Hôtel de la Marine · Pariisi · Riippumaton opas
Hôtel de la Marinen ääniopas,
viisi kohdetta, ilmaiseksi.
Kuuntele suoraan puhelimellasi ja seuraa tekstiversioita jokaisen raidan alta. Sen jälkeen voit suunnata Chiaron mihin tahansa palatsin yli 500 historiallisesta huonekalusta ja taideteoksesta.
Chiaron tekemä. Ei sidoksissa Hôtel de la Marinen ylläpitäjään.
Intendentin työhuone
Hôtel de la Marine, Pariisi
Tämä oli ilmainen osuus
Kuvaa mikä tahansa Hôtel de la Marinen teos, niin Chiaro kertoo sen tarinan.
Viisi kohdetta · 13 minuuttia kuunneltavaa
Viisi kohdetta, yksi kierros,
siinä järjestyksessä, jossa kuljet.
Tämä Hôtel de la Marinen ääniopas seuraa toisen kerroksen peruskierrosta kävijän kulkujärjestyksessä: se alkaa itäsiiven valistusajan intendenttien huoneistoista, jatkuu kullattuihin edustussaleihin ja päättyy pylväiden reunustamalle loggialle Place de la Concorden yläpuolelle. Aloitat kuninkaallisesta puusepäntyöstä intendentin työhuoneessa, kuljet ruokasalin katetun Osterilounas-pöydän ohi, astut Jacques Gondoinin peilibudoaariin, siirryt entiseen jalokivisaliin, jossa Victor Schœlcher allekirjoitti vuoden 1848 orjuuden lakkauttamisasetuksen, ja lopetat Ange-Jacques Gabrielin kahdentoista korinttilaisen pylvään väliin Pariisin ylle. Viisi raitaa kestävät yhteensä noin kolmetoista minuuttia vierailulla, johon museo itse varaa tunnin ja viisitoista minuuttia.
Aukioloajat, lipputyypit, esteettömyystiedot ja kokoelmaluvut perustuvat sivustoon hotel-de-la-marine.paris ja Centre des monuments nationaux’n Collectio-tietokantaan sekä Wikipedian ja Wikidatan historiallisiin lähteisiin. Huonekaluja viedään konservoitavaksi ja saleja suljetaan toisinaan yksityistilaisuuksien vuoksi, joten jos oviaukon kyltti tai lipunmyynnin henkilökunta sanoo toisin kuin alla, luota paikan päällä annettuun tietoon ja kerro meille muutoksesta.
Kohde 1/5 · Toinen kerros, itäsiipi, intendenttien huoneistot (Grand cabinet de travail)
Intendentin työhuone
Rakennus: Ange-Jacques Gabriel (1698–1782); huoneistot sisustettu Pierre-Élisabeth de Fontanieun (1731–1784) ja Marc-Antoine Thierry de Ville-d'Avrayn (1732–1792) kausilla; huonekalut: Jean-Henri Riesener (1734–1806) · 1767–1786 · Maalattu ja kullattu puupanelointi, monivärinen puuintarsialattia ja Ludvig XVI -tyyliset huonekalut
Huomaa
- Jalkojen alla kulkeva geometrinen intarsiaparketti, joka on koottu erisävyisistä puulajeista ja pelastettu kahden vuosisadan jälkeen meriministeriön toimistojen alta.
- Peilejä reunustavat korkeat arabeskimaalatut paneelit, jotka konservaattorit paljastivat sentti sentiltä kuorimalla skalpelleilla pois jopa kahdeksantoista myöhempää maalikerrosta.
- Sylinterikantinen kirjoituspöytä ja kullatuin pronssiheloin koristeltu kirjoituspöytä, jotka esittelevät tästä rakennuksesta käsin Versailles’n ja Fontainebleaun sisustaneiden kuninkaallisten verstaiden taitoa.
Tekstiversio (2:35)
Katso alas lattiaan ennen kuin katsot huonekaluja. Nuo toisiinsa lomittuvat vaalean ja tumman puun kahdeksankulmiot ja neliöt makasivat sukupolvien ajan meriministeriön toimistojen alla, ja ympärilläsi olevat seinät katosivat kahdeksantoista maalikerroksen taa. Vuodesta 2017 vuoteen 2021 konservaattoriryhmät työskentelivät näissä huoneistoissa skalpellein ja kuorivat pois kahden vuosisadan harmaan virastomaalin sentti sentiltä, kunnes valistusaika tuli jälleen päivänvaloon.
Ennen kuin Ranskan laivasto muutti taloon, tämä palatsi oli Garde-Meuble de la Couronne, kruunun kalustovirasto, joka sisusti ja huolsi jokaisen kuninkaan asuinlinnan Versailles’sta ja Trianonista Fontainebleauhun, Compiègneen, Marlyyn ja Rambouillet’hen. Sen katon alla työskenteli yli sata kirjuria, verhoilijaa, aseseppää ja puuseppää. Täällä säilytettiin kuvakudoksia, pronsseja, juhla-asuhaarniskoja ja kruununtimantteja aina keittiökuparia ja palatsien vuodevaatteita myöten, joten laitos oli nykyisen Mobilier nationalin suora edeltäjä.
Kaksi miestä johti tuota valtakuntaa näistä huoneista. Ensimmäinen oli vuonna 1767 nimitetty Pierre-Élisabeth de Fontanieu, jonka alkuperäinen kahden takan työhuone löytyi restauroinnissa myöhempien laivaston väliseinien takaa umpeen muurattuna. Vuonna 1784 hänen seuraajakseen tuli Marc-Antoine Thierry, Ville-d'Avrayn paroni, joka oli aiemmin palvellut Ludvig kuudennentoista ensimmäisenä kamaripalvelijana. Hän sisusti tämän edustustyöhuoneen uudelleen vuodesta 1786 alkaen ottaakseen vastaan tavarantoimittajia, taiteilijoita ja hovilaisia, mutta piti viereisessä huoneessa koruttoman arkityöhuoneen.
Katso nyt kirjoituspöytiä. Fontanieu suosi saksalaissyntyistä mestaria Jean-Henri Rieseneriä, joka oli opiskellut Jean-François Oebenin mekaanisten huonekalujen verstaassa ja nimitettiin kuninkaan hovipuusepäksi vuonna 1774. Kaksi kalustetta, jotka Riesener rakensi Fontanieun yksityishuoneisiin tänne — mekaaninen muunnospöytä ja kirjoituspöytä — on luokiteltu kansallisaarteiksi ja palautettu paikalleen Louvressa ja Versailles’ssa vietettyjen vuosien jälkeen. Kun Ville-d'Avray astui virkaan, hän piti kuitenkin Riesenerin hintoja kruunulle aivan liian kalliina, lopetti tilaukset ja perusti oman verstasjärjestelmän kuvanveistäjä Jean Haurén valvontaan.
Ville-d'Avray laati myös pikkutarkat kruunun huonekalujen yleisluettelot, joiden ansiosta nykyiset kuraattorit pystyivät palauttamaan jokaisen esineen omalle paikalleen. Uskollisuus monarkialle maksoi hänelle hengen. Kun valtaistuin kaatui vuoden 1792 elokuussa, Garde-Meublen viimeinen intendentti pidätettiin ja surmattiin Abbayen vankilassa syyskuun murhien aikana.
Kohde 2/5 · Toinen kerros, itäsiipi, intendenttien huoneistot (Salle à manger)
Intendenttien ruokasali
Sisustus: Jacques Gondoin (1737–1818) Ange-Jacques Gabrielin palatsissa; senkit: Antoine-Robert Gaudreaus (noin 1680–1746) ja Jean-Henri Riesener (1734–1806) · Rakennus 1757–1774; matala kirjakaappi 1744, laajennettu senkiksi 1770-luvulla · Maalattu panelointi, kukkakuvioiset seinäkankaat ja paimenmedaljongit, mahonki- ja pronssisenkit sekä Sèvresin biskviiposliini
Huomaa
- Tuolien selkänojille huolettomasti heitetyt pellavalautasliinat, tyhjät osterinkuoret ja viinipullot, jotka on aseteltu Jean-François de Troyn vuoden 1735 maalauksen Osterilounas hengessä.
- Kaksi mahongista ja kullatusta pronssista tehtyä senkkiä kukkaseiniä vasten: toinen aloitettiin Ludvig XV:lle vuonna 1744 ja varustettiin piilotetulla ruokahissillä, ja sen pari saatiin talletuksena Élysée-palatsista.
- Pöytäliinan keskellä kulkevat valkoiset lasittamattomat Sèvresin biskviiposliiniset mytologiset hahmot.
Tekstiversio (2:13)
Kuka täällä söikin, näyttää nousseen pöydästä kolmekymmentä sekuntia sitten. Valkoinen pellavalautasliina roikkuu vinossa kukkatuolin selkänojalla, osterinkuoret ja tummanvihreät pullot lojuvat pitkin liinaa, ja keskellä pöytää kohoavat valkoiset lasittamattomat Sèvresin biskviiposliinihahmot. Sisustusrestauroijat Joseph Achkar ja Michel Charrière lavastivat salin näyttämään siltä kuin valistusajan illallinen olisi juuri päättynyt, suoraan Jean-François de Troyn vuoden 1735 maalauksen Osterilounas tunnelmaa lainaten.
Pelkästään ruokailuun rakennettu huone oli valistusajan Pariisissa vielä modernia ylellisyyttä. Ludvig neljännentoista aikana suuret taloudet aterioivat pukkipöydillä siellä, missä seurue sattui kokoontumaan, ja ottivat vieraita vastaan makuuhuoneissaan. Vasta 1770-luvulla Pariisin ylimystö alkoi kaivata yksityisyyttä, lämpöä ja peräkkäin avautuvia erikoistuneita huoneita sekä kapeita palveluskäytäviä, joita pitkin palvelijat pystyivät kulkemaan näkymättömissä.
Katso, miten ruokalajit on aseteltu liinalle. Ruokaa ei tuotu annos kerrallaan lautasilla kuten nykyisissä ravintoloissa. Sen sijaan taloissa noudatettiin ranskalaista tarjoilutapaa, service à la françaisea: hovimestarit kattoivat kokonaiset symmetriset ruokalajiryhmät kerralla posliinisen pöytäkoristeen ympärille, ja vieraat ottivat itse sitä, mihin ylettyivät. Istumapaikkasi rouva Thierry de Ville-d'Avrayn pöydässä paljasti siis äänettömästi arvoasemasi. Hänen keittiönsä tarjosi ostereita, kalaa, samppanjaa ja uuden maailman kalkkunoita muodikkaiden suklaa-, tee- ja kahvikuppien rinnalla.
Käänny nyt pöydästä kahteen runsain pronssiheloin koristeltuun senkkiin, jotka seisovat kukkaseiniä vasten soikeiden maisemamedaljonkien alla. Ne näyttävät kaksosilta, ja niihin liittyy yksi Pariisin parhaista huonekalutarinoista. Toinen niistä ei suinkaan syntynyt ruokasalikaapiksi, vaan matalaksi kirjakaapiksi, jonka hovipuuseppä Antoine-Robert Gaudreaus rakensi kuningas Ludvig viidennelletoista vuonna 1744. Fontanieu toi sen omaan ruokasaliinsa ja pyysi Jean-Henri Rieseneriä laajentamaan sen senkiksi, jonka sisään kätkettiin nerokas ruokahissi — piilotettu tarjoiluluukku, josta ruokalajit saatiin pöytään juuri oikean lämpöisinä.
Riesener rakensi sen jälkeen toisen samanlaisen kalusteen, jotta seinä pysyisi tasapainossa. Vallankumouksen jälkeen erotetut parit olivat sukupolvien ajan eri teillä ja toinen senkki palveli Élysée-palatsissa, kunnes Mobilier national lähetti molemmat kotiin vastakkain tämän lattian poikki.
Kohde 3/5 · Toinen kerros, eteläsivu, intendenttien huoneistot, käynti Fontanieun makuuhuoneesta (Cabinet des Glaces)
Peilikabinetti
Jacques Gondoin (1737–1818), Pierre-Élisabeth de Fontanieun (1731–1784) tilauksesta · Noin 1770–1774 (päällemaalattu vuoden 1784 jälkeen) · Veistetty ja lehtikullattu puupanelointi, maalatut peilit (glaces peintes) ja silkkisohva
Huomaa
- Silkkisohvan yläpuoliset maalatut peilipaneelit: pulleaposkiset siivekkäät kerubit ja verhotut naishahmot seisovat klassisilla jalustoilla kohdissa, joissa Fontanieun alkuperäiset alastonhahmot maalattiin piiloon.
- Kulmittain asetetut kullatut puukehykset, jotka heijastavat kahden kynttilän liekit edestakaisin kapean huoneen poikki kimaltelevaksi peilikäytäväksi.
Tekstiversio (2:19)
Astu Fontanieun makuuhuoneesta kullattuun rasiaan, joka on tuskin leveämpi kuin seinustan silkkisohva, ja yhtäkkiä seinät katoavat. Jokainen pinta ympärilläsi on korkeaa, lehtikullatuin veistoksin kehystettyä peililasia, joka on suunnattu niin, että kaksi kynttilää monistuu kymmeniksi etääntyviksi huoneiksi. Hopeoidun lasin pintaan valistusajan maalarit sivelivät ruusuköynnöksiä, istuvia lintuja, siroja kolmijalkoja ja tanssivia hahmoja, jotka näyttävät leijuvan itse heijastuksen sisällä eivätkä riippuvan seinällä.
Pierre-Élisabeth de Fontanieu rakennutti tämän intiimin budoaarin vuodesta 1770 vuoteen 1774 Garde-Meublen arkkitehdilla ja piirtäjällä Jacques Gondoinilla, jonka Piranesista vaikutteita saaneet suunnitelmat ohjasivat pariisilaista makua rokokoon kaarista kohti kirkasta uusklassismia. Fontanieu oli poikkeuksellinen virkamies. Päivisin hän hoiti kuninkaan huonekaluja ja puuhaili viereisessä yksityisessä fysiikankabinetissaan valmistaen keinotekoisia jalokiviä värillisestä kristallista ja kaivertaen koruja mekaanisella sorvilla. Iltaisin hän oli vannoutunut poikamies, joka tunnettiin ympäri Pariisia oopperatanssijattarien kestitsemisestä.
Katso tarkasti tyynyjen yläpuolella suoraan peileihin maalattuja hahmoja. Tänään näet yhdessä paneelissa pyöreäposkisia siivekkäitä kerubeja jalustan ympärillä ja seuraavassa siveästi verhottuja antiikin naisia kukkaköynnösten alla. Sitä Fontanieu ei suinkaan tilannut. Hänen aikanaan jalustoilla seisoi alastomia naisia, jotka oli maalattu nimenomaan poikamiehen yksityistä pakopaikkaa varten.
Kaikki muuttui vuonna 1784, kun heikentyneestä terveydestä kärsinyt Fontanieu jäi eläkkeelle ja kuoli samana vuonna. Tilalle muutti vaimonsa kanssa Marc-Antoine Thierry de Ville-d'Avray, hurskas perheenisä, jonka koruton makuuhuone kierroksen alkupuolella tuskin voisi poiketa tästä enempää. Makuuhuoneen vieressä odottaneesta näystä järkyttyneenä rouva de Ville-d'Avray kutsui maalarit korjailemaan lasia siveyssyistä, muuttamaan vapaamieliset alastonhahmot viattomiksi puttoiksi ja peittämään paljaan ihon maalatulla kankaalla.
Juuri ennen näitä makuuhuoneita kuljit kulmasalongin poikki Place de la Concorden ja Rue de Rivolin risteyksessä. Nämäkin silkkiä ja kultaa hohtavat huoneistot joutuivat keskelle toisen maailmansodan taisteluita: vuoden 1944 elokuussa tänne linnoittautuneet Saksan laivaston sotilaat porasivat tuon kulmasalongin puiseen sisäikkunaluukkuun tähystysreiän tarkkaillakseen Rue de Rivolin holvikäytäviä pitkin eteneviä liittoutuneiden joukkoja.
Kohde 4/5 · Toinen kerros, eteläsivu, edustussalit (Salon diplomatique), näkymä Place de la Concordelle
Diplomaattisalonki (entinen jalokivisali)
Rakennus: Ange-Jacques Gabriel (1698–1782); 1700-luvun Garde-Meublen galleria, 1800-luvun puolivälin meriministeriön kullattu panelointi ja Victor Schœlcherin Ludvig XV -tyylinen kirjoituspöytä · 1765–1777; edustussisustus 1800-luvun puoliväli; orjuuden lakkauttamisasetus 27. huhtikuuta 1848 · Valkoinen ja lehtikullattu veistetty panelointi laivastotunnuksin, kristallikruunu ja Ludvig XV -intarsiakirjoituspöytä
Huomaa
- Victor Schœlcherin kaareva Ludvig XV -tyylinen intarsiakirjoituspöytä keskellä mattoa; sen ääressä allekirjoitettiin Ranskan siirtomaiden orjuuden lakkauttanut asetus 27. huhtikuuta 1848.
- Place de la Concorden puoleinen puinen sisäikkunaluukku, johon jäi jäljet syyskuun 1792 jalokiviryöstöstä, sekä takan vieressä oleva seinään upotettu ovi, jonka takana piilee ahdas salakuuntelijan komero.
- Peilien yläpuolelle kullattuun puuhun veistetyt ankkurit, delfiinit ja laivankeulat niiltä 226 vuodelta, jolloin rakennus toimi Ranskan meriministeriönä.
Tekstiversio (2:42)
Kaiken 1800-luvun valkoisen ja kultaisen paneloinnin, karmiininpunaisten nojatuolien ja veistettyjen laivastoankkureiden keskellä yksi huonekalu näyttää vuosisataa naapureitaan vanhemmalta. Asetu keskellä mattoa seisovan kaarevan Ludvig viidennentoista aikaisen intarsiakirjoituspöydän eteen. Kahdentenakymmenentenäseitsemäntenä huhtikuuta vuonna 1848 toisen tasavallan laivasto- ja siirtomaasioiden alivaltiosihteeri Victor Schœlcher valmisteli ja allekirjoitti tämän pöydän ääressä asetuksen, joka lakkautti orjuuden Ranskan siirtomaissa ja päätti järjestelmän, jonka Napoleon Bonaparte oli palauttanut voimaan vuonna 1802. Tuon pöydän ääressä tehdyn päätöksen vuoksi Orjuuden muistosäätiö on pitänyt päämajaansa tässä rakennuksessa vuodesta 2019.
Kauan ennen amiraaleja ja diplomaatteja tämä sali oli Pariisin ensimmäisen julkisen taideteollisuusmuseon huipennus. Vuodesta 1777 alkaen Fontanieu avasi Garde-Meublen galleriat yleisölle kerran kuussa tiistaisin keväästä marraskuuhun. Kävijät kulkivat asehuoneessa kuninkaallisten haarniskojen ja kahden hopeakoristeisen siamilaisen tykin ohi — juuri niiden tykkien, jotka pariisilaiset valtasivat kolmantenatoista heinäkuuta vuonna 1789 ja joilla ammuttiin Bastiljia seuraavana aamuna — ylittivät suuren huonekalugallerian ja astuivat tähän huoneeseen, jota kutsuttiin silloin nimellä Salle des Bijoux.
Täällä lasivitriineissä säilytettiin viittäsataaviittäkymentäkahdeksaa korukivi- ja vuorikristallimaljakkoa sekä Ranskan kruununtimantteja: yli kymmentätuhatta jalokiveä, joiden arvoksi laskettiin kaksikymmentäkolme miljoonaa livreä vuonna 1791, joukossa Ludvig neljännentoista Suuri safiiri, Sancy, Régent-timantti ja kuuluisa Ranskan sininen.
Viiden sekasortoisen yön aikana yhdennentoista ja kuudennentoista syyskuuta välillä vuonna 1792 kolmenkymmenen–neljänkymmenen varkaan joukkio Paul Mietten johdolla kiipesi katulyhtyjä ja köysiä pitkin ulkopuolen loggialle, rikkoi ikkunaruudun, leikkasi reiän puiseen sisäluukkuun — vaurion näkee yhä — ja tyhjensi vitriinit juoden ja juhlien kenenkään huomaamatta. Useimmat kivet, myös Régent ja Sancy, löydettiin myöhemmin ja useita varkaita mestattiin giljotiinilla ulkopuolen aukiolla, mutta Ranskan sininen katosi Lontooseen ja hiottiin uudelleen nykyiseksi Hope-timantiksi.
Vuotta myöhemmin, kahdentenakymmenentenäneljäntenä lokakuuta vuonna 1793, kirjurit istuivat tässä samassa huoneessa allekirjoittamassa Marie-Antoinetten kuolintodistusta kahdeksan päivää kuningattaren ulkona tapahtuneen teloituksen jälkeen. Ja kun laivasto muutti salin diplomaattien vastaanottohuoneeksi, joku kätki takan viereen vielä yhden salaisuuden: seinäpintaan upotetun oven, joka avautuu kapeaan 1700-luvun palveluskäytävään, missä piilossa oleva kuuntelija saattoi kirjata muistiin jokaisen pöydän ääressä lausutun sanan.
Kohde 5/5 · Toinen kerros, eteläjulkisivu, edustussalien suuntaisesti Place de la Concorden yläpuolella
Place de la Concorden loggia
Ange-Jacques Gabriel (1698–1782), rakennettu Jacques-Germain Soufflot’n (1713–1780) ja Louis-François Trouardin (1729–1794) johdolla · 1757–1774 · Kalkkikivipylväikkö, jossa on kaksitoista korinttilaista pylvästä, veistetyt kahdeksankulmaiset kattokasetit ja mustavalkoinen kivilattia
Huomaa
- Kivikaton veistetyt kahdeksankulmaiset kasetit — maatalouden, kaupan, musiikin ja taiteiden allegoriat — joista Ludvig XV:n kuninkaalliset monogrammit hakattiin pois vallankumouksen aikana.
- Kaikkien kahdentoista uurretun korinttilaisen pylvään ohi jatkuva mustavalkoinen ruutukivilattia, joka on sommiteltu Versailles’n Trianonin pylväshallin esikuvan mukaan.
- Avoin näkymä suoraan Place de la Concorden poikki Luxorin obeliskin ohi Seinelle, Palais Bourbonille ja Eiffel-tornille.
Tekstiversio (3:16)
Astu ulos kalkkikivipylväiden väliin ja anna silmiesi tottua avoimeen taivaaseen. Kaksitoista uurrettua korinttilaista pylvästä marssii tämän sisäänvedetyn gallerian mitalla ja piirtää teräviä valon ja varjon raitoja mustavalkoiselle ruutukivilattialle, jonka esikuva lainattiin Versailles’n Trianonin pylväshallista. Kaiteen alapuolella avautuu koko Place de la Concorde: keskellä kohoaa kultahuippuinen Luxorin obeliski, vasemmalla Tuileries’n puut, oikealla Champs-Élysées ja edessä Seine sekä Eiffel-torni.
Tässä on oudoin arkkitehtoninen tosiasia selkäsi takana seisovasta palatsista: kun nämä pylväät kohosivat ensimmäisen kerran, niiden takana ei ollut lainkaan palatsia. Vuonna 1748 Pariisin kaupunki päätti kunnioittaa vakavasta sairaudesta toipunutta kuningas Ludvig viidettätoista Edmé Bouchardonin pronssisella ratsastajapatsaalla, joka esitti hallitsijaa ratsastamassa roomalaiseen tapaan ilman satulaa avoimella kentällä joen rannalla. Yhdeksäntoista arkkitehtia osallistui kilpailuun patsaan kehystämiseksi, ja kuningas hylkäsi jokaisen ehdotuksen. Vuonna 1753 hän määräsi ensimmäisen arkkitehtinsa Ange-Jacques Gabrielin yhdistämään parhaat ideat itse.
Gabriel piirsi uuden Ludvig viidennentoista aukion pohjoislaidalle kaksi identtistä uusklassista julkisivua, joita erotti Rue Royale ja joita innoitti yhdeksänkymmentä vuotta aiemmin aloitettu Louvren suuri itäpylväikkö. Rakennustyöt alkoivat vuonna 1757 Gabrielin nuoremman apulaisen Jacques-Germain Soufflot’n — joka rakentaisi pian Panthéonin — ja Louis-François Trouardin johdolla, aluksi pelkkinä aukiota rajaavina kivisinä kulisseina. Vasta vuodesta 1765 vuoteen 1768 kruunu päätti sijoittaa Garde-Meublen tämän itäisen julkisivun taakse, kun taas Rue Royalen takainen läntinen kaksonen jaettiin neljäksi yksityispalatsiksi, joissa toimivat nykyään Hôtel de Crillon ja Automobile Club de France.
Kallista päätäsi suoraan ylös kattoon. Veistettyjen kahdeksankulmaisten kasettien sisällä on kivireliefejä, jotka juhlistavat kaikkea sitä, mitä kuninkaallinen hallinto väitti vaalivansa: maataloutta, kauppaa, musiikkia, teollisuutta, puolustusta ja taiteita. Jokaisessa kasetissa oli aikoinaan myös Ludvig viidennentoista yhteen kietoutunut monogrammi, kunnes vallankumouksellisten taltat hakkasivat kuninkaalliset nimikirjaimet irti kivestä.
Pariisilaiset antoivat tälle gallerialle lempinimen valtion parveke, koska Ranskan historia järjesti äänekkäimmät kohtauksensa toistuvasti suoraan sen alla. Kahdentenakymmenentenäensimmäisenä tammikuuta vuonna 1793 meriministeri Gaspard Monge seurasi Ludvig kuudennentoista teloitusta alapuolella olevalta aukiolta ministeriönsä ikkunasta ja varmenti allekirjoituksellaan kuninkaan kuolintodistuksen; yhdeksän kuukautta myöhemmin Marie-Antoinette astui terän eteen samoilla mukulakivillä.
Neljäkymmentäkolme vuotta myöhemmin, kahdentenakymmenentenäviidentenä lokakuuta vuonna 1836, insinööri Apollinaire Lebas veti valtavien vinssien ja köysien avulla Luxorin obeliskin pystyyn jalustalleen tuolla alhaalla. Kuningas Ludvig Filip, joka oli selvinnyt salamurhayrityksestä sinä kesänä ja pelkäsi julkista pilkkaa, jos köysi katkeaisi, odotti piilossa takanasi olevien salongin ikkunoiden takana. Vasta täsmälleen sillä hetkellä, kun graniittineula seisoi pystysuorassa, kuningas astui perheineen tälle loggialle ottamaan vastaan täpötäyden aukion pauhaavat suosionosoitukset — samalle kiviparvekkeelle, jolta François Mitterrandin ulkomaiset vieraat seurasivat kaksisatavuotisjuhlien paraatia vuoden 1989 heinäkuussa.
Riippumaton opas · Chiaro
Suuntaa Chiaro mihin tahansa Hôtel de la Marinessa.
Viisi äänitettämme kattavat tärkeimmät kohokohdat, mutta huoneistoissa ja salongeissa on satoja kelloja, posliinimaljakoita, laivastomuotokuvia ja intarsialipastoja — usein ilman seinäkylttejä, koska huoneet on sisustettu eletyn kodin näköisiksi. Kuvaa mikä tahansa esine Chiaro-sovelluksella, niin kuulet kuka sen teki ja mistä kuninkaanlinnasta se on lainassa, ja voit esittää jatkokysymyksiä ääneen kierroksen lomassa.
Ennen lähtöä
Kulkuyhteydet
2 Place de la Concorde, 75008 Pariisi. Kävele maksutta valistusajan holvikäytävien läpi Cour d'Honneur -kunniapihalle joko Place de la Concordelta tai Rue Royalelta ja jatka lasikattoiselle intendentin pihalle lipunmyyntiin ja kuulokkeiden noutoon.
Concorde-metroasema linjoilla 1, 8 ja 12 nousee suoraan eteläjulkisivun eteen; linjan 14 Madeleine on lyhyen kävelymatkan päässä Rue Royalea pitkin. RATP:n bussit 42, 45, 52, 72, 73 ja 84 pysähtyvät Concordella tai Concorde-Royalella, ja Vélib'-pyöräasemat ovat Cambon-Rivolin ja Madeleinen luona.
Liput
- Valitse 17 euron peruskierros (kumppanihinta 14 euroa), jos haluat nähdä kaikki tämän sivun viisi kohdetta; 13 euron Al Thani -kokoelman lippu ja näyttelyiden väliaikoina myytävä 9 euron pikakierros kattavat edustussalit ja loggian, mutta jättävät intendenttien huoneistot väliin.
- Avoinna päivittäin klo 10.30–19.00 ja perjantaisin klo 21.30 asti, viimeinen sisäänpääsy 45 minuuttia ennen sulkemista; ovet ovat kiinni vain 1. tammikuuta, 1. toukokuuta ja 25. joulukuuta. Aikaikkunan varaaminen verkosta on suositeltavaa (lippu kelpaa 30 minuuttia varatun ajan jälkeen), mutta lippuja myydään myös ovelta tilanteen mukaan.
- Sisäänpääsy on ilmainen perheen kanssa vieraileville alle 18-vuotiaille, 18–25-vuotiaille EU-kansalaisille ja Ranskassa vakituisesti asuville, Paris Museum Passin haltijoille intendenttien huoneistojen reitillä, vammaisille kävijöille saattajineen sekä kaikille ilman ennakkovarausta marraskuusta maaliskuuhun kuukauden ensimmäisenä sunnuntaina.
- Vigipirate-turvamääräysten vuoksi kaikki laukut ja matkalaukut — pienetkin — ovat kiellettyjä saleissa, ja ne on jätettävä ilmaisiin 40 × 40 cm:n lokeroihin. Hissi vie toiseen kerrokseen, ja lipputiskiltä lainataan ilmaiseksi 65 cm leveitä pyörätuoleja kapeita historiallisia oviaukkoja varten; rauhallisimmillaan salit ovat museon mukaan keskiviikkoisin koko päivän tai iltapäivisin klo 16.30 alkaen.
Virallinen ääniopas
Hôtel de la Marinen pääsylippuun sisältyy jo valmiiksi palatsin virallinen kuulokeopas, Confident, joka annetaan jokaiselle omatoimiselle kävijälle lipunmyynnistä ilman lisämaksua. Radio Francen kanssa kehitetty laite käyttää binauraalista kolmiulotteista ääntä, joka käynnistyy automaattisesti huoneesta toiseen yhdeksällä kielellä (ranska, englanti, espanja, italia, saksa, kiina, japani, venäjä ja arabia), ja sen rinnalla palatsilla on ilmainen selaimessa toimiva verkkosovellus kokoelmistaan. Tämän sivun viisi suomenkielistä selainraitaa eivät vaadi noutoa lipputiskiltä, ja jokaisen soittimen alla on koko teksti, jos haluat lukea tarinat jo ennen sisäänpääsyä tai palata niihin ulkona.
Virallinen sivusto →Kysymyksiä
Onko Hôtel de la Marineen ilmaista ääniopasta?
Sekä paikan päällä että tällä sivulla. Jokaiseen Hôtel de la Marinen pääsylippuun kuuluu ilman lisämaksua palatsin oma Confident-kuulokeopas sekä ilmainen älypuhelimen verkkosovellus kokoelmista. Tällä sivulla voit kuunnella viisi riippumatonta kohdetta selaimessasi täysine tekstiversioineen ennen vierailua tai sen aikana ja kuvata yksittäisiä huonekaluja sisällä Chiaro-sovelluksella.
Paljonko Hôtel de la Marinen virallinen ääniopas maksaa?
Ei mitään pääsylipun päälle: binauraalinen Confident-kuulokeopas sisältyy jokaiseen omatoimiseen lippuun ja jaetaan lipunmyynnissä saapuessasi. Se tarjoaa 17 euron peruskierroksella yhdeksän kieltä — ranskan, englannin, espanjan, italian, saksan, kiinan, japanin, venäjän ja arabian — ja antaa valita historian, valistusajan tai perhekierroksen tarinalinjan.
Missä Hôtel de la Marinen loggia sijaitsee?
Eteläjulkisivulla toisessa kerroksessa, suoraan Place de la Concordelle antavien kahdentoista korinttilaisen pylvään takana. Sekä peruskierros että lyhyemmät edustussalien reitit johtavat suoraan sen mustavalkoiselle kivilattialle kullattujen vastaanottosalongien päätteeksi.
Mikä Hôtel de la Marinen lippu sisältää valistusajan huoneistot?
Varaa peruskierros (normaalihinta 17 euroa, kumppanihinta 14 euroa, sisältyy myös Paris Museum Passiin), joka kestää noin tunnin ja viisitoista minuuttia ja kattaa intendenttien huoneistot, edustussalit ja loggian. Al Thani -kokoelman 13 euron lippu ja 9 euron pikakierros vievät vain edustussaleihin ja loggialle ja jättävät intendentin työhuoneen, ruokasalin ja peilikabinetin pois.
Milloin Hôtel de la Marine on suljettu?
Palatsi on suljettu vain kolmena vuotuisena juhlapäivänä: 1. tammikuuta, 1. toukokuuta ja 25. joulukuuta. Kaikkina muina päivinä se on avoinna klo 10.30–19.00 ja perjantaisin klo 21.30 asti, ja lipunmyynti sekä viimeinen sisäänpääsy sulkeutuvat 45 minuuttia aiemmin; huomaa, että tiistai-iltapäivät, torstaiaamupäivät ja kuukauden ensimmäinen perjantai-ilta on varattu ensisijaisesti ryhmille.
Lisää äänioppaita
Chiaron tekemä. Ei sidoksissa Hôtel de la Marinen ylläpitäjään.