä reitillä, ja helmikuussa 1927 hän tilasi saintlouisilaisten tukijoiden rahoilla lentokoneen Ryan Airlinesilta San Diegosta. Kone rakennettiin kahdessa kuukaudessa. Se oli alun perin tavallinen Ryan M-2, jota pidennettiin, jotta siihen mahtuisi polttoainetta: kymmenen jalkaa lisää siipeä, kaksi jalkaa lisää runkoa, moottori siirrettiin eteen ja ohjaamo taakse, jotta säiliö olisi painopisteessä ja lentäjä sen takana, missä hän olisi turvallisemmassa paikassa onnettomuuden sattuessa.

Ensin hän lensi koneella itään New Yorkiin, yhdellä välilaskulla Saint Louisissa, ja teki matkalla mantereen ylitysennätyksen, kaksikymmentäyksi tuntia ja neljäkymmentä minuuttia. Sitten, kahdentenakymmenentenä toukokuuta 1927 aamulla, hän lähti yksin kohti Pariisia. Kolmekymmentäkolme ja puoli tuntia ja 3 610 mailia myöhemmin hän laskeutui Le Bourget'n kentälle, jossa häntä odotti satatuhatpäinen väkijoukko. Ohjaamon sisällä on lyijykynällä vedettyjä laskentaviivoja, jotka näyttävät, miten hän sen teki: hän piti kirjaa jokaisesta säiliöstä ottamastaan polttoaineesta ja vaihtoi säiliöstä toiseen pitääkseen koneen tasapainossa.

Pariisin väkijoukko halusi matkamuistoja, ja otti niitä. Katso sivuperäsintä. Vasemmalla puolella on siivekäs R-kirjain. Oikealla puolella on vain tyhjä laikku, koska joku leikkasi kankaan pois.

Katso nyt nokkaa. Liput ovat niiden maiden lippuja, joihin hän lensi myöhemmällä kiertueellaan, Washingtonista Mexico Cityyn ja siitä edelleen Keski-Amerikan, Kolumbian, Venezuelan ja Karibian halki. Puerto Ricon lippu on muuten väärin: siinä pitäisi olla viisi raitaa. Rungon alla olevat kaksi putkea lisättiin tuolle kiertueelle: niistä pudotettiin valoraketteja, jotta hän näki laskeutua öisin. Ja moottorin suojus on täynnä nimikirjoituksia: konetta kaikkialla vahtineet vartijat ja mekaanikot kirjoittivat ne lyijykynällä tai raapivat linkkuveitsillä.

Presidentti Calvin Coolidge kutsui Lindberghia rauhan ja hyvän tahdon sanansaattajaksi, joka oli murtanut jälleen yhden ajan ja tilan esteen, ja museon mukaan mikään ilmailussa ei kuohuttanut koko maailmaa yhtä paljon ennen Apollo 11:tä, jonka kapselin luota juuri tulit. Kolmantenakymmenentenä huhtikuuta 1928 Lindbergh lensi Spiritillä viimeisen kerran, Saint Louisista Washingtoniin, ja lahjoitti sen Smithsonian-instituutille. Sen ovi on auki, ja se on pysynyt niin, koska hän pyysi sitä.

Riippumaton opas · Chiaro

Osoita Chiarolla mitä tahansa Smithsonianin ilmailu- ja avaruusmuseossa.

Lindberghin kone on viides kohde, eikä suurin osa siitä, mitä täällä roikkuu katoista, ole listallamme. Kuvaa John Glennin Friendship 7 -kapseli, Amelia Earhartin punainen Vega tai potkuri, jota kukaan ympärilläsi ei tunnista, niin sovellus selvittää, mikä se on, kertoo sen tarinan ja vastaa ääneen kysymyksiisi saman tien.

Miten Yeager ylitti Mach 1:n?Lensikö tämä laskeutuja koskaan?Miksi tuulilasia ei ole?

Ennen lähtöä

01

Kulkuyhteydet

650 Jefferson Drive SW, Washington, DC 20560, National Mallin varrella National Museum of the American Indianin ja Hirshhornin välissä. Kaikki kulkevat sisään Mallin puolelta Jefferson Driven ovista, ja sisääntuloaulan itä- ja länsipuolella olevat luiskat tekevät sisäänkäynnistä portaattoman; museon kartta merkitsee uloskäynnin Independence Avenuen puolelle. Taksia tai kyytipalvelua varten museo neuvoo antamaan kuljettajalle osoitteen 601 Independence Ave SW.

Museo ohjaa metrolla tulevat L'Enfant Plazan asemalle, uloskäynti A, jonka kautta kulkevat sininen, keltainen, oranssi, hopeinen ja vihreä linja, ja arvioi kävelymatkaksi sieltä noin kymmenen minuuttia. Myös Virginia Railway Expressin junat pysähtyvät L'Enfant Plazalla; MARC- ja Amtrak-junat saapuvat Union Stationille. Museolla ei ole pysäköintipaikkoja, mutta Jefferson Driven ovien vieressä on pyörätelineitä.

02

Liput

  • Sisäänpääsy ei maksa mitään, mutta kukaan ei pääse sisään ilman ilmaista, aikaan sidottua sisäänpääsylippua, eivät lapsetkaan. Yksi henkilö voi varata enintään yhdeksän, ja kunkin kuukauden liput tulevat verkkoon Yhdysvaltain itärannikon aikaa puoliltapäivin kahta kuukautta aiemman kuukauden ensimmäisenä päivänä: esimerkiksi huhtikuun liput julkaistaan 1. helmikuuta.
  • Lippuun merkitty aika on aikaisin hetki, jolloin pääset sisään, ei aikaikkuna, josta voisit myöhästyä: tule milloin tahansa myöhemmin samana päivänä ja viivy niin kauan kuin haluat. Ulos lähteminen kuitenkin päättää käynnin, ja uudelleen sisään pääsee vain uudella lipulla.
  • Auki joka päivä kello 10–17.30. Ainoa päivä vuodessa, jolloin museo on kiinni, on 25. joulukuuta.
  • Varaa lipun skannaukseen ja turvatarkastukseen noin 25 minuuttia. Kun tulet vähän tasatunnin jälkeen etkä tasalta, jono on yleensä lyhyempi.
  • Jätä selfiekepit ja jalustat kotiin. Ruokaa saa tuoda suljetussa pakkauksessa, mutta sitä ei saa syödä gallerioissa; alakerran Mars Café palvelee kello 11–17.
  • Udvar-Hazy Center Chantillyssa Virginiassa, jossa ovat Enola Gay ja avaruussukkula Discovery, on erillinen rakennus 40–90 minuutin ajomatkan päässä, eikä niiden välillä kulje bussia.
Viralliset liput →
03

Virallinen ääniopas

Museon oma opastusvaihtoehto on vapaaehtoisten oppaiden vetämä ilmainen kierros kokoelman kohokohtiin; kerroksen 1 Welcome Centeristä saat päivän kierrosajat ja karttoja. Tämän sivun viisi äänitettä soivat aina, kun painat toistonappia, ja kaikista muista tämän katon alla olevista koneista ja kapseleista voit kysyä Chiaro-sovellukselta.

Virallinen sivusto →

Kysymyksiä

Onko Smithsonianin ilmailu- ja avaruusmuseoon ilmaista ääniopasta?

On. Wright Flyerilla, X-1:llä, kuumoduulilla, Columbialla ja Lindberghin koneella on kullakin yllä ilmainen äänite, joka toimii millä tahansa puhelimen selaimella, ja teksti on sen alla; mitään ei tarvitse asentaa. Kaikki muu kahdeksassatoista avoimessa galleriassa on Chiaron työtä: kuvaa alus sovelluksella, niin se kertoo, mikä se on, ja selittää sen.

Paljonko Smithsonianin ilmailu- ja avaruusmuseon virallinen ääniopas maksaa?

Museo tarjoaa paikan päällä vapaaehtoisia oppaitaan, eivätkä he maksa mitään: heidän kohokohtakierroksensa ovat ilmaisia, ja päivän ajat on ilmoitettu kerroksen 1 Welcome Centerissä. Sisäänpääsykin on ilmainen verkosta varattavalla, aikaan sidotulla lipulla, eivätkä meidän viisi äänitettämmekään maksa sinulle mitään.

Missä Wright Flyer on Smithsonianin ilmailu- ja avaruusmuseossa?

Kerroksessa 1, The Wright Brothers & The Invention of the Aerial Age -galleriassa 107, johon pääsee Boeing Milestones of Flight Hallista, jonne tulet sisään Jefferson Driveltä. Se on alkuperäinen kone vuodelta 1903, ei jäljennös; sen kangas uusittiin vuonna 1985 kaavalla, joka otettiin suuresta palasta vuoden 1903 päällystettä.

Onko Smithsonianin ilmailu- ja avaruusmuseo jonain päivänä suljettu?

Vain yhtenä päivänä vuodessa, 25. joulukuuta. Kaikkina muina päivinä se on auki kello 10–17.30, ja jokaiseen niistä tarvitaan ilmainen, aikaan sidottu sisäänpääsylippu, joten tarkista ensimmäiseksi lippujen saatavuus.

Tarvitsenko lipun Smithsonianin ilmailu- ja avaruusmuseoon?

Maksullista et, mutta jokainen kävijä iästä riippumatta tarvitsee Washingtonin rakennukseen ilmaisen, aikaan sidotun sisäänpääsylipun. Yksi henkilö voi varata enintään yhdeksän. Uudet liput julkaistaan Yhdysvaltain itärannikon aikaa puoliltapäivin jokaisen kuukauden ensimmäisenä päivänä kaksi kuukautta etukäteen, ja jos jatkat seuraamista, lisälippuja voi ilmaantua myöhemmin.

Kuuluuko Udvar-Hazy Center samaan museoon?

Sama museo, eri rakennus. Steven F. Udvar-Hazy Center sijaitsee Chantillyssa Virginiassa, ja siellä ovat esillä Enola Gay ja avaruussukkula Discovery. Rakennusten välillä ei kulje bussia; museon arvion mukaan ajomatka kestää 40–90 minuuttia ja matka julkisilla 90–120 minuuttia. Tämä opas kattaa vain Mallin varrella olevan rakennuksen.

Lisää äänioppaita

Chiaron tekemä. Ei sidoksissa Smithsonianin ilmailu- ja avaruusmuseon ylläpitäjään.