Siirry sisältöön

Tate Britain · Lontoo · Riippumaton opas

Tate Britainin ääniopas,
viisi kohdetta, ilmaiseksi.

Kaikki viisi soivat selaimessa, ja sisäänpääsy on ilmainen. Tämä on Tate Britain Millbankissa, ei Tate Modern. Muista yli seitsemästäsadasta esillä olevasta teoksesta Chiaro kertoo kuvan perusteella.

Lataa App Storesta

Chiaron tekemä. Ei sidoksissa Tate Britainin ylläpitäjään.

9:41

Lumimyrsky – höyrylaiva sataman suulla

Tate Britain, Lontoo

0:00 2:39
Kohde 1/5

Viisi kohdetta · 13 minuuttia kuunneltavaa

Viisi kohdetta, yksi kierros,
siinä järjestyksessä, jossa kuljet.

Viisi teosta, kolme salia, yksi kerros, ja koko galleriaan pääsee ilmaiseksi. Kierros alkaa Clore Galleryn salista 35; Clore Gallery on siipi, joka rakennettiin Turnerin testamenttilahjoitusta varten. Sieltä mennään länteen saliin 8 Leightonin pronssin ja Waterhousen Shalottin neidon luo, ja kierros päättyy saliin 10 kahden prerafaeliittisen maalauksen luo, joiden takia useimmat tänne tulevat. Äänitteitä on noin kolmetoista minuuttia; jos annat maalauksille niiden ansaitseman huomion, kävelyyn kuluu noin tunti.

Jokaisen tämän sivun tiedon takana, salinumerot mukaan lukien, ovat Taten omat kokoelmatiedot ja yksi lähde lisää. Tate järjestää ripustuksiaan usein uudelleen; jos seinän teoskyltti on eri mieltä kanssamme, usko seinää, ja kerro siitä meillekin.

Kohde 1/5 · Clore Gallery, pääkerros, sali 35 (Toil and Terror at Sea)

Lumimyrsky – höyrylaiva sataman suulla

Joseph Mallord William Turner · Esillä 1842 · Öljy kankaalle, 914 × 1219 mm

Huomaa

  • Höyrylaiva. Lähellä keskikohtaa on masto ja tumma siipirataskotelo, ja savupiipun musta savu kiertyy samaan pyörteeseen kuin lumi. Kriitikot valittivat vuonna 1842, etteivät he löytäneet laivaa lainkaan.
  • Kadonnut horisontti. Ruskin huomautti, ettei maalauksessa ole jäljellä yhtään viivaa ilman ja meren välissä eikä missään säily maamerkkiä tai merkkiä sijainnista.
  • Harmaat. Ruskin kutsui niitä toivottomimmiksi, autioimmiksi ja kontrastittomimmiksi harmaiksi, ja samaan hengenvetoon hän laski ne Turnerin hienoimpiin väritöihin.
Tekstiversio (2:39)

Mene ensin lähelle ja astu sitten taaksepäin, sillä teos tekee jokaiselta etäisyydeltä jotain erilaista. Läheltä se on töhrittyä harmaata ja ruskeaa, kiskottu kierteeksi. Muutaman askeleen päästä siitä erottuu laiva: masto, tumma siipirataskotelo, lippu ja musta savupilvi, jonka tuuli vetää täsmälleen samaan kierteeseen kuin lumen.

Turner asetti teoksen esille Royal Academyssa vuonna 1842 nimellä, joka on pidempi kuin useimmat lauseet. Lumimyrsky. Höyrylaiva sataman suulla antamassa merkkejä matalassa vedessä ja luotaamassa tietään. Tekijä oli tässä myrskyssä sinä yönä, jona Ariel lähti Harwichista. Hän kutsui itseään tekijäksi eikä taiteilijaksi, ja Ruskinin mielestä sanavalinta oli merkitsevä.

Turner kertoi papille, William Kingsleylle, mitä se oli hänelle maksanut. En maalannut sitä tullakseni ymmärretyksi, hän sanoi, vaan halusin näyttää, millainen sellainen näky on. Pyysin merimiehiä sitomaan minut mastoon, jotta voisin tarkkailla sitä. Olin sidottuna neljä tuntia enkä odottanut selviäväni, mutta tunsin velvollisuudekseni tallentaa sen, jos selviäisin. Sitten hän lisäsi: eikä kenelläkään ollut mitään syytä pitää taulusta.

Se on upea tarina, ja se voi olla keksitty. Taten oma luettelo huomauttaa, ettei tiedetä yhtään Ariel-nimistä alusta, joka olisi vuotta 1842 edeltävinä vuosina uponnut tai joutunut myrskyyn tai liikennöinyt silloin Harwichista. Erään selityksen mukaan Turner sekoitti sen Fairy-alukseen, joka lähti Harwichista marraskuussa 1840 ja upposi koko miehistöineen. Toinen tutkija huomautti, että mastoon sitominen muistuttaa epäilyttävästi tarinoita, joita oli jo kerrottu eräästä aiemmasta merimaalarista, Joseph Vernet’sta. Ehkä Turner vain seisoi Margatessa ja katseli kuivalta maalta.

Kriitikot kävivät teokseen käsiksi. Joku kutsui sitä saippuavaahdoksi ja kalkkimaaliksi, ja Ruskin muisti, miten Turner istui päivällisen jälkeen takan ääressä mutisten: saippuavaahtoa ja kalkkimaalia, mitä he oikein haluavat, millaiseksi he mahtavat meren kuvitella, olisivatpa he olleet siellä itse. Athenaeum-lehti kirjoitti, että Turner oli valinnut maalata kermalla tai suklaalla, munankeltuaisella tai herukkahyytelöllä, ja että se, missä höyrylaiva oli ja mitkä olivat merkit, meni lehden ymmärryksen yli. Art Union -lehti ehdotti, että ennen kuin alusta yritettäisiin kuvata tarkemmin, odotettaisiin myrskyn laantumista, ja lisäsi: mitä pikemmin, sen parempi.

Ruskinin vastaus, kirjassa Modern Painters, oli, että tämä on yksi suurenmoisimmista meren liikkeen, sumun ja valon kuvauksista, jotka on koskaan siirretty kankaalle, jopa Turnerin töiden joukossa. Tietenkään sitä ei ymmärretty, hän kirjoitti. Hänen hienoimpia töitään ei ymmärretä koskaan.

Kohde 2/5 · Pääkerros, sali 8 (Art for the Crowd 1815–1905)

Pytonin kanssa painiva atleetti

Frederic, Lord Leighton · 1877 · Pronssi, 1746 × 984 × 1099 mm, 290 kg

Huomaa

  • Pinta. Uusi kuvanveisto (New Sculpture) oli muovailun kautta toteutettua naturalismia, joten kylkiluut, jänteet ja olkapäiden jännitys näyttävät kuormitetulta ruumiilta eivätkä ihanteelliselta kaaviolta.
  • Pytonin kiemurat ja se, miten ne irtoavat ruumiista kokonaan ja jatkuvat jalustalle asti. Juuri kadotetun vahan menetelmä antoi Leightonin säilyttää näin paljon syviä onkaloita ja pitää suomut silti terävinä.
  • Selkä. Veistos on vapaasti seisova ja luonnollista kokoa, 1 746 millimetriä korkea, joten kierrä sen ympäri: selkärangan kiertymä kertoo enemmän kuin etunäkymä.
Tekstiversio (2:16)

Se on pronssia, luonnollista kokoa ja painaa 290 kiloa, mitä ei arvaisi siitä, miten se näyttää liikkuvan. Alaston mies, jonka ympärille pyton on kietoutunut olkapäästä nilkkaan. Mies pitää molemmin käsin kiinni käärmeen kaulasta ja työntää sen päätä poispäin omastaan, ja hänen painonsa menee toiseen suuntaan, taaempaan jalkaan, jonka hän on pönkittänyt tukevasti maahan.

Kierrä veistos ennen kuin teet mitään muuta. Sitä varten se on tehty. Leighton teki siitä vapaasti seisovan, jotta sitä voisi lukea joka suunnasta, ja takaa selkärangan kiertymä kertoo enemmän kuin etupuoli.

Frederic Leighton oli sekä maalari että kuvanveistäjä, hänen Psykhen kylpynsä riippuu tässä samassa salissa, ja tämä on yksi vain kahdesta luonnollisen kokoisesta veistoksesta, jotka hän koskaan teki. Kummassakin häntä auttoi muovailussa Thomas Brock. Tate sanoo kunnianhimon suoraan: aiheeltaan ja mittakaavaltaan teos oli tarkoitettu haasteeksi Laokoon-ryhmälle, antiikin veistokselle, jossa merikäärmeet puristavat kuoliaaksi kolme miestä.

Se, minkä Leighton käynnisti, oli suurempaa kuin yksi pronssi. Häntä pidetään yhtenä Britanniassa uudeksi kuvanveistoksi kutsutun suuntauksen perustajista. Suuntaus katsoi yhä antiikin esikuviin, mutta keskittyi ruumiin luonnollisuuteen, joka työstettiin esiin pinnassa. Katso siis pintaa. Kylkiluita. Polven takaista jännettä. Sitä, miten lihas pakkautuu olkapäähän siinä kohdassa, josta käärme vetää. Veistos valettiin kadotetun vahan menetelmällä, joka Taten mukaan teki tämän tarkkuuden mahdolliseksi, ja siksi suomut pysyvät terävinä silloinkin, kun kiemurat kaartuvat irti ruumiista.

Teos siirtyi kansakunnan omaisuudeksi vuonna 1877 Chantreyn testamenttirahaston hoitajien lahjoituksena. Sir Francis Chantrey oli itsekin kuvanveistäjä, ja hän jätti omaisuuden, jonka tuotoilla oli määrä ostaa Britanniassa tehtyjä maalauksia ja veistoksia, nimenomaan brittiläisen taiteen kansallisen kokoelman edistämiseksi. Rahastoa hallinnoi Royal Academy, ja Taten tietojen mukaan ensimmäinen Chantrey-hankinta tehtiin samana vuonna, 1877, lady Chantreyn kuoleman jälkeen. 1920-luvulle asti Chantreyn rahat olivat tämän gallerian tärkein hankintamääräraha. Neljän vuosikymmenen ajan suuri osa siitä, mitä Britannia osti itselleen, tuli yhden kuolleen kuvanveistäjän testamentista.

Kohde 3/5 · Pääkerros, sali 8 (Art for the Crowd 1815–1905)

Shalottin neito

John William Waterhouse · 1888 · Öljy kankaalle, 1530 × 2000 mm

Huomaa

  • Neidon oikea käsi ketjulla, alhaalla veneen keulassa. Koko maalaus on se hetki, jona hän päästää irti.
  • Kolme kynttilää keulassa krusifiksin edessä. Kaksi on jo sammunut; yksi palaa yhä.
  • Laidan yli roikkuva kangas. Se on neidon kudonta, ja siihen on kudottu Lancelot, mies, jota neito ei saanut katsoa ja joka nyt kulkee hänen kanssaan alavirtaan.
  • Vasemmalla matalalla veden yllä liitävät linnut ja tuuli neidon hiuksissa. Tate tulkitsee molemmat enteiksi; juuri tuuli sammutti kynttilät.
Tekstiversio (2:15)

Kaikki tässä kertoo kädestä, joka päästää irti ketjusta. Etsi se ensin: neidon oikea käsi alhaalla veneen keulassa, lepäämässä lenkkien päällä.

Tennyson julkaisi runon vuonna 1832. Nainen asuu yksin tornissa Shalottin saarella, joella, joka virtaa kohti Camelotia, kuningas Arthurin linnaa, ja hänen yllään on kirous, jota kukaan ei koskaan selitä hänelle. Hän ei saa katsoa maailmaa suoraan. Hän saa nähdä sen vain heijastuksena peilistä, ja sen, minkä hän näkee, hän kutoo. Sitten Lancelot ratsastaa ohi, ja neito katsoo. Peili halkeaa laidasta laitaan. Neito laskeutuu veden äärelle, löytää veneen, päästää ketjusta irti, ja leveä virta kuljettaa hänet kohti Camelotia hänen laulaessaan viimeistä lauluaan, ja hän kuolee ennen kuin pääsee perille.

Waterhouse valitsi irti päästämisen sekunnin ja asetteli todisteet neidon ympärille kuin pieneksi alttariksi keulaan: krusifiksi ja kolme kynttilää. Kaksi on jo sammunut. Yksi palaa yhä. Katso nyt kangasta, joka roikkuu veneen laidan yli. Se on neidon kudonta, ja siinä on Lancelot, langalla kudottuna, matkalla alavirtaan hänen kanssaan.

Mikään muukaan maalauksessa ei ole koristetta. Vasemmalla linnut liitävät matalalla veden yllä. Tuuli on neidon hiuksissa, ja se on sama tuuli, joka sammutti kynttilät. Taten salissa olevassa tekstissä linnut ovat räystäspääskyjä, lyhyemmässä verkkokuvauksessa pääskyjä; kummin vain, ne ovat siellä kertomassa, miten tämä päättyy.

Maisema on oudon todellinen legendaksi. Maalaus syntyi lyhyenä kautena, jolloin Waterhouse maalasi ulkona, eikä kukaan ole koskaan tunnistanut, mikä vesistö tämä on, vaikka perhe matkusti usein Somersetiin ja Devoniin. Perimätiedon mukaan mallina oli taiteilijan vaimo. Waterhousen elämäkerturi kertoo, että hänellä oli Tennysonin kootut teokset, joiden jokaisen tyhjän sivun hän oli täyttänyt lyijykynäluonnoksilla maalauksia varten.

Kuusi vuotta myöhemmin, vuonna 1894, hän maalasi neidon uudelleen versioon, joka on nykyään Leedsissä ja joka näyttää aiemman hetken, kun neito kääntyy peilistä ikkunaa kohti ja kirous lankeaa. Tämä on vuoden 1888 versio, ja se tuli Millbankiin suorinta mahdollista tietä: se oli yksi alkuperäisistä maalauksista, jotka Henry Tate lahjoitti kansakunnalle, ja juuri siitä lahjoituksesta sai alkunsa myös galleria ympärilläsi.

Kohde 4/5 · Pääkerros, sali 10 (Beauty as Protest 1845–1905)

Omantunnon herääminen

William Holman Hunt · 1853 · Öljy kankaalle, 762 × 559 mm

Huomaa

  • Peili naisen takana. Se on maalauksen ainoa kohta, jossa aurinkoinen puutarha, jota nainen tuijottaa, todella näkyy, ja koko teos rakentuu sen varaan.
  • Pöydän alla oleva kissa, joka on saanut kiinni siipirikon linnun. Naista halaavan miehen käsivarsi on samanmuotoinen kuin kissan käpälä.
  • Lattia: miehen pois heittämä hansikas, sotkuinen vyyhti keskeneräisen kirjontatyön lankaa ja lattialle pudonnut nuottilehti, Edward Learin sävellys Tennysonin runoon Kyyneleet, turhat kyyneleet.
  • Kehys, jonka Hunt itse suunnitteli: naisen pään yllä tähti ilmestyksen merkkinä ja reunus, jossa vuorottelevat kellot ja kehäkukat varoituksen ja surun merkkeinä.
Tekstiversio (2:44)

Pieni maalaus, valtava väite. Aloita naisen takana olevasta peilistä, sillä ilman sitä mikään tästä ei ole järkevää. Kaikki, mihin nainen on naulinnut katseensa, puutarha, täysi päivänvalo, avoin ikkuna, on tällä kankaalla olemassa vain tuona heijastuksena. Sinä seisot suunnilleen siinä, missä puutarha on. Nainen katsoo suoraan sinun lävitsesi elämään, joka hänellä joskus oli.

William Holman Hunt maalasi teoksen vuonna 1853, eikä hän keksinyt huonetta: hän vuokrasi huoneen Woodbine Villasta osoitteesta Alpha Place 7 Saint John’s Woodista, jotta jokainen esine olisi juuri oikea. Mies on asuttanut naisen taloon, josta hän itse maksaa. He ovat istuneet pianon ääressä Thomas Mooren laulun Usein hiljaisena yönä parissa, sävel on muistuttanut naista jostakin, ja kesken sävelen nainen nousee miehen sylistä.

Sitten Hunt täyttää huoneen lauseella, jonka hän haluaa luettavan. Pöydän alla kissa on saanut kiinni siipirikon linnun, ja naista halaavan miehen käsivarsi on täsmälleen samanmuotoinen kuin kissan käpälä. Lattialla on miehen pois heittämä hansikas, sotkuinen vyyhti keskeneräisen kirjontatyön lankaa ja pudonnut nuottilehti, Edward Learin sävellys Tennysonin runoon Kyyneleet, turhat kyyneleet. Tapetissa amor nukkuu, kun linnut syövät viinirypäleitä ja viljaa, ja pianon päällä on kello lasikuvun alla. Hunt suunnitteli myös kehyksen ja latasi senkin täyteen vertauskuvia.

Kukaan ei osannut lukea sitä. Maalaus aiheutti skandaalin Royal Academyssa vuonna 1854, ja Ruskin kirjoitti saman vuoden toukokuussa The Timesiin selittääkseen, mitä se tarkoitti, ja päätti kirjeensä naisen helmaan. Maalari on tehnyt sitä lanka langalta, hän kirjoitti, ja siinä on tarina, jos ajattelee, miten pian sen puhdas valkoisuus voi tahriintua pölystä ja sateesta.

Nainen on Annie Miller. Hunt tapasi hänet vuonna 1850, kun Annie oli viisitoista ja työskenteli baarin tarjoilijana, ja Taten oma teosteksti kertoo Huntin toivoneen, että maalaus vakuuttaisi Annien juuri tällaisen riippuvuuden vaaroista. Anniesta tuli prerafaeliittien kovasti haluttu malli, ja hän meni naimisiin aristokraatin kanssa. Hänen kasvonsa tässä eivät myöskään ole ne, jotka Hunt alun perin maalasi: vuosina 1856 ja 1857 Hunt maalasi ne uudelleen, koska maalauksen omistaja piti alkuperäistä ilmettä liian tuskaisena. Erään kertomuksen mukaan Hunt katui sitä myöhemmin.

Jos näet kehyksen taakse yläkulmissa, itse kankaalla on käsialaa, kaaren yläpuolisissa kolmioissa. Se on Hunt, joka jätti tuleville konservaattoreille muistiinpanoja lakasta, jota hän käytti vuonna 1864 ja uudelleen vuonna 1886, ja pyysi seuraavaa tulijaa ystävällisesti kopioimaan muistiinpanon ennen kuin maalaa sen päälle.

Kohde 5/5 · Pääkerros, sali 10 (Beauty as Protest 1845–1905)

Ofelia

Sir John Everett Millais · 1851–1852 · Öljy kankaalle, 762 × 1118 mm

Huomaa

  • Unikko, joka kelluu Ofelian oikean käden lähellä. Kaikista kukista, jotka Millais pani veteen, juuri se merkitsee kuolemaa.
  • Orvokkiketju Ofelian kaulassa: uskollisuuden, siveyden tai nuorena kuolemisen merkki.
  • Puku: aito antiikkipuku, kauttaaltaan hopeakirjailtu, jonka Millais osti käytettynä neljällä punnalla ja piti löytönä.
  • Ofelian avoin suu. Kuvatussa säkeessä hän laulaa yhä, ja siksi hän ei ole vielä hukkunut.
Tekstiversio (3:14)

Tässä on yleensä väkeä, joten odota väliä ja mene lähelle: käsivarren mitan päästä maalaus lakkaa olemasta kuuluisa ja muuttuu taas oikean joen rantatörmäksi.

Millais maalaa muutaman säkeen Hamletista, ne, joissa Gertrud kuvailee hukkumista. Ofelian vaatteet levisivät laajalle ja kannattelivat häntä hetken kuin merenneitoa, kunnes ne, märkinä ja raskaina, vetivät poloisen suloisesta laulustaan mutaiseen kuolemaan. Katso Ofelian suuta. Se on auki. Säkeessä, jota Millais kuvittaa, Ofelia laulaa yhä, ja siksi hän ei ole vielä kuollut, ja se on maalauksen kiusallisin asia.

Millais teki maalauksen kahdessa osassa, ja tausta tuli ensin. Heinäkuussa 1851 hän matkusti Ewelliin Surreyhin ja maalasi tämän rannan lehti lehdeltä, ulkona, Hogsmill-joen varrella, kuukausien ajan. Hän kirjoitti ystävälleen, että hänen marttyyriutensa oli pahempi kuin mikään, mitä hän oli kokenut. Surreyn kärpäset, hän kertoi, ovat lihaksikkaampia ja vielä innokkaampia pistelemään ihmisen lihaa. Häntä uhattiin haasteella oikeuteen, koska hän oli tunkeutunut pellolle ja tuhonnut heinät. Hän oli vaarassa lentää tuulen mukana veteen. Taulun maalaaminen tällaisissa oloissa, hän päätteli, olisi murhaajalle ankarampi rangaistus kuin hirttäminen.

Hahmo tuli myöhemmin, ateljeessa, ja se puoli tarinasta on pahempi. Mallina oli Elizabeth Siddal, itsekin taiteilija ja runoilija, myöhemmin Rossettin vaimo. Siddal makasi vedellä täytetyssä kylpyammeessa neljä kuukautta, yllään antiikkipuku, jonka Millais oli ostanut tätä varten. Todella upea, Millais kirjoitti, kauttaaltaan hopeakirjailtu, ja niin vanha ja likainen kuin se olikin, se maksoi hänelle neljä puntaa. Vesi pidettiin lämpimänä ammeen alla olevilla lampuilla. Eräänä päivänä lamput sammuivat. Siddal vilustui pahasti, ja hänen isänsä uhkasi Millais’ta oikeustoimilla, kunnes tämä suostui maksamaan lääkärilaskut.

Sitten kukat, jotka ovat syy viipyä täällä pidempään kuin aioit. Lähes jokainen kasvi on harkittu ja kasvitieteellisesti tarkka. Ruusut Ofelian posken vieressä ja puvussa saattavat viitata hänen veljeensä Laertesiin, joka kutsuu häntä toukokuun ruusuksi. Paju, nokkonen ja päivänkakkara merkitsevät hylättyä rakkautta, tuskaa ja viattomuutta. Tarhaorvokit merkitsevät turhaa rakkautta. Orvokkiketju kaulassa merkitsee uskollisuutta, siveyttä tai nuorena kuolemista, ja kaikki kolme tulkintaa sopivat. Vedessä kelluu lemmikkejä. Ja oikean käden lähellä on unikko, joka merkitsee yksinkertaisesti kuolemaa.

Tämä ei ollut sen kauden ainoa Ofelia: Arthur Hughes asetti samana vuonna esille oman versionsa Ofelian kuolemasta. Taten nykyinen teosteksti lukee maalausta pikemmin kannanottona kuin valituksena: kritiikkinä viktoriaaniselle tavalle järjestää avioliittoja rahan ja aseman vuoksi, tehtynä piirissä, jossa Siddal ja muut siihen liittyneet työväenluokan naiset haastoivat juuri nämä odotukset.

Ja maalaus tuli tänne lyhintä mahdollista reittiä. Ofelia oli yksi niistä kuudestakymmenestäviidestä maalauksesta, jotka sokeritehtailija Henry Tate lahjoitti kansakunnalle, samoin kuin Waterhousen teos, jonka edessä seisoit kymmenen minuuttia sitten. Sen jälkeen Tate kustansi gallerian, jossa nyt seisot, ja se avattiin vuonna 1897 entisen Millbankin vankilan paikalla. Kahdesta hänen maalauksestaan tuli rakennuksen kaksi suosituinta teosta, ja kummassakin nainen ajelehtii jokea alas.

Riippumaton opas · Chiaro

Osoita Chiarolla mitä tahansa Tate Britainissa.

Viisi teosta, ja tämä sivu on nyt käyttänyt ne. Pelkässä Clore Galleryssä on satoja Turnereita: kuvaa niistä yksi, tai postikortin kokoinen Blake, tai teoskyltti, jota et pysty lukemaan köyden takaa, ja sovellus vastaa ääneen, kun vielä seisot siinä.

Kuka oli Ofelian malli?Sidottiinko Turner todella mastoon?Mitä kissa tarkoittaa?

Ennen lähtöä

01

Kulkuyhteydet

Millbank, London SW1P 4RG. Millbankin sisäänkäynti on suljettu vuoteen 2027 asti, kun Clore Gardenia rakennetaan, joten kaikki kulkevat sisään rakennuksen sivulla olevasta Manton-sisäänkäynnistä (Manton Entrance) Atterbury Streetiltä. Sisäänkäynnillä ei ole portaita, ja se johtaa alakertaan (Lower Floor).

Lähin metroasema on Pimlico Victoria-linjalla, noin 600 metrin päässä, mikä on Taten mukaan kahdeksan minuutin kävely. Vauxhall, myös Victoria-linjalla, on noin 850 metrin päässä ja on lähin rautatieasema. Bussi 87 pysähtyy Millbankilla, 88 ja C10 John Islip Streetillä sekä 2, 36, 185 ja 436 Vauxhall Bridge Roadilla. Tate to Tate -vene RB2 kulkee Millbank Pieriltä Tate Moderniin Banksideen 30 minuutin välein.

02

Liput

  • Kokoelmaan pääsee ilmaiseksi, eikä aikaa tarvitse varata. Näyttelyihin tarvitaan lippu, ja Tate suosittelee varaamaan ne etukäteen, vaikka ovelta voi saada joitakin lippuja.
  • Ovet avataan joka päivä kello 10.00 ja suljetaan kello 18.00; viimeiset kävijät päästetään sisään kello 17.30, ja saleja aletaan sulkea kello 17.50. Galleria on suljettu vain 24., 25. ja 26. joulukuuta.
  • Tämä on Tate Britain Millbankissa, ei Tate Modern Banksidessa. Jos haluat nähdä molemmat samana päivänä, RB2-vene kulkee suoraan laitureiden väliä 30 minuutin välein.
  • Taten mukaan galleriassa on rauhallisinta päivän alussa ja lopussa. Käsimatkatavaraa suurempia laukkuja ei päästetä rakennukseen, narikka on ilmainen, eikä galleriassa voi maksaa käteisellä.
03

Virallinen ääniopas

Tate Britainin vierailusivuilla ei mainita kokoelmaan maksullista ääniopasta. Niillä mainitaan sen sijaan maksuttomia asioita: vapaaehtoisten vetämiä opastettuja kierroksia osassa galleriaa useimpina päivinä kello 12.00, 13.00, 14.00 ja 15.00, kesto noin 45 minuuttia, lähtö Rotundan portaiden yläpäästä, sekä maksuttomia kuvailutulkkausäänitteitä, jotka on tehty ensisijaisesti sokeille ja heikkonäköisille kävijöille. Lipullisissa näyttelyissä voi olla oma maksullinen opas: James McNeill Whistlerin näyttely myy 5 punnan älypuhelinkierroksen, jonka voi lisätä varauksen yhteydessä. Meidän viisi kohdettamme ovat nekin ilmaisia, mutta ne kattavat vain kourallisen seinien useista sadoista teoksista; kaiken muun hoitaa Chiaro-sovellus.

Virallinen sivusto →

Kysymyksiä

Onko Tate Britainiin olemassa ilmaista ääniopasta?

Luet sitä parhaillaan: viisi äänitettä, jotka soivat suoraan tältä sivulta, tekstiversiot mukana, eikä mitään tarvitse ladata. Näiden viiden jälkeen kuvaa mikä tahansa rakennuksen teos Chiaro-sovelluksella, niin se kertoo sinulle juuri siitä teoksesta.

Paljonko Tate Britainin virallinen ääniopas maksaa?

Kokoelmaan sellaista ei ole. Tate Britainin omilla sivuilla ei mainita maksullista ääniopasta pysyviin näyttelyihin; niillä mainitaan maksuttomat vapaaehtoisten vetämät kierrokset, useimpina päivinä kello 12.00, 13.00, 14.00 ja 15.00, kukin noin 45 minuuttia, lähtö Rotundan portaiden yläpäästä, sekä maksuttomat kuvailutulkkausäänitteet sokeille ja heikkonäköisille kävijöille. Lipullisissa näyttelyissä tilanne on toinen: James McNeill Whistlerin näyttely myy 5 punnan älypuhelinkierroksen, jonka lisäät varatessasi.

Onko Tate Britain ilmainen?

On. Kokoelmaan pääsee ilmaiseksi, eikä aikaa tarvitse varata, ja se koskee kaikkia tämän sivun viittä teosta ja Clore Galleryn koko Turner-näyttelyä. Lippu tarvitaan vain vaihtuviin näyttelyihin, ja Tate suosittelee varaamaan ne etukäteen.

Missä Ofelia on Tate Britainissa?

Pääkerroksessa, salissa 10, Beauty as Protest 1845–1905 -nimisessä ripustuksessa (Kauneus protestina). Huntin Omantunnon herääminen on samassa salissa. Tate ripustaa kokoelmaansa usein uudelleen ja kertoo kunkin teoksen sivulla, missä salissa se on nyt, joten katso sieltä, jos et löydä teosta.

Ovatko Tate Britain ja Tate Modern sama paikka?

Eivät, ja ne menevät ihmisiltä jatkuvasti sekaisin. Tate Britain on Millbankissa Westminsterissä, ja siellä on brittiläisen taiteen kansallinen kokoelma, muun muassa Turnerin testamenttilahjoitus ja prerafaeliitit. Tate Modern on Banksidessa Thamesin toisella puolella. Tate to Tate -vene RB2 kulkee laitureiden väliä 30 minuutin välein.

Milloin Tate Britain on suljettu?

Galleria on auki joka päivä kello 10.00–18.00; viimeiset kävijät päästetään sisään kello 17.30. Viikoittaista sulkemispäivää ei ole. Muuten galleria on kiinni vain 24., 25. ja 26. joulukuuta.

Lisää äänioppaita

Chiaron tekemä. Ei sidoksissa Tate Britainin ylläpitäjään.