Siirry sisältöön

Chicagon taideinstituutti · Chicago · Riippumaton opas

Chicagon taideinstituutin ääniopas,
viisi kohdetta, ilmaiseksi.

Viisi maalausta yhdessä kerroksessa, kuunneltavissa heti täällä ilman sovellusta. Lähes 300 000 teoksen kokoelman muista teoksista kertoo Chiaro salissa ottamasi kuvan perusteella.

Lataa App Storesta

Chiaron tekemä. Ei sidoksissa Chicagon taideinstituutin ylläpitäjään.

9:41

Sunnuntai-iltapäivä La Grande Jatten saarella — 1884

Chicagon taideinstituutti

0:00 3:26
Kohde 1/5

Viisi kohdetta · 13 minuuttia kuunneltavaa

Viisi kohdetta, yksi kierros,
siinä järjestyksessä, jossa kuljet.

Kaikki viisi kohdetta ovat kerroksessa 2, ja reitti kulkee idästä länteen. Se alkaa salista 240 Seurat’n teoksesta Sunnuntai-iltapäivä La Grande Jatten saarella, jatkuu viereiseen saliin 241 Van Goghin Makuuhuoneen luo ja sitten saliin 242 Toulouse-Lautrecin maalauksen Moulin Rougessa (Au Moulin Rouge) luo. Sen jälkeen palataan noin kuusikymmentä metriä länteen, saliin 222 Jules Bretonin maalauksen Leivon laulu (Le Chant de l’alouette) luo, ja lopetetaan noin neljäkymmentä metriä sieltä etelään, saliin 201, Caillebotten teokseen Pariisin katu; sadepäivä (Rue de Paris, temps de pluie). Kuunneltavaa on suunnilleen kolmetoista minuuttia ja kävelyä selvästi alle tunti, jos Seurat’n edessä tungeksiva väki päästää sinut ohi.

Jokainen tämän sivun salinumero, päivämäärä ja mitta on peräisin museon omilta teossivuilta ja sen avoimesta kokoelma-API:sta ja vastaa myös toista lähdettä. Saleja ripustetaan uudelleen ja maalaukset matkustavat. Jos seinän teoskyltti on kanssamme eri mieltä, kyltti on oikeassa, ja kuulemme siitä mielellämme.

Kohde 1/5 · Sali 240, kerros 2

Sunnuntai-iltapäivä La Grande Jatten saarella — 1884

Georges Seurat · 1884–86, reunus lisätty 1888–89 · Öljy kankaalle, 207,5 × 308,1 cm

Huomaa

  • Maalattujen pisteiden kaista kaikkien neljän reunan ympäri, valkoisen kehyksen sisäpuolella. Seurat lisäsi sen vuonna 1889, jotta silmällä olisi mihin pysähtyä maalauksen ja seinän välillä.
  • Talutushihnassa oleva apina oikealla, turnyyrihameisen naisen vieressä. Se on yksi hahmoista, jotka Seurat lisäsi kaksi vuotta työn aloittamisen jälkeen.
  • Nurmi maalauksen aurinkoisessa keskiosassa, ruskeampi kuin reunojen nurmi. Siinä käytetty sinkinkeltainen alkoi tummua jo Seurat’n elinaikana.
  • Valkoiseen pukeutunut pieni tyttö keskellä: ainoa hahmo täydessä auringonvalossa ja ainoa, joka katsoo suoraan sinuun.
Tekstiversio (3:26)

Peräänny ensin muutama askel. Kangas on yli kaksi metriä korkea ja yli kolme metriä leveä, ja se kokoaa itsensä kuvaksi vasta kauempaa katsottuna. Tule sitten lähelle, niin koko puisto hajoaa erillisiksi väripisteiksi ja -vedoiksi, jotka eivät koskaan sekoitu toisiinsa. Kumpikin katse on oikea. Juuri sitä Seurat halusi todistaa.

Georges Seurat työsti maalausta toukokuusta 1884 maaliskuuhun 1885, pani sen syrjään ja palasi sen pariin lokakuusta 1885 toukokuuhun 1886. Hän oli silloin noin kaksikymmentäviisivuotias. Toukokuussa 1886 teos oli esillä impressionistien kahdeksannessa ja viimeisessä näyttelyssä ja saman vuoden elokuussa uudelleen Itsenäisten taiteilijoiden seuran salongissa. Seurat oli ollut perustamassa tuota ryhmää kaksi vuotta aiemmin.

Näyttää laiskalta iltapäivältä joen rannalla. Seurat ei itse nähnyt sitä niin. Hän kertoi kriitikko Gustave Kahnille, että hänen esikuvansa oli Parthenonin friisin panathenaia-juhlien kulkue ja että hän halusi panna oman aikansa ihmiset marssimaan ohi olemuksellisessa muodossaan. Siksi tuskin kukaan kuvassa liikkuu.

Etsi oikeasta reunasta nainen, jolla on turnyyrihame, ja seuraa hänen käsivarttaan alas. Siellä on talutushihnassa apina. Seurat lisäsi sen kaksi vuotta työn aloittamisen jälkeen, yhdessä usean muun hahmon kanssa. Yksi niistä on mies, jolla on kääritty sanomalehti ja joka seisoo niin kaukana puiden seassa, etteivät useimmat kävijät löydä häntä koskaan.

Vertaa nyt keskellä olevaa aurinkoista nurmea reunojen nurmeen. Keskusta on ruskeampi. Seurat käytti siinä uutta pigmenttiä, sinkinkeltaista, joka alkoi tummua jo hänen elinaikanaan ja on tummunut siitä asti. Tämän maalauksen ytimessä oleva auringonvalo hiipuu hidastettuna.

Katso myös kankaan reunaa. Tuo kaikkia neljää sivua kiertävä pistekaista on maalattu. Vuonna 1889 Seurat irrotti kankaan kiilakehyksestä, avasi taitetut naulausreunat, pohjusti ne ja maalasi niihin reunuksen, jotta silmällä olisi siirtymä maalauksesta seinään. Sen ympärillä olevan valkoisen kehyksen tekivät museon omat kehystäjät, ja se asennettiin vuonna 2022, kun Seurat’n suosimia tasaisia valkoisia listoja oli ensin tutkittu vuoden ajan. Kehys tehtiin lähes kokonaan käsin, koska kangas ei ole aivan suorakulmainen. Se on hyvin hieman puolisuunnikkaan muotoinen, ja kehys seuraa maalattua reunaa tarkasti.

Teos on täällä kahden chicagolaisen ansiosta. Frederic Clay Bartlett ja hänen vaimonsa Helen Birch Bartlett ostivat sen vuonna 1924 tämä museo jo mielessään, kolme vuotta ennen kuin Ranskan valtio hankki ensimmäisen oman Seurat’nsa. Helen kuoli syöpään lokakuussa 1925, ja seuraavana toukokuuna hänen miehensä lahjoitti heidän kokoelmansa museolle Helenin nimissä. Kolmessa tämän kierroksen viidestä maalauksesta hänen nimensä lukee yhä teoskyltissä.

Teos on lähtenyt tästä rakennuksesta vain kerran. Vuonna 1958 se matkasi New Yorkin modernin taiteen museoon, ja viidentenätoista huhtikuuta siellä syttyi tulipalo, jossa kuoli yksi ihminen. Tämä kangas riippui liekkien yläpuolella olevassa kerroksessa, ja se kannettiin ulos viereiseen Whitney-museoon.

Stephen Sondheim ja James Lapine viettivät tämän maalauksen äärellä useita päiviä ennen kuin kirjoittivat musikaalin Sunnuntai puistossa Georgen kanssa, joka sai ensi-iltansa Broadwaylla vuonna 1984 ja voitti draaman Pulitzer-palkinnon seuraavana vuonna. Silloin Sondheim näki teoksen ensimmäistä kertaa omin silmin. Ja kun Cameron Frye elokuvassa Ferris Buellerin vapaapäivä, joka kuvattiin täällä ja julkaistiin vuonna 1986, tuijottaa maalausta, kunnes se hajoaa, se on juuri tämä.

Kohde 2/5 · Sali 241, kerros 2

Makuuhuone

Vincent van Gogh · 1889 · Öljy kankaalle, 73,6 × 92,3 cm

Huomaa

  • Oikean seinän yläosan kaksi pientä kuvaa. Tässä versiossa toinen on omakuva ja toinen nainen, jota kukaan ei ole tunnistanut; ensimmäisessä versiossa ne olivat kahden ystävän muotokuvat.
  • Seinät, jotka näyttävät sinisiltä. Kirjeessä, jossa Van Gogh luetteli tämän sommitelman värit, hän kutsui niitä vaalean violeteiksi.
  • Nurkat. Mikään ei ole suorassa kulmassa, eikä se ole huonoa perspektiiviä: todellinen huone oli puolisuunnikas, ja etuseinän vasemmassa nurkassa oli tylppä, oikeassa terävä kulma.
  • Varjojen puuttuminen. Hän jätti ne tarkoituksella pois ja levitti värin tasaisina sävyinä japanilaisten puupiirrosten tapaan.
Tekstiversio (2:26)

Tämä on toinen kerta, kun Van Gogh maalasi tämän huoneen. Ensimmäinen versio oli vaurioitunut tulvassa.

Huone oli todellinen. Place Lamartine numero 2, Arlesissa: talo, jota hän kutsui Keltaiseksi taloksi. Oikeanpuoleinen ovi avautui porrastasanteelle ja portaisiin. Vasemmanpuoleinen ovi vei vierashuoneeseen, jota hän piti valmiina Gauguinia varten. Ensimmäisen version hän maalasi lokakuun puolivälissä 1888, noin viikkoa ennen kuin Gauguin saapui, ja hän kirjoitti veljelleen Theolle, että maalaus oli syntynyt sairaudesta, joka piti hänet vuoteessa päiväkausia, ja että sen maalaaminen oli hänen kostonsa pakkolevosta.

Rhône tulvi, kun hän oli suljettuna Arlesin vanhaan sairaalaan, ja ensimmäinen kangas vaurioitui. Hän kirjoitti siitä Theolle huhtikuussa 1889. Theo ehdotti, että maalaus vahvistettaisiin uudella taustakankaalla ja lähetettäisiin takaisin, jotta Vincent voisi kopioida sen. Tämä on se kopio, maalattu täysikokoisena syyskuussa 1889 Saint-Rémy-de-Provencessa. Samaan aikaan hän teki kolmannen, pienemmän version lahjaksi äidilleen ja sisarelleen Wilille. Ensimmäinen versio on Amsterdamissa, kolmas Pariisissa, ja vuonna 2016 kaikki kolme olivat yhdessä tässä rakennuksessa näyttelyssä Van Goghin makuuhuoneet.

Sitten värit, sillä hän kirjoitti ne muistiin. Ensimmäistä versiota koskevassa kirjeessä hän kävi huoneen läpi esine esineeltä: seinät vaalean violetit, lattia punaista laattaa, sänky ja tuolit tuoreen voin keltaiset, tyynyt hyvin kirkkaan sitruunanvihreät, peitto helakanpunainen, ikkuna vihreä, pesuvati sininen, ovet liilat. Seiso nyt maalauksen edessä: seinät eivät ole violetit. Ne näyttävät sinisiltä.

Katso, missä seinät kohtaavat lattian. Mikään ei liity toiseen suorassa kulmassa. Huone todella oli puolisuunnikas: etuseinän vasemmassa nurkassa oli tylppä kulma ja oikeassa terävä, ja hän maalasi sen, mitä siellä oli. Etsi sitten varjoa mistä tahansa kohtaa maalausta. Yhtään ei ole. Hän riisui varjot pois tarkoituksella ja levitti värin tasaisina, pelkkinä sävyinä japanilaisten puupiirrosten tapaan, koska hän halusi maalauksen lepuuttavan mieltä.

Vielä yksi asia, sängyn yläpuolella seinällä. Ylhäällä olevat kaksi pientä kuvaa ovat nopein tapa erottaa kolme versiota toisistaan. Ensimmäisessä ne ovat kahden ystävän muotokuvat: taidemaalari Eugène Boch ja sotilas Paul-Eugène Milliet. Tässä toinen niistä on omakuva. Toinen on nainen, eikä kukaan ole koskaan saanut selville, kuka hän on.

Kohde 3/5 · Sali 242, kerros 2

Moulin Rougessa

Henri de Toulouse-Lautrec · 1892–95 · Öljy kankaalle, 123 × 141 cm

Huomaa

  • Vihreät kasvot oikeassa reunassa, kehyksen rajaamina. Ne ovat laulaja May Miltonin, klubin sähkölamppujen valaisemina.
  • Lyhyt mies tummassa hatussa taustan keskellä, kävelemässä hyvin pitkän silinterihattuisen miehen vieressä. Se on Toulouse-Lautrec ja hänen serkkunsa, lääkäri Gabriel Tapié de Céleyran.
  • Liekehtivän punaoranssit hiukset pöydän ääressä, sinusta poispäin kääntyneinä. Ne kuuluvat tanssija Jane Avrilille.
  • Puinen kaide, joka kulkee vinosti vasemman alakulman poikki ja pitää sinut seurueen ulkopuolella eikä pöydän ääressä.
Tekstiversio (2:11)

Aloita vasemmasta alakulmasta, puisesta kaiteesta, joka leikkaa nurkan. Toulouse-Lautrec pani sen siihen pitääkseen sinut ulkopuolella. Et istu pöydässä. Seisot sen takana, ja ilta on alkanut ilman sinua.

Moulin Rouge avattiin vuonna 1889, ja siitä tuli Pariisin kuuluisin kafeekonsertti, paikka, jonne mentiin juomaan ja katsomaan esityksiä. Toulouse-Lautrec oli siellä jatkuvasti. Hänellä oli pysyvästi varattu pöytä. Klubin omistaja oli ostanut yhden hänen maalauksistaan, Ratsastajattaren, ripustettavaksi aulaan, ja sekin kangas on tässä museossa.

Ketään tässä maalauksessa ei ole keksitty. Pöydän ympärillä istuvat tanssija La Macarona, valokuvaaja Paul Sescau, kirjailija Édouard Dujardin, viinikauppias Maurice Guibert ja selin sinuun, liekehtivän punaoranssein hiuksin, tanssija Jane Avril. Heidän takanaan seisoo tanssija La Goulue ja korjailee kampaustaan.

Etsi nyt taiteilija. Taustan keskellä lyhyt mies tummassa hatussa kävelee hyvin pitkän, silinterihattuisen miehen vieressä. Lyhyt on Toulouse-Lautrec. Pitkä on hänen serkkunsa, lääkäri Gabriel Tapié de Céleyran. Hän maalasi itsensä omiin juhliinsa juuri sen kokoisena kuin oli, vieressään sukulainen, joka kohosi korkealle hänen ylitseen.

Katso sitten oikealle, aivan kankaan reunaan. Pimeydestä nousevat kasvot, kankaan reunan rajaamina, alhaalta valaistuina, maalattuina happamalla vihreällä, jollaista yhdelläkään iholla ei ole koskaan ollut. Ne ovat laulaja May Miltonin. Moulin Rouge oli suunniteltu sähkövalon ympärille, ja se valo oli uutta ja kovaa, erilaista kuin mikään, jossa kasvoja oli siihen asti nähty. Toulouse-Lautrec tarttui siihen, mitä se teki kasvoille. Vihreä ei ole symboliikkaa. Se on lamppu.

Hänen kuolemansa jälkeen maalaus siirtyi Maurice Joyantille, hänen testamenttinsa toimeenpanijalle ja pariisilaisen Galerie Manzi-Joyantin toiselle johtajalle, ja kulki sitten Paul Rosenbergin sekä lontoolaisen taidekauppa Reid and Lefevren kautta, kunnes Frederic Clay Bartlett osti sen ja lahjoitti sen museolle vuonna 1928. Seinälle se ripustettiin täällä ensimmäisen kerran kahdentenakymmenentenäkolmantena joulukuuta 1930, ja siitä asti May Milton on tuijottanut salia kankaan oikeasta reunasta.

Kohde 4/5 · Sali 222, kerros 2

Leivon laulu

Jules Breton · 1884 · Öljy kankaalle, 110,6 × 85,8 cm

Huomaa

  • Hänen jalkansa. Hän seisoo paljain jaloin kynnetyllä pellolla, sirppi kädessä.
  • Aurinko, litteä punainen kiekko, joka lepää täsmälleen horisontilla hänen takanaan kylän kattojen tasalla.
  • Vasen alakulma, johon Breton signeerasi kankaan ja kirjoitti alle kotikylänsä nimen, Courrières, sekä vuosiluvun.
  • Leivonen, jota ei ole maalauksessa. Tytön kasvot ja pysähtynyt askel ovat ainoa todiste siitä, että se on siellä.
Tekstiversio (2:19)

Tyttö on pysähtynyt keskelle peltoa aamunkoitteessa, koska hän kuuli jotakin. Siinä on koko tapahtuma. Lintu ei ole maalauksessa. Sen ainoa todiste ovat tytön kasvot ja se, ettei hän enää kävele.

Jules Breton kasvoi Courrières-nimisessä maalaiskylässä Pohjois-Ranskassa ja maalasi koko uransa ajan sen ihmisiä. Hän ihaili heidän kekseliäisyyttään ja läheistä suhdettaan maahan, ja hän maalasi heidät idealisoivalla tyylillä, joka teki hänestä valtavan suositun. Katso alas tytön jalkoihin. Hän seisoo paljain jaloin kynnetyllä pellolla sirppi kädessä, ja silti hänet on valaistu kuin pyhimys.

Katso nyt hänen olkansa ohi horisonttiin. Aurinko on litteä punainen kiekko, joka lepää täsmälleen maan rajalla, kylän kattojen tasalla. Siinä on kellonaika: auringonnousu, työ on alkamassa, yksi keskeytys.

Katso sitten vasempaan alakulmaan, alas multaan. Siihen Breton signeerasi, ja nimensä alle hän kirjoitti kylänsä nimen, Courrières, ja vuosiluvun 1884. Hän pani kylänsä maalaukseen.

Teos oli esillä Pariisin salongissa vuonna 1885. Samana vuonna George A. Lucas osti sen Bretonilta Pariisissa Samuel P. Averyn lukuun, ja sieltä se päätyi chicagolaiselle kauppiaalle Henry Fieldille. Field kuoli vuonna 1890. Lokakuussa 1894 hänen leskensä Florence antoi miehensä kokoelman, jossa oli 44 öljymaalausta, museolle lainaan, ja toukokuussa 1916 hän lahjoitti ne lopullisesti.

Sitten se kummallinen osa. Edistyksen vuosisata -maailmannäyttelyssä Chicagossa vuonna 1934 tämä maalaus voitti Chicago Daily News -lehden kilpailun Amerikan rakastetuimmasta taideteoksesta. Eleanor Roosevelt paljasti sen voittajana ja lisäsi, että se oli myös hänen oma lempimaalauksensa. Willa Cather oli jo vuonna 1915 lainannut sen nimen romaanilleen ja käyttänyt maalausta kannessa. Thomas Wolfen vuonna 1929 ilmestyneessä romaanissa Katso kotiin päin, enkeli poika voittaa palkinnon maalauksesta kirjoittamallaan aineella. Ja vuonna 2014 Bill Murray kertoi lehdistötilaisuudessa, että ensimmäisen näyttämöesiintymisensä jälkeen Chicagossa, joka oli hänen mielestään mennyt huonosti, hän käveli tähän museoon, pysähtyi tämän maalauksen eteen, ja maalaus antoi hänelle tunteen, että hänkin on ihminen ja saa uuden mahdollisuuden joka päivä, kun aurinko nousee.

Kohde 5/5 · Sali 201, kerros 2

Pariisin katu; sadepäivä

Gustave Caillebotte · 1877 · Öljy kankaalle, 212,2 × 276,2 cm

Huomaa

  • Sadepisaroiden puuttuminen. Sään kertovat pelkästään sateenvarjot ja mukulakivien kiilto, ja juuri siitä kriitikot valittivat vuonna 1877.
  • Vihreä lyhtypylväs, joka jakaa kankaan keskeltä kahtia ja määrää sen takana olevan kadun syvyyden.
  • Etualan pariskunta, joka kävelee suoraan sinua kohti ja katsoo jotakin kuvan ulkopuolella, mitä et koskaan näe.
  • Harmaanruskealla maalilla tehty signeeraus vasemmassa alakulmassa: G. Caillebotte, 1877.
Tekstiversio (2:53)

Kaksi metriä korkea, lähes kolme metriä leveä, ja ensimmäinen yllätys on, ettei siinä ole sadetta. Etsi kankaalta sadepisaraa, etkä löydä yhtään. Sään kertovat pelkästään sateenvarjot ja mukulakivien kiilto, ja juuri siitä jotkut kriitikot valittivat vuonna 1877.

Paikka on todellinen ja on yhä olemassa. Tämä on rue de Turinin, rue de Moscoun, rue Clapeyronin ja rue de Saint-Pétersbourgin risteys, nykyisen Place de Dublin -aukion kohdalla, kahdeksannessa kaupunginosassa, lyhyen kävelymatkan päässä Gustave Caillebotten kodista. Hänen Pariisi-maalauksensa eivät juuri koskaan lähde niiltä kaduilta, joita hän kulki joka päivä.

Tämä on Haussmannin Pariisi, vielä uutena. Napoleon kolmas oli 1850-luvulla antanut Georges-Eugène Haussmannin tehtäväksi Pariisin uudelleenrakentamisen. Hanke jatkui vuosikymmeniä, raivasi vanhan kaupungin läpi noin 137 kilometriä bulevardeja ja työnsi tuhansia asukkaita, enimmäkseen työläisiä, kaupungin laidoille. Caillebotte maalaa lopputuloksen: puhdasta kiveä, leveitä jalkakäytäviä ja 24 ihmistä, jotka eivät katso toisiinsa. Useimmat ovat varakkaita. Heidän takanaan kulkevat palvelijatar, kaksi ajuria ja tikkaita kantava maalari.

Katso vihreää lyhtypylvästä. Se jakaa kankaan keskeltä kahtia ja määrää kaiken takanaan olevan syvyyden. Katso sitten edessä kulkevaa paria. He kävelevät suoraan sinua kohti ja katsovat jotakin kuvan ulkopuolella, mitä et koskaan näe. Rajaus on valokuvamainen, ja Caillebotte työskenteli niinä vuosina, jolloin valokuvasta oli tulossa arkipäivää. Useimmat tutkijat ajattelevat, että hän jäljensi luonnoksensa valokuvista; tämän museon tekninen tutkimus vuodelta 2015 väittää sen sijaan, että hän käytti camera lucidaa. Säilyneitä luonnoksia on 23, ja useimmissa hän etsii ihmisille paikkoja.

Hän esitteli maalauksen huhtikuussa 1877 impressionistien kolmannessa näyttelyssä, jonka rahoittamisessa ja järjestämisessä hän oli auttanut perintönsä turvin. Arvostelut jakautuivat: jotkut kehuivat tarkkuutta, toiset valittivat, että sade oli näkymätöntä ja että sateenvarjot, lyhtypylväs ja mukulakivet olivat kaikki liian tarkkoja. Sitten maalaus katosi. Julkisesti se nähtiin seuraavan kerran vasta muistonäyttelyssä kesäkuussa 1894, hänen kuolemansa jälkeen, ja sen jälkeen se riippui Caillebotten suvun talossa lähes tuntemattomana vielä kuusikymmentä vuotta. Walter Chrysler nuorempi osti sen vuonna 1954. Museo osti sen taidekauppias Wildensteinilta vuonna 1964, kun Caillebotte muistettiin lähinnä rikkaana ystävänä, joka keräsi ja rahoitti impressionisteja. Tuo hankinta on tärkein syy siihen, että hänet nykyään luetaan heihin. Museo päätyi tähän nimeen vasta vuonna 1991.

Ennen kuin lähdet, katso vielä vasempaan alakulmaan, harmaanruskealla maalilla: G. Caillebotte, 1877.

Riippumaton opas · Chiaro

Rakennuksen jokainen muu sali, kerrottuna paikan päällä.

Viisi kohdetta mahtuu verkkosivulle, lähes 300 000 teoksen museo ei. Sovelluksessa kuvaat sen, minkä edessä seisot, missä kerroksessa tahansa, ja Chiaro kertoo, mikä se on, kuka sen teki ja miten se päätyi Chicagoon, ja vastaa sitten kysymyksiisi sillä aikaa kun katselet.

Miksi nurmi ruskistuu?Mikä makuuhuone tämä on?Kenen ovat vihreät kasvot?

Ennen lähtöä

01

Kulkuyhteydet

111 South Michigan Avenue, Chicago, Illinois 60603: alkuperäisen, vuonna 1893 valmistuneen rakennuksen ovet. Modern Wingin sisäänkäynti on kulman takana osoitteessa 159 East Monroe Street; museon omien sivujen reittiohjeet johtavat kaikki Michigan Avenuen oville.

”L”-junien ruskea, vihreä, oranssi, vaaleanpunainen ja violetti linja pysähtyvät maanpinnalla Adams/Wabashin asemalla, korttelin päässä museosta länteen. Punainen ja sininen linja pysähtyvät maan alla Monroen asemalla, muutaman korttelin päässä. Metra-junat saapuvat Van Burenin ja Millenniumin asemille, yhden tai kahden korttelin päähän etelään ja pohjoiseen Michigan Avenueta pitkin.

02

Liput

  • Suljettu tiistaisin. Torstaina ovet ovat auki myöhään, kello 20 asti; muina aukiolopäivinä kello 11–17, ja ensimmäinen tunti, kello 10–11, on varattu jäsenille.
  • Aikuisen pääsylippu maksaa 32 dollaria, ja alennettuja hintoja on eläkeläisille, opiskelijoille ja teineille sekä Chicagon ja Illinoisin asukkaille, jotka voivat todistaa osoitteensa.
  • Alle 14-vuotiaat pääsevät sisään ilmaiseksi joka päivä, samoin alle 18-vuotiaat chicagolaisnuoret, Link- ja WIC-korttien haltijat sekä Illinoisin opettajat; Illinoisin asukkaat pääsevät ilmaiseksi tiettyinä päivinä vuoden mittaan.
  • Seurat’n maalaus on museon suosituimpia teoksia. Mene saliin 240 kello 11, kun ovet aukeavat yleisölle, tai viimeisen tunnin aikana.
Viralliset liput →
03

Virallinen ääniopas

Taideinstituutti tarjoaa kaikki äänikierroksensa omassa ilmaisessa iPhone- ja Android-sovelluksessaan, joka tietää, missä salissa olet; museo sanoo suoraan, ettei se vuokraa laitteita, joten ota kuulokkeet mukaan. Sen Essentials Tour -kierros käsittelee muun muassa Seurat’n maalauksen englanniksi, espanjaksi, kiinaksi ja koreaksi. Tämäkin sivu on ilmainen, mitään ei tarvitse asentaa, ja se käsittelee viittä teosta perusteellisesti.

Virallinen sivusto →

Kysymyksiä

Onko Chicagon taideinstituuttiin olemassa ilmaista ääniopasta?

Tämä sivu on sellainen. Viisi teosta, joista jokaisella on selaimessa toimiva ääni ja koko teksti alla, jokaisen kohteen salinumero mukana, eikä mitään tarvitse asentaa. Näiden viiden lisäksi Chiaro-sovellus tekee saman kaikelle muulle, mihin täällä suuntaat kameran.

Paljonko Chicagon taideinstituutin virallinen ääniopas maksaa?

Se on ilmainen. Museo tarjoaa kaikki äänikierroksensa omassa ilmaisessa iPhone- ja Android-sovelluksessaan ja kertoo, ettei se vuokraa laitteita, joten käytät omaa puhelintasi ja omia kuulokkeitasi. Sovelluksessa on The Essentials Tour ja useita muita kierroksia.

Missä Sunnuntai-iltapäivä La Grande Jatten saarella on Chicagon taideinstituutissa?

Salissa 240, kerroksessa 2. Van Goghin Makuuhuone on viereisessä salissa 241 ja Toulouse-Lautrecin Moulin Rougessa salissa 242, joten kolme teosta ovat peräkkäin lyhyessä salien rivissä.

Onko Chicagon taideinstituutti suljettu tiistaisin?

On, joka tiistai. Muina päivinä se avautuu yleisölle kello 11 ja sulkeutuu kello 17, paitsi torstaisin, jolloin se on auki kello 20 asti. Jäsenet pääsevät sisään tuntia aiemmin, kello 10, jokaisena aukiolopäivänä.

Paljonko Chicagon taideinstituuttiin pääsy maksaa?

Yleinen pääsylippu maksaa aikuisilta 32 dollaria ja yli 65-vuotiailta, opiskelijoilta sekä 14–17-vuotiailta nuorilta 26 dollaria. Chicagon ja Illinoisin asukkaat maksavat vähemmän osoitteensa todistamalla, ja alle 14-vuotiaat pääsevät sisään ilmaiseksi, samoin alle 18-vuotiaat chicagolaisnuoret, Link- ja WIC-korttien haltijat sekä Illinoisin opettajat. Hinnat muuttuvat, joten tarkista artic.edu ennen varaamista.

Voinko kuunnella tätä kävellessäni museossa?

Voit. Ääni toimii mobiilidatalla, ja nämä sivut ovat kevyitä, joten wifiä ei tarvita. Ota kuulokkeet mukaan, pidä äänenvoimakkuus pienellä muiden salissa olijoiden vuoksi ja varaa kaikkiin viiteen noin kolmetoista minuuttia kuunteluaikaa.

Lisää äänioppaita

Chiaron tekemä. Ei sidoksissa Chicagon taideinstituutin ylläpitäjään.