Palais Garnier · Pariisi · Riippumaton opas
Palais Garnier’n ääniopas,
viisi kohdetta, ilmaiseksi.
Garnier’n oopperatalo avattiin 5. tammikuuta 1875, ja sen julkisivu on 32 metriä korkea; täällä talo saa viisi kerrottua paikkaa, ja kun kuvaat minkä tahansa muun rintakuvan, mosaiikin tai lyyran, Chiaro kertoo sen tarinan.
Chiaron tekemä. Ei sidoksissa Palais Garnier’n ylläpitäjään.
Pääjulkisivu Place de l’Opéralta
Palais Garnier, Pariisi
Tämä oli ilmainen osuus
Kuvaa mikä tahansa Palais Garnier’n yksityiskohta, niin Chiaro kertoo sen tarinan.
Viisi kohdetta · 12 minuuttia kuunneltavaa
Viisi paikkaa, yksi kierros,
siinä järjestyksessä, jossa kuljet.
Palais Garnier’n ääniopas alkaa ulkona aukiolla, Charles Garnier’n kullatun julkisivun edessä ennen yhtäkään lippua, ja seuraa sitten sisällä sitä omatoimisen kierroksen reittiä, jonka ooppera itse on merkinnyt. Kävele aukiolta vasemmalle rakennuksen länsisivua pitkin Rue Scriben ja Rue Auberin kulmassa olevalle vierailijoiden ovelle. Sisällä järjestys on sama kuin oopperan esitteessä: pyöreän Rotonde des Abonnés -salin läpi Pythian luo, joka on luolassaan katutasossa, ylös suuria portaita, katsomoon ensimmäisen parven aitioista ja sitten Salon du Glacier -salongin ja mosaiikein koristellun Avant-Foyer’n kautta eteläjulkisivun suureen lämpiöön, jonka ikkunat antavat Avenue de l’Opéralle. Viisi tallennetta kestävät yhteensä noin kaksitoista minuuttia; ooppera itse varaa koko vierailuun puolitoista tuntia.
Tämän sivun liput, aukioloajat ja kulkuohjeet ovat peräisin Opéra national de Paris’n omalta sivustolta operadeparis.fr ja sen vierailuesitteestä; historian takana on lisäksi toinen julkaistu lähde. Katsomo on se osa, joka jää vierailupäivänä todennäköisimmin näkemättä, koska harjoitukset varaavat sen ennalta ilmoittamatta, ja koko vierailu on suljettu päivinä, joina on päivänäytös. Jos joku henkilökunnasta sanoo sisällä toisin, toimi hänen mukaansa, sillä hän tuntee rakennuksen meitä paremmin, ja kirjoita meille muutama rivi erosta.
Kohde 1/5 · Place de l’Opéra, rakennuksen eteläpuolella, pääjulkisivua vastapäätä; maksuton, ennen yhtäkään lippua
Pääjulkisivu Place de l’Opéralta
Charles Garnier (1825–1898) Napoleon III:n tilauksesta; kullatut veistosryhmät Charles Gumery (1827–1871), Apollon Aimé Millet (1819–1891) · 1861–1875; julkisivu paljastettiin 15. elokuuta 1867 · Kiveä, värillisiä marmoreita ja kullattua pronssia; maasta julkisivun huipulle 32 m
Huomaa
- Loggian yläpuolella olevat kultakirjaimet: ACADEMIE NATIONALE DE MUSIQUE. Académien jälkeinen sana oli ennen Impériale, ja vuonna 1870 siitä vaihdettiin vain kuusi ensimmäistä kirjainta.
- N ja E attikan medaljongeissa, Napoléon Empereurin monogrammi. Nykyiset kirjaimet tehtiin Garnier’n oman suunnitelman mukaan, ja ne asennettiin vasta vuoden 2000 restauroinnissa.
- Kaksi kullattua veistosryhmää kulmissa, Charles Gumeryn Harmonia vasemmalla ja Runous oikealla, ja vihreän kupolin takana näyttämörakennuksen päätykolmiossa lyyraansa kohottava Apollon.
- Säveltäjien rintakuvat loggian pylväiden välisissä pyöreissä aukoissa: vasemmalta Rossini, Auber, Beethoven, Mozart, Spontini, Meyerbeer ja Halévy.
Tekstiversio (2:49)
Peräänny aukiolla niin kauas, että koko julkisivu mahtuu katseeseesi kerralla, sillä Charles Garnier rakensi sen luettavaksi juuri täältä. Selkäsi takana oleva katu, Avenue de l’Opéra, kulkee suoraan tätä julkisivua kohti ja päättyy siihen, joten koko kadun näkymä sulkeutuu teatteriin.
Aloita ylhäältä ja etene alaspäin. Kulmissa auringossa välkehtivät kullatut veistosryhmät ovat Charles Gumeryn: vasemmalla Harmonia, oikealla Runous. Niitä ei ollut suunnitelmassa. Kun Napoleon III näki suunnitelman kipsipienoismallin, hän käski korvata huipun terassin sillä massiivisella attikalla, jonka nyt näet, ja sen piti kantaa keisarillisia vaunuja. Vaunuja ei koskaan tullut. Niiden sijaan Gumeryn kultaiset hahmot nostettiin paikoilleen vuonna 1869. Vihreän kupolin yläpuolella ja takana, näyttämörakennuksen päätykolmiossa, seisoo Aimé Millet’n Apollon, joka kohottaa lyyransa Pariisin ylle.
Sitten itse attika. Medaljongeista erotat kirjaimet N ja E: Napoléon Empereur, keisari Napoleon. Niitä varten tehdyt kirjaimet eivät valmistuneet paljastustilaisuuteen, ja kun keisarikunta kaatui vuonna 1870, Garnier otti väliaikaiset kirjaimet helpottuneena pois. Nykyiset on tehty hänen alkuperäisen suunnitelmansa mukaan, ja ne asennettiin vasta vuoden 2000 restauroinnissa.
Laske katseesi pylväiden yllä olevaan kultaiseen tekstiin. Académie Nationale de Musique, eli kansallinen musiikkiakatemia. Se kaiverrettiin alun perin muotoon Académie Impériale, ja kun tasavalta tuli, joku vaihtoi sanasta Impériale vain kuusi ensimmäistä kirjainta. Loggian pareittaisten pylväiden välissä on säveltäjien kullattuja rintakuvia: vasemmalta Rossini, Auber, Beethoven, Mozart, Spontini, Meyerbeer ja Halévy. Tämän julkisivun parissa työskenteli neljätoista maalaria ja mosaiikintekijää ja seitsemänkymmentäkolme kuvanveistäjää, seitsemässätoista eri materiaalissa.
Garnier ei ollut kuuluisa voittaessaan kilpailun. Vuoden 1860 kilpailun ensimmäiseen kierrokseen osallistui noin sataseitsemänkymmentä arkkitehtia, ja Garnier’n tunnuslause oli säe Tassolta: toivon paljon, odotan vähän. Kerrotaan tarina, ja se on vain tarina, että keisarinna kysyi häneltä, mitä tyyliä tämän oikein piti olla, koska se ei ollut Ludvig neljännentoista, viidennentoista eikä kuudennentoista tyyliä, ja Garnier vastasi, että se oli Napoleon kolmannen tyyliä.
Vielä yksi asia alhaalla katutasolla: ovien oikealla puolella olevista kahdesta veistosryhmästä sisempi on kopio. Alkuperäistä, Carpeaux’n Tanssia, pidettiin siveettömänä, kun se paljastettiin vuonna 1869, ja eräänä saman vuoden elokuun yönä joku heitti sen päälle pullollisen mustaa mustetta. Tilalle tilattiin jo uusikin. Sitten syttyi sota, kaikki unohtivat asian, ja Carpeaux’n tanssijat jäivät paikoilleen. Alkuperäinen on ollut Orsayn museossa vuodesta 1986.
Kohde 2/5 · Katutaso, Bassin de la Pythie (Pythian allas) suurten portaiden juurella, heti Rotonde des Abonnés -salin jälkeen
Pythia luolassaan suurten portaiden alla
Adèle d’Affry, taiteilijanimeltään Marcello (1836–1879); luola Charles Garnier (1825–1898) · Muotoiltu Roomassa 1869, esillä vuoden 1870 Salongissa, paikallaan avajaisissa 1875 · Pronssia korkealla kolmijalkajalustalla, korkeus 290 cm
Huomaa
- Ennen kuin tulet Pythian luo: pyöreän Rotonde des Abonnés -salin katto. Keskimedaljongin arabeskit muodostavat tekstin JEAN LOUIS CHARLES GARNIER ARCHITECTE 1861-1875. Se on arkkitehdin signeeraus rakennukseensa.
- Hänen paljas jalkansa, joka roikkuu kolmijalan reunalta, ja jalustan ympärillä kiemurtelevat käärmeet. Marcello halusi Pythian, joka muistuttaisi Intian ennustajattaria kesytettyine käärmeineen.
- Kaksi pronssista lampunjalkaa Pythian kummallakin puolella. Ne teki Jules Corboz, joka muotoili myös yläkerran kattokruunun.
- Luolan yllä oleva veistetty holvi: kasveja, soittimia, naamioita ja simpukoita. Garnier kuvitteli tämän tilan nymfaioniksi, vedenneitojen pyhäköksi.
Tekstiversio (2:36)
Tulit juuri Rotonde des Abonnés -salin läpi, pyöreän salin vierailun alussa, ja jos et katsonut siellä ylös, kannattaa palata muutama askel: katon keskellä oleva kiemurteleva ornamentti muodostaa sanat Jean Louis Charles Garnier, Architecte, eli arkkitehti, vuodesta 1861 vuoteen 1875. Arkkitehti signeerasi rakennuksensa ainoaan paikkaan, jota tuskin kukaan lukee.
Sitten nainen edessäsi olevassa luolassa. Hän on Pythia, Apollonin papitar, joka julisti tämän oraakkelit, ja hän istuu kolmijalallaan, jolla hän ne vastaanotti. Hänen ei koskaan pitänyt olla täällä. Garnier varasi tämän syvennyksen istuvalle marmoriselle Orfeukselle, tyynelle ja valkoiselle, mutta rahaa siihen ei koskaan löytynyt. Garnier oli nähnyt tämän hahmon jo aiemmin savesta muotoiltuna eräässä roomalaisessa ateljeessa, ja hahmo miellytti häntä, vaikka hän ei uskonut sen sopivan teatteriinsa. Kaksi vuotta myöhemmin Garnier näki sen Pariisissa pronssiin valettuna, kokeili, miltä se näytti portaikon alla, ja pyysi ministeriä ostamaan sen. Garnier’n oma arvio oli, että hyvin tyynen jumalan sijaan hän oli saanut kärsivän pronssin, Apollonin papittaren, joka kiduttaa itseään kolmijalallaan. Garnier kutsui sitä koko rakennuksen ainoaksi koristeteokseksi, jota ei ollut tehty oopperaa varten.
Kuvanveistäjä signeerasi teoksensa nimellä Marcello. Oikealta nimeltään hän oli Adèle d’Affry, Castiglione-Colonnan herttuatar, Roomassa työskennellyt sveitsiläinen kuvanveistäjä ja taidemaalari. Pythia alkoi rintakuvana ja kasvoi tällaiseksi, kaksi metriä yhdeksänkymmentä senttiä pronssia, ja kun Marcello tarvitsi käsivarret, olkapäät ja kädet, hän käytti mallina omiaan. Helppoa se ei ollut. Hahmo romahti ateljeessa kahdesti, ja matkalla Pariisiin malli hajosi sataan palaan. Marcello halusi omien sanojensa mukaan intialaisen Pythian, Intian ennustajattarien kaltaisen, kesytettyine käärmeineen. Katso alas jalustaan, niin löydät ne.
Allas, jonka ääressä seisot, oli ennen suihkulähde: vesisuihku nosti ilmaan hienon usvan, ja Pythian näki sen läpi. Vesi on oikea teema tälle tasolle. Kun perustuksia kaivettiin, pohjavesi tulvi työmaalle yhä uudestaan; kahdeksan höyrypumppua kävi yötä päivää, eikä kaivanto silti kuivunut, joten Garnier rakensi kaksinkertaisen perustuksen valtavan betonisäiliön ympärille. Tuosta säiliöstä syntyi legenda oopperan alla olevasta järvestä, siitä järvestä, jonka Gaston Leroux antoi Oopperan kummitukselleen.
Avajaisissa tammikuussa 1875 yleisö ja kriitikot ihastuivat Pythiaan heti, mikä yllätti Marcellon yhtä paljon kuin ilahdutti.
Kohde 3/5 · Suuret portaat (Grand Escalier), ensimmäisen porrasvarren juurelta tasanteille
Suuret portaat
Charles Garnier (1825–1898); soihtua kantavat naishahmot Albert-Ernest Carrier-Belleuse (1824–1887); kattomaalaukset Isidore Pils (1815–1875) · 1861–1875 · Askelmat valkoista Seravezzan marmoria, onyksikaide punaisen ja vihreän marmorin päällä; porraskuilu kohoaa 30 m
Huomaa
- Kaksi pronssinaista ensimmäisen porrasvarren juurella, Carrier-Belleusen tekemät, kohottamassa valokimppuja. Ensin ne olivat kaasulamppuja, myöhemmin sähkölamppuja.
- Kaide kätesi alla: päällä vaaleaa onyksia, sen alla 128 balusteria punaista antiikkimarmoria, jalustana vihreää ruotsalaista marmoria.
- Itse askelmat. Noustessaan ne muuttuvat koverista kuperiksi, ja koko portaikossa vain yksi on suora.
- Porraskuilun kaikilla neljällä seinällä päällekkäin olevat parvekkeet, joille ylemmät porrasvarret johtavat. Sieltä ylhäältä jokainen alhaalla saapuva on kaikkien katseltavana.
Tekstiversio (2:20)
Pysähdy ensimmäisen porrasvarren juurelle ja katso ylös. Tila, jossa seisot, kohoaa kolmekymmentä metriä, ja ooppera itse kuvaa sitä laivaksi, sanalla, jota käytetään katedraaleista. Edessäsi portaat jakautuvat kahdeksi varreksi, jotka kaartuvat erilleen ja kohtaavat taas, ja joka puolella, seinillä päällekkäin, on parvekkeita. Garnier ei rakentanut tätä saadakseen ihmiset ovelta istumapaikoilleen. Hän rakensi sen, jotta he voisivat katsella toisiaan matkalla. Oopperan esite kutsuu näiden portaiden juurta teatteriksi teatterin sisällä.
Aloita kahdesta pronssinaisesta portaiden juurella jalustoillaan, jotka kohottavat valokimppuja. Ne ovat Albert-Ernest Carrier-Belleusen tekemiä, ja niissä paloi kaasuliekki, ennen kuin rakennukseen tuli sähkö.
Laita nyt kätesi kaiteelle, kun nouset. Käsijohde on onyksia, sen alla olevat balusterit punaista antiikkimarmoria, satakaksikymmentäkahdeksan kappaletta, ja jalusta, jolla ne seisovat, vihreää marmoria Ruotsista. Askelmat ovat valkoista Seravezzan marmoria, ja tässä on jotain, mikä kannattaa tarkistaa omin jaloin: ne eivät ole suoria. Jokainen kaartuu, alhaalla koverasta ylempänä kuperaksi, seuratakseen kaiteen linjaa, ja koko portaikossa on täsmälleen yksi suora askelma. Itse ajatus on lainattu: Garnier otti mallia suuresta portaikosta, jonka Victor Louis rakensi Bordeaux’n teatteriin.
Mitä et näe, on se, kuinka paljon tästä kaikesta on rautaa. Rakennus seisoo muurattujen seinien varassa, mutta lattiat, holvit ja katot lepäävät piilotetun raudan päällä. Kaikki tämä marmori on pukua.
Katso aivan ylös kattomaalauksiin, jotka ovat Isidore Pilsin: Apollon voittoisana, Minerva taistelemassa raakuutta vastaan ja Pariisin kaupunki vastaanottamassa uuden oopperatalon suunnitelman, eli rakennus onnittelemassa itseään. Ne olivat vähällä jäädä syntymättä. Kun ne kiinnitettiin paikoilleen kaksi kuukautta ennen avajaisia, Garnier näki heti, että ne olivat tilaan liian tummia. Lähes kuusikymmenvuotias Pils kiipesi uudelleen telineille ja maalasi ne uudestaan pään yläpuolella, sairastui siitä, ja hänen oppilaansa viimeistelivät työn. Telineet purettiin päivää ennen avajaisia.
Ja tuona avajaisiltana, viidentenä tammikuuta 1875, Garnier astui väliajalla tämän portaikon tasanteelle, ja yleisö osoitti hänelle suosiotaan. Etsi se tasanne ja seiso hetki siinä, missä Garnier seisoi, koko marmorinen porraskuilu avautumassa allasi.
Kohde 4/5 · Ensimmäisen parven aitiot (1res loges), katsomoon katsoen, kun sen ovet ovat auki; harjoitukset sulkevat sen usein
Katsomo ensimmäisen parven aitioista
Charles Garnier (1825–1898); maalatun esiripun suunnittelivat Auguste Rubé (1817–1899) ja Philippe Chaperon (1823–1906) · Avattu 5. tammikuuta 1875 · Rautarunko, joka on verhoiltu marmorilla, stukkolla, sametilla ja kultauksella; hevosenkengän muotoinen pohja, näyttämöaukko 16 m leveä
Huomaa
- Esirippu. Jokainen punaisen sametin laskos, jokainen tupsu ja jokainen kultainen hapsu on maalia tasaisella kankaalla, jonka Auguste Rubé ja Philippe Chaperon suunnittelivat Garnier’n ohjeiden mukaan.
- Ympärilläsi kaartuva aitioiden hevosenkenkä. Oopperan esitteen mukaan sali suunniteltiin näkemistä ja näkymistä varten, ja aitiot katsovat toisiaan yhtä lailla kuin näyttämöä.
- Mahonkisten aitio-ovien pyöreät ikkunat, kun tulet sisään käytävältä.
- Kullattujen parvenreunojen laakerinlehtien sekaan muotoillut lyyrat. Lyyra on Garnier’n tunnusaihe kaikkialla rakennuksessa.
Tekstiversio (2:22)
Ennen kuin menet sisään, katso ovea. Salia kiertävät käytävät on päällystetty mosaiikilla, ja aitiot avautuvat niihin mahonkiovin, joissa kussakin on pyöreä ikkuna kuin laivan kyljessä. Jos harjoitus on sulkenut salin, kun tulet tänne, nuo pyöreät ikkunat ovat näköalasi, ja kaikki, mitä seuraavaksi kerrotaan, pätee silti.
Sisällä olet ensimmäisen parven aitiossa, eikä tärkein asia ole suoraan edessä. Se on vasemmalla ja oikealla. Sali on hevosenkengän muotoinen, ja kuten ooppera itse sanoo, se suunniteltiin näkemistä ja näkymistä varten. Aitiot kaartuvat niin, että ne katsovat toisiaan lähes yhtä suoraan kuin näyttämöä. Tämä oli sali yleisön katselemiseen siinä missä oopperankin.
Sitten punainen ja kulta. Kaikki se on pelkkää pintaa. Sametin, stukkojen, marmorin ja kultausten alla on metallirunko, ja juuri se rauta kantaa permannon yllä riippuvaa suurta kattokruunua, jossa on kolmesataaneljäkymmentä valoa. Kriitikot valittivat jo ennen kuin kruunu oli edes tehty, että se peittäisi näkymän näyttämölle neljänneltä parvelta. Garnier vastasi heille painetussa kirjoituksessa: mikä muu voisi täyttää teatterin niin iloisella elämällä?
Se on myös se kattokruunu, jonka kaikki luulevat pudonneen. Se ei pudonnut. Kahdentenakymmenentenä toukokuuta 1896 yksi sen vastapainoista irtosi, putosi katon läpi saliin ja tappoi yhden ihmisen. Itse kattokruunu ei liikahtanutkaan. Gaston Leroux otti tarinan ja teki siitä yhden Oopperan kummituksen suurista kohtauksista, ja siitä asti kattokruunu on pudonnut ihmisten mielikuvituksessa.
Kattokruunun yläpuolella myöhempi maalaus peittää nyt Lenepveun alkuperäisen kattomaalauksen.
Katso nyt näyttämön esiriippua, sillä se on valhe, ja kaunis sellainen. Tuo raskas punaisen sametin draperia, kultanauhat, tupsut, toiselta sivulta kootut hapsut: mikään siitä ei ole laskostettua kangasta. Se on tasainen kangas, jonka kaksi teatterimaalaria, Auguste Rubé ja Philippe Chaperon, maalasi silmänlumeeksi Garnier’n ohjeiden mukaan. Se on vaihdettu kahdesti, vuonna 1951 ja uudelleen vuonna 1996, joka kerta edellisen tarkaksi kopioksi.
Sen takana oleva aukko on kuusitoista metriä leveä, ja näyttämö sen takana ulottuu kaksikymmentäseitsemän metriä syvyyteen ja kuusikymmentä metriä korkeuteen alimmalta tasolta lattian alta aina näyttämötornin yläosaan. Tämä talo kuuluu nykyään enimmäkseen baletille. Kuvittele tuon maalatun sametin nousevan tanssijarivin edestä ja koko hevosenkengän kumartuvan eteenpäin yhtä aikaa.
Kohde 5/5 · Suuri lämpiö (Grand Foyer), toinen kerros eteläpuolella, Avenue de l’Opéralle antavien ikkunoiden luona
Suuri lämpiö ja näkymä Avenue de l’Opéralle
Charles Garnier (1825–1898); holvimaalaukset Paul Baudry (1828–1886); Avant-Foyer’n mosaiikit Curzonin luonnosten mukaan, latoja Salviati · 1875; restauroitu 2003–2004 · Kullattua stukkoa, peilejä ja maalattua kangasta; 54 m pitkä, 13 m leveä ja 18 m korkea
Huomaa
- Ovenkahva tai lämmitysritilä. Lyyra on niissäkin: oopperan esitteen mukaan se hallitsee salin koko koristekieltä.
- Carpeaux’n tekemä Charles Garnier’n rintakuva, kopio, ikkunan vieressä. Lasin takana Avenue de l’Opéra kulkee suoraan Louvreen.
- Lähes kuuden metrin korkuiset peilit viittä ranskalaista ikkunaa vastapäätä. Ne monistavat kattokruunut ja saavat kolmetoista metriä leveän salin tuntumaan paljon leveämmältä.
- Paul Baudryn maalaukset koko holvin pituudelta, kohtauksia musiikin historiasta.
Tekstiversio (2:07)
Tulit sisään Avant-Foyer’n kautta, holvatun käytävän, jonka katto on kultaista mosaiikkia, joten käänny hetkeksi ympäri, ennen kuin jatkat. Ylhäällä mosaiikissa on kaksi kirjoitusta kreikkalaisin kirjaimin. Toinen kertoo, että koristemosaiikkia käytettiin Ranskassa ensimmäistä kertaa juuri täällä, tässä holvissa. Toinen nimeää tekijät: hahmot maalasi Curzon, mosaiikin latoi Salviati, ornamentit teki Facchina ja arkkitehtuurin Charles Garnier. Kaksi pientä pyöreää huonetta kummassakin päässä ovat Auringon salonki ja Kuun salonki; toisen piti olla lämmin ja toisen viileä, ja kiireessä saada kaikki valmiiksi vuodeksi 1875 teemat menivät juuri väärin päin.
Sitten suuri lämpiö. Viisikymmentäneljä metriä pitkä, kahdeksantoista korkea ja vain kolmetoista leveä, ja juuri leveys saa sen tuntumaan loputtomalta, koska ikkunoita vastapäätä olevaa pitkää seinää katkovat lähes kuuden metrin korkuiset peilit. Garnier’lla oli mielessään ranskalaisten palatsien suuret galleriat, Fontainebleau, Louvren Apollon-galleria ja Versailles’n peilisali, ja hän rakensi tämän koko pariisilaisen seurapiirin salongiksi. Avajaisiltaan asti teatterin lämpiö oli miesten paikka; naiset ottivat vieraita vastaan aitioissaan. Viidentenä tammikuuta 1875 Espanjan kuningatar halusi nähdä tämän salin, käveli sisään, ja muut talon naiset seurasivat häntä.
Katto on Paul Baudryn, kohtauksia musiikin historiasta. Laske muusat, niin yksi puuttuu: myytissä heitä on yhdeksän, täällä kahdeksan, koska tilaa ei ollut, ja pois jäi Polyhymnia. Etsi nyt lyyra. Ooppera itse sanoo sen hallitsevan koko salia: pylväiden kapiteeleissa, lämmitysritilöissä, jopa ovenkahvoissa. Ja jossain katonrajassa Garnier’n avustajat teettivät kaksi kullattua Apollonin päätä Garnier’n omilla kasvoilla, kertomatta hänelle.
Kultaiset verhot ovat uusia. Vuoden 1928 tulipalo tuhosi alkuperäiset, ja sali oli ilman niitä yli seitsemänkymmentä vuotta, kunnes vuonna 2004 valmistunut restaurointi toi ne takaisin.
Päätä kierros ikkunoille. Yhden vieressä seisoo Garnier’n itsensä rintakuva, kopio Carpeaux’n tekemästä. Asetu sen viereen ja katso ulos. Allasi on Place de l’Opéra, josta tämä kävely alkoi, ja siitä lähtee aivan suorana Avenue de l’Opéra, Louvreen asti.
Riippumaton opas · Chiaro
Osoita Chiarolla mitä tahansa, minkä Palais Garnier’ssa näet.
Pelkkää julkisivua oli tekemässä seitsemänkymmentäkolme kuvanveistäjää, suuren lämpiön katossa on kahdeksan maalattua muusaa ja lyyra löytyy jopa ovenkahvoista, joten viisi tallennetta jättää suurimman osan talosta kertomatta. Kuvaa säveltäjän rintakuva loggiassa, mosaiikkipaneeli Avant-Foyer’ssa tai hahmo Baudryn kattomaalauksessa, niin Chiaro kertoo, mikä se on, kuka sen teki ja miksi se on siellä, ja vastaa kaikkiin jatkokysymyksiin, joita talo herättää.
Ennen lähtöä
Kulkuyhteydet
Palais Garnier, Place de l’Opéra, 75009 Pariisi. Ensimmäinen kohde kuunnellaan itse Place de l’Opéralla, kullattua julkisivua katsoen; omatoimisen kierroksen kävijät menevät sisään rakennuksen länsisivulta, siitä, missä Rue Scribe kohtaa Rue Auberin.
Metrolinjat 3, 7 ja 8 Opéran asemalle tai linjat 7 ja 9 Chaussée d’Antin – La Fayetten asemalle. RER A Auberin asemalle. Lähellä pysähtyy kymmenkunta bussilinjaa, muun muassa 20, 21, 27 ja 95, sekä yölinjat N15 ja N16.
Liput ja sisäänpääsy
- Vierailuliput myydään vain verkossa tiettyyn päivään ja aikaikkunaan, ja ne tulevat myyntiin 30 päivää etukäteen; ovelta ei myydä mitään. Voit saapua enintään 30 minuuttia aikaikkunasi alkamisen jälkeen, eikä lippuja voi palauttaa tai vaihtaa.
- Harjoitukset sulkevat katsomon usein ja varoittamatta, ja ooppera sanoo suoraan, ettei mikään lippu takaa pääsyä sinne. Neljännen kohteen tallenne on kirjoitettu niin, että se toimii myös silloin, kun katsot vain aitio-ovien pyöreistä ikkunoista.
- Vierailut ovat mahdollisia joka päivä kello 10.00–17.00, kesäaikaan 18.00 asti, paitsi päivinä, joina on päivänäytös, ja satunnaisina sulkemispäivinä, jotka on merkitty varauskalenteriin. Viimeinen sisäänpääsy on tuntia ennen sulkemista.
- Vuoden 2026 hinnat riippuvat asuinpaikastasi: aikuinen maksaa 25 euroa tai 15 euroa, jos hän voi osoittaa asuvansa Ranskassa tai muussa Euroopan talousalueen maassa tai olevansa sen kansalainen; 13–25-vuotiaat maksavat 20 tai 10 euroa, ja enintään 12-vuotiaat lapset pääsevät maksutta. Matkalaukkuja ja matkakasseja ei saa viedä sisään, ja vaatesäilytys on kiinni vierailuaikoina.
Virallinen ääniopas
Oopperan oma opas on Revelacio, 90 minuutin multimediakierros iPad minillä kymmenellä kielellä, englanti mukaan lukien: se maksaa oopperalla 8 euroa tai 7 euroa, jos lisäät sen lippuusi verkossa. Sen saa joka päivä kello 10.00–15.30, elokuussa 16.30 asti. Lasten versio 6–13-vuotiaille maksaa 6,50 euroa, samoin ranskankielinen kuvailutulkattu kierros ja ranskalaisella viittomakielellä toteutettu kierros. Ooppera järjestää myös opastettuja kierroksia, joiden hinnat ovat 11–35 euroa. Meidän tallenteemme eivät tarvitse lainkaan tablettia, ja ensimmäinen soi jo silloin, kun seisot vielä ulkona aukiolla katsomassa ylös Apolloniin.
Virallinen sivusto →Kysymyksiä
Onko Palais Garnier’hen ilmaista äänioppaata?
On: tämän sivun viisi kohdetta aukiolta suureen lämpiöön soivat selaimessasi, ja jokainen sana on painettu soittimien alle. Oopperan oma multimediaopas on maksullinen tablettikierros: 8 euroa tai 7 euroa, jos ostat sen verkosta lipun kanssa. Kun haluat tietää jotain rintakuvista, mosaiikeista ja maalatuista hahmoista, joiden ohi nämä viisi kulkevat, kuvaa yksi, niin Chiaro-sovellus kertoo, mikä se on.
Voinko kuunnella Palais Garnier’n äänioppaan ilman lippua?
Vain ensimmäisen kohteen, joka kuunnellaan Place de l’Opéralla julkisivua katsellen. Muut neljä ovat sisällä omatoimisen kierroksen varrella, ja siihen tarvitaan verkosta tiettyyn päivään ja aikaikkunaan varattu lippu, koska paikan päällä lippuja ei myydä. Itse tallenteet ovat joka tapauksessa maksuttomia.
Paljonko Palais Garnier’n virallinen ääniopas maksaa?
Oopperan Revelacio-tablettikierros maksaa 8 euroa tai 7 euroa verkosta ennakkoon ostettuna, ja se kestää 90 minuuttia millä tahansa kymmenestä kielestä. Lasten tablettikierros 6–13-vuotiaille maksaa 6,50 euroa. Kummankin saa joka päivä kello 10.00–15.30, elokuussa 16.30 asti.
Pääsenkö näkemään Palais Garnier’n katsomon?
Et joka käynnillä. Ooppera varoittaa, että harjoitukset sulkevat katsomon usein ja ennalta arvaamatta ja ettei mikään lippu takaa pääsyä sinne. Muu reitti Pythiasta suureen lämpiöön kulkee yleisötiloissa, jotka lippusi kattaa.
Missä on Palais Garnier’n vierailijoiden sisäänkäynti?
Siellä, missä Rue Scribe kohtaa Rue Auberin, rakennuksen länsisivulla. Place de l’Opéran ensimmäiseltä kohteelta on lyhyt kävely kulman taakse vasemmalle, kun seisot kasvot julkisivuun päin.
Milloin Palais Garnier on avoinna vierailijoille?
Joka päivä kello 10.00–17.00 ja kesäaikaan 18.00 asti, paitsi päivinä, joina on päivänäytös, ja satunnaisina sulkemispäivinä, jotka on merkitty varauskalenteriin. Viimeinen sisäänpääsy on tuntia ennen sulkemista, ja vierailutilat tyhjennetään viisitoista minuuttia ennen teatterin sulkemista.
Lisää äänioppaita
Chiaron tekemä. Ei sidoksissa Palais Garnier’n ylläpitäjään.