Siirry sisältöön

Petit Palais · Pariisi · Riippumaton opas

Petit Palais’n ääniopas,
viisi kohdetta, ilmaiseksi.

Viisi teosta palatsista, joka rakennettiin vuoden 1900 maailmannäyttelyyn, kuunneltavissa suoraan tältä sivulta. Kaikesta muusta Pariisin kaupungin taidemuseossa, antiikin pronsseista art nouveau -ruokasaliin, Chiaro kertoo kuvan perusteella.

Lataa App Storesta

Chiaron tekemä. Ei sidoksissa Petit Palais’n ylläpitäjään.

9:41

Uni (Le Sommeil)

Petit Palais, Pariisi

0:00 2:40
Kohde 1/5

Viisi kohdetta · 11 minuuttia kuunneltavaa

Viisi kohdetta, yksi kierros,
siinä järjestyksessä, jossa kuljet.

Charles Girault rakensi tämän palatsin vuoden 1900 maailmannäyttelyyn, ja tämä Petit Palais’n ääniopas käyttää sen molempia kerroksia. Kierros alkaa salista 05, jossa on kaksi Courbet’n maalausta, Uni ja Neidot Seinen rannalla, jatkuu salin 06 Kyynelten laaksoon, Dorén valtavaan kankaaseen, palaa aulaan Mercién Gloria Victis -veistoksen luo ja päättyy kerrosta alempana salissa 29 Ingresin pikkuruiseen Leonardon kuolemaan. Kerrosten nimistä yksi asia: museo kutsuu sisääntulokerrosta nimellä Rez-de-Jardin ja sen alapuolista kerrosta nimellä Rez-de-Chaussée, kun taas painettu pohjapiirros puhuu ylemmästä ja alemmasta tasosta. Kaikkien viiden kohteen kuunteleminen vie noin yksitoista minuuttia, ja koko kierros portaineen mahtuu väljästi kolmeen varttiin.

Päivämäärät, mitat ja salit ovat peräisin Paris Musées Collections -tietokannasta, johon Pariisin kaupungin museot kirjaavat jokaisen teoksen ja salin, jossa se on esillä, ja teosten tarinat perustuvat museon omiin teksteihin ja julkaistuihin lähteisiin. Petit Palais lainaa maalauksiaan ja järjestää saleja uudelleen näyttelyidensä mukaan, joten jos teoksen vieressä oleva kyltti sanoo toista kuin me, luota kylttiin ja kerro meille, mikä on muuttunut.

Kohde 1/5 · Rez-de-Jardin (ylempi taso), sali 05

Uni (Le Sommeil)

Gustave Courbet · 1866 · Öljy kankaalle, 135 × 200 cm

Huomaa

  • Kampa, katkennut kaulakoru ja irtohelmet, jotka ovat hukkuneet lakanoihin. Ne ovat ainoa vihje siitä, mitä tapahtui ennen unta.
  • Kaksi päätä vierekkäin, toinen punatukkainen, toinen tumma. Courbet rakensi koko maalauksen tämän hiusten ja ihon kontrastin varaan.
  • Signeeraus ja vuosiluku oikeassa alakulmassa, G. Courbet 66, sekä karahvit ja kuppi pienellä pöydällä vasemmassa alakulmassa.
Tekstiversio (2:40)

Kaksi naista nukkuu sijaamattomalla sängyllä niin tiiviisti toisiinsa kietoutuneina, että kestää hetken hahmottaa, kenen käsi on kenenkin. Kangas on kaksi metriä leveä ja vartalot on maalattu luonnollisessa koossa, ja se on yksi syy siihen, että täysi sali yleensä hiljenee sen edessä.

Gustave Courbet maalasi teoksen vuonna 1866, eikä sitä koskaan tarkoitettu yleisölle. Se oli yksityinen tilaus Khalil-Beyltä, ottomaanidiplomaatilta, joka oli asunut Pariisissa vuodesta 1860 ja osti oman aikansa taidetta todellisella ruokahalulla: Delacroix’ta, Chassériau’ta, Théodore Rousseaun töitä. Vuonna 1865 hän oli ostanut Ingresin Turkkilaisen kylvyn, joka on nykyään Louvressa. Koska tämä maalaus siirtyi suoraan ateljeesta hänen kokoelmaansa, sen ei koskaan tarvinnut läpäistä Salongin raatia ja sensoreita. Sama tilaaja tilasi Courbet’lta vielä yhden kankaan, vieläkin yksityisemmän: Maailman alkuperän, joka on nykyään Musée d’Orsayssa.

Katso, miten kontrasti on rakennettu. Toinen naisista on punatukkainen ja kalpeaihoinen, toinen tummatukkainen ja iholtaan tummempi, ja koko sommitelma on niiden välistä leikkiä, hiusta vasten hiusta, ihoa vasten ihoa. Museon tietokanta nimeää yhdeksi malleista Joanna Hiffernanin, joka tunnettiin nimellä Irlantilainen Jo. Hiffernan oli tuolloin taidemaalari James McNeill Whistlerin elämänkumppani. Suhde päättyi pian sen jälkeen, ja samalla Whistlerin mielipide Courbet’sta happani.

Katso nyt alas lakanoihin. Hiuskampa, katkennut kaulakoru, irtonaisia helmiä pitkin pellavaa. Etualan pienellä pöydällä on karahveja ja kuppi, ja taustalla, tummaa verhoa vasten, posliinimaljakko täynnä kukkia. Oikeassa alakulmassa signeeraus ja vuosiluku: G. Courbet 66.

Maalauksella on ollut monta nimeä. Ennen kuin siitä vakiintui nimi Le Sommeil, Uni, sitä kutsuttiin nimellä Les Dormeuses, Nukkujat, ja vähemmän kohteliaasti Paresse et luxure, Laiskuus ja himo. Kun eräs taidekauppias esitteli sitä vuonna 1872, siitä tehtiin poliisiraportti. Museon oma esittely asettaa sen Manet’n Olympian rinnalle, vuoden 1865 Salongin skandaalin, joka on lähes täsmälleen samankokoinen kangas. Eikä Courbet haastanut vain omaa vuosisataansa. Hän oli harjaantunut kopioimalla vanhoja mestareita, ja tässä hän haastaa naisaktin kaksi suurta maalaria, Tizianin ja Rembrandtin, heidän omalla kentällään.

Petit Palais osti maalauksen vuonna 1953. Keväällä 2026 se vietti neljä kuukautta Wienissä lainassa Leopold-museon Courbet-näyttelyssä, joka päättyi kesäkuun kahdentenakymmenentenäensimmäisenä päivänä 2026. Nyt se on taas tällä seinällä, salissa, jonka museo on omistanut Courbet’lle, ja lähellä ovat taiteilijan omakuva mustan koiran kanssa ja hänen muotokuvansa Proudhonista lapsineen.

Kohde 2/5 · Rez-de-Jardin (ylempi taso), sali 05

Neidot Seinen rannalla (Kesä)

Gustave Courbet · 1857 · Öljy kankaalle, 174 × 206 cm

Huomaa

  • Edessä oleva nainen makaa vatsallaan valkoisessa kuviollisessa mekossa, silmät puoliksi kiinni. Asennossa ei ole mitään katsojaa varten aseteltua.
  • Vasemmalla rantaan kiinnitetty vene ja vasemmassa yläkulmassa puiden lomasta pilkottava Seinen vastaranta.
  • Signeeraus vasemmassa alakulmassa, G. Courbet, maalauksessa, joka näyttää ulkona maalatulta mutta viimeisteltiin todellisuudessa ateljeessa.
Tekstiversio (2:14)

Pysy samassa salissa ja käänny toisen suuren Courbet’n puoleen, joka on maalattu yhdeksän vuotta aiemmin. Kaksi nuorta naista on kävellyt kuumana päivänä joen rantaan ja yksinkertaisesti pysähtynyt. Edessä oleva on antanut periksi kokonaan. Hän makaa vatsallaan valkoisessa kuviollisessa mekossa, pää kankaan päällä, silmät puoliksi kiinni. Hänen takanaan oleva hattupäinen nainen nojaa päätään käteensä, pitelee kukkakimppua ja katsoo poispäin, veteen.

Koko nimi on Neidot Seinen rannalla, kesä, ja teos oli esillä vuoden 1857 Salongissa, joka avattiin kesäkuun viidentenätoista päivänä. Ongelma oli aiheen ja koon yhdistelmä. Tämä on arkielämän kohtaus lähes kahden kertaa kahden metrin kokoisena, epätavallisen suurena sellaiseksi maalaukseksi, ja sillä se rikkoi aikansa sääntöjä. Kriitikot tekivät siitä skandaalin. Museon tietokanta lisää yksityiskohdan, joka kertoo, kuinka pitkälle asia meni: Champfleury, realismin suuri puolestapuhuja ja yksi Courbet’n omista puolustajista, tuomitsi näiden kesän raukeuteen antautuneiden pariisittarien huolestuttavan viettelevyyden. He ovat kaupunkilaisnaisia, eivät maalaistyttöjä, ja jotkut katsojat pitivät heitä prostituoituina.

Ja sitten yllätys. Se näyttää rakennuksen ulkoilmamaisimmalta maalaukselta, mutta sitä ei maalattu ulkona. Courbet aloitti sen vuonna 1856 kotikaupungissaan Ornans’ssa ja viimeisteli sen ateljeessa, mielikuvituksen varassa. Katso silti vasempaan yläkulmaan, jossa Seinen vastaranta pilkottaa puiden lomasta, ja rantaan kiinnitettyyn veneeseen. Aiheensa ja leveillä vedoilla levitetyn valonsa ansiosta se ennakoi niitä jokirantoja, joita impressionistit maalaisivat sukupolvea myöhemmin, ja se valmistui kuusi vuotta ennen Manet’n Aamiaista ruohikolla, joka on nykyään Musée d’Orsayssa.

Tie tähän saliin kulki ystävien ja perheen kautta. Courbet’n ystävä ja tukija Étienne Baudry osti maalauksen, häneltä se siirtyi maalarin sisarelle Juliette Courbet’lle, ja museo merkitsee tämän lahjoituksen päivätyksi elokuun neljäntenä päivänä 1906. Pienempi versio, yhdeksänkymmentäkuusi ja puoli senttiä kertaa satakolmekymmentä, ehkä Courbet’n ja ehkä jonkun hänen seuraajansa maalaama, on Lontoon National Galleryssa. Tämän maalauksen signeeraus on vasemmassa alakulmassa: G. Courbet.

Kohde 3/5 · Rez-de-Jardin (ylempi taso), sali 06

Kyynelten laakso

Gustave Doré · 1883 · Öljy kankaalle, 413,5 × 627 cm

Huomaa

  • Kristus, pienenä ja kaukana vasemmassa yläkulmassa, kantaa ristiä valokehän sisällä. Uskonnollinen maalaus, joka työntää päähenkilönsä kauas taustalle, on harvinainen.
  • Etualan väkijoukko: kuninkaita ja kerjäläisiä, lapsia ja vanhuksia, Lähi-itää muistuttavissa vaatteissa.
  • Peräänny salin toiselle laidalle nähdäksesi koko kankaan. Se on yli neljä metriä korkea ja kuusi leveä.
Tekstiversio (1:59)

Salissa 06 yksi seinä kuuluu yhdelle ainoalle kankaalle, joka on yli neljä metriä korkea ja kuusi metriä leveä. Katse hakeutuu ensin valoon, kauas taustalle vasempaan yläkulmaan: pieni, kalpea hahmo kantaa ristiä kirkkauden kehän sisällä. Sitten katse palaa eteenpäin, alas väkijoukkoon, ja jää sinne, koska väkijoukko on itse maalaus.

Gustave Doré maalasi Kyynelten laakson vuonna 1883. Hän aloitti sen suunnilleen silloin, kun hänen äitinsä kuoli, ja sai sen valmiiksi aivan vähän ennen omaa kuolemaansa. Aihe on Matteuksen evankeliumin jae: ”Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon.” Katso, ketkä kutsuun vastasivat. Kuninkaat ja kerjäläiset, lapset ja vanhukset, miehet ja naiset, kaikki Lähi-itää muistuttavissa vaatteissa. Kristus on pikkuruinen ja kaukana, mikä on uskonnollisessa maalauksessa epätavallista. Doré antoi etualan kärsiville ihmisille.

Hän oli tehnyt nimensä tunnetuksi kuvitetulla Raamatulla, joka myi niin hyvin, että vuonna 1867 häneltä tilattiin parikymmentä valtavaa raamatullista kangasta. Tämä teos päättää sarjan. Sarja lähti Lontooseen, Doré Galleryyn, joka toimi vuodesta 1869 vuoteen 1892 ja jossa kävi noin kaksi ja puoli miljoonaa vierailijaa. Ranskalaiset kriitikot olivat haukkuneet hänet, museo kertoo, koska eivät ymmärtäneet hänen visionääristä realismiaan eivätkä hänen lahjaansa lavastaa kohtaus. Hän syntyi ja kuoli samoina vuosina kuin Manet, ja yleisönsä hän löysi ulkomailta.

Sitten tarina saa oudon käänteen. Vuonna 1892 suurin osa kankaista laivattiin Yhdysvaltoihin kiertävään näyttelyyn, joka jatkui vuoteen 1898. Sen jälkeen ne unohdettiin. Vuonna 1947 ne löytyivät eräästä Manhattanin varastosta, myytiin huutokaupassa ja hajaantuivat. Petit Palais osti tämän lokakuussa 1984. Se konservoitiin ja pingotettiin uudelleen vuonna 2005, ja vuodesta 2006 se on ollut taas esillä: kuusi metriä sureviä ihmisiä, joita valaisee yksi pieni hahmo taustalla.

Kohde 4/5 · Rez-de-Jardin (ylempi taso), aula

Gloria Victis

Antonin Mercié · 1875 · Pronssi, korkeus 311 cm; valaja: Thiébaut et fils

Huomaa

  • Ainoa kosketuskohta. Siivekäs Kunnia seisoo yhden jalan kärjellä, ja sen yllä on noin kahdeksansataa kiloa pronssia.
  • Sotilaan sidottu otsa ja katkennut sapeli yhä nyrkissä: tappio, ei voitto.
  • Jalusta: GLORIA VICTIS ja A. MERCIE sekä valimon leima, Fdu par THIEBAUT & FILS.
Tekstiversio (1:57)

Kävele takaisin aulaan ja katso ylös. Pronssi on yli kolme metriä korkea ja painaa noin kahdeksansataa kiloa, ja kaikki se tasapainoilee melkein tyhjän päällä. Siivekäs, haarniskoitu Kunnia kohoaa ilmaan nuori sotilas sylissään, ja Kunnian koko paino lepää yhden jalan kärjen varassa.

Antonin Mercié teki mallin vuonna 1872, vuosi sen jälkeen, kun Ranska oli hävinnyt sotansa Preussia vastaan. Sotilas on alaston ja kuolemaisillaan. Hänen otsansa on sidottu siteellä, ja nyrkki puristaa yhä katkennutta sapelia. Kunnia kantaa häntä ylöspäin, kohti mainetta ja kuolemattomuutta, ja nimi on tarkoituksellinen provokaatio. Gloria victis tarkoittaa kunnia voitetuille. Se kääntää ympäri vanhan huudon vae victis, voi voitettuja, jonka gallialaisten päällikkö Brennus kertoman mukaan huusi lyömilleen roomalaisille vuonna 390 ennen ajanlaskun alkua. Mercié tarkoitti teoksen kaatuneille ranskalaissotilaille ja ennen kaikkea ystävälleen, taidemaalari Henri Regnault’lle, joka kaatui vuonna 1871.

Hän oli vielä nuori stipendiaatti Ranskan akatemiassa Roomassa, ja kipsimalli oli viimeinen teos, jonka hän lähetti sieltä Pariisiin. Se oli esillä vuoden 1874 Salongissa, ja Pariisin kaupunki osti sen saman tien, jotta siitä voitiin valaa tämä pronssi. Siksi se seisoo kaupungin omassa taidemuseossa. Kierrä jalustan ympäri. Kirjoitus kuuluu GLORIA VICTIS ja A. MERCIE, ja siinä on myös teoksen valaneen valimon leima, Thiébaut ja pojat.

Ranska otti teoksen sydämeensä. Barbedienne-yhtiö myi myöhemmin sen pienoiskopioita suuria määriä, ja muita valoksia on Bordeaux’ssa ja Kööpenhaminassa. Kaikki eivät liikuttuneet. Kuvanveistäjä Jean Baffier inhosi ajatusta, että joku nostaa tappion jalustalle, ja kirjoitti, että Ranska oli puitu kuin vilja ladossa ja huusi sitten kunniaa häviäjille. Kun seisot sen alla, näet molemmat näkökulmat yhtä aikaa. Sapeli on katkennut, sotilas roikkuu velttona, ja ainoa, mikä koko ryhmässä yhä kohoaa, on enkeli.

Kohde 5/5 · Rez-de-Chaussée (alempi taso), sali 29

Frans I vastaanottaa Leonardo da Vincin viimeisen henkäyksen

Jean-Auguste-Dominique Ingres · 1818 · Öljy kankaalle, 40 × 50,5 cm

Huomaa

  • Koko. Neljäkymmentä kertaa viisikymmentä ja puoli senttiä: täysimittainen historiamaalaus avatun kirjan kokoisena, joten mene lähelle.
  • Vuoteen vieressä oleva tuoli, töytäisty vinoon. Kuningas on juuri ponkaissut siitä ylös.
  • Pieni mitali Leonardon rinnassa, Pyhän Mikaelin ritarikunnan merkki, ja signeeraus vasemmassa alakulmassa, Ingres Pint. 1818.
Tekstiversio (2:12)

Viimeinen kohde on kerrosta alempana, salissa 29, ja sen myötä mittakaava muuttuu. Dorén kuuden metrin jälkeen tämä on neljäkymmentä kertaa viisikymmentä ja puoli senttiä, historiamaalaus suunnilleen avatun kirjan kokoisena. Mene lähelle.

Kuningas kumartuu vuoteen ylle ja pitelee kuolevan vanhan miehen päätä. Vanha mies on Leonardo da Vinci. Kuningas on Ranskan Frans ensimmäinen, joka oli kutsunut Leonardon hoviinsa, ja paikka on Amboise vuonna 1519. Ingres otti aiheen Giorgio Vasarin taiteilijaelämäkerroista, joiden mukaan kuningas piteli Leonardon päätä osoittaakseen suosiotaan ja lievittääkseen hänen tuskaansa. Se on kaunis lause, mutta luultavasti se ei pidä paikkaansa. Museon oma luettelotieto pitää tapausta todennäköisesti keksittynä.

Katso, miten Ingres rakensi kuvan. Hän lainasi kasvoja kuuluisista Louvren maalauksista, ja kuninkaan profiili on peräisin muotokuvasta, jonka Tizian maalasi Fransista vuonna 1539. Kuoleva Leonardo sen sijaan on Ingresin omaa keksintöä. Etsi nyt vuoteen vierestä tuoli, joka on töytäisty vinoon: kuningas on juuri ponkaissut siitä ylös. Ja Leonardon rinnassa on pieni mitali, kuninkaan Pyhän Mikaelin ritarikunnan merkki.

Ingres maalasi teoksen Roomassa vuonna 1818 kreivi de Blacasin tilauksesta; kreivi oli kuningas Ludvig kahdeksannentoista lähettiläs. Ingresin stipendiaattivuodet Ranskan akatemiassa olivat ohi, mutta hän jäi Italiaan vuoteen 1824. Ajankohta ei ole sattumaa. Ranska oli juuri saanut kuninkaansa takaisin, ja maalaus, jossa ranskalainen hallitsija hellästi kunnioittaa renessanssin suurinta taiteilijaa, kantoi viestiä valtaistuimesta, alttarista ja kuninkaallisesta anteliaisuudesta taiteita kohtaan. Ingres esitti saman ajatuksen toisessakin maalauksessa, jossa Henrik neljäs leikkii lastensa kanssa, kun Espanjan lähettiläs saatetaan sisään. Museo mainitsee sen sukulaisteoksena, ja se on samassa salissa.

Petit Palais osti tämän maalauksen vuonna 1968. Ingres palasi aiheeseen yli kolmekymmentä vuotta myöhemmin, ja tuo toinen versio, noin vuodelta 1851, kuuluu Smith College Museum of Artille. Tämän hän signeerasi ja päiväsi vasempaan alakulmaan: Ingres Pint. 1818.

Riippumaton opas · Chiaro

Kuvaa Chiarolla mitä tahansa Petit Palais’ssa.

Kierroksemme päättyy Ingresiin, mutta palatsia riittää vielä kahden kokonaisen kerroksen verran. Kuvaa Carpeaux’n Ugolino rotundassaan, Rembrandtin omakuva alakerrassa tai Cormonin maalaama holvi Galerie Nordin yllä, niin sovellus kertoo, mitä katsot ja miten se päätyi tänne, ja vastaa seuraavaan kysymykseesi ääneen siinä, missä seisot.

Kuka tilasi Unen?Miksi kunnia voitetuille?Kuoliko Leonardo kuninkaan syliin?

Ennen lähtöä

01

Kulkuyhteydet

Avenue Winston-Churchill, 75008 Pariisi, Grand Palais’ta vastapäätä, Champs-Élysées’n ja Seinen välissä. Yksittäiset kävijät tulevat sisään pääovesta; ryhmät ja liikuntarajoitteiset kävijät käyttävät pääportaiden juurella olevaa ovea, oikealla alhaalla, Rez-de-Chaussée-tasolla.

Lähin asema on Champs-Élysées – Clemenceau metrolinjoilla 1 ja 13, ja vaihtoehtona on Franklin D. Roosevelt linjalla 9. RER C pysähtyy Invalidesin asemalla. Alueella kulkevat bussit 28, 42, 72, 73, 80, 83 ja 93, ja Vélib’-kaupunkipyörillä on museon mukaan nimetty asema numero 8001.

02

Liput

  • Kokoelmat ovat ilmaisia, eikä mitään tarvitse varata. Vain vaihtuvat näyttelyt ovat maksullisia, ja niihin museo suosittelee painokkaasti ennakkovarausta.
  • Maanantai on vapaapäivä, samoin 1. tammikuuta, 1. toukokuuta, 14. heinäkuuta, 11. marraskuuta ja 25. joulukuuta. Tiistaista sunnuntaihin museo on auki klo 10–18, mutta viimeinen sisäänpääsy kokoelmiin on klo 17.15.
  • Perjantain ja lauantain ilta-aukiolot klo 20 asti koskevat vain näyttelyitä, kahvilaa ja puutarhaa. Kokoelmasalit, ja samalla kaikki viisi kohdetta, ovat iltaisin kiinni.
  • Rakennuksen keskellä olevaan puutarhaan pääsee ilmaiseksi, ja siellä on Café 1902, joka palvelee klo 17.45 asti; viimeiset tilaukset otetaan klo 17.15.
  • Jätä matkalaukut ja isot reput muualle, myös käsimatkatavaralaukut; säilytyslokeroihin mahtuvat tavalliset laukut. Valokuvaaminen omaan käyttöön on sallittua.
Viralliset liput →
03

Virallinen ääniopas

Museon oma opas on sovellus eikä laite: ilmainen iPhonelle ja Androidille, kaksikielinen, ja siinä on kuusi reittiä, muun muassa reitit ”12 mestariteosta” ja ”30 keskeistä teosta”, kierros ranskalaisella viittomakielellä, kuvailutulkattu kierros ja kävely rakennuksen ulkopuolella. Kumpikaan ei maksa mitään, joten käytä niitä yhdessä: museon sovellusta sen reitteihin ja ulkokävelyyn, tätä sivua viiteen tarinaan sisällä ja Chiaro-sovellusta kaikkeen, mihin kumpikaan ei ulotu.

Virallinen sivusto →

Kysymyksiä

Onko Petit Palais’ssa ilmaista ääniopasta?

On, ja itse museokin on ilmainen. Tämä sivu soittaa viisi kerrottua kohdetta millä tahansa puhelimen selaimella, ja jokaisen soittimen alla on koko teksti; museolla on lisäksi oma ilmainen vierailusovellus, jossa on kuusi reittiä. Jos vastaan tulee teos, jota kumpikaan ei käsittele, kuvaa se, niin Chiaro-sovellus kertoo sen tarinan.

Paljonko Petit Palais’n virallinen ääniopas maksaa?

Ei mitään. Museon opas on sen oma vierailusovellus iOS:lle ja Androidille, kaksikielinen, ja sen reitit ulottuvat 12 mestariteoksesta 30 keskeiseen teokseen; lisäksi on kierroksia ranskalaisella viittomakielellä ja kuvailutulkattuina.

Missä Courbet’n Uni on Petit Palais’ssa?

Salissa 05 Rez-de-Jardin-kerroksessa, johon tullaan sisään ja jota museon pohjapiirros kutsuu ylemmäksi tasoksi. Samassa Courbet-salissa ovat myös Neidot Seinen rannalla ja taiteilijan omakuva mustan koiran kanssa. Uni oli lainassa Wienissä 21. kesäkuuta 2026 asti ja on taas esillä.

Onko Petit Palais suljettu maanantaisin?

On, maanantai on viikoittainen sulkemispäivä. Lisäksi museo on kiinni viitenä juhlapäivänä: 1. tammikuuta, 1. toukokuuta, 14. heinäkuuta, 11. marraskuuta ja 25. joulukuuta. Tiistaista sunnuntaihin palatsi on auki klo 10–18, ja kokoelmasaleihin päästetään viimeiset kävijät varttia yli viisi.

Onko Petit Palais ilmainen?

Pysyvään kokoelmaan pääsee kuka tahansa ilmaiseksi eikä lippua tarvitse varata, ja siellä ovat kaikki viisi kohdettamme. Vaihtuviin näyttelyihin on omat maksulliset lippunsa. Puutarhaan ja Café 1902:een voi kävellä sisään maksutta.

Onko Petit Palais auki iltaisin?

Vain näyttelyiden osalta. Perjantaisin ja lauantaisin rakennus on auki klo 20 asti vaihtuvien näyttelyiden, kahvilan ja puutarhan vuoksi, mutta pysyvä kokoelma on illalla kiinni, joten kierrä nämä viisi kohdetta päivällä.

Lisää äänioppaita

Chiaron tekemä. Ei sidoksissa Petit Palais’n ylläpitäjään.