MoMA · New York · Riippumaton opas
MoMA:n ääniopas,
viisi kohdetta, ilmaiseksi.
Viisi äänitettä tällä sivulla, mitään ei tarvitse ladata. MoMA:n kokoelmissa on lähes 200 000 teosta; kuvaa se, joka on edessäsi, niin Chiaro kertoo siitä.
Chiaron tekemä. Ei sidoksissa MoMA:n ylläpitäjään.
Tähtikirkas yö
MoMA, New York
Tämä oli ilmainen osuus
Kuvaa mikä tahansa MoMA:n teos, niin Chiaro kertoo sen tarinan.
Viisi kohdetta · 12 minuuttia kuunneltavaa
Viisi kohdetta, yksi kierros,
siinä järjestyksessä, jossa kuljet.
Viidennessä kerroksessa on modernin taiteen ensimmäinen puoli vuosisataa, eikä tämä MoMA:n ääniopas poistu sieltä lainkaan: neljä salia, viisi maalausta. Van Goghin Tähtikirkas yö ja Rousseaun Nukkuva mustalainen jakavat salin 501, Matissen Tanssi (I) on salissa 506, Malevitšin Valkoinen valkoisella salissa 507, ja Monet’n Lumpeet täyttävät salin 515 David Geffenin siivessä. Kaksitoista minuuttia kuunneltavaa ja vain muutama minuutti kävelyä salista toiseen, tosin van Goghin edessä tungeksiva väki voi viedä enemmänkin aikaa.
Jokainen päivämäärä, mitta ja salinumero on peräisin MoMA:n verkkokokoelmasta, joka kertoo myös, onko teos esillä, ja jokaisen tarinan taustalla on lisäksi toinen, riippumaton lähde. Teokset kuitenkin liikkuvat, koska MoMA vaihtaa salien ripustuksia: jos seinällä näkyvä on ristiriidassa tämän sivun kanssa, luota seinään ja kerro meille, mitä löysit.
Kohde 1/5 · Kerros 5, sali 501, Alfred H. Barr, Jr. Galleries
Tähtikirkas yö
Vincent van Gogh · Saint-Rémy, kesäkuu 1889 · Öljy kankaalle, 73,7 × 92,1 cm
Huomaa
- Venus, taivaan kirkkain valo, hieman keskikohdan vasemmalla puolella sypressin vieressä, valkoisten ja keltaisten renkaiden ympäröimänä. Van Gogh kutsui sitä aamutähdeksi.
- Kirkontorni, korkea ja neulanohut. Se muistuttaa Hollannin kirkkoja, joiden keskellä hän kasvoi, eikä mitään Provencessa.
- Itse maali. Lyhyitä, paksuja vetoja vierekkäin, koholla kankaan pinnasta; harjanteet näkyvät vielä askeleen päästäkin.
- Kuunsirppi aivan oikeassa reunassa, oman keltaisen hehkunsa ympäröimänä.
Tekstiversio (2:43)
Useimpien ensimmäinen ajatus on, että maalaus on pienempi kuin he kuvittelivat. Seitsemänkymmentäneljä senttiä kertaa yhdeksänkymmentäkaksi, ei paljon ikkunaa suurempi, mikä sopii hyvin, koska ikkunasta kaikki alkoi.
Vuosina 1889 ja 1890 Vincent van Gogh vietti kaksitoista kuukautta Saint-Paul-de-Mausolen mielisairaalassa Saint-Rémyssä Etelä-Ranskassa, toivoen edes jonkinlaista helpotusta mielensä sairauteen. Hänen makuuhuoneensa ikkuna avautui itään. Hän maalasi tuon näkymän kaksikymmentäyksi kertaa. Tämä on ainoa versio, joka kuvaa yötä.
Kesäkuun alussa hän kirjoitti veljelleen Theolle: tänä aamuna katselin maisemaa ikkunastani kauan ennen auringonnousua, eikä siinä ollut muuta kuin aamutähti, joka näytti hyvin suurelta. Etsi se nyt. Se on taivaan kirkkain valo, hieman keskikohdan vasemmalla puolella tumman sypressin vieressä, valkoisen ja keltaisen kehän ympäröimänä. Se on Venus. Tähtitieteilijät ovat tarkistaneet asian: keväällä 1889 Venus todella näkyi aamunkoitteessa Provencen yllä, lähes niin kirkkaana kuin se ikinä loistaa.
Osa maalauksesta on siis havaintoa. Paljon siitä ei ole. Se on yökuva, joka maalattiin päivänvalossa, useassa jaksossa. Kukkuloiden alla olevaa kylää ei hänen ikkunastaan näkynyt lainkaan; sen hän otti muista näkymistä. Vasemmalla oleva sypressi oli paljon kauempana, ja hän veti sen eteen, kunnes se melkein koskettaa kankaan yläreunaa. Ja katso kirkontornia, ohutta ja terävää. Se on torni Hollannista, jossa hän kasvoi, ei Etelä-Ranskasta.
Sitten on maali. Taivas täyttää kolme neljäsosaa kuvasta, ja se on rakennettu lyhyistä, raskaista siveltimenvedoista, jotka näet siitä, missä seisot. Kun Rochesterin teknillisen instituutin ja MoMA:n tutkijat analysoivat maalauksen, he löysivät taivaasta ultramariinia ja kobolttisinistä, ja tähdistä ja kuusta harvinaista pigmenttiä nimeltä intiankeltainen, sekoitettuna sinkkikeltaiseen.
Van Gogh ei ollut ylpeä siitä. Syyskuussa 1889 hän merkitsi sen yöharjoitelmana luetteloon maalauksista, jotka olivat lähdössä Theolle, ja sanoi, ettei suurin osa siitä erästä sanonut hänelle mitään; kun hän jätti kolme kangasta lähettämättä säästääkseen postikuluissa, tämä oli yksi niistä, ja se lähti Pariisiin vasta kahdentenakymmenentenäkahdeksantena syyskuuta. Marraskuun lopussa taidemaalari Émile Bernardille kirjoittamassaan kirjeessä hän kutsui sitä epäonnistumiseksi. Mutta joskus aiemmin hän oli kirjoittanut tarkalleen, mitä yötaivas hänelle merkitsi: niin kuin otamme junan mennäksemme Tarasconiin tai Roueniin, otamme kuoleman mennäksemme tähteen.
MoMA hankki maalauksen vuonna 1941 taidekauppias Paul Rosenbergilta vaihtokaupalla. Museon johtajan Glenn Lowryn mukaan hinta oli kaksi Cézannen maalausta ja yksi Toulouse-Lautrecin. Museo ei juuri koskaan lainaa sitä, joten jo yli kahdeksankymmenen vuoden ajan tätä taivasta on päässyt katsomaan Manhattanin keskustassa, ei Provencessa.
Kohde 2/5 · Kerros 5, sali 501, Alfred H. Barr, Jr. Galleries
Nukkuva mustalainen
Henri Rousseau · 1897 · Öljy kankaalle, 129,5 × 200,7 cm
Huomaa
- Leijonan häntä, joka on jäykästi pystyssä sen takana, samalla kun pää painuu alas haistelemaan naista.
- Naisen raidallinen kaapu sateenkaaren kaikissa väreissä, sauva yhä kädessä, ja vieressä mandoliini ja korkea vesiruukku.
- Taivas: täysikuu ja vain kourallinen tähtiä kirkkaassa, tummansinisessä yössä aavikon yllä.
Tekstiversio (2:20)
Aloita leijonan hännästä. Se on jäykästi pystyssä leijonan takana, maalauksen ainoa jännittynyt viiva, samalla kun pää laskeutuu kohti naisen olkapäätä. Leijona on tullut aavikon yöstä ja saanut vainun naisesta, eikä nainen ole herännyt.
Henri Rousseau kuvaili kohtauksen itse, ja hänen kuvauksensa on ihanan asiallinen. Vaeltava mandoliininsoittaja, hän kirjoitti, on vaipunut uupumuksesta syvään uneen, juomavesiruukku vierellään. Ohi sattuu kulkemaan leijona, joka haistaa hänet mutta ei raatele häntä. Sitten hän lisää kuin luettelosta lukien: siinä on kuunvaloefekti, hyvin runollinen. Kohtaus sijoittuu täysin kuivaan autiomaahan.
Kaikki, mitä hän luettelee, on kuvassa. Mandoliini naisen vieressä, korkea ruukku, sauva yhä kädessä, sateenkaaren kaikissa väreissä raidoitettu kaapu ja täysikuu taivaalla, jolla on vain kourallinen tähtiä. Mikään ei liiku, juuri mikään ei luo varjoa, ja juuri tuo hiljaisuus tekee kuvasta niin oudon.
Rousseau ei ollut koulutettu taidemaalari. Häntä kutsuttiin nimellä Le Douanier, tullimies, mikä oli piikki hänen työstään tie- ja verotullien kantajana. Hän alkoi maalata tosissaan vasta nelikymppisenä, opetteli kaiken itse eikä koskaan matkustanut Ranskan ulkopuolelle. Hänen leijonansa ja viidakkonsa olivat peräisin Pariisin luonnontieteellisestä museosta ja kasvitieteellisestä puutarhasta. Aikalaiskriitikot nauroivat hänelle.
Hän esitteli tämän kankaan vuonna 1897 Itsenäisten salongissa ja yritti sitten myydä sen kotikaupunkinsa Lavalin pormestarille. Pormestari kieltäytyi. Maalaus katosi erään pariisilaisen puuhiilikauppiaan kokoelmaan ja pysyi siellä vuoteen 1924, jolloin kriitikko Louis Vauxcelles törmäsi siihen. Siihen aikaan Rousseauta pidettiin jo itseoppineena nerona; jo vuonna 1908 Picasso oli järjestänyt hänen kunniakseen puoliksi leikillisen juhla-aterian. Ja uudelleenlöytämisen mukana tuli kiista siitä, oliko maalaus väärennös.
Joulukuussa 1939 Simon Guggenheimin vaimo Olga Guggenheim osti sen ja lahjoitti sen MoMA:lle. Nyt se riippuu samassa salissa kuin Tähtikirkas yö: kaksi yötaivasta, maalattu kahdeksan vuoden välein, toinen miehen, joka tuijotti ikkunasta Provencessa, toinen miehen, joka ei ollut koskaan astunut jalallaan autiomaahan.
Kohde 3/5 · Kerros 5, sali 506, Alfred H. Barr, Jr. Galleries
Tanssi (I)
Henri Matisse · Pariisi, Boulevard des Invalides, alkuvuosi 1909 · Öljy kankaalle, 260,4 × 390,4 cm
Huomaa
- Aukko piirissä edessä. Yksi tanssija kurottaa kohti kättä, jota hän ei ole vielä saanut kiinni, joten piiri on auki sinua kohti.
- Vasemmanpuoleinen hahmo: koko hänen etupuolensa nostetusta käsivarresta takimmaiseen jalkaan on yksi pitkä, katkeamaton kaari.
- Värien määrä. Sininen taivas, vihreä maa, vaaleanpunaiset vartalot, mustat hiukset ja ääriviivat. Siinä kaikki, lähes neljän metrin kankaalla.
Tekstiversio (2:07)
Lähes neljä metriä kangasta ja neljä väriä. Sinistä taivaaseen. Vihreää kukkulaan. Vaaleanpunaista viiteen vartaloon ja mustaa hiuksiin ja ääriviivoihin. Siinä on koko maalaus, ja se riittää saamaan salin tuntumaan siltä kuin se pyörisi.
Maaliskuussa 1909 venäläinen liikemies ja keräilijä Sergei Štšukin tilasi Henri Matisselta kaksi suurta koristepaneelia, toisen nimeltä Tanssi ja toisen nimeltä Musiikki, kotinsa portaikkoon Moskovassa. Tanssin oli määrä riippua porrastasanteella. Matisse maalasi ensin tämän kankaan, nopeasti, harjoitelmaksi, jolla hän ratkaisi sommitelman. Lopullinen Tanssi, joka maalattiin voimakkaalla, kuumalla punaisella, oli esillä Pariisin Syyssalongissa vuonna 1910 ja riippui Štšukinin portaikossa Venäjän vallankumoukseen asti vuonna 1917. Nyt se on Eremitaasissa Pietarissa. Harjoitelma on se, jonka näet edessäsi.
Aluksi ihmiset inhosivat sitä. Vartalot olivat niin pelkistettyjä ja tila niin litteä, että kriitikot kutsuivat sitä kömpelöksi tai tarkoituksella karkeaksi. Matisse vastasi, että siinä oli elämää ja rytmiä, ja että se oli tietoinen valinta. Samana vuonna hän sanoi, että valokuvaus pystyi nyt tallentamaan yksityiskohdat sata kertaa paremmin ja nopeammin kuin kukaan taidemaalari, joten maalarin ei tarvinnut enää vaivata päätään niillä. Maalaustaiteelle jäi se, mitä kamera ei pystynyt tavoittamaan: liike, tunne, viivan heilahdus.
Seuraa sitä viivaa. Vasemmanpuoleinen hahmo on yksi yhtenäinen kaari nostetusta käsivarresta takimmaiseen jalkaan. Katso nyt piirin etuosaa. Kaksi tanssijaa kurottaa toistensa käsiä kohti eikä aivan yllä niihin. Piiri on auki juuri siinä, missä seisot, kuin siinä olisi tilaa vielä yhdelle.
Matisse arvosti tätä ensimmäistä versiota suuresti. Vuonna 1912 hän maalasi sen erään toisen teoksen taustalle; sen nimi on Koristekrassit ja maalaus Tanssi I. Myöhemmin Nelson Rockefeller lahjoitti maalauksen MoMA:lle museon ensimmäisen johtajan Alfred Barrin kunniaksi; Barrin nimeä nämä salit kantavat. Rako noiden kahden käden välissä ei ole koskaan sulkeutunut.
Kohde 4/5 · Kerros 5, sali 507, Alfred H. Barr, Jr. Galleries
Suprematistinen sommitelma: valkoinen valkoisella
Kazimir Malevitš · 1918 · Öljy kankaalle, 79,4 × 79,4 cm
Huomaa
- Kaksi valkoista, ei yksi. Kallistettu neliö on niistä viileämpi; sitä ympäröivä pohja on aavistuksen lämpimämpi.
- Neliön reunat. Ne ovat pehmeät ja hieman epätasaiset, käsin piirretyt eivätkä viivoittimella vedetyt.
- Siveltimenvedot valkoisessa maalissa. Läheltä katsottuna pinta on täynnä tekstuuria, eikä mikään siinä ole tyhjää.
Tekstiversio (2:22)
Anna silmillesi tässä muutama sekunti, sillä maalaus ei tee työtä puolestasi. Salin toiselta puolelta se voi näyttää tyhjältä kankaalta. Läheltä siinä on kaksi valkoista. Neliö, joka on kallistettu ja siirretty sivuun keskeltä ja maalattu viileällä valkoisella, lepää neliönmuotoisella pohjalla, joka on hieman lämpimämpää valkoista. Ei väriä, ei syvyyttä, ei esinettä. Kazimir Malevitš riisui maalaustaiteen lähes tyhjiin ja jätti sen siihen.
Lähes tyhjiin, muttei tyhjiin. Katso kallistetun neliön reunoja. Niitä ei ole vedetty viivoittimella; ne värisevät hieman, eikä neliö ole täysin symmetrinen. Katso pintaa, niin näet, miten hänen siveltimensä liikkuu valkoisen läpi. MoMA:n omat kuraattorit korostavat, ettei tämä ole persoonaton maalaus. Taiteilijan käsi näkyy siinä kaikkialla.
Malevitš maalasi sen vuonna 1918, vuosi Venäjän vallankumouksen jälkeen, osana sarjaa valkoinen valkoisella -maalauksia, jonka hän oli aloittanut vuonna 1916. Teoriaansa hän kutsui suprematismiksi ja määritteli sen puhtaan tunteen tai havainnon ylivallaksi kuvataiteessa. Häntä myös kiehtoi lentokone pakkomielteen lailla. Hän tutki ilmakuvia ja halusi, että tämä neliö tuntuisi leijuvan. Valkoinen oli hänelle äärettömyyden väri. Kun sarja esiteltiin yleisölle ensimmäisen kerran, Moskovassa vuonna 1919, hän kirjoitti lauseen, joka voisi riippua seinällä maalauksen vieressä: ui valkoisessa vapaassa kuilussa, äärettömyys on edessäsi.
Tarina siitä, miten maalaus päätyi New Yorkiin, on hiljaisempi draama. Vuonna 1927 Malevitš vei sen näyttelyyn Berliiniin ja jätti sen kotiin palatessaan arkkitehti Hugo Häringin haltuun. Vuonna 1930 se siirtyi Alexander Dornerille, Hannoverin museon johtajalle, joka pani sen varastoon heti, kun natsit nousivat valtaan vuonna 1933. Malevitš kuoli vuonna 1935 jättämättä ohjeita jäämistöstään. MoMA ajoittaa maalauksen hankinnan vuoteen 1935, ja vasta vuonna 1999 hankinta vahvistettiin sopimuksella Malevitšin perillisten kanssa.
Kaikki eivät olleet vakuuttuneita. Kilpailevan konstruktivistileirin kriitikon kerrotaan Malevitšin piirin näyttelyä arvioidessaan kutsuneen sitä näyttelyn ainoaksi hyväksi kankaaksi: täysin puhdas, valkoinen kangas, jossa on erittäin hyvä pohjustus. Sille voisi tehdä jotakin.
Kohde 5/5 · Kerros 5, sali 515, David Geffen Wing
Lumpeet
Claude Monet · 1914–26 · Öljy kankaalle, kolme paneelia, yhteensä 200 × 1276 cm
Huomaa
- Keskimmäinen paneeli: lumpeita kellumassa vihreässä ja sinisessä altaassa, laventelin sävyistä vaahtoa siellä, missä pilvet heijastuvat.
- Vasen paneeli, jossa paksummat vedot tummemmissa sävyissä hiipivät sisään reunasta.
- Oikea paneeli, jossa taivas ja vesi katoavat punertavan vihreän kasvillisuuden alle.
- Horisontti, jota ei ole. Ainoa taivas lähes kolmentoista metrin kankaalla on veteen heijastuva taivas.
Tekstiversio (2:15)
Lähes kolmetoista metriä lampea, kolmessa paneelissa, eikä missään horisonttia. Se kannattaa huomata ensimmäiseksi, ja se on syy siihen, että tämä sali tuntuu erilaiselta kuin mikään muu sali tässä kerroksessa. Ei veden reunaa, ei rantaa, ei taivasta pään päällä. Ainoa taivas on lampeen heijastuva: laventelinsävyisiksi muuttuneita pilviä, jotka kelluvat lumpeiden seassa. Silmä ei löydä mitään, mihin pysähtyä, joten se jatkaa kulkuaan.
Kävele teoksen koko pituus. Keskimmäisessä paneelissa lumpeet kelluvat kirkkaassa vihreässä ja sinisessä altaassa. Vasemmalla paksummat, tummemmat vedot tihkuvat sisään reunasta. Oikealla punertavan vihreä kasvillisuus nielaisee taivaan ja veden. MoMA kuvailee itse kokonaisuuden leijuvan abstraktion kynnyksellä, ja tässä seisoessa on helppo unohtaa, että kyse on oikeasta lammesta oikeassa puutarhassa, Givernyssä Luoteis-Ranskassa.
Claude Monet vietti elämänsä viimeiset vuodet maalaten tuota lampea. Hän kutsui näitä kankaita suuriksi koristemaalauksikseen, grandes décorations, ja vuonna 1915 hän rakennutti kotinsa lähelle suuren uuden ateljeen niitä varten. Vuodesta 1914 kuolemaansa vuonna 1926 asti hän teki noin neljäkymmentä näistä valtavista paneeleista ja muokkasi niitä yhä uudelleen, monia niistä silloin, kun kaihi vaivasi häntä. Hänen kuolemansa jälkeen kaksikymmentäkaksi niistä asennettiin Pariisin Musée de l’Orangerien kaareville seinille, hänen lahjanaan Ranskalle. Loput jäivät hänen ateljeisiinsa 1940-luvun lopulle asti.
Takaisin päivänvaloon ne toi New York. Vuonna 1955 MoMA:sta tuli ensimmäinen yhdysvaltalainen museo, joka osti yhden suurista paneeleista, ja syy liittyi yhtä paljon nykyhetkeen kuin menneisyyteen. Jackson Pollock ja abstraktit ekspressionistit tekivät valtavia maalauksia, joissa ei ollut yhtä polttopistettä, ja yhtäkkiä vanhan impressionistin lumpilampi näytti tulevaisuudelta.
Sitten viidentenätoista huhtikuuta 1958 MoMA:n toisessa kerroksessa syttyi tulipalo. Ilmastointia asentaneet työmiehet olivat polttaneet tupakkaa maalipurkkien ja sahanpurun vieressä. Yksi heistä kuoli. Palo tuhosi Monet’n lumpeita esittävän maalauksen, joka oli kahdeksantoista jalkaa eli lähes viisi ja puoli metriä pitkä. Tämä triptyykki hankittiin pian sen jälkeen korvaamaan menetetty teos. Edessäsi oleva maalaus on siis täällä siksi, että toinen paloi.
Riippumaton opas · Chiaro
Osoita Chiarolla mitä tahansa MoMA:ssa.
Me valitsimme viisi maalausta; MoMA:n kokoelmasalit ulottuvat kolmeen kerrokseen. Osoita sovelluksella Cézannea salissa 501, Brancusin lintua, tuolia muotoilusaleissa tai valokuvaa, jota et ole ennen nähnyt, niin Chiaro kertoo, mikä se on ja miksi sillä on merkitystä, ja vastaa sitten ääneen esittämiisi jatkokysymyksiin.
Ennen lähtöä
Kulkuyhteydet
11 West 53 Street, Manhattan, New York, NY 10019. Peruslipulla tulevat kävijät menevät sisään Rockefeller Buildingin pääovesta 53rd Streetin puolelta, Fifth ja Sixth Avenuen välistä, lähempänä Sixth Avenueta ja heti suuren Museum Store -myymälän itäpuolelta. 54th Streetin sisäänkäynti on jäsenille.
Metrolla linjalla E tai M asemalle 5 Avenue-53 Street. Asema on 53rd Streetin vastakkaisella puolella museoon nähden; ylitä katu ja kävele korttelin verran länteen sisäänkäynnille.
Liput
- Osta lippu verkosta ennen lähtöä. MoMA:n mukaan vain niin pääset varmasti sisään; kassalla on vain pieni määrä lippuja saapumisjärjestyksessä, ja aamuisin sekä sadepäivinä jonoa voi olla.
- MoMA on auki joka päivä kello 10.30 alkaen, perjantaisin kello 20.30 asti, ja kiinni vain kiitospäivänä ja joulupäivänä. Salit alkavat sulkeutua noin 15 minuuttia ennen rakennusta.
- New Yorkin osavaltion asukkaat pääsevät sisään ilmaiseksi perjantai-iltaisin kello 17.30–20.30, mutta vain etukäteen varatulla ilmaislipulla ja asuinpaikkatodistuksella.
- Enintään 16-vuotiaat lapset pääsevät ilmaiseksi, mutta hekin tarvitsevat lipun. Säilytä omasi skannauksen jälkeen: sillä pääset takaisin sisään, jos käyt lounaalla, ja henkilökunta voi pyytää nähdä sen uudelleen salien sisäänkäynneillä.
- Neuvomme: mene ensin saliin 501 heti ovien auettua. Van Gogh vetää väkeä koko päivän, ja muu kierros on rauhallisempi.
Virallinen ääniopas
MoMA:n oma ääniopas ei maksa mitään eikä vaadi vuokralaitetta. Se toimii omassa puhelimessasi: kuuntele soittolistoja osoitteessa moma.org/audio tai käytä ilmaista digitaalista opassovellusta, jota MoMA suosittelee ja jossa on myös museon kartta ja 40 kieltä. Pelkästään kerroksen 5 soittolistalla on 77 kommentaaria, ja museo suosittelee ottamaan kuulokkeet mukaan. Tämäkin sivu on ilmainen ja pysyy viidessä maalauksessa; minkä MoMA:n soittolistat ohittavat, sen voit kuvata Chiaro-sovelluksessa.
Virallinen sivusto →Kysymyksiä
Onko MoMA:ssa ilmaista ääniopasta?
On, ja MoMA:n oma on yksi niistä: sen äänitteet sisältyvät pääsylippuun ja soivat puhelimessasi. Toinen on tämä sivu: viisi raitaa teksteineen, jotka aukeavat missä tahansa selaimessa ilman asennuksia. Kaiken muun voit kuvata Chiaro-sovelluksella, niin kuulet tarinan saman tien.
Paljonko MoMA:n virallinen ääniopas maksaa?
Ei mitään. The Museum of Modern Artin ääniopas sisältyy peruslippuun ja toimii omalla laitteellasi, osoitteessa moma.org/audio tai ilmaisella digitaalisella opassovelluksella 40 kielellä. Vuokrattavaa laitetta ei ole, joten ota mukaan kuulokkeet ja ladattu puhelin.
Missä Tähtikirkas yö on MoMA:ssa?
Viidennessä kerroksessa, Alfred H. Barr, Jr. Galleries -kokonaisuuden salissa 501, jossa on kokoelma 1880-luvulta 1940-luvulle. Henri Rousseaun Nukkuva mustalainen on samassa salissa, ja myös MoMA:n oma kohokohtakierros alkaa sieltä.
Minä päivänä MoMA on kiinni?
Tavallisella viikolla ei minään. Ovet aukeavat joka päivä kello 10.30 ja sulkeutuvat kello 17.30, perjantaisin kello 20.30; ainoat sulkupäivät ovat kiitospäivä ja joulupäivä. Viikonloppuaamuisin kello 9.30–10.30 osa saleista on vain jäsenten käytössä.
Paljonko MoMA:n liput maksavat?
Aikuiset maksavat 30 dollaria, 65 vuotta täyttäneet henkilöllisyystodistusta vastaan 22 dollaria ja päätoimiset opiskelijat opiskelijakorttia vastaan 17 dollaria; enintään 16-vuotiaat lapset pääsevät ilmaiseksi, mutta tarvitsevat lipun. Yhdellä lipulla pääsee kaikkiin saleihin ja erikoisnäyttelyihin. Lippuja ei hyvitetä eikä vaihdeta, joten tarkista päivämäärä ennen maksamista.
Näenkö tällä kierroksella myös Avignonin neidot ja Muistin pysyvyyden?
Molemmat ovat viidennessä kerroksessa, lyhyen poikkeaman päässä näistä kohteista: Picasson Avignonin neidot salissa 502 ja Dalín Muistin pysyvyys salissa 517 surrealistien joukossa. Osoita Chiaro-sovelluksella kumpaa tahansa, niin se kertoo teoksen tarinan.
Lisää äänioppaita
Chiaron tekemä. Ei sidoksissa MoMA:n ylläpitäjään.