Siirry sisältöön

Belvedere · Wien · Riippumaton opas

Belvederen ääniopas,
viisi kohdetta ilmaiseksi.

Kuuntele ne täällä, ilman latausta. Sen jälkeen Chiaro kertoo yhden valokuvan perusteella lisää Ylä-Belvederen kahdeksan vuosisadan taiteesta.

Lataa App Storesta

Chiaron tekemä. Ei sidoksissa Belvederen ylläpitäjään.

9:41

Suudelma

Belvedere, Wien

0:00 3:24
Kohde 1/5

Viisi kohdetta · 13 minuuttia kuunneltavaa

Viisi kohdetta, yksi kierros,
siinä järjestyksessä, jossa kuljet.

Viisi teosta, yksi palatsi, yksi suunta. Aloitat tasolta 1 Wien 1900 -saleista Suudelmasta, jonka Belvedere merkitsee nimeltä omaan pohjapiirrokseensa. Sitten tulee Klimtin Judit messinkikehyksessä, jonka Klimtin veli valmisti, ja samoissa saleissa Giovanni Segantinin kaksimetrinen talvimaisema, jossa nainen on jäänyt kiinni koivuun. Sen jälkeen kävelet itään portaille ja nouset kerroksen ylemmäs tasolle 2, Modernismin synty -osastolle, jossa odottavat Schielen kaksi maalausta. Varaa kolmetoista minuuttia kuunteluun ja neljäkymmentä minuuttia itse kierrokseen.

Tämän sivun luettelotiedot, ajoitukset, mitat ja inventaarionumerot ovat peräisin Belvederen omasta kokoelmatietokannasta osoitteesta sammlung.belvedere.at, ja toinen lähde tukee jokaista niistä. Tasojen numerot ovat samat kuin Belvederen omassa ylälinnan pohjapiirroksessa. Belvedere ei julkaise salinumeroita, joten tälläkään sivulla niitä ei ole. Maalauksia siirrellään joskus: jos teoksen vieressä oleva kyltti on ristiriidassa tämän sivun kanssa, usko kylttiä ja lähetä meille viesti.

Kohde 1/5 · Ylä-Belvedere, taso 1, Wien 1900

Suudelma

Gustav Klimt · n. 1907–1909 · Kulta-, hopea- ja platinalehti sekä öljy-hartsiväri pohjustetulle kankaalle, tausta messinkilehteä, 180 × 180 cm

Huomaa

  • Tausta on messinkiä, ei kultaa. Klimt peitti kankaan paperinohuella messinkilehdellä ja käytti oikeaa kultaa ja platinaa vain paikoin. Siksi pinta väreilee eikä kiillä tasaisesti.
  • Naisen jalat niityn reunalla. Ne työntyvät kultaisen sädekehän aaltoilevan reunan yli, koska Klimt pidensi naisen sääriä sen jälkeen, kun maalaus oli jo ollut näytteillä ja siitä oli maksettu.
  • Kaksi kuviota. Miehen viitassa geometrisia kappaleita ja kiehkuroita, naisen mekossa ympyröitä ja kukkia. Belvederen sanoin vain tämä kuvioiden ero erottaa kaksi vartaloa toisistaan.
  • Signeeraus oikeassa alakulmassa pienessä maalatussa suorakaiteessa: GVSTAV KLIMT.
Tekstiversio (3:24)

Se on neliö, jonka kumpikin sivu on satakahdeksankymmentä senttiä, joten hahmot ovat lähes luonnollista kokoa. Mene tarpeeksi lähelle, niin pinta lakkaa olemasta tasainen. Se kimaltelee epätasaisesti, laikuittain, eikä hohda yhtenäisesti.

Se ei ole sattumaa, eikä kaikki ole kultaa. Klimt piirsi sommitelman grafiitilla pohjustetulle kankaalle, kiinnitti sen ohuella lasuurilla ja peitti sitten kankaan Schlagmetall-lehdellä eli paperinohuella messinkilehdellä kaikkialta muualta paitsi ihosta, hiuksista, naisen mekon värikkäistä kukista ja niitystä. Messingin päälle hän asetti yksittäisiä oikean kullan ja oikean platinan lehtiä. Sitten hän lasuroi koko metallipinnan tummanruskealla öljyhartsilla, ja kun lasuuri oli vielä märkä, hän sirotteli siihen lukemattomia pikkuruisia kulta-, platina- ja messinkihiutaleita. Belvederen konservaattorit vertaavat tätä viimeistä vaihetta japanilaiseen maki-e-lakkatekniikkaan, jossa käsityöläinen naputtelee kultahiutaleita bambuputkesta märälle pinnalle ja antaa niiden upota.

Sitten siihen, miten teos päätyi tälle seinälle. Klimt esitteli sen kesäkuussa 1908 Wienin Kunstschau-näyttelyssä nimellä Liebespaar, rakastavaiset. Se ei ollut valmis: näyttelyn aikana otetussa valokuvassa vasemmassa alakulmassa näkyy paljaita kohtia. Kymmenen päivää avajaisten jälkeen Moderne Galerien toimikunta päätti ostaa sen, ja kiirettä piti Prahan Moderne Galerien saksalainen osasto, joka oli ilmoittanut kiinnostuksestaan lähes samalla hetkellä. Hinta oli kaksikymmentäviisi tuhatta kruunua, eniten, mitä galleria oli koskaan maksanut elävän taiteilijan maalauksesta. Alle kaksinkertaisella summalla olisi saanut Salzkammergutista huvilan kalusteineen.

Joku ministeriössä kirjoitti hankinta-asiakirjoihin merkinnän: Klimtin maalauksen vasen alakulma ei ole vielä aivan valmis. Klimt, joka oli lomalla Atterseellä, vastasi kuudentenatoista heinäkuuta 1908 ja lupasi viimeistellä teoksen heti, kun näyttely sulkeutuisi. Marraskuussa hän vei kankaan kotiinsa, työsti sitä kuukausia, ja museo otti sen vastaan kahdentenakymmenentenätoisena heinäkuuta 1909, yhä nimellä Liebespaar. Nimi Suudelma esiintyy museon luettelossa ensimmäisen kerran syksyllä 1909, kun maalaus oli jo museon omaisuutta.

Kun teos oli taas Klimtin hallussa, hän muutti asioita. Röntgen- ja infrapunakuvat osoittavat, että miehellä oli joskus parta, että miehen viitta oli koristeltu toisin ja että naisen vasen kyynärvarsi oli piilossa viitan alla. Lisäksi Klimt pidensi naisen sääriä usealla sentillä. Katso nyt naisen jalkoja. Ne työntyvät kullan aaltoilevan reunan yli maahan, jonka Klimt oli jo peittänyt messinkilehdellä ja metallihiutaleilla, ja hänen oli jatkettava niittyä oikealle, jotta se ulottuisi jalkoihin asti.

Keitä he ovat? Kukaan ei tiedä. Eräässä yksityiskokoelmassa on rintaneula, jossa on pala pergamenttia. Siihen Klimt maalasi saman syleilyn, Emilien nimen, naisen ja oman monogramminsa sekä päivämäärän kolmantenakymmenentenä elokuuta 1908. Se oli Emilie Flögen kolmaskymmenesneljäs syntymäpäivä, jonka Emilie vietti Klimtin kanssa Atterseellä samaan aikaan, kun tämä kangas riippui Kunstschaussa. Se on perustelu, ei tosiasia, mutta paras, mitä on.

Toisen maailmansodan aikana maalaus evakuoitiin Wienin ulkopuolelle, ja siitä asti, kun museo avattiin uudelleen vuonna 1954, sen pysyvä paikka on ollut tässä. Vuonna 1986 se matkusti New Yorkiin, vuonna 1989 Japaniin, vuonna 1992 Zürichiin ja vuonna 1997 Roomaan tasan viikoksi. Se oli viimeinen kerta, kun se lähti kaupungista.

Kohde 2/5 · Ylä-Belvedere, taso 1, Wien 1900

Judit

Gustav Klimt · 1901 · Öljy ja lehtikulta kankaalle, 84 × 42 cm

Huomaa

  • Kehys. Yläreunan messinkinauhaan on lyöty teksti JUDITH UND HOLOFERNES. Kehyksen valmisti Klimtin veli Georg Klimtin suunnitelman mukaan. Klimt piirsi kehyksen ja maalauksen yhdeksi esineeksi ensimmäisistä luonnoksista lähtien, ja kehys oli jo tämän näköinen, kun maalaus oli näytteillä vuonna 1901.
  • Oikea alakulma. Tumma, parrakas muoto: Holofernesin pää, jonka Belvederen mukaan huomaa vasta läheltä katsoessaan.
  • Kulta Juditin takana. Suomuiset kukkulat, viikunapuut ja oliivipuut, jotka on kopioitu British Museumissa olevasta assyrialaisesta palatsireliefistä.
  • Iho. Lyhyitä siveltimenvetoja värikkäin pastellisävyin neutraalin ihonvärin päällä. Siksi vartalo väreilee, kun seisot lähellä.
Tekstiversio (2:48)

Maalaus on pieni. Kahdeksankymmentäneljä kertaa neljäkymmentäkaksi senttiä, mikä yllättää Suudelman laajan kultapinnan jälkeen. Toinen yllätys on kehys, sillä kehys ottaa kantaa.

Lue yläreunan messinkinauha. Judith und Holofernes, eli Judit ja Holofernes. Klimt piirsi kehyksen ja maalauksen yhdeksi esineeksi aivan ensimmäisistä luonnoksistaan lähtien, ja hänen veljensä Georg valmisti metalliosat hänen suunnitelmansa mukaan. Vuonna 1901 julkaistussa jäljennöksessä kehys näyttää jo täsmälleen samalta kuin nyt, ja sillä on merkitystä sen takia, mitä sitten tapahtui. Maalaus oli ensimmäistä kertaa esillä saman vuoden maaliskuussa Wienin secession kymmenennessä näyttelyssä, ja ihmiset alkoivat heti kutsua kuvan naista Salomeksi. Eräs arvostelija kirjoitti, että nainen oli paljon enemmän Salome kuin Judit. Klimt oli jo lyönyt oikean nimen oman kehyksensä yläreunaan, eikä se auttanut mitään. Siitä asti naista on kutsuttu Salomeksi.

Etsi siis Holofernes. Oikea alakulma. Tumma muoto, parta, pala poskea, kankaan reunan leikkaamana. Belvederen mukaan sen huomaa vasta läheltä katsoessaan; sama arvostelija valitti, ettei päätä näe kokonaan, ja myönsi sitten, että juuri tuo rajaus oli koko vitsi. Judit pitelee vihollisen sotapäällikön irti leikattua päätä lähes hellästi ja työntää sitä ulos kuvasta, ja raamatullinen kertomus kaupunkiaan puolustavasta naisesta on hiljaa muuttunut joksikin aivan muuksi.

Sitten kultaan, koska Klimtin kultainen kausi alkaa tästä. Tämä on ensimmäinen maalaus, jossa hän käytti oikeaa lehtikultaa laajalti, kuusi vuotta ennen Suudelmaa. Ajatus saattoi syntyä Secession kuudennessa näyttelyssä vuonna 1900, joka oli täynnä lehtikullalla ja lehtihopealla koristeltuja japanilaisia esineitä, tai matkalla Pohjois-Italiaan vuonna 1899. Eikä Juditin taustan ornamentti ole keksitty. Se on kopioitu assyrialaisesta reliefistä, joka on peräisin Sanheribin palatsista Niinivestä ja ollut British Museumissa 1800-luvun puolivälistä asti, ja Klimt löysi sen arkeologi Austen Henry Layardin kuvitetuista teoksista. Suomuiset kukkulat, viikunapuut, oliivipuut ja jopa kehyksen kuvio, joka on otettu erään hahmon parrasta Layardin kuvatauluissa.

Juditin kasvot ovat toinen juttu. Aikalaiset eivät nähneet niissä muinaista juutalaista leskeä. He näkivät vuoden 1901 wieniläisnaisen, koska korkealle kammattu, pörröinen kampaus toistuu Klimtin noiden vuosien seurapiirimuotokuvissa. Belvederen omat taidehistorioitsijat sanovat sen osuvasti: Klimt ei maalaa Juditia, vaan näyttelijää Juditin roolissa. Usein sanotaan, että kasvot ovat Adele Bloch-Bauerin, joka poseerasi Klimtille myöhemmin vielä kahdesti.

Kriitikko Ludwig Hevesi kirjoitti vuonna 1903, että Klimt oli puristanut koko mielikuvituksensa tähän pieneen maalaukseen, niin kuin ennen piilotettiin väkevää myrkkyä kallisarvoiseen sormukseen. Hevesi kutsui ornamenttia ilkeäksi, ellei peräti perverssiksi, ja tarkoitti sen kehuksi.

Kohde 3/5 · Ylä-Belvedere, taso 1, Wien 1900

Pahat äidit

Giovanni Segantini · 1894 · Öljy kankaalle, 105 × 200 cm

Huomaa

  • Lapsi naisen rinnalla. Sen pää kasvaa oksasta, joka kiertyy kuin napanuora, juuri niin kuin runo, josta Segantini lähti liikkeelle, sen kuvaa.
  • Sydän. Iso oksa ja naisen vartalon kaari piirtävät yhdessä sen ääriviivat.
  • Tausta kaukana vasemmalla. Kaksi naisryhmää lisää: lapsi, joka puskee jääkuoren läpi kohti äitiään, ja kaksi naista, jotka ovat päässeet irti puistaan.
  • Signeeraus oikeassa alakulmassa: G. Segantini 1894.
Tekstiversio (2:26)

Sataviisi senttiä korkea ja kaksisataa leveä, joten se riippuu seinällä kuin ikkuna, ja siitä avautuva näkymä on todellinen paikka: Alp Tussagnin laidun Savogninin itäpuolella Graubündenissa, taivaanrannassa Piz Toissa ja Piz Curvér. Segantini asui alhaalla tuossa laaksossa ja maalasi siellä ulkona.

Sitten puu. Koivu kallistuu lumesta, ja sen edessä riippuu nainen silmät kiinni, punertavanvaaleat hiukset oksiin takertuneina. Katso, mitä naisen rinnalla on. Se on lapsen pää, ja se kasvaa oksasta, joka kiertyy kuin napanuora. Seuraa nyt isoa oksaa ja naisen vartalon kaarta: yhdessä ne piirtävät sydämen.

Belvedere ei kaunistele sitä, mistä on kyse. Segantini kuvaa niiden naisten kohtaloa, jotka elävät ruumiillisen halunsa mukaan ja kieltäytyvät äitiydestä. Sitä, mitä he joutuvat siitä kärsimään, Segantini kutsui kiirastulen ruoskiksi. Heille ei jää muuta kuin hyväksyä se, mihin heidät Segantinin mielestä oli luotu; vasta silloin he vapautuvat. Kaukana vasemmalla näkyvät ne, jotka ovat jo pidemmällä: lapsi, joka puskee jääkuoren läpi kohti äitiään, kaksi naista, jotka ovat päässeet irti puistaan, ja taivaanranta, joka lämpenee kohti kultaa. Se on tarinan nirvana.

Sillä tarina on olemassa. Segantinin ystävä Luigi Illica, joka kirjoitti La Bohèmen, Toscan ja Madama Butterflyn libretot, käänsi italiaksi Nirvana-nimisen runon ja esitti sen keskiaikaisen intialaisen tekstin käännöksenä. Segantini maalasi naisen puussa neljä kertaa: Rakkauden hedelmä, Himon rangaistus, tämä teos ja Elämän enkeli. Ne olivat hänen ensimmäiset symbolistiset maalauksensa.

Osa siitä on hänen omaa elämäänsä. Hänen äitinsä kuoli, kun hän oli seitsemän. Hän karkasi, hänet löydettiin Milanon kaduilta ja pantiin kasvatuslaitokseen, jossa eräs pappi huomasi, että poika osasi piirtää. Hän osasi tuskin lukea ja kirjoittaa noin kolmenkymmenenviiden ikään asti. Ja hän oli koko ikänsä kansalaisuudeton, joten hän ei saanut passia eikä astunut kertaakaan sisään omiin ulkomaisiin näyttelyihinsä.

Hän kuoli kahdentenakymmenentenäkahdeksantena syyskuuta 1899 vatsakalvontulehdukseen korkealla vuoristossa, kesken triptyykin kolmannen osan maalaamisen. Kaksi vuotta myöhemmin Wienissä järjestettiin suurin Segantini-näyttely, mitä koskaan oli nähty, ja samana vuonna Secessio lahjoitti tämän ostamansa kankaan valtion galleriaan. Museon arkiston mukaan teos oli ensimmäisen kerran esillä Wienin Moderne Galeriessa toukokuussa 1903. Ennen kuin jatkat, etsi signeeraus oikeasta alakulmasta: G. Segantini, 1894.

Kohde 4/5 · Ylä-Belvedere, taso 2, Modernismin synty 1900–1920

Kuolema ja neito

Egon Schiele · 1915 · Öljy kankaalle, 150 × 180 cm

Huomaa

  • Miehen silmät. Ne eivät katso naista eivätkä sinua; ne katsovat kaiken ohi, ja siinä on koko maalauksen ajatus.
  • Naisen käsivarret. Nainen puristaa molemmat käsivartensa miehen ympärille, eivätkä miehen kädet pidä naisesta läheskään yhtä tiukasti kiinni.
  • Kahden vartalon tasapaino. Belvedere kutsuu asentoa tarkoituksellisen epävakaaksi: se on aseteltu näyttämään siltä, että se pettää seuraavassa hetkessä.
  • Signeeraus ja vuosiluku oikeassa yläkulmassa Schielen kulmikkain suuraakkosin: EGON SCHIELE 1915.
Tekstiversio (1:54)

Sataviisikymmentä kertaa satakahdeksankymmentä senttiä, joten valkoisella lakanalla olevat kaksi hahmoa ovat luonnollista kokoa. Nainen on kietonut molemmat kätensä tiukasti miehen ympärille. Mies ei pidä naisesta kiinni samalla tavalla, ja Belvederen sanoin miehen katse menee tyhjyyteen: ei naiseen, ei sinuun, ei mihinkään tässä salissa.

Miehen kasvot ovat Schielen omat. Maalaus on osaksi omakuva, ja kun tiedät, kuka nainen on, maalausta on vaikea katsoa kohteliaasti. Nainen on Wally Neuzil, Schielen malli ja usean vuoden elämänkumppani. Vuonna 1915 Schiele jätti Neuzilin mennäkseen naimisiin Edith Harmsin kanssa, joka tuli kunniallisesta keskiluokkaisesta perheestä. Schiele maalasi tämän teoksen samana vuonna, naimisiinmenonsa vuonna ja vuonna, jona armeija kutsui hänet ensimmäiseen maailmansotaan.

Sen, mitä seuraavaksi tapahtui, Belvedere kertoo suoraan. Neuzil kouluttautui eron jälkeen sairaanhoitajaksi, lähti sotaan ja kuoli vuonna 1917 tulirokkoon.

Katso siis, miten kaksi vartaloa on aseteltu. Belvedere kuvaa tasapainoa tarkoituksella hauraaksi, epävakaaksi asennoksi, jonka taiteilija on rakentanut näyttämään siltä, että se pettää seuraavassa hetkessä. Mikään maalauksessa ei pidä sitä pystyssä. Lakana liukuu heidän altaan, ja maa sen takana on murtunut lohkareiksi.

Schiele ei antanut teokselle nimeä Kuolema ja neito. Hän nimesi sen ensin Mies ja tyttö, ja myös Toisiinsa kietoutuneet. Myöhempi nimi liittää maalauksen aiheeseen, jota renessanssimaalarit käyttivät vuosisatojen ajan, kuoleman ja nuoren naisen vastakohtaan, ja tummaan munkinkaapuun pukeutunut mies sopii siihen niin hyvin, että nimi jäi elämään. Samalla nimi kuitenkin pehmentää sitä, mitä tapahtuu, sillä Schielen versiossa nainen takertuu kuolemaan kuin rakastajaan. Se vie aiheesta kauhun ja panee tilalle jotain pahempaa.

Belvedere osti maalauksen vuonna 1930 Münchenin secessiolta. Ennen kuin jatkat, etsi signeeraus oikeasta yläkulmasta raskain, neliömäisin suuraakkosin, vuosiluku sen alla. Tuhatyhdeksänsataaviisitoista. Schielellä oli elinaikaa jäljellä kolme vuotta.

Kohde 5/5 · Ylä-Belvedere, taso 2, Modernismin synty 1900–1920

Perhe

Egon Schiele · 1918 · Öljy kankaalle, 150 × 160,8 cm

Huomaa

  • Lapsi alhaalla naisen jalkojen välissä katsomassa ulos kuvasta. Se maalattiin viimeisenä kukkakimpun päälle, joka oli siinä ensin.
  • Miehen vasen käsi. Osa kankaasta jäi keskeneräiseksi, ja tämä käsi on yksi niistä kohdista, aivan viimeisteltyjen kasvojen vieressä.
  • Mihin he katsovat. Mies katsoo sinua rauhallisesti; nainen katsoo ohitsesi omiin ajatuksiinsa vaipuneena.
  • Ihon ero. Naisen vartalo on kalpean vaaleanpunainen, miehen tummempi, pronssinen, ja tausta on tummempi kuin kumpikaan.
Tekstiversio (2:34)

Kolme hahmoa pyramidiksi pinottuina pimeässä, lähellä toisiaan ja silti, kuten Belvederen oma kuvaus sanoo, toisistaan eristettyinä. Ylimpänä oleva mies on taas Schiele, kyykyssä naisen takana polvet koukussa naisen molemmin puolin, luiseva siellä, missä nainen on pehmeä. Nainen istuu miehen jalkojen välissä, katsoo alas ja sivuun omiin ajatuksiinsa vaipuneena. Alimpana, puoliksi piilossa, lapsi kurkistaa naisen jalkojen välistä.

Tätäkään teosta Schiele ei kutsunut Perheeksi. Hän antoi sille nimen Kauerndes Menschenpaar, kyyhöttävä pariskunta, ja Belvedere luetteloi sen yhä tällä nimellä ja Perhe sulkeissa. Nykyisen nimensä maalaus sai vasta Schielen kuoleman jälkeen, kun kriitikko Berta Zuckerkandl käytti sitä ensimmäisen kerran. Ja syy siihen, miksi tuo uusi nimi on niin sietämätön, kannattaa tietää ennen kuin lähdet tästä salista.

Schiele esitteli maalauksen vuonna 1918 Wienin secession neljännessäkymmenennessäyhdeksännessä näyttelyssä. Hän suunnitteli myös näyttelyn julisteen. Seinillä oli yhdeksäntoista hänen maalaustaan ja kaksikymmentäneljä piirustusta. Gustav Klimt oli kuollut saman vuoden helmikuussa, ja kaksikymmentäkahdeksanvuotias Schiele oli Wienin johtava taidemaalari. Edith odotti heidän ensimmäistä lastaan.

Kahdentenakymmenentenäkahdeksantena lokakuuta 1918 Edith Schiele kuoli espanjantautiin kuudennella raskauskuukaudella. Lapsi ei jäänyt eloon. Schiele kuoli samaan tautiin kolme päivää myöhemmin, kuun kolmantenakymmenentenäensimmäisenä päivänä. Maalauksen perhettä ei ollut koskaan olemassa, eikä sitä olisi koskaan tullutkaan.

Silti se ei ole muotokuva heistä. Naisen malli ei ole Edith. Malli saattaa hyvinkin olla Wally Neuzil, nainen siitä maalauksesta, jonka juuri jätit taaksesi. Katso nyt lasta: Schiele maalasi sen myöhään, kukkakimpun päälle, joka oli ollut naisen jalkojen välissä, ja mallina oli hänen sisarenpoikansa Toni. Maalaus ei siis ole tallenne perheestä. Se on ajatus perheestä, koottu ihmisistä, jotka eivät olleet tuo perhe, ja sen kokosi mies, joka oli juuri menettämässä mahdollisuutensa.

Vielä yksi yksityiskohta, ja se on raskas. Osa kankaasta on keskeneräistä. Katso miehen vasenta kättä ja sitten miehen kasvoja muutamaa senttiä ylempänä. Kasvot on viimeistelty kokonaan. Kättä tuskin on.

Maalaus siirtyi vuonna 1918 suoraan Schielen ateljeesta wieniläiselle keräilijälle ja taidemaalarille Hans Böhlerille, pysyi Böhlerin luona tämän New Yorkin vuosien ajan, ja Belvedere osti sen häneltä vuonna 1948.

Riippumaton opas · Chiaro

Osoita Chiarolla mitä tahansa Belvederessä.

Ilmainen kierros päättyy viiden teoksen jälkeen. Sovellus jatkaa koko palatsin läpi: kuvaa barokkikatto, biedermeier-muotokuva tai saman seinän seuraava Klimt, niin Chiaro tunnistaa teoksen, kertoo sen tarinan ja vastaa ääneen seuraavaan kysymykseesi siinä paikassa.

Onko tuo oikeaa kultaa?Kuka on Suudelman nainen?Miksi nainen roikkuu tuossa puussa?

Ennen lähtöä

01

Kulkuyhteydet

Prinz-Eugen-Straße 27, 1030 Wien. Se on Ylä-Belvedere, puutarhan yläpäässä oleva palatsi, ja kaikki tämän sivun teokset ovat sen sisällä. Ala-Belvedere osoitteessa Rennweg 6 on erillinen rakennus, jolla on oma lippunsa, ja siellä on vaihtuvia näyttelyitä, ei Suudelmaa.

Raitiovaunu D pysäkille Schloss Belvedere vie sinut Ylä-Belvederen eteen. Junat, S-Bahn sekä raitiovaunut 18 ja O pysähtyvät Quartier Belvederen kohdalla. U1-linjan Südtiroler Platz / Hauptbahnhof -asemalta on noin viidentoista minuutin kävely.

02

Liput

  • Sisäänpääsy on aikavarauksella. Kun varaat osoitteesta belvedere.at, pääset suoraan museon sisäänkäynnille etkä joudu lippukassan jonoon. Aikavaraus määrää, milloin menet sisään, ei sitä, kuinka kauan viivyt.
  • Tarkista rakennus ennen varaamista. Suudelma on Ylä-Belvederessä osoitteessa Prinz-Eugen-Straße 27; Ala-Belvedere osoitteessa Rennweg 6 on eri palatsi ja eri lippu.
  • Avoinna joka päivä klo 9–18 ja 15. heinäkuuta – 31. elokuuta 2026 klo 9–19. Viimeinen sisäänpääsy on kolmekymmentä minuuttia ennen sulkemista, ja museo sulkeutuu tasalta, joten älä tule paikalle varttia vaille kuusi.
  • Säilytyslokerot ovat maksuttomia kaikissa Belvederen kohteissa, samoin pyörätuolit. Matkatavaroita ei voi jättää säilytykseen.
Viralliset liput →
03

Virallinen ääniopas

Belvederen omat ääniopastukset toimivat sovelluksessa omalla puhelimellasi. Ne lisätään pääsylippuun verkossa varattaessa, tai paikan päältä voi vuokrata laitteen maksua vastaan, jos niitä on saatavilla. Kaksi opastuksista kattaa tämän rakennuksen: Picture This!, jossa on kolmekymmentäkaksi kohdetta ja kesto noin tunti, ja Competing Ideas. Vienna 1900, jossa on kahdeksantoista kohdetta ja kesto noin neljäkymmentä minuuttia, molemmat yhdellätoista kielellä. Nämä viisi kohdetta ovat ilmaisia, ja kaikesta muusta kertoo Chiaro-sovellus.

Virallinen sivusto →

Kysymyksiä

Onko Belvederessä ilmaista ääniopasta?

On, tämä. Viisi kohdetta, jotka toimivat puhelimesi selaimessa, jokaisessa tekstiversio, eikä mitään tarvitse ladata. Sen jälkeen Chiaro-sovellus kertoo mistä tahansa museon teoksesta heti, kun kuvaat sen.

Paljonko Belvederen virallinen ääniopas maksaa?

Belvederen opastukset toimivat sovelluksessa omalla puhelimellasi, ja niitä myydään maksullisena lisänä, kun ostat pääsylipun verkosta. Museosta voi myös vuokrata ääniopaslaitteen maksua vastaan, jos niitä on saatavilla. Ajantasaiset hinnat löytyvät osoitteesta belvedere.at.

Missä Suudelma on Belvederessä?

Ylä-Belvederessä, tasolla 1, Wien 1900 -osastolla kerroksen länsipäässä. Museo merkitsee teoksen nimeltä omaan pohjapiirrokseensa. Se ei ole Ala-Belvederessä, eikä se ole poistunut Wienistä vuoden 1997 jälkeen.

Onko Belvedere jonain viikonpäivänä suljettu?

Ei ole. Ylä-Belvedere on avoinna maanantaista sunnuntaihin klo 9–18, ja 15. heinäkuuta – 31. elokuuta 2026 aukioloa on jatkettu kello 19:ään. Viimeinen sisäänpääsy on kolmekymmentä minuuttia ennen sulkemista. Tarkista belvedere.at ennen pyhäpäivää.

Paljonko lippu Ylä-Belvedereen maksaa?

Saman päivän pääsylippu maksaa 23 euroa. Yli 65-vuotiaat ja alle 26-vuotiaat opiskelijat maksavat 19 euroa, Vienna City Cardin haltijat 21,50 euroa, ja alle 19-vuotiaat lapset ja nuoret pääsevät ilmaiseksi. 49 euron Gold Pass kattaa kaikki kolme Belvederen kohdetta vuoden ajan ilman aikavarausta.

Kauanko nämä viisi kohdetta vievät?

Noin kolmetoista minuuttia kuunneltavaa ja noin neljäkymmentä minuuttia kävelyä, kaikki Ylä-Belvederen sisällä. Kolme kohdetta on vierekkäin Wien 1900 -saleissa tasolla 1 ja kaksi muuta kerrosta ylempänä, joten sinun ei tarvitse palata takaisin. Vertailun vuoksi: Belvederen oma kronologinen opastus koko näyttelyn läpi on kolmekymmentäkaksi kohdetta ja noin tunti kuuntelua kävelyn lisäksi.

Lisää äänioppaita

Chiaron tekemä. Ei sidoksissa Belvederen ylläpitäjään.