V&A · Lontoo · Riippumaton opas
Victoria and Albert -museon ääniopas,
viisi kohdetta, ilmaiseksi.
Viisi äänitettä, jotka alkavat heti, kun painat toistonappia, ilman sovellusta ja ilman lippua, sillä museokin on ilmainen. V&A:n oman tietokannan mukaan South Kensingtonissa on esillä noin 58 000 esinettä; kuvaa mikä tahansa muista, niin Chiaro kertoo siitä.
Chiaron tekemä. Ei sidoksissa Victoria and Albert -museon ylläpitäjään.
Rafaelin kartongit
Victoria and Albert -museo, Lontoo
Tämä oli ilmainen osuus
Kuvaa mikä tahansa Victoria and Albert -museon teos, niin Chiaro kertoo sen tarinan.
Viisi kohdetta · 13 minuuttia kuunneltavaa
Viisi kohdetta, yksi kierros,
siinä järjestyksessä, jossa kuljet.
Viisi esinettä, kolme tasoa ja yksi rakennus, jossa jokainen eksyy. Reitti alkaa tasolta 0, Raphael Courtista, salista 48a, muutaman minuutin päässä pääsisäänkäynnistä, Grand Entrancesta. Sieltä se kulkee Cromwell Roadin puoleista julkisivua pitkin Ardabilin maton luo saliin 42 ja edelleen Canovan Theseuksen luo veistosgallerioihin, saliin 22. Takaisin Grand Entrancella portaat vievät alas tasolle -1, Berninin Neptunuksen ja Tritonin luo saliin 7; toiset portaat nousevat tasolle 1, Waren suuren sängyn luo saliin 57. Varaa äänitteille noin kolmetoista minuuttia ja kävelyyn puoli tuntia portaineen.
Jokainen alla oleva tieto perustuu V&A:n omiin kokoelmatietoihin ja toiseen, riippumattomaan lähteeseen. V&A sulkee gallerioita vuorotellen, ja South Asia Gallery, jossa on Tipun tiikeri (Tippoo's Tiger), on kiinni vuoteen 2028 asti. Jos teoskyltti tai sulkuaita on ristiriidassa tämän sivun kanssa, luota kylttiin ja kirjoita meille.
Kohde 1/5 · Rafael, sali 48a, The Raphael Cartoons (Raphael Court), taso 0. Royal Collection, Hänen Majesteettinsa Kuninkaan lainaama (ROYAL LOANS.2–8)
Rafaelin kartongit
Rafael · Noin 1515–1516 · Peitevärit paperille, kiinnitetty kankaalle; seitsemän kartonkia, kukin hieman yli 3 m korkea. Kuvassa oleva Ihmeellinen kalansaalis on 322 × 401 cm
Huomaa
- Pystysuorat saumat jokaisessa kuvassa. Kartongit leikattiin kutojia varten jaardin eli vajaan metrin levyisiksi kaistaleiksi, ja ne liitettiin uudelleen yhteen vasta 1690-luvulla.
- Ihmeellistä kalansaalista vastapäätä riippuva Mortlakessa kudottu kuvakudos. Se on kartongin peilikuva, koska kangaspuut käänsivät kuvion.
- Sinitunikainen Pietari polvillaan veneessä ja Kristuksen siunaukseen kohotettu käsi Ihmeellisessä kalansaaliissa.
- Punalakkinen mies teoksen Paavali saarnaa Ateenassa vasemmassa reunassa: paavi Leo kymmenes, joka maksoi kaiken tämän.
Tekstiversio (2:46)
Sali itse on ensimmäinen vihje. Se on lähes täsmälleen Sikstuksen kappelin kokoinen: 546 neliömetriä, kun kappelissa on 548. Sali rakennettiin muita kokoelmia varten, ja kartongit siirrettiin tänne galleriasta 94 vasta vuonna 1950, mutta yhtäläisyys sopii: nämä seitsemän maalausta tehtiin Sikstuksen kappelia varten, tai oikeastaan niistä kudottavia kuvakudoksia varten, jotka ripustettiin sinne.
Paavi Leo kymmenes tilasi ne Rafaelilta pian sen jälkeen, kun hänet oli valittu vuonna 1513. Michelangelo oli saanut katon valmiiksi edellisenä vuonna, ja seinillä oli vapaana enää alin vyöhyke. Niinpä Leo tilasi kuvakudossarjan apostolien Pietarin ja Paavalin elämästä, ja Rafael maalasi mallit luonnollisessa koossa. Jokainen on yli kolme metriä korkea, maalattu liimavärillä yhteen liimatuille paperiarkeille. Rafael sai työstä tuhat dukaattia. Kutominen Brysselissä maksoi viisitoistatuhatta.
Etsi nyt pystysuoria saumoja, jotka kulkevat jokaisen kuvan halki. Ennen kuin kartongit lähetettiin kutojille, ne leikattiin noin jaardin eli vajaan metrin levyisiksi kaistaleiksi, jotta kunkin kaistaleen saattoi asettaa kangaspuiden viereen. Koska Brysselin kangaspuissa kudottiin nurjalta puolelta, kaikki mitä tässä näet, tuli villaan ja silkkiin peilikuvana. Todiste on tässä salissa: 1600-luvulla Mortlakessa kudottu Ihmeellinen kalansaalis riippuu omaa kartonkiaan vastapäätä, peilikuvana.
Brysseliin lähti kymmenen kartonkia. Seitsemän on säilynyt. Kun kuvakudokset oli toimitettu, mallit katosivat lähes sadaksi vuodeksi ja ilmaantuivat sitten Genovaan, jossa nuori prinssi Kaarle, myöhempi kuningas Kaarle ensimmäinen, osti ne vuonna 1623 kolmellasadalla punnalla. Hän halusi työmalleja uudelle kuvakudospajalleen Mortlakeen, ja hinta kertoo, miten niitä silloin arvostettiin: työpajan piirustuksina, ei Rafaelin teoksina. Kun Kaarle teloitettiin ja hänen kokoelmansa myytiin, Oliver Cromwell piti juuri nämä. 1690-luvulla kaistaleet vihdoin liitettiin uudelleen yhteen Hampton Courtissa, ja Christopher Wren rakensi niille gallerian, jossa vihreät silkkiverhot suojasivat niitä valolta.
Ne kuuluvat yhä kuninkaalle. Kuningatar Victoria lainasi ne tälle museolle vuonna 1865 prinssi Albertin muistoksi, ja toisen maailmansodan aikana ne muurattiin suojaan kellarissa olevaan väestönsuojaan.
Etsi Ihmeellinen kalansaalis. Simon, josta pian tulee Pietari, polvistuu sinisessä tunikassa veneessä, ja Kristus kohottaa kätensä siunatakseen hänet, samalla kun saalis valuu yli laidan. Tästä mallista kudottu kuvakudos ripustettiin Sikstuksen kappeliin joulukuun kahdentenakymmenentenäkuudentena päivänä vuonna 1519, ja Rafael oli todennäköisesti paikalla näkemässä sen. Etsi sitten teos Paavali saarnaa Ateenassa ja aivan vasemmassa reunassa punalakkinen mies, joka kuuntelee. Hän on Leo kymmenes, joka maksoi kaiken ja sijoitti itsensä yleisön joukkoon.
Kohde 2/5 · Islamilainen Lähi-itä, sali 42, The Jameel Gallery, taso 0
Ardabilin matto
Tuntemattomat kutojat, safavidien Iran; kirjoitus mainitsee kashanilaisen Maqsudin · 1539–1540 · Solmittu villanukka silkkipohjalla, kymmenen väriä, 1044 × 535,5 cm
Huomaa
- Valo. Vitriini valaistaan kymmeneksi minuutiksi tasalta ja puolelta, ja välillä se on hämärä, joten ajoita käyntisi.
- Keltaisesta keskimedaljongista riippuvat kaksi lamppua, joista toinen on selvästi isompi.
- Valkoinen paneeli toisessa päässä: säkeet, signeeraus ja vuosiluku 946.
- Sinisen pohjan heikot sävynvaihdokset kohdissa, joissa alkoi uusi erä värjättyä villaa.
Tekstiversio (2:28)
Jos sali näyttää hämärältä, odota. Vitriini valaistaan kymmeneksi minuutiksi tasalta ja puolelta, ja välillä valot pidetään himmeinä värien suojelemiseksi. Kun valot syttyvät, katso tummansinistä kenttää ja keltaista medaljonkia keskellä.
Museon oman arvion mukaan tämä on maailman vanhin päivätty matto ja yksi suurimmista: hieman yli kymmenen metriä kertaa viisi. Etsi toisesta päästä pieni valkoinen paneeli, joka on solmittu kenttään. Siinä on kaksi säettä 1300-luvun runoilijalta Hafezilta, ”Kynnyksesi lisäksi minulla ei ole turvapaikkaa koko maailmassa”, sitten signeeraus, ”hovin palvelijan, kashanilaisen Maqsudin työ”, ja vuosiluku: islamilaisen ajanlaskun mukaan 946, eli vuosi 1539 tai 1540. Maqsud oli luultavasti hovin virkamies, joka vastasi työstä.
Maton tilasi šaahi Tahmasp, safavidien Iranin hallitsija, toiseksi parista esi-isänsä šeikki Safi al-Dinin pyhäkköön Ardabilin kaupunkiin maan luoteisosaan. Loimet ja kuteet ovat valkoista silkkiä; nukka on villaa kymmenessä värissä, noin 340 solmua neliötuumalle eli yli viisikymmentä neliösenttimetrille, ja sitä saattoi kutoa yhtä aikaa jopa kymmenen kutojaa useiden vuosien ajan. Värit saatiin granaattiomenan kuoresta ja indigosta, ja siksi sinisessä näkyy heikkoja aaltoja kohdissa, joissa yksi villaerä loppui ja seuraava alkoi.
Etsi nyt keskimedaljongista riippuvat kaksi lamppua. Toinen on selvästi isompi kuin toinen. Yksi selitys on perspektiivi: jos istuisit pienen lampun päässä, ne näyttäisivät samankokoisilta. Museo huomauttaa, ettei tällaisesta tempusta ole muita todisteita 1530-luvun Iranista, ja tarjoaa toisen tulkinnan: virhe on tahallinen, koska täydellisyys kuuluu yksin Jumalalle.
Brittiläiset matkailijat näkivät maton yhä pyhäkön lattialla vuonna 1843. Noin vuonna 1888, kun maanjäristys oli vaurioittanut rakennuksia, se myytiin, ehkä korjausten rahoittamiseksi, manchesterilaiselle kauppahuoneelle, joka paikkasi sitä runsaasti. Edessäsi on yksi matto, korjattu sen kaksosesta leikatuilla paloilla. Se, mitä kaksosesta jäi jäljelle, myytiin vuonna 1892 amerikkalaiselle pohatalle, kerrotaan sillä ehdolla, ettei se koskaan palaisi Britanniaan; nykyään se on Los Angelesissa.
Tämän maton sai Lontooseen William Morris. Museon neuvonantajana hän tutki sen ja kuvaili sitä ”loogisesti ja johdonmukaisesti kauniiksi”, ja maaliskuussa 1893 museo osti sen. Vuosikymmeniä sen jälkeen se riippui seinällä kuin taulu. Vasta vuonna 2006 se laskettiin lattialle, tähän vitriiniin, niin kuin mattoa on tarkoitus katsoa.
Kohde 3/5 · Kuvanveisto, sali 22, The Dorothy and Michael Hintze Galleries, taso 0
Theseus ja Minotauros
Antonio Canova · 1782 · Marmori, 145,4 × 158,7 × 91,4 cm, noin 940 kg
Huomaa
- Lankakiepit kalliolla Minotauroksen vasemman jalan vieressä: Ariadnen lanka, tie takaisin ulos labyrintista.
- Theseuksen kasvot. Hän katsoo kuollutta olentoa ilmeellä, joka on lähempänä sääliä kuin voitonriemua.
- Nuija hänen vasemmassa kädessään ja oikea käsi Minotauroksen jalan päällä.
- Minotauroksen ruumis, joka on valahtanut kallion yli pitkäksi, peilikuvaksi käännetyksi S-kirjaimeksi.
Tekstiversio (2:10)
Mitään ei tapahdu. Juuri se on tarkoitus. Taistelu on ohi, hirviö on kuollut, ja sankari istuu sen päällä kuin väsynyt mies istuu muurin reunalla. Katso hänen kasvojaan: ei voitonriemua, vaan jotain lähempänä sääliä, kun hän katsoo alas sitä, minkä juuri tappoi.
Antonio Canova oli parikymppinen veistäessään tämän, juuri saapunut Venetsiasta Roomaan vuonna 1780. Marmorilohkare oli lahja hänen suojelijaltaan, Venetsian lähettiläältä Girolamo Zulianilta, joka antoi Canovan valita aiheen, ja tämä valitsi Ovidiukselta Theseuksen ja Minotauroksen. Hänen ystävänsä Gavin Hamilton, skotlantilainen taidemaalari ja taidekauppias, joka tiesi mikä myy, antoi neuvon, joka teki teoksesta sen mikä se on. Älä näytä taistelua, hän sanoi. Näytä hetki sen jälkeen. Rauhallinen ryhmä saa enemmän kiitosta kuin väkivaltainen.
Hän oli oikeassa. Kun valmis marmori tuli esille vuonna 1782, ihmiset pitivät sitä antiikin kreikkalaisena alkuperäisteoksena ja hämmästyivät kuullessaan, että se oli uusi. Raffaello Morghenin kaiverrus levitti sommitelman kaikkialle Eurooppaan, ja Canova oli matkalla aikansa ylistetyimmäksi kuvanveistäjäksi.
Katso nyt yksityiskohtia, jotka Canova kätki sinua varten. Theseus pitää nuijaa vasemmassa kädessään ja lepuuttaa oikeaa kättään Minotauroksen jalalla. Olento, puoliksi ihminen ja puoliksi härkä, makaa kallion yli pitkänä, peilikuvaksi käännettynä S-kirjaimena. Ja alhaalla sen vasemman jalan vieressä: etsi lankakiepit. Se on lankakerä, jonka Ariadne antoi Theseukselle, jotta tämä löytäisi tien takaisin ulos labyrintista. Koko tarina on siinä, muutamassa marmorisilmukassa.
Ryhmä painaa 940 kiloa, ja sen matkat vetävät vertoja myytille. Kun teos valmistui, Zulian oli siirretty Konstantinopoliin, ja hän antoi Canovan pitää sen. Canova myi sen itävaltalaiselle kreiville, joka vei sen Wieniin vuonna 1788. Vuonna 1822 sen osti Londonderryn markiisi ja sijoitti sen Londonderry Houseen Lontoossa. Kun talo tyhjennettiin purkamista varten 1960-luvulla, museo osti marmorin kolmellatuhannella punnalla, josta kolmanneksen maksoi National Art Collections Fund. Vuodesta 1962 se on ollut museossa, levännyt hirviönsä päällä, ilman mitään kiirettä.
Kohde 4/5 · Eurooppa 1600–1815, sali 7, The Sheikha Amna Bint Mohammed Al Thani Gallery, taso -1
Neptunus ja Triton
Gian Lorenzo Bernini · 1622–1623 · Marmori, puinen korvaava atrain, 182,2 cm korkea, noin 842 kg
Huomaa
- Simpukkatorvi Tritonin suulla. Se oli suihkulähteen suutin, ja siitä tuli yksi ainoa vesisuihku.
- Atrain. Se on puuta ja korvaa kadonneen alkuperäisen.
- Neptunuksen viitan irrallinen pää, joka on veistetty delfiinin pään muotoon.
- Tritonin kaksi pyrstöä ja hänen olkapäänsä, joka on kiilautunut Neptunuksen reisien väliin.
Tekstiversio (2:29)
Peräänny niin kauas, että näet koko teoksen, ja katso sitten pojan suuta. Triton puhaltaa simpukkatorveen, ja yli puolentoista vuosisadan ajan siitä suihkusi vettä. Tämä on suihkulähde. Se seisoi suuren kalalammikon päässä Villa Montalton puutarhassa Roomassa, kokonaisen vesiputousjärjestelmän keskipisteenä, ja 1600- ja 1700-lukujen matkailijat mainitsivat sen kaupungin nähtävyyksien joukossa.
Kardinaali Alessandro Peretti Montalto tilasi sen, ja Gian Lorenzo Bernini veisti sen alle vuodessa, maaliskuun 1622 ja helmikuun 1623 välisenä aikana, kun hän ei ollut vielä täyttänyt kahtakymmentäviittä. Se sijoittuu tarkalleen kahden hänen kuuluisimman ryhmänsä väliin, Pluton ja Proserpinan sekä Apollon ja Dafnen, jotka molemmat ovat yhä Villa Borghesessa. Kardinaali kuoli kesäkuussa 1623, muutama kuukausi teoksen valmistumisen jälkeen.
Katso, mitä merenjumala tekee. Neptunus seisoo simpukan päällä paino eteenpäin oikealla jalallaan, alasti viittaa lukuun ottamatta, ja iskee atraimensa alas kohti vettä, samalla kun hänen jalkojensa väliin kiilautunut Triton puhaltaa hälytyksen. Mistä tarinasta on kyse, siitä on kiistelty vuosisatoja. Se voi olla Ovidiuksen vedenpaisumus, jossa Neptunus käskee Tritonin puhaltaa simpukkaan ja kutsua vedet takaisin. Tai se voi olla Vergilius, jossa Neptunus kohottaa atraimensa myrskyä vastaan ja aloittaa uhkauksen, ”Quos ego”, ”Teitä minä…”, eikä koskaan lopeta lausettaan. Berninin oma elämäkerturi Filippo Baldinucci sekoitti roolit ja kutsui poikaa Glaukokseksi, kalastajaksi, josta tuli merenhaltija, ja siksi grafiikanlehdet nimesivät teoksen sukupolvien ajan Neptunukseksi ja Glaukokseksi.
Sitten pienet asiat. Atrain on puuta ja korvaa kadonneen alkuperäisen. Katso Neptunuksen viitan irrallista päätä, joka on veistetty delfiinin pääksi. Katso Tritonin pyrstöä: niitä on kaksi. Ja katso, miten ryhmä purkautuu ulospäin joka suuntaan. Taidehistorioitsija Rudolf Wittkower kutsui tätä ensimmäiseksi Berniniksi, jossa ääriviiva murtuu, hetkeksi, jolloin hän löysi täyden barokkisen vapautensa.
Seuraa sitten teosta Lontooseen. Vuonna 1786 ryhmä myytiin Montalton puutarhasta brittiläiselle taidekauppiaalle Thomas Jenkinsille ja sitten taidemaalari Sir Joshua Reynoldsille, joka piti sen loppuelämänsä. Hänen kuoltuaan vuonna 1792 se siirtyi lordi Yarborough’lle, joka sijoitti sen puutarhaansa Chelseaan ja myöhemmin maalaiskartanoonsa Lincolnshireen. Museo osti sen suvulta vuonna 1950 viidellätoistatuhannella punnalla National Art Collections Fundin avulla, ja niin suihkulähde, joka aikoinaan ilmoitti kardinaalin puutarhan olemassaolosta, seisoo nyt kuivana kellarissa South Kensingtonissa.
Kohde 5/5 · British Galleries, sali 57, taso 1
Waren suuri sänky
Tuntematon englantilainen tekijä, luultavasti Waresta tai Lontoosta; upotekoristeet Hans Vredeman de Vriesin koulukunnan tyyliin · 1590–1600 · Tammea, veistetty, upotekoristeltu ja maalattu, 267 × 326 × 338 cm
Huomaa
- Sängynpylväisiin ja päätyyn kaiverretut nimikirjaimet ja punaiset sinettivahat, joita vieraat jättivät neljän vuosisadan ajan.
- Päätyä jakavat kolme veistettyä hahmoa, kaksi miestä ja nainen, ja kummallakin sivulla satyyri. Alkuperäisestä maalauksesta on jäänyt jälkiä.
- Päätyyn upotetut kaksi kaarevaa intarsiapaneelia, jotka on suunniteltu Hans Vredeman de Vriesin tapaan.
- Pylväät, joita on jossain vaiheessa lyhennetty ja joista kapiteelit puuttuvat. Siksi sänky on hieman matalampi kuin rakennettaessa.
Tekstiversio (3:09)
Se on 326 senttiä leveä ja 338 syvä, eikä museo tunne yhtään toista elisabetiaanista sänkyä, joka olisi lähelläkään tätä kokoa. Ennen kuin luet sanaakaan teoskyltistä, kävele pylväiden luo ja etsi tammeen kaiverrettuja nimikirjaimia ja pieniä punaisen vahan nokareita, jotka on painettu puuhun. Ne ovat vieraita. Yli kolmensadan vuoden ajan täällä nukkuneet kaiversivat nimensä sänkyyn ja sinetöivät käyntinsä vahalla, ja jäljet ovat yhä tallella.
Sillä tämä ei koskaan ollut palatsin sänky. Se rakennettiin lähes varmasti mainostempuksi houkuttelemaan matkalaisia majataloon Waressa, Hertfordshiressa, kaksikymmentäkaksi mailia eli noin kolmekymmentäviisi kilometriä Lontoosta pohjoiseen. Ware oli päivän ratsastusmatkan päässä ja pohjoiseen vievän tien kestikievaripaikka. Kaupunki oli täynnä majataloja, jotka kilpailivat asiakkaista, ja yhdessä niistä oli Englannin suurin sänky.
Se toimi. Varhaisin maininta on peräisin saksalaiselta ruhtinaalta, joka kulki kaupungin läpi vuonna 1596 ja kirjoitti päiväkirjaansa Waren sängystä, johon neljä pariskuntaa mahtui mukavasti makaamaan vierekkäin. Viisi vuotta myöhemmin Shakespeare otti sen Loppiaisaattoon, jossa Sir Toby Belch kuvailee paperiarkkia niin suureksi, että se riittäisi Waren sänkyyn, eikä hänen tarvinnut selittää vitsiä, koska yleisö tunsi sängyn jo. Ben Jonson kutsui sitä vuonna 1609 Waren suureksi sängyksi, ja nimi jäi. Maineen myötä kasvoivat tarinat. Eräs kirjoittaja väitti vuonna 1732, että siihen mahtui kaksikymmentä pariskuntaa. Joku maalasi päätyyn vuosiluvun 1463, nyt haalistuneen, tukemaan tarinaa, että sänky olisi tehty kuningas Edvard neljännelle. Ja museon mukaan puuseppä Jonas Fosbrooke, joka monissa kirjoissa yhä mainitaan sängyn tekijäksi, keksittiin lontoolaista pantomiimiesitystä varten vuonna 1839.
Katso päätyä. Kaksi kaarevaa intarsiapaneelia hollantilaisen suunnittelijan Hans Vredeman de Vriesin tapaan, ja niiden välissä kolme veistettyä hahmoa, kaksi miestä ja nainen, ja kummallakin sivulla satyyri. Ne olivat aikoinaan kirkkaasti maalattuja, ja maalista on jäänyt jälkiä. Sänky on hieman matalampi kuin rakennettaessa: pylväitä on lyhennetty ja niiden kapiteelit ovat kadonneet, ja yläreunan friisi on myöhempi korvaava osa. Verhot ovat nykyaikaisia jäljitelmiä aikakauden kankaista. Alun perin verhot sulkivat sängyn kolmelta sivulta lämmön ja yksityisyyden vuoksi, ja museon omien muistiinpanojen mukaan patjoja kannattelevat sängynköydet pidettiin kireinä erityisillä kiristimillä. Museon mukaan siitä on peräisin englannin sanonta ”sleep tight”, sananmukaisesti ”nuku kireästi”, eli hyvää yötä.
Sänky lähti majataloista vuonna 1870 läheiseen Hoddesdoniin, Rye House -hotelliin, huvipuistoon, jossa oli tivoli. Siellä se seisoi omassa rakennuksessaan hirvensarvet päällään, ja isäntä vannotti vierailla valan sen äärellä maksua vastaan. Tälle museolle sänkyä tarjottiin vuonna 1865, ja museo kieltäytyi kutsuen sitä karkeaksi ja silvotuksi jäänteeksi. Vuonna 1931 se muutti mieltään ja maksoi neljätuhatta puntaa, josta puolet tuli National Art Collections Fundilta, lähinnä estääkseen sängyn joutumisen ulkomaille.
Vuonna 2012 sänky palasi vuodeksi kotiin. Waren museo rakensi sille huoneen, ja yli kolmekymmentäneljätuhatta ihmistä tuli katsomaan sänkyä. Sitten se palasi tänne, saliin 57, mukanaan neljän vuosisadan verran muiden ihmisten nimikirjaimia.
Riippumaton opas · Chiaro
Osoita Chiarolla mitä tahansa V&A:ssa.
Tälle sivulle mahtuu viisi esinettä; rakennuksessa niitä on esillä noin viisikymmentäkahdeksantuhatta, ja gallerioita on seitsemän mailia eli yli yksitoista kilometriä. Nosta puhelin Trajanuksen pylvään kipsivalokselle, japanilaiselle lakka-arkulle tai Rodinin pronssille, jonka kyltissä on kaksi riviä: Chiaro kertoo, mikä esine on ja miten se päätyi South Kensingtoniin, ja vastaa kysymyksiisi niin kauan kuin viivyt.
Ennen lähtöä
Kulkuyhteydet
Cromwell Road, London SW7 2RL. Cromwell Roadin sisäänkäynti on pääsisäänkäynti, ja siellä ovat neuvonta, vaatesäilytys ja kauppa; sisään pääsee ilman portaita. Myös Exhibition Roadin sisäänkäynti on portaaton. Tunnelisisäänkäynnissä (Tunnel entrance), South Kensingtonin asemalta tulevan jalankulkutunnelin päässä, on portaita.
South Kensingtonin asemalle Circle-, District- ja Piccadilly-linjoilla on viiden minuutin kävely katutasossa tai noin neljä minuuttia jalankulkutunnelin kautta, jossa on portaita. Gloucester Roadille on kymmenen minuuttia. Lähin portaaton asema on Knightsbridge, neljäntoista minuutin päässä. V&A varoittaa, että Piccadilly-linjan perusparannustyöt vuosina 2026 ja 2027 voivat häiritä matkoja.
Liput
- Sisäänpääsy on ilmainen eikä vaadi varausta. Vain vaihtuvat näyttelyt ovat maksullisia, ja niihin museo suosittelee varaamaan liput verkossa etukäteen.
- Museo on auki joka päivä kello 10.00–17.45 ja perjantaisin kello 22.00 asti, tosin osa gallerioista sulkeutuu silloinkin tavalliseen aikaan. Museo on kiinni vain kolmena päivänä vuodessa: 24., 25. ja 26. joulukuuta. Henkilökunta alkaa tyhjentää salit kolmekymmentä minuuttia ennen sulkemista. Pyörälliset matkalaukut ja yli 56 × 45 × 21 cm:n laukut on jätettävä vaatesäilytykseen, joka on maksullinen kappaleelta.
- Ardabilin matto valaistaan kymmeneksi minuutiksi tasalta ja puolelta. Tule saliin 42 pari minuuttia etuajassa.
- Gallerioita suljetaan vuorotellen. South Asia Gallery, Tipun tiikerin koti, on kiinni kevääseen 2028 ja Fashion Gallery syksyyn 2028; tarkista ennen lähtöä vierailusivun suljettujen gallerioiden osio.
Virallinen ääniopas
V&A:n vierailu-, UKK- ja saavutettavuussivuilla ei mainita vuokrattavaa äänioppaan laitetta eikä maksullista sovellusta pysyvään kokoelmaan. Kaikki, mitä niissä mainitaan, on ilmaista: omatoimiset reitit osoitteessa vam.ac.uk, verkossa toimiva ääniopas Eurooppa 1600–1815 -gallerioihin ja jokaisen Rafaelin kartongin äänikuvailu QR-koodilla Raphael Courtissa. Tämän sivun viisi kohdetta eivät myöskään maksa mitään; kaiken muun voi jättää Chiaro-sovellukselle.
Virallinen sivusto →Kysymyksiä
Onko V&A:ssa ilmaista ääniopasta?
On, tämä: viisi esinettä, kustakin äänite ja tekstiversio, jotka toimivat tällä sivulla asentamatta mitään. V&A itse julkaisee ilmaisia reittejä ja verkossa toimivan äänioppaan Eurooppa 1600–1815 -gallerioihin. Kuvaa mitä tahansa muuta rakennuksessa, niin Chiaro-sovellus kertoo siitä ääneen.
Paljonko V&A:n virallinen ääniopas maksaa?
Museon omilla sivuilla ei mainita maksullista opasta. V&A ei vuokraa äänioppaan laitteita eikä sillä ole maksullista opassovellusta pysyvään kokoelmaan; sen oma ääniaineisto, Eurooppa 1600–1815 -verkko-opas ja Raphael Courtin kuvailut, on ilmaista, kuten reititkin.
Missä Waren suuri sänky on V&A:ssa?
British Galleriesin salissa 57 tasolla 1, kerrosta ylempänä kuin Cromwell Roadin Grand Entrance. Myös V&A:n oma Shakespeare-reitti British Galleriesin läpi pysähtyy siellä.
Missä Rafaelin kartongit ovat?
Salissa 48a eli Raphael Courtissa tasolla 0, muutaman minuutin päässä Grand Entrancesta. Seitsemän kartonkia kuuluu Royal Collectioniin ja on ollut V&A:n lainana vuodesta 1865; vastapäätä riippuu Mortlakessa yhden niistä mukaan kudottu kuvakudos.
Onko V&A auki maanantaisin?
On, ja kaikkina muinakin päivinä; viikoittaista sulkemispäivää ei ole. Ovet ovat auki kello 10.00–17.45, ja perjantaisin museo on auki kello 22.00 asti. Ainoat suljetut päivät ovat 24., 25. ja 26. joulukuuta.
Kauanko V&A:n kiertämiseen menee?
Viiden kohteemme kuunteluun menee noin kolmetoista minuuttia ja kävelyyn puoli tuntia portaineen. Museossa on 145 galleriaa viidessä kerroksessa ja noin 58 000 esinettä esillä, joten koko päiväkin on vasta valikoima. Sisäänpääsy on ilmainen, ja siksi moni lontoolainen käy museossa pala kerrallaan.
Lisää äänioppaita
Chiaron tekemä. Ei sidoksissa Victoria and Albert -museon ylläpitäjään.