Chantillyn linna · Chantilly · Riippumaton opas
Chantillyn linnan ääniopas,
viisi kohdetta, ilmaiseksi.
Kuuntele kaikki viisi suoraan tässä selainvälilehdessä ja kuvaa sitten mikä tahansa Musée Condén 800 maalauksesta tai ruhtinaallisesta salongista, niin Chiaro kertoo sen tarinan.
Chiaron tekemä. Ei sidoksissa Chantillyn linnan ylläpitäjään.
Kolme sulotarta
Chantillyn linna
Tämä oli ilmainen osuus
Kuvaa mikä tahansa Chantillyn linnan teos, niin Chiaro kertoo sen tarinan.
Viisi kohdetta · 13 minuuttia kuunneltavaa
Viisi kohdetta, yksi kierros,
siinä järjestyksessä, jossa kuljet.
Vallihaudan ympäröimässä linnassa, joka rakennettiin uudelleen Aumalen herttualle Henri d’Orléansille, on Ranskan hienoin ennen vuotta 1850 maalattujen teosten kokoelma Louvren ulkopuolella — ja tämä Chantillyn linnan ääniopas kulkee yhtenä yläkerroksen kierroksena Musée Condén halki. Aloita korurasiamaisesta Santuariosta Rafaelin pienen Kolme sulotarta -maalauksen ja Jean Fouquet’n Étienne Chevalier’n hetkienkirjan neljänkymmenen kuvitetun lehden ääreltä, siirry punaseinäiseen Maalausgalleriaan Nicolas Poussinin Viattomien lasten surman luo, jatka salin päässä olevaan Rotundaan katsomaan Piero di Cosimon Simonetta Vespuccin muotokuvaa ja astu lopuksi Isabellen saliin Jean-Léon Gérômen teoksen Kaksintaistelu naamiaisten jälkeen eteen. Ääntä on yhteensä noin kolmetoista minuuttia, ja kävelyyn saleissa kuluu suunnilleen tunti.
Teostiedot, salien nimet ja vierailukäytännöt pohjautuvat linnan julkaisemiin Musée Condén tietoihin osoitteessa chateaudechantilly.fr sekä kunkin teoksen riippumattomaan tutkimuslähteeseen. Aumalen herttuan Institut de Francelle jättämän testamentin mukaan yhtäkään teosta ei saa koskaan lainata Chantillyn ulkopuolelle eikä 1800-luvun ripustusta saa muuttaa, mutta linnan konservointityöt voivat silti vaikuttaa kulkureitteihin: jos salin opaste poikkeaa vierailupäivänä tästä oppaasta, seuraa opastetta ja kerro siitä meille.
Kohde 1/5 · Santuario
Kolme sulotarta
Rafael (1483–1520) · n. 1504–1505 · Öljy puulle, 17 × 17 cm
Huomaa
- Pikkuruinen 17 senttimetrin neliönmuotoinen puupaneeli — avattua pokkaria pienempi — sekä kultainen pallo kunkin hahmon uloimmassa kädessä.
- Hienovaraiset erot asuissa ja koruissa: läpikuultava harsokangas vasemmanpuoleisen hahmon lanteilla, punaiset korallikaulakorut keskimmäisellä ja oikeanpuoleisella hahmolla.
- Rafaelin Orléansin suvun madonna, joka riippuu lähistöllä tässä varta vasten suunnitellussa huoneessa Jean Fouquet’n neljänkymmenen kehystetyn miniatyyrin rinnalla.
Tekstiversio (2:39)
Nojaa lähelle lasia tässä pienessä ja hiljaisessa huoneessa, sillä Chantillyn kuuluisin maalaus ei ole kaakelilaattaa suurempi. Seitsemäntoista senttimetriä korkea ja seitsemäntoista leveä. Kun Aumalen herttua Henri d’Orléans osti tämän paneelin Englannista joulukuussa vuonna 1885 kahdellakymmenelläviidellätuhannella punnalla, hän antoi arkkitehtinsa suunnitella Santuarion sen ympärille kuin maallisen pyhäkön.
Rafael maalasi teoksen vuoden 1504 tai vuoden 1505 tienoilla, tuskin teini-iän ohittaneena, Urbinon, Sienan ja niiden ensimmäisten Firenzen-kuukausien välillä, joina hän tutki Leonardoa ja Michelangeloa. Se on yksi hänen varhaisimmista maallisista maalauksistaan ja ensimmäinen kerta, kun hän kuvasi alastoman naisvartalon sekä edestä että takaa lainaten toisiinsa kietoutuneiden olkapäiden asennon vaurioituneesta roomalaisesta marmoriryhmästä, jonka hän saattoi nähdä Sienan tuomiokirkon Piccolomini-kirjastossa. Siinä missä roomalainen kivi seisoo kylmänä ja symmetrisenä, Rafael kallistaa kolmea päätä lempeästi sisäänpäin vasten vaaleaa umbrialaista laaksoa ja sinertäviä kukkuloita muuttaen antiikin marmorin lämpimäksi ihoksi.
Katso kolmea kultaista palloa naisten käsissä. Museon konservointistudion röntgenkuvaus paljasti maalikerroksen alta yllätyksen. Kun Rafael aloitti paneelin, vain vasemmanpuoleinen nainen piteli kultaista palloa, mikä tarkoittaa, että hän ryhtyi lähes varmasti maalaamaan Pariksen tuomiota, jossa Afrodite pitelee voittopalkintoa Heran ja Athenen rinnalla. Kesken työn Rafael muutti mielensä ja maalasi kultaisen omenan jokaiseen käteen.
Miksi tällainen muutos? Vihje löytyy Lontoon National Gallerysta, jossa täsmälleen samankokoinen seitsemäntoista senttimetrin neliönmuotoinen Rafaelin paneeli esittää nuorta nukkuvaa ritaria ankaran Hyveen ojentaessa miekkaa ja kirjaa ja Nautinnon tarjotessa kukkivaa oksaa. Vuonna 1930 taidehistorioitsija Erwin Panofsky esitti, että Lontoon ja Chantillyn paneelit tehtiin yhdessä — joko saranoituina pienoisdiptyykiksi tai asetettuina etu- ja kääntöpuoleksi mitalin ja sen kannen tavoin — Borghese-suvun nuorelle roomalaiselle aatelismiehelle. Näin luettuna nämä kolme naista eivät ole vain antiikin kolme sulotarta, Siveys, Kauneus ja Rakkaus, hienovaraisesti asteittain kuvattuina vasemmanpuoleisesta hunnutetusta neidosta oikeanpuoleiseen korallikoruiseen hahmoon, vaan myös hesperidit, jotka ojentavat kuolemattomuuden kultaiset omenat sankarin palkinnoksi.
Molemmat paneelit olivat yhdessä Rooman Villa Borghesessa vuoteen 1633 mennessä, kulkeutuivat pois Italiasta ranskalaisten joukkojen marssittua Roomaan vuonna 1800 ja päätyivät Kanaalin yli brittiläisiin kokoelmiin. Lontoo piti nukkuvan ritarin; Aumalen herttua toi kolme sisarta Ranskaan, eikä hänen testamenttinsa ehtojen mukaan teos saa enää koskaan ylittää linnan vallihautaa.
Kohde 2/5 · Santuario
Étienne Chevalier’n hetkienkirja
Jean Fouquet (n. 1420 – n. 1480) · n. 1452–1460 · Tempera ja kulta pergamentille, 40 puulle kiinnitettyä kuvitettua lehteä, kukin n. 16,5 × 12 cm
Huomaa
- Omistuslehdellä Pyhän Stefanoksen verta vuotava tonsuuripää ja hänen kädessään tasapainoileva rosoinen kivi, kun pyhimys suosittelee polvistunutta lahjoittajaa.
- Klassiset kullatut pilasterit, joiden friisiin on kaiverrettu MAISTRE ESTIENNE CHEVALIER, sekä yläpuolen siivekkäät putot, jotka pitelevät hänen kaksois-E-monogrammillaan varustettuja kilpiä.
- Ympäröivien kehysten raamatullisiin kohtauksiin ujutettuja keskiaikaisen Pariisin maamerkkejä, kuten Sainte-Chapelle ja Notre-Damen tornit.
Tekstiversio (2:45)
Käänny Rafaelista kohti neljääkymmentä pientä kehystettyä paneelia, jotka kiertävät ympärilläsi Santuarion seiniä. Ne näyttävät pieniltä telineellä maalatuilta tauluilta, ja kahden vuosisadan ajan taidekauppiaat kohtelivatkin niitä sellaisina. Todellisuudessa jokainen niistä on sivu, joka on leikattu terällä irti 1400-luvun rukouskirjasta.
Vuoden 1452 tienoilla Ranskan kuningas Kaarle VII:n rahastonhoitaja ja vastikään leskeksi jäänyt Étienne Chevalier tilasi henkilökohtaisen hetkienkirjan Jean Fouquet’lta, Toursin mestarimaalarilta, joka oli hiljattain palannut Italiasta. Fouquet työskenteli käsikirjoituksen parissa suurimman osan 1450-luvun vuosista. Siinä missä varhaisemmat ranskalaiset kirjankuvittajat sulkivat pienet kohtaukset piikkisten murattireunusten sisään, Fouquet pyyhkäisi reunukset pois, laski horisonttia ja toi italialaisen renessanssiarkkitehtuurin ja pohjoisen valon kuusitoista ja puoli senttimetriä korkeille pergamenttilehdille.
Etsi nyt avausaukeaman omistuspaneeli, joka oli alun perin toinen puoli kahden sivun aukeamasta. Karmiininpunaiseen viittaan pukeutuneena, kädet yhteen liitettyinä polvistuu itse Étienne Chevalier, paljain päin ja kaunistelematta kuvattuna. Aivan hänen vieressään polvistuu veljellinen käsi lahjoittajan olkapäällä hänen nimikkopyhimyksensä Pyhä Stefanos, kristikunnan ensimmäinen marttyyri: katso tarkasti pyhimyksen tonsuuripäätä, niin näet verinoron, jota vastaa hänen vasemmassa kädessään kirjan päällä lepäävä terävä, painava kivi. Heidän ympärilleen kohoaa kultaisten korinttilaisten pilasterien sali, jonka veistettyyn friisiin on kirjoitettu roomalaisin suuraakkosin Maistre Estienne Chevalier, kun taas sinisen reunuksen siivekkäät kerubit pitelevät hänen toisiinsa kietoutuvalla kaksois-E-monogrammillaan leimattuja kilpiä.
Katsasta sitten huoneen muut kolmekymmentäyhdeksän lehteä ja seuraa, kuinka Fouquet kutoo 1400-luvun Ranskan suoraan Raamatun kertomuksiin. Kun Pyhä Henki laskeutuu tai pahat henget pakenevat taivaalta, alapuolella piirtyy Pariisin siluetti Île de la Cité -saarineen, Notre-Damen kaksoistorneineen ja Sainte-Chapellen torninhuippuineen.
Chevalier’n jälkeläiset säilyttivät kirjan ehjänä 1600-luvun lopulle saakka. Sitten jossakin vaiheessa 1700-luvulla eräs omistaja hajotti käsikirjoituksen ja liimasi kaistaleita latinankielisten rukousten päälle, jotta jokainen kuva voitiin myydä erikseen. Neljäkymmentä hienointa lehteä kiinnitettiin tammilevyille Pariisissa, vietiin Baseliin Ranskan vallankumouksen aikana ja päätyi vuonna 1809 frankfurtilaisen pankkiirin Georges Brentanon haltuun. Koko maailmassa on nykyään jäljellä vain seitsemän muuta kuvitettua lehteä hajallaan Louvresta ja Marmottanista Lontooseen ja New Yorkiin. Vuonna 1891 Aumalen herttua maksoi Brentanon pojalle kaksisataaviisikymmentätuhatta frangia kaikista edessäsi olevista neljästäkymmenestä paneelista ja kokosi suurimman osan Fouquet’n hajotetusta mestariteoksesta jälleen yhteen huoneeseen.
Kohde 3/5 · Maalausgalleria
Viattomien lasten surma
Nicolas Poussin (1594–1665) · n. 1628–1629 · Öljy kankaalle, 147 × 171 cm
Huomaa
- Kaksi rajua lävistäjää — sotilaan kohotettu miekka ja tukijalka risteävät äidin taakse ojennetun käsivarren kanssa — kohtaavat suoraan äidin avoimessa, huutavassa suussa.
- Pyövelin vasen nyrkki kiskoo äidin hiuksia taaksepäin samalla kun äidin oikea käsi raapii sotilaan selkää punaisen viitan alla.
- Heidän takanaan oikealla syvänsiniseen pukeutunut nainen painaa käden otsalleen kävellessään pois kuollut pienokainen sylissään.
- Salin 85 maalauksen kolmikerroksinen salonkiripustus, joka on järjestetty visuaalisen symmetrian eikä aikakauden mukaan ja pysynyt muuttumattomana vuodesta 1898.
Tekstiversio (2:36)
Kävele kapean lasimaalausgallerian läpi avaraan, kattoikkunoista valaistuun Maalausgalleriaan, jossa kahdeksankymmentäviisi kangasta kohoaa karmiininpunaisilla seinillä kehys kehyksessä. Puolivälissä salia yksi teos leikkaa hiljaisen 1800-luvun huoneen halki kuin huuto.
Nicolas Poussin maalasi Viattomien lasten surman Roomassa vuoden 1628 tai vuoden 1629 tienoilla, kolmekymppisenä taiteilijana, joka taisteli vakiinnuttaakseen nimensä italialaisten mesenaattien keskuudessa. Teoksen ostaja oli markiisi Vincenzo Giustiniani, yksi Rooman rohkeimmista keräilijöistä ja Caravaggion varhainen tukija. Giustinianilla oli henkilökohtainen syy tilata Matteuksen evankeliumin kertomus kuningas Herodeksesta surmauttamassa Betlehemin lapset: vuonna 1566 osmanijoukot olivat vallanneet Khioksen saaren ja ottaneet Giustinianin suvun lapsia panttivangeiksi, ja useat heistä kuolivat mieluummin kuin luopuivat uskostaan.
Varhaisemmat renessanssimaalarit olivat kuvanneet Herodeksen käskyn sekavana joukkokohtauksena täynnä kymmeniä sotilaita ja äitejä. Poussin karsi väkijoukon pois. Hän lukitsi koko kauhun kolmeen luonnollisen kokoiseen vartaloon, jotka on maalattu rajuin punaisen, keltaisen ja sinisen päävärein kylmää antiikin kiveä vasten. Katso sommittelun geometriaa. Yksi julma lävistäjä kulkee sotilaan sandaalijalan alle painetusta lapsesta pyövelin paljaan säären kautta kohotettuun miekkaan. Toinen lävistäjä syöksyy alas äidin valkoisena hohtavaa vasenta käsivartta, kun äiti työntää sotilaan olkapäätä, samalla kun pyövelin nyrkki repii äidin hiuksia taaksepäin ja äidin oikea käsi kynsii miehen selkää — ja nämä kaksi linjaa törmäävät suoraan äidin avoimeen, huutavaan suuhun. Heidän takanaan oikealla murhenäytös on jo muuttunut turtuneisuudeksi: toinen, sinipukuinen äiti kävelee poispäin katse kohotettuna välinpitämättömälle taivaalle kantaen kuollutta lastaan toisella käsivarrellaan.
Lucien Bonaparte osti kankaan Palazzo Giustinianista vuonna 1804, ja viisi vuosikymmentä myöhemmin, vuonna 1854, maanpaossa elänyt Aumalen herttua hankki sen Lontoossa ja ripusti sen lopulta tälle seinälle koon ja värin eikä vuosisadan mukaan tasapainotettuna, aivan kuten hän jätti kaikki tämän salin kahdeksankymmentäviisi teosta.
Kahdensadan vuoden ajan kriitikot ihailivat Poussinia viileänä, järkiperäisenä klassistina ja ohittivat tämän kankaan hieman vaivautuneina. Vasta 1900-luku tunnisti, mistä siinä todella oli kyse. Pablo Picasso tutki tuota taakse heilahtanutta päätä ja avointa suuta ennen kuin maalasi Guernican huutavan äidin, ja brittimaalari Francis Bacon matkusti Pariisista Chantillyyn yhä uudelleen vain seisoakseen siinä missä sinä seisot nyt ja kutsui tuon äidin parkaisua maalaustaiteen historian suurimmaksi huudoksi.
Kohde 4/5 · Rotunda (Maalausgallerian kauimmaisessa päässä)
Simonetta Vespuccin muotokuva
Piero di Cosimo (1462–1521) · n. 1480 · Tempera poppelipaneelille, 57 × 42 cm
Huomaa
- Elävä vihreän- ja kullanvärinen käärme, joka kiertyy ohuen kultaisen kaularenkaan ympärille ja kaartuu takaisin näykkäämään omaa häntäänsä.
- Kaksijakoinen maisema pään takana: tumma ukkospilvi ja paljaat, kuolleet oksat kasvojen edessä vasemmalla, elävät vihreät puut niskan takana oikealla.
- Suuraakkosin maalattu latinankielinen piirtokirjoitus SIMONETTA IANVENSIS VESPVCCIA alareunan kivijäljitelmäkaiteessa.
Tekstiversio (2:16)
Jatka Maalausgallerian kauimmaiseen päähän ja astu apsista muistuttavaan Rotundaan, joka on varattu italialaisen renessanssin puupaneeleille. Puolivälissä kaarta kalpea nainen tiukassa vasemmassa profiilissa tuijottaa kohti tummaa myrskypilveä rinnat paljaina, raidallinen silkkiviitta olkapäiltä valahtaneena, vaaleat hiukset helminauhoilla ja nauhoilla palmikoituina ja elävä käärme kaulan ympärille kietoutuneena.
Lue hänen alapuolellaan olevaan kivireunukseen maalatut kultaiset suuraakkoset: Simonetta Ianvensis Vespvccia — genovalainen Simonetta Vespucci. Vuoden 1453 tienoilla genovalaiseen aatelissukuun Simonetta Cattaneona syntynyt neito avioitui kuusitoistavuotiaana firenzeläisen pankkiirin Marco Vespuccin kanssa — Amerigo Vespuccin serkun, jonka mukaan Amerikka myöhemmin nimettiin — ja saapui Medicien Firenzeen herättäen yleistä hämmästystä. Runoilijat kirjoittivat hänelle säkeitä, ja Sandro Botticellin on pitkään ajateltu säilyttäneen hänen piirteensä mielessään maalatessaan vuosia myöhemmin Venuksen. Firenzen kuuluisissa turnajaisissa vuonna 1475 Lorenzo Suurenmoisen nuorempi veli Giuliano de’ Medici ratsasti Piazza Santa Crocelle kantaen Botticellin maalaamaa silkkilippua, jossa Simonetta esiintyi kypäräpäisenä Pallas Athenena, kauneuden kuningattareksi julistettuna. Neljätoista kuukautta myöhemmin, kahdentenakymmenentenäkuudentena huhtikuuta vuonna 1476, tuberkuloosi vei Simonettan kahdenkymmenenkolmen vuoden iässä. Koko Firenze seurasi hänen avointa arkkuaan katujen halki, ja kaksi vuotta myöhemmin itse Giuliano puukotettiin kuoliaaksi Pazzi-salaliitossa.
Piero di Cosimo maalasi tämän poppelipaneelin vuoden 1480 tienoilla, useita vuosia sen jälkeen kun molemmat olivat jo haudassa, postuumiksi muistokuvaksi Medicien ja Vespuccien piirissä. Katso, kuinka jokainen yksityiskohta naisen takana puhuu kesken katkenneesta elämästä. Suoraan hänen katseensa edessä vasemmalla mustelmantumma pilvi nousee lehdettömien, kuolleiden oksien takaa. Niskan takana oikealla puut seisovat täydessä lehdessä kirkkaan sinisen valon alla.
Kun 1500-luvun elämäkerturi Giorgio Vasari näki tämän maalauksen Vespuccien talossa Firenzessä, hän sivuutti alareunan latinankielisen nimen — tai ei koskaan huomannut sitä — ja kuvaili teosta Kleopatraksi myrkkykäärme kurkullaan. Nykykuraattorit lukevat käärmettä toisin: kun se tähtää omaan häntäänsä kultaista kaularengasta vasten, siitä tulee muinainen ouroboros, täyden ympyrän sulkevan ajan ja kuoleman voittavan kauneuden vertauskuva.
Kohde 5/5 · Isabellen sali (Logis)
Kaksintaistelu naamiaisten jälkeen
Jean-Léon Gérôme (1824–1904) · 1857 · Öljy kankaalle, 68 × 99 cm
Huomaa
- Etualan tallatussa lumessa: voittajan hylkäämä rapiiri oikealla, päähineestä repeytyneet kirkkaat sulat ja odottavia vaunuja kohti johtavat jalanjäljet.
- Jokaiselle karnevaaliasulle annettu synkkä rooli: valkoinen Pierrot vuotaa verta rinnastaan, Venetsian doge tyrehdyttää haavaa, 1500-luvun Guisen herttua tukee haavoittunutta ja Harlekiini taluttaa voittajaa pois.
- Jean-Léon Gérômen signeeraus ja vuosiluku 1857 kaiverrettuina lumeen vasemmassa alakulmassa.
Tekstiversio (2:15)
Siirry Rotundasta viereisiin 1800-luvun Logis-siiven huoneisiin ja pysähdy Isabellen salissa harmaaseen usvaan verhoutuneen talvimetsän eteen. Kukaan ei taistele tällä kankaalla. Miekanisku on jo osunut, ja Jean-Léon Gérôme — joka loi uransa maalaamalla väkivaltaa välittömästi seuraavan hiljaisuuden itse iskun sijaan — antaa sinun koota rikoksen kulun lumesta.
On aamunkoitto Pariisin ulkopuolella sijaitsevassa Bois de Boulognessa läpi yön jatkuneiden karnevaalitanssiaisten jälkeen. Kuusi miestä on ajanut jäiseen metsään pysähtymättä vaihtamaan naamiaisasujaan. Vasemmalla valkokasvoiseksi Pierrot’ksi pukeutunut kaksintaistelija lyyhistyy taaksepäin, hänen väljä valkoinen satiinipaitansa värjäytyy punaiseksi kylkiluiden kohdalta ja hänen hervoton oikea kätensä hipaisee tuskin rapiirin kahvaa. Hänen takanaan Guisen herttuan mustaan röyhelökaulukseen sonnustautunut sekundantti kannattelee kaatuvan painoa, Venetsian dogen karmiininpunaiseen ja kultaiseen päähineeseen pukeutunut kirurgi painaa kätensä pistohaavaan, ja neljäs ystävä mustassa dominonaamiossa tarraa kauhuissaan omaan päähänsä.
Seuraa nyt tallattua lunta oikealle. Pudotettu miekka makaa hylättynä jäällä kahden kahakassa irronneen kirkkaan sulan vieressä. Niiden takana kuolettavan piston antanut mies — pukeutuneena Amerikan alkuperäiskansojen soturiksi — kävelee jäykästi kohti sumussa odottavia hevosvaunuja nojaten raskaasti Harlekiinin ruutupukuun pukeutuneen sekundanttinsa olkapäähän.
Kun kolmekymmentäkolmevuotias Gérôme asetti tämän kankaan näytteille Pariisin salonkiin vuonna 1857 nimellä Suites d’un bal masqué, Pariisin sanomalehdet alkoivat heti arvuutella, minkä toisen keisarikunnan talvikauden todellisen skandaalin taiteilija oli ikuistanut maalaukseen. Kun teos oli myöhemmin samana vuonna esillä Lontoossa, se kiinnitti Thamesin varrella Twickenhamissa maanpaossa asuneen Aumalen herttuan huomion, ja herttua osti sen vuonna 1858 kahdellakymmenellätuhannella frangilla. Kysyntä oli niin kovaa, että Gérôme maalasi pienempiä toisintoja amerikkalaiselle rautatiepohatalle Baltimoreen ja tulevalle tsaari Aleksanteri III:lle Pietariin — mutta edessäsi oleva kangas on vuoden 1857 alkuperäisteos. Aumale lainasi sen Gérômelle takaisin vain kerran, vuoden 1867 Pariisin maailmannäyttelyyn, jossa se auttoi voittamaan maalaustaiteen pääpalkinnon, ennen kuin toi teoksen lopullisesti kotiin Chantillyyn.
Riippumaton opas · Chiaro
Osoita Chiarolla mitä tahansa Chantillyn linnassa.
Viisi kohdetta raapaisee vasta pintaa kokoelmassa, jossa maalaukset riippuvat kolmessa kerroksessa paneelista kattolistaan eikä yksikään seinäkyltti saa rikkoa 1800-luvun ripustusta. Ota kuva Maalausgallerian muotokuvasta, Psykhen lasimaalausruudusta tai Grande Singerien apinafreskoista: Chiaro tunnistaa teoksen saman tien ja vastaa jatkokysymyksiisi.
Ennen lähtöä
Kulkuyhteydet
Château de Chantilly, 60500 Chantilly, 40 kilometriä Pariisista pohjoiseen. Kulje ajotietä Suurten tallien (Grandes Écuries) ohi vallihaudan terassin yli ja astu sisään Cour d’Honneur -kunniapihan kautta. Suojellussa historiallisessa monumentissa esteetön pyörätuolireitti rajoittuu pohjakerroksen Lukusaliin ja Suuriin huoneistoihin (Cour d’Honneurin kautta) sekä myymälään ja Grafiikkagalleriaan (Capitainerie-pihan kautta); kaikki yläkerroksen Musée Condén kierroksen viisi kohdetta edellyttävät portaita.
SNCF:n TER-kaukojunat Pariisin Gare du Nord -asemalta saapuvat Chantilly-Gouvieux’n asemalle 25 minuutissa; RER-linja D vie samalle asemalle noin 45 minuutissa. Aseman ulkopuolelta laiturilta A1 maksuton kunnallinen DUC-bussi, seutubussi 645 Senlisin suuntaan sekä La Navette Touristique (viikonloppuisin ja Ranskan arkipyhinä) vievät linnalle noin 10 minuutissa, tai voit kävellä metsäreittiä perille noin 25 minuutissa.
Liput
- Linna, Suuret tallit ja puistoalue ovat suljettuina joka tiistai, ja alue suljetaan lisäksi väliaikaisesti joka tammikuu vuosihuollon ja konservoinnin ajaksi; tarkista tarkat kausiaukioloajat (linna avoinna talvella klo 10–17, keväästä syksyyn klo 10–18) ja pyhäpäivien poikkeukset osoitteesta chateaudechantilly.fr.
- Linnan 1 päivän liput (täysi hinta 21 € yli 25-vuotiaille, 17,50 € 7–25-vuotiaille, alle 7-vuotiaat ilmaiseksi) ovat aikaikkunallisia ja edellyttävät pakollisen sisäänpääsyajan varaamista; lippuun sisältyvät Musée Condén taidegalleriat, Suuret huoneistot, puisto ja Suuret tallit, kun taas Lukusali (3 €:n lisämaksu) ja alakerran yksityishuoneistot (7 €:n opastettu kierros) vaativat erillisen lisälipun.
- Saavutko junalla Pariisin Gare du Nordilta? Etsi SNCF:n yhdistelmälippu Pack TER + 1-Day Ticket, joka yhdistää meno-paluujunamatkan Pariisista ja koko alueen pääsylipun.
- Älä odota näkeväsi alkuperäistä Très Riches Heures du Duc de Berry -käsikirjoitusta peruskierroksella: äärimmäisen valoherkkyyden vuoksi keskiaikainen käsikirjoitus lepää kirjaston holvissa harvinaisia erikoisnäyttelyitä lukuun ottamatta, kun taas Jean Fouquet’n neljäkymmentä kehystettyä lehteä ovat pysyvästi esillä Santuariossa.
Virallinen ääniopas
Linna myy 3 euron virallista linnan ääniopasta, tarjoaa ilmaisen Château de Chantilly Visit App -sovelluksen iOS:lle ja Androidille sekä järjestää valinnaisia 7 euron henkilökunnan vetämiä opastuksia maalaussaleihin ja yksityishuoneistoihin. Tällä sivulla saat viisi opastettua kohdetta suoraan puhelimesi selaimessa täydellisine tekstiversioineen — kätevää silloin, kun mobiiliverkko heikkenee paksujen kiviseinien sisällä — ja Chiaro-sovellus kertoo huoneen mistä tahansa muusta maalauksesta valokuvan perusteella.
Virallinen sivusto →Kysymyksiä
Onko Chantillyn linnaan saatavilla ilmaista ääniopasta?
Kyllä. Tämän sivun viisi ääniraitaa toistuvat ilmaiseksi puhelimesi selaimessa, jokaisen soittimen alla on tekstiversio, eikä mitään tarvitse ladata. Chantillyn linna tarjoaa myös ilmaisen virallisen Visit App -sovelluksen iOS:lle ja Androidille 3 euron äänioppaansa rinnalla, ja Chiaro-sovellus kertoo mistä tahansa muusta maalauksesta tai salongista nopean kuvan perusteella.
Paljonko Chantillyn linnan virallinen ääniopas maksaa?
Linnan virallinen ääniopaslippu maksaa 3 euroa, ja Château de Chantilly Visit App on ladattavissa ilmaiseksi iOS:lle ja Androidille. Henkilökunnan vetämät 45 minuutin opastetut kierrokset — jotka ovat ainoa tapa päästä Aumalen herttuan ja herttuattaren alakerran yksityishuoneistoihin ja joita järjestetään viikonloppuisin myös maalauskokoelmiin — maksavat 7 euroa aikaikkunallisen 1 päivän lipun päälle.
Missä Rafaelin Kolme sulotarta sijaitsee Chantillyn linnassa?
Santuariossa, pienessä varta vasten rakennetussa kabinetissa Musée Condén yläkerroksessa aivan Galerie de Psychén vieressä. Rafaelin Orléansin suvun madonna ja Jean Fouquet’n neljäkymmentä miniatyyriä Étienne Chevalier’n hetkienkirjasta ovat esillä täsmälleen samassa huoneessa.
Voinko nähdä Très Riches Heures du Duc de Berry -käsikirjoituksen tavallisella vierailulla?
Et — alkuperäinen 1400-luvun käsikirjoitus on liian hauras jatkuvaan valolle altistumiseen ja säilyy Lukusalin holvissa harvinaisia konservointinäyttelyitä lukuun ottamatta, ja sen sijaan esillä on digitaalisia näköispainoksia. Jos haluat nähdä keskiaikaista kirjankuvitusta pysyvässä näyttelyssä jokaisena aukiolopäivänä, suuntaa suoraan Jean Fouquet’n neljänkymmenen kehystetyn miniatyyrin luo Santuarioon.
Onko Chantillyn linna suljettu tiistaisin?
Kyllä, linna, puistoalue ja Suuret tallit ovat suljettuina joka tiistai, ja linna sulkeutuu lisäksi väliaikaisesti joka tammikuu vuosihuoltoa ja teosten konservointia varten. Aukiolopäivinä linna ottaa vierailijoita vastaan klo 10–17 talvikaudella ja klo 18 asti sesonkikaudella, ja 1 päivän lippuihin kuuluu pakollinen sisäänpääsyaika; tarkista ajantasaiset tiedot osoitteesta chateaudechantilly.fr ennen lähtöä Pariisista.
Lisää äänioppaita
Chiaron tekemä. Ei sidoksissa Chantillyn linnan ylläpitäjään.