Siirry sisältöön

Grand Central Terminal · New York · Riippumaton opas

Grand Central Terminalin ääniopas,
viisi kohdetta, ilmaiseksi.

Viisi kertomusta esittelee vuonna 1913 avatun aseman, jossa on nykyään 44 laituria, enemmän kuin millään muulla asemalla maailmassa, ja kulkee 42nd Streetin jalkakäytävältä alatason laatoitetun holvin alle. Kaikesta muusta, mitä kamerasi matkalla löytää, kertoo Chiaro.

Lataa App Storesta

Chiaron tekemä. Ei sidoksissa Grand Central Terminalin ylläpitäjään.

9:41

42nd Streetin julkisivu ja Kaupan kunnia

Grand Central Terminal, New York

0:00 2:44
Kohde 1/5

Viisi kohdetta · 14 minuuttia kuunneltavaa

Viisi paikkaa, yksi kierros,
siinä järjestyksessä, jossa kuljet.

Grand Central Terminal on avoinna yleisölle joka päivä, eikä sinne tarvitse ostaa lippua, joten sen ääniopas kulkee jalkakäytävältä alimmalle tasanteelle ilman ainuttakaan lippuporttia: viisi omatoimista kohdetta, joista ensimmäinen on 42nd Streetin eteläpuolella Park Avenuen kohdalla, julkisivun ja sen veistosryhmän edessä. Sieltä menet sisään pääovesta maasillan alta Vanderbilt Halliin, sitten pohjoiseen pääaulaan katsomaan neuvontakopin kelloa ja sen yllä maalattua taivasta, ja lopuksi Oyster Barin luiskia alas alatasolle, jossa kuiskaus kulkee laatoitetun holvin poikki, yhden luiskan verran alempana kuin tie takaisin 42nd Streetille. Peräkkäin kuunneltuina kertomukset kestävät noin neljätoista minuuttia, ja kävely lisää siihen vain muutaman, sillä kaikki on saman rakennuksen sisällä tai sen edessä jalkakäytävällä.

Aukioloajat, liikenneyhteydet ja virallinen opastettu kierros ovat tällä sivulla MTA:n omalta asemaa käsittelevältä sivustolta grandcentralterminal.com; historia on samoilta sivuilta ja Wikipediasta, ja jokainen tieto perustuu kirjalliseen lähteeseen. Toimiva asema elää aikataulujensa mukana, ja Vanderbilt Hall muuttuu jokaisen siellä järjestettävän tapahtuman myötä, joten jos rakennuksen ilmoitus tai neuvontakopin henkilökunta kertoo sinulle jotain muuta, toimi heidän mukaansa ja kerro meille, niin korjaamme sivun.

Kohde 1/5 · East 42nd Street, kadun eteläpuolella Park Avenuen kohdalla, katse pohjoiseen ylös aseman eteläjulkisivuun; yleinen jalkakäytävä, ei lippua

42nd Streetin julkisivu ja Kaupan kunnia

Whitney Warren (1864–1943), Warren and Wetmore, Reed and Stemin suunnitelman pohjalta; veistosryhmän mallinsi Jules-Félix Coutan (1848–1939) · Asema avattiin 2. helmikuuta 1913; veistosryhmä paljastettiin 1914 · Stony Creekin graniittinen jalusta ja indianalainen kalkkikivi; kolme kaari-ikkunaa, kukin 60 kertaa 30 jalkaa, 13 jalan (4,0 m) levyinen kello ja noin 1 500 amerikkalaisen tonnin (short ton) painoinen veistosryhmä

Huomaa

  • Merkurius aivan ylhäällä siivekkäine kypärineen ja käärmesauvoineen, ja kotkan siivet levällään hänen jalkojensa takana.
  • Kellotaulun nelonen, kirjoitettuna IIII eikä IV, vanhojen kelloseppien tapaan.
  • Pronssinen Cornelius Vanderbilt kellon alapuolella kasvot maasiltaa kohti: hän saapui tänne 1929, kuusikymmentä vuotta valamisensa jälkeen.
  • Ankkuri, hammaspyörä ja vasara vasemmalla puolimakaavan hahmon vieressä. Ne ovat Vulcanuksen työkaluja, sanoi virallinen nimi mitä tahansa.
Tekstiversio (2:44)

Asetu neljännenkymmenennentoisen kadun eteläpuolelle, siihen kohtaan, jossa Park Avenue päättyy asemaan, ja katso maasillan yli julkisivun huipulle. Tämän näkymän vuoksi kaupunki meni oikeuteen. Vuonna 1968 rautatieyhtiön omistajat ehdottivat, että tämän rakennuksen päälle nostettaisiin Marcel Breuerin suunnittelema viisikymmentäviisikerroksinen toimistotorni. New Yorkin rakennussuojelulautakunta torjui hankkeen, ja yhdeksi perusteeksi se mainitsi vaikuttavan näkymän asemalle Park Avenue Southilta, katseen pitkin avenueta pohjoiseen kohti rakennusta. Asia eteni Yhdysvaltain korkeimpaan oikeuteen asti, ja kahdentenakymmenentenäkuudentena kesäkuuta 1978 tuomioistuin antoi kaupungille oikeuden. Jacqueline Kennedy Onassis lähti mukaan aseman pelastamiseen, ja aula, jonka läpi pian kävelet, kantaa hänen nimeään.

Aloita aivan ylhäältä. Seisova nuorukainen, jolla on siivekäs kypärä ja käärmesauva, on Merkurius, ja hänen jalkojensa takana kotka levittää siipensä. Vasemmalla puolellasi lepää puolimakaavana hahmo, jota kutsutaan virallisesti Herkulekseksi, vaikka hänellä ei ole nuijaa eikä leijonantaljaa. Niiden sijaan hänen ympärillään on ankkuri, hammaspyörä, alasin ja vasara, mehiläispesä, viinirypäleitä ja vehnäntähkiä. Useimmat niistä ovat Vulcanuksen tunnuksia. Oikealla Minerva nojaa päätään käsivarteensa ja lukee pergamenttikääröä karttapallon, harpin ja kirjojen keskellä.

Ryhmän nimi on Kaupan kunnia. Kun se paljastettiin vuonna 1914, sitä pidettiin maailman suurimpana veistosryhmänä, ja se painaa noin 1 500 amerikkalaista tonnia, eli suunnilleen tuhat kolmesataakuusikymmentä metristä tonnia. Sen kuvanveistäjä Jules-Félix Coutan teki Pariisissa neljäsosakokoisen kipsimallin eikä käynyt kertaakaan Amerikassa.

Jumalien välissä on kello, jonka halkaisija on kolmetoista jalkaa, noin neljä metriä: lyijylasia pronssikehyksessä, viisarit valurautaa. Sitä kutsutaan yleensä Tiffany-kelloksi, mutta se on signeeraamaton, eikä Tiffany pystynyt vahvistamaan valmistaneensa sitä. Katso numeroita: nelonen on kirjoitettu neljänä viivana, I I I I, vanhojen kelloseppien tapaan, ja kuutoseen on kätketty huoltoluukku.

Kellon alapuolella, keskellä julkisivua, seisoo pronssinen Cornelius Vanderbilt, kahdeksan ja puoli jalkaa, yli kaksi ja puoli metriä pitkä, kasvot kohti maasiltaa. Patsas tehtiin vuonna 1869 Hudson River Railroadin varikolle Saint John’s Parkiin eteläiseen Manhattaniin, ja se siirrettiin tänne vuonna 1929. Sen paljastustilaisuuden aikaan New York Times kirjoitti, että rehellinen kunnianosoitus olisi muistanut myös ne ihmiset, jotka kuolivat New York Centralin avoimilla ratapihoilla.

Sitten kolme kaari-ikkunaa, kukin kuusikymmentä kertaa kolmekymmentä jalkaa, noin kahdeksantoista kertaa yhdeksän metriä, pariksi asetettujen pylväiden välissä kuin roomalaisessa riemukaaressa. Arkkitehdit tarkoittivat tämän julkisivun portiksi kaupunkiin, ja sen poikki on isoin kirjaimin kirjoitettu koko nimi: Grand Central Terminal.

Kohde 2/5 · Päätaso, Vanderbilt Hall, 42nd Streetin pääsisäänkäynnin ja pääaulan (Main Concourse) välissä; vapaa kulku

Vanderbilt Hall, entinen pääodotussali

Reed and Stem sekä Warren and Wetmore; tammenlehti- ja terhokoristelu Sylvain Salières (1865–1920) · 1913; entisöity vuodesta 1991 alkaen ja nimetty uudelleen noin 1998 · Lattia vaaleanpunaista Tennesseen marmoria, pronssiristikoin suojatut ikkunat ja beaux-arts-kattokruunut, joissa kussakin 132 lamppua; sali on 65 kertaa 205 jalkaa (20 kertaa 62 m)

Huomaa

  • Kattokruunut: neljä kerrosta ja kussakin 132 lamppua, kaikki paljaina, jotta sähkövaloa voitiin esitellä sen ollessa vielä uutta.
  • Raskaat pronssiristikot korkeissa ikkunoissa, viidessä jaksossa kummallakin pitkällä seinällä.
  • Terhot ja tammenlehdet metallitöissä, Vanderbiltien tunnus, Sylvain Salièresin suunnittelema.
  • Kirjoitus aulasta tulevien ovien yllä, omistettu kaikille, jotka tekivät työtä päällään, sydämellään ja kädellään.
Tekstiversio (2:31)

Tulit sisään lyhyttä, viettävää käytävää pitkin, Jacqueline Kennedy Onassis -aulan kautta, ja tämän salin oville vievän kirjoituksen alta. Vapaasti suomennettuna siinä lukee: kaikille, jotka päällään, sydämellään ja kädellään uurastivat tämän julkista palvelua kunnioittavan monumentin rakentamisessa, tämä on omistettu. Muista se paluumatkalla.

Sitten itse sali. Kuusikymmentäviisi kertaa kaksisataaviisi jalkaa, noin kaksikymmentä kertaa kuusikymmentäkaksi metriä, ja se oli aseman pääodotussali, ennen kaikkea kaukoliikenteen matkustajille. Täällä oli kaksipuolisia tammipenkkejä 700 hengelle, ja sali suunniteltiin rauhalliseksi. Kaikki lipunmyyntiluukut, neuvontatiskit ja matkatavaratiskit sijoitettiin viereen pääaulaan, jotta mikään täällä ei hoputtaisi sinua.

Katso ylös kattokruunuihin. Jokaisessa on 132 lamppua neljässä kerroksessa, ja jokainen lamppu on paljas. Se oli tarkoituksellista: kun tämä rakennus avattiin, sähkövalo oli vielä uutta, ja rautatieyhtiö halusi, että näet sen. Katso tarkemmin, niin löydät metallista tammenlehtiä ja terhoja. Terho on Vanderbiltin suvun tunnus, ja asema kertoo suvun tunnuslauseen muodossa: terhosta kasvaa mahtava tammi. Koristelun suunnitteli Sylvain Salières, yksi niistä ranskalaisista taiteilijoista, joita arkkitehti Whitney Warren auttoi asettumaan Yhdysvaltoihin. Myöhemmin Salières johti kuvanveistokoulua Carnegie Institute of Technologyssa Pittsburghissa.

Kahden pitkän seinän, pohjoisen ja eteläisen, korkeat ikkunat ovat kummallakin seinällä viidessä jaksossa raskaiden pronssiristikoiden takana. Jalkojesi alla on vaaleanpunaista Tennesseen marmoria, samaa kiveä kuin pääaulan lattiassa. Länsipäässä oli aikoinaan miesten tupakkahuone ja itäpäässä naisten odotushuone.

Kun kaukomatkustus hiipui, hiipui myös tämä sali. Vuonna 1989 se laudoitettiin umpeen, vuodesta 1991 alkaen sitä entisöitiin, ja noin vuonna 1998 se nimettiin Vanderbiltien mukaan, suvun, joka rakennutti aseman ja omisti sen. Penkit eivät joutuneet kauas. Ne siirrettiin asemapäällikön toimistoon raiteiden lähelle.

Koska asema on suojeltu kohde, tähän saliin ei saa kiinnittää mitään pysyvästi, joten kaiken, mikä lattialle tuodaan, on voitava myös lähteä. Vuodesta 1999 siihen kuului myös vapaasti seisova lasinen squash-kenttä, kaksikymmentäyksi kertaa kolmekymmentäkaksi jalkaa, noin kuusi ja puoli kertaa kymmenen metriä, joka pystytettiin Tournament of Champions -turnausta varten katsomoineen kolmelle sivulle, ja kaikki samojen neljän kerroksen paljaiden lamppujen alla, jotka valaisivat odottavia matkustajia vuonna 1913.

Kohde 3/5 · Pääaula (Main Concourse), päätaso, neuvontakopin luona keskellä lattiaa

Neuvontakopin kello

Reed and Stem sekä Warren and Wetmore; tilaaja: New York Central Railroad; terhokoriste Sylvain Salièresin (1865–1920) koristeohjelman mukaan · 1913 · Messinkikotelo, jossa neljä opaalilasista kellotaulua ja huipussa terho, neuvontakopin päällä keskellä 275 kertaa 120 jalan (84 kertaa 37 m) ja 125 jalan (38 m) korkuista aulaa

Huomaa

  • Messinkinen terho kellon huipulla, Vanderbiltien tunnus, joka toistuu kaikkialla asemalla.
  • Neljä opaalilasista kellotaulua: kierrä koppi ympäri ja lue sama aika joka puolelta.
  • Ympäröivät seinät, jotka näyttävät ranskalaiselta Caenin kiveltä mutta ovat todellisuudessa kipsin, hiekan, kalkin ja sementin seosta.
  • Vaaleanpunainen Tennesseen marmori jalkojesi alla, samaa kiveä kuin Vanderbilt Hallin lattia.
Tekstiversio (2:29)

Tämä on se paikka. Asetu neuvontakopin viereen keskelle pääaulaa, niin olet kohtaamispaikalla, jonka asema itse nimeää. Sen oma sanonta kuuluu: tiedät olevasi newyorkilainen, kun olet sanonut ystävälle ”nähdään kellolla”.

Katso sitä siis kunnolla. Neljä opaalilasista kellotaulua, niin maitomaisia, että ne näyttävät hehkuvan sisältäpäin, messinkikotelossa, ja aivan huipulla messinkinen terho. Se terho on taas Vanderbiltien tunnus; aseman mukaan löydät sen myös valaisimista ja hisseistä. Aseman sivusto arvioi tämän kellon arvoksi kaksikymmentä miljoonaa dollaria tai enemmän ja kertoo, että se, kuten jokainen rakennuksen kello, on tahdistettu Washingtonissa sijaitsevan Yhdysvaltain laivaston observatorion atomikelloon.

Siksi seuraava tieto on vielä hauskempi. Jokainen Grand Centralista lähtevä juna lähtee minuutin myöhemmin kuin sille ilmoitettu aika. Minuutti on tarkoituksellinen. Sen tehtävä on saada junaan juoksevat hidastamaan.

Astu nyt askel taaksepäin ja katso koko tilaa. Aula on 275 jalkaa pitkä, 120 jalkaa leveä ja 125 jalkaa korkea, eli noin kahdeksankymmentäneljä kertaa kolmekymmentäseitsemän metriä ja kolmekymmentäkahdeksan metriä korkea, pinta-alaltaan noin 35 000 neliöjalkaa, ja se tehtiin tarkoituksella näin valtavaksi, jotta se olisi sanan grand, suurenmoinen, arvoinen. Seinät näyttävät ranskalaiselta Caenin kiveltä. Sitä ne eivät ole: aito Caenin kivi katsottiin liian kalliiksi, joten rakentajat sekoittivat oman kivensä kipsistä, hiekasta, kalkista ja portlandsementistä. Lattia on vaaleanpunaista Tennesseen marmoria.

Vuonna 1947, aseman kaikkien aikojen vilkkaimpana vuonna, Grand Centralin kautta kulki yli 65 miljoonaa ihmistä. Sitten alkoi pitkä alamäki. 1970-luvulla tätä tilaa hallitsivat valtavat mainokset, muiden muassa Kodak Colorama -valokuvat ja Westcloxin Big Ben -kello, ja ne kaikki poistettiin vuonna 1998 valmistuneessa kunnostuksessa.

Aulassa on soinut myös musiikki. Joulusta 1928 vuoteen 1958 urkuri Mary Lee Read soitti asemalla juhlapyhinä. Pearl Harborin jälkeen hän soitti Yhdysvaltain kansallislaulun, ja koko pääaula pysähtyi. Hetki oli upea ja aikataulun kannalta kauhea: asemapäällikkö pyysi Readia välttämään kaikkea, mikä voisi saada matkustajat myöhästymään junistaan, ja niin Readista tuli tunnettu New Yorkin ainoana urkurina, jolta oli kielletty kansallislaulun soittaminen.

Kun asema täytti sata vuotta vuonna 2013, sen juhlavuoden logo oli tämä kello, viisarit asennossa kolmetoista yli seitsemän. Lue se vuorokauden kellona, niin siinä lukee yhdeksäntoista kolmetoista, kuin vuosi 1913.

Kohde 4/5 · Pääaula (Main Concourse), päätaso; asetu neuvontakopin lähelle ja katso ylös

Pääaulan katto

Suunnittelivat 1912 Whitney Warren (1864–1943) ja Paul César Helleu (1859–1927); maalasivat 1913 James Monroe Hewlett (1868–1941) ja Charles Basing (1864–1933) · 1913; maalattu uudelleen levyille 1944–45; puhdistettu ja entisöity 1996–98 · Maali ja kulta 4 kertaa 8 jalan levyillä elliptisen tynnyriholvin päällä 125 jalan (38 m) korkeudella lattiasta; yli 2 500 tähteä

Huomaa

  • Tumma läikkä Ravun eli Krapu-tähdistön vieressä: neliö vanhaa likaa, joka on jätetty tarkoituksella puhdistamatta.
  • Pieni musta ympyrä Kalojen yläpuolella, reikä, joka tehtiin vuonna 1957 Redstone-ohjuksen pystyttämistä varten.
  • Orion, ainoa hahmo siellä ylhäällä, joka ei ole peilikuvana.
  • Neljä kertaa kahdeksan jalan levyjen himmeä ruudukko koko taivaan poikki, kiinnitetty alkuperäisen päälle vuonna 1944.
Tekstiversio (3:08)

Katso nyt suoraan ylös ja jatka katsomista, sillä pääaulan yllä oleva taivas on väärin päin.

Ensin se, miksi siellä on ylipäätään maalattu taivas. Alkuperäisissä suunnitelmissa sinne oli tulossa kattoikkuna, mutta rahat ja aika loppuivat. Niinpä arkkitehti Whitney Warren kääntyi vuonna 1912 ranskalaisen taidemaalarin Paul César Helleun puoleen. Helleu oli Amerikassa kolme kuukautta maalaamassa kahdeksan naisen muotokuvia pariisilaiselle aikakauslehdelle, ja hän luonnosteli suunnitelman. Tähdet tulivat Harold Jacobyn kartasta. Jacoby oli tähtitieteen professori Columbian yliopistossa, ja hän oli ottanut ne Uranometriasta, vuonna 1603 julkaistusta tähtikartastosta. Vuonna 1913 James Monroe Hewlett ja Charles Basing maalasivat katon yli viidenkymmenen avustajan kanssa.

Näet talven taivaan, eläinradan Vesimiehestä Ravun eli Krapuun, ja muiden hahmojen joukossa Pegasoksen ja Orionin, turkoosilla pohjalla, ja sen halki kulkee kaksi leveää kultanauhaa: ekliptika ja taivaanpallon päiväntasaaja. Asema laskee siellä olevan kaksitoista lehtikullattua tähdistöä ja 2 500 tähteä, joista 59 palaa.

Ja nyt ongelma. Verrattuna tähtikartastoon ja oikeaan yötaivaaseen koko kuva on peilikuvana, vasen ja oikea vaihtaneet paikkaa, jokainen hahmo paitsi Orion. Eräs työmatkalainen huomasi sen kuukauden kuluessa avajaisista. Jacobyn selityksen mukaan Basing oli asettanut luonnoksen jalkojensa juureen kopioidessaan sitä sen sijaan, että olisi pitänyt sitä ylhäällä kattoa kohti. Ennen avajaisia painetut postikortit näyttävät taivaan oikein päin. Virhettä ei ole koskaan korjattu.

Katto oli vähällä tuhoutua kokonaan. 1920-luvulla katto vuoti, sisään pääsi vettä ja hometta, ja värit haalistuivat sellaisiksi, että eräs kuvaus vertasi niitä khakipaitaan, joka oli saanut yliannostuksen laivastonsinistä. Elokuussa 1944 rautatieyhtiö peitti maalauksen. Se kiinnitti alkuperäisen päälle sementistä ja asbestista tehtyjä levyjä, kooltaan neljä kertaa kahdeksan jalkaa, noin metri kaksikymmentä kertaa kaksi metriä neljäkymmentä, ja maalasi niihin kopion maalauksesta, vähemmin tähtitieteellisin yksityiskohdin ja ilman valoja. Tuo kopio on se, mitä nyt katsot, ja jos katsot tarkkaan, näet yhä levyjen ruudukon taivaan poikki.

1980-luvulla taivas oli muuttunut lähes mustaksi. Usein sanottiin, että syy oli tupakansavu. Tutkimuksissa se osoittautui pääosin kaupungin omaksi ilmaksi: kuorma-autojen ja henkilöautojen pakokaasuja sekä jätteenpolttolaitosten ja tehtaiden nokea. Puhdistus alkoi syyskuussa 1996, ja koko aseman entisöinti alkoi juuri tästä, tästä katosta. Valot palasivat tähtiin.

Kaksi arpea säilytettiin tarkoituksella. Etsi rapu, Krapu-tähdistö, ja sen vierestä tumma läikkä: se on vanhaa likaa, joka jätettiin puhdistamatta näyttämään, millaista ennen oli. Ja aivan Kalojen yläpuolella, kahden narulla toisiinsa sidotun kalan yllä, on pieni tumma ympyrä. Vuonna 1957, kun Neuvostoliitto oli laukaissut Sputnikin, tähän aulaan pystytettiin Redstone-ohjus kohottamaan yleisön mielialaa, ja ainoa tapa nostaa se pystyyn oli tehdä kattoon reikä ja laskea sen läpi vaijeri. Reikä jätettiin muistutukseksi. Se on yhä siellä, yksi musta piste kultaisten tähtien keskellä.

Riippumaton opas · Chiaro

Osoita Chiarolla mitä tahansa Grand Central Terminalissa.

Viisi kertomusta käsittelee julkisivua, salia, kelloa, kattoa ja holvia, ja asemalla on paljon muutakin: hissin yllä metalliin taotut terhot, tähdistö, jonka nimeä et tiedä, laiturin portti, lamppu, pääsi yllä oleva kalanruotolaatoitus. Osoita puhelimellasi sitä, mikä kiinnitti huomiosi. Chiaro tunnistaa sen, kertoo sen tekijän ja vuoden ja vastaa jatkokysymyksiisi, kunnes junasi kuulutetaan.

Miksi katto on maalattu väärin päin?Kuka on edessä oleva patsas?Kantaako kuiskaus todella?

Ennen lähtöä

01

Kulkuyhteydet

89 E 42nd Street, New York, NY 10017, siinä missä Park Avenue kohtaa 42nd Streetin. Käytä 42nd Streetin pääsisäänkäyntiä Park Avenue Viaductin alla: se johtaa Jacqueline Kennedy Onassis -aulaan, josta pääset suoraan Vanderbilt Halliin, ja sen takana pohjoisessa on pääaula (Main Concourse).

Metron linjat 4, 5, 6 ja 7 sekä S-sukkulalinja pysähtyvät asemalla. Bussit M1, M2, M3, M4, M42, M101, M102, M103 ja Q32 kulkevat sen kautta. Metro-Northin junat Hudson-, Harlem- ja New Haven -linjoilla lähtevät täältä ja päättyvät tänne, ja Long Island Rail Road saapuu Grand Central Madisoniin aseman alle.

02

Liput ja sisäänpääsy

  • Ei lippua eikä sulkemispäivää: rakennus avautuu yleisölle aamulla kello 5.15 ja sulkeutuu yöllä kello 2.00, viikon jokaisena päivänä. Kauppojen, ravintoloiden, Grand Central Marketin, Dining Concoursen ja juhlapyhien aukioloajat voivat poiketa tästä, joten katso aseman vierailusivu, jos jokin niistä kuuluu suunnitelmiisi.
  • Vanderbilt Hall toimii myös aseman tapahtumatilana: siellä järjestetään vuosittaiset joulumarkkinat sekä näyttelyitä ja yksityistilaisuuksia, joten joinakin päivinä osa salista on messujen tai esittelypisteen käytössä. Pääaula on sen takana pohjoisessa.
  • Kuvaaminen ja videointi puhelimella tai käsikameralla omaan käyttöön ei vaadi lupaa eikä maksua; jalusta, valaisin tai stabilisaattori vaatii. Asemalla ei ole missään matkatavarasäilytystä, joten suunnittele käynti laukkujesi mukaan.
  • Viimeiselle kohteelle mennään luiskaa, ei portaita, ja asemalla on myös yleisöhissejä. Yleiset käymälät ovat alatasolla (Lower Level), samalla tasolla kuin Kuiskausgalleria.
Viralliset liput →
03

Virallinen ääniopas

Asemalla ei ole omaa ääniopasta. Sen virallinen vaihtoehto on opastettu kävelykierros, jota järjestää MTA:n puolesta ulkopuolinen kierrosyhtiö, johon aseman verkkosivusto linkittää: 90 minuuttia, englanniksi, alkaen 35 dollarista, enintään 20 hengen ryhmissä, lähtö Tour Information Booth -kopilta, ja se vie paikkoihin, joihin tämä sivu ei ulotu, kuten Campbell Apartmentiin. Tämän sivun viisi kertomusta ovat ilmaisia eivätkä vaadi varausta, ja voit keskeyttää minkä tahansa niistä, kun junasi kuulutetaan.

Virallinen sivusto →

Kysymyksiä

Onko Grand Central Terminaliin ilmaista ääniopasta?

On: tämän sivun viisi kertomusta 42nd Streetin jalkakäytävältä alatason laatoitettujen kaarten alle, jokainen kokonaan tekstinä soittimensa alla, ilman sovellusta ja ilman varausta. Asemalla ei ole omaa ääniopasta; sen virallinen vaihtoehto on maksullinen opastettu kävelykierros. Siihen, mitä viisi kertomusta ei kata, riittää valokuva: Chiaro tunnistaa, mitä kuvassa on, ja selittää sen.

Voinko kuunnella Grand Central Terminalin äänioppaan ilman lippua?

Jokaisen sen kohteen. Asema on toimiva rautatieasema, joka on avoinna yleisölle päivittäin, ja kaikki viisi kohdetta julkisivusta Kuiskausgalleriaan ovat rakennuksen osissa, joihin kuka tahansa saa kävellä. Ainoa maksullinen tarjous on virallinen opastettu kierros.

Paljonko Grand Central Terminalin virallinen ääniopas maksaa?

Sellaista ei ole. Aseman virallinen vaihtoehto on 90 minuutin opastettu kävelykierros englanniksi, hinnaltaan alkaen 35 dollaria, enintään 20 hengelle, lähtö Tour Information Booth -kopilta. Sen voi varata aseman verkkosivuston opastettujen kierrosten sivulta.

Mistä Grand Centralin kävely alkaa ja mihin se päättyy?

Se alkaa ulkona, 42nd Streetin eteläpuolelta Park Avenuen kohdalta, katse ylös julkisivuun, ja päättyy alatasolle Oyster Barin luiskien juurelle. Sieltä ulos pääsee takaisin luiskaa ylös, Vanderbilt Hallin kautta 42nd Streetille, muutaman askeleen päähän lähtöpaikasta.

Onko Grand Central Terminal auki joka päivä?

On. Ovet avautuvat yleisölle joka päivä aamulla kello 5.15 ja sulkeutuvat yöllä kello 2.00. Yksittäisillä kaupoilla, ravintoloilla, kauppahallilla ja Dining Concoursella on omat aukioloaikansa, ja juhlapyhinä ajat voivat poiketa.

Saako Grand Centralissa valokuvata?

Saa, puhelimella tai käsikameralla omaan käyttöön, ilman lupaa ja ilman maksua. Jalustaan, valaisimeen tai stabilisaattoriin tarvitaan MTA:n lupa, vaikka kuvat olisivat vain sinua varten.

Lisää äänioppaita

Chiaron tekemä. Ei sidoksissa Grand Central Terminalin ylläpitäjään.