Siirry sisältöön

Albertina · Wien · Riippumaton opas

Albertinan ääniopas,
viisi kohdetta, ilmaiseksi.

Kaikki viisi soivat täällä, ilman sovellusta ja ilman koodikorttia. Osoita sitten Chiarolla seuraavaa huonetta tai seuraavaa maalausta tasolla 2, niin se kertoo siitäkin kuvan perusteella.

Lataa App Storesta

Chiaron tekemä. Ei sidoksissa Albertinan ylläpitäjään.

9:41

Habsburgien edustushuoneet

Albertina, Wien

0:00 2:39
Kohde 1/5

Viisi kohdetta · 12 minuuttia kuunneltavaa

Viisi kohdetta, yksi kierros,
siinä järjestyksessä, jossa kuljet.

Viisi kohdetta, kaksi kerrosta, yksi palatsi. Kierros alkaa tasolta 1, Habsburgien edustushuoneista, arkkiherttuallisista asuinhuoneista, joita museo käytti kahdeksankymmentä vuotta toimistoina, ja nousee sitten tasolle 2 neljän maalauksen luo: hevonen, jonka Toulouse-Lautrec maalasi seitsemäntoistavuotiaana, Signacin Venetsia, Modigliani ja lopuksi Monet’n kaksimetrinen lampi. Kuunneltavaa on noin kaksitoista minuuttia, ja kävelyyn menee parikymmentä minuuttia, jos hissi on vapaana.

Kaikki tämän sivun tieto on peräisin Albertinan omasta verkkokokoelmasta ja toisesta lähteestä. Batlinerin kokoelman saleja ripustetaan välillä uudelleen, ja edustushuoneet voivat olla tapahtuman takia eristettyinä, joten viimeinen sana on seinän teoskyltillä. Jos se sanoo toisin kuin me, laita meille viestiä.

Kohde 1/5 · Taso 1, edustushuoneet (Prunkräume)

Habsburgien edustushuoneet

Louis Montoyer; sisätilat uudisti myöhemmin Joseph Kornhäusel · Edustussiipi rakennettu 1802–1804; sisätiloja uudistettu vuodesta 1822; restauroitu 1998–2003 · Kaksikymmentä huonetta, joissa on silkkitapetit, kattokruunut, takat ja kaakeliuunit, upotekuvioiset lattiat ja alkuperäiset huonekalut

Huomaa

  • Valkoinen kaakeliuuni nurkassa. Albertina lukee takat ja uunit niihin alkuperäisiin varusteisiin, jotka se restauroi.
  • Lattia. Monesta puulajista koottua upotekuvioista parkettia, ja kuviot vaihtuvat huoneesta toiseen.
  • Tuolit. Suuri osa alkuperäisistä huonekaluista tilattiin wieniläiseltä huonekalupuusepältä Josef Danhauserilta. Ensimmäisen maailmansodan jälkeen ne hajaantuivat ympäri maailmaa, ja ne ostettiin takaisin vuosien 1998–2003 restauroinnissa.
  • Seinien silkki, joka tilattiin Lyonista osana sisustusta, jonka herttua Albert maksoi vuosina 1802–1804.
Tekstiversio (2:39)

Ovet ovat valkoista ja kultaa, lattia jalkojesi alla on upotekuvioista puuta, jonka kuvio vaihtuu seuraavassa huoneessa, ja jossain nurkassa seisoo valkoinen kaakeliuuni kuin pieni pylväs. Olet yksityisasunnossa, et galleriassa. Noin sadan vuoden ajan tässä rakennuksessa todella asui Habsburgien arkkiherttuoita ja arkkiherttuattaria, ja heidän huoneistaan on säilynyt kaksikymmentä.

Ne rakennutti mies, joka halusi keisarin huomaavan itsensä. Sachsen-Teschenin herttua Albert ja hänen puolisonsa, arkkiherttuatar Maria Kristiina, olivat paenneet Itävallan Alankomaista vuonna 1792, kun sota ja vallankumous ulottuivat Brysseliin. Keisari Frans toinen antoi heille vuonna 1794 tämän palatsin kaupunginmuurin augustinolaisbastionilla. Albert sisusti sen ensin grafiikkakokoelmaansa ja kirjastoaan varten ja lisäsi sitten vuosien 1802 ja 1804 välillä kokonaisen edustussiiven. Sen julkisivu on sataviisikymmentä metriä pitkä ja kääntyy suoraan viereistä Hofburgia kohti.

Katso, mitä he toivat mukanaan. Huonekaluja, ikkunaluukkuja ja seinäpaneeleja kuljetettiin tänne heidän palatsistaan Laekenista Brysselin liepeiltä ja rakennettiin uusiin huoneisiin, ja lisäksi tuli Lyonista tilattuja silkkitapetteja, upotekuvioisia parkettilattioita ja kullattuja kristallikruunuja. Laajennuksen arkkitehti oli Louis Montoyer, ja siitä lähtien palatsi on ollut suoraan kiinni Hofburgissa. Kun Albert kuoli vuonna 1822, talo siirtyi hänen perilliselleen, arkkiherttua Kaarlelle, jonka Itävalta muistaa Aspernin taistelun voittajana. Kaarle antoi Joseph Kornhäuselin uudistaa sisätilat. Leveä portaikko sfinkseineen ja sen kovasta valkoisesta Kaiserstein-kivestä tehdyt askelmat ovat peräisin tuosta uudistuksesta.

Sitten huoneet katosivat. Vuonna 1919 rakennus ja kokoelma siirtyivät tasavallalle, ja vuonna 1920 kaikki nämä edustushuoneet suljettiin yleisöltä ja muutettiin toimistoiksi, kirjastoksi ja varastoiksi. Kahdeksankymmentä vuotta silkkiä ja upotekuvioita kohdeltiin pelkkänä seinänä ja lattiana. Maaliskuussa 1945 palatsiin osui pommeja, ja sodan jälkeen se paikattiin vaatimattomasti.

Seisot siis jossakin, mikä on saatu takaisin. Vuosien 1998 ja 2003 välisessä uudelleenrakentamisessa klassistiset huoneet restauroitiin ensimmäistä kertaa kahdeksaan vuosikymmeneen, ja museo lähti etsimään alkuperäisiä huonekaluja. Herttua Albert ja myöhemmin arkkiherttua Kaarle olivat tilanneet ne wieniläiseltä huonekalupuusepältä Josef Danhauserilta, ja ensimmäisen maailmansodan jälkeen ne olivat hajaantuneet ympäri maailmaa. Suuri osa niistä ostettiin takaisin. Kaivauksissa rakennuksen alta paljastui myös roomalainen hautausmaa, jossa oli yli satakolmekymmentä hautaa, ja se pysäytti työt joksikin aikaa. Kun huoneet viimein avattiin, ne olivat ensimmäistä kertaa talon historiassa yleisön nähtävillä.

Kohde 2/5 · Taso 2, Monet’sta Picassoon: Batlinerin kokoelma

Valkoinen hevonen Gazelle

Henri de Toulouse-Lautrec · 1881 · Öljy kankaalle, 61 × 49,5 cm

Huomaa

  • Signeeraus oikeassa yläkulmassa. Siinä lukee Monfa 1881, suvun nimi, ei Lautrec.
  • Hevosen turpa oven reunalla. Se nakertaa karsinansa puuta, ja siitä näkee, että eläin on pitkästynyt ja teljetty sisään.
  • Valkoinen karva, joka ei ole valkoinen. Varjossa se taittuu vaaleansiniseksi, ja ovi ja tausta on maalattu samalla lämpimällä ruskealla.
Tekstiversio (1:55)

Valkoinen hevonen täyttää lähes koko kankaan. Pää alhaalla, korvat pystyssä, turpa tallin oven yläreunan päällä. Maalaus on kuusikymmentäyksi kertaa neljäkymmentäyhdeksän ja puoli senttiä, ja sen maalari oli seitsemäntoista.

Henri de Toulouse-Lautrec vietti kesän 1881 Albin lähellä sijaitsevassa Château du Bosc -linnassa, jossa hänen perheensä usein lomaili, ja Gazelle oli yksi Céleyranin kreivien hevossiittolan hevosista; Céleyranit olivat hänen äitinsä sukua. Maalaamisen pariin hän oli tullut onnettomuuden kautta, tai oikeastaan kahden. Vakavat luunmurtumat vuosina 1878 ja 1879 pitivät hänet pitkään vuoteenomana ja lopulta epämuodostivat hänen jalkansa, ja juuri tuon sairauden aikana hänen lahjakkuutensa tuli esiin. Perheen ystävä, hevosia ja metsästysaiheita maalannut René Princeteau, antoi hänelle ensimmäiset oppitunnit, ja vuosien ajan hän piirsi ja maalasi ennen kaikkea koiria ja hevosia.

Etsi nyt oikean yläkulman merkintä. Siinä ei lue Lautrec. Siinä lukee Monfa ja vuosiluku. Monfa oli yksi sen vanhan eteläranskalaisen suvun lisäsukunimistä, johon hän kuului, ja hän käytti sitä varhaisissa töissään. Samana kesänä hän maalasi tämän hevosen toisenkin kerran, silloin sivuprofiilissa.

Katso sitten, mitä hän oikeasti huomasi. Eläin on suljettu ahtaaseen karsinaan, eikä se ota sitä rauhallisesti. Korvat höröllä, silmä valppaana, ja turpa nakertaa oven puuta. Se on pitkästynyt, teljetty eläin, ja seitsemäntoistavuotias poika tavoitti sen täsmälleen.

Väri on toinen yllätys, koska sitä on niin vähän. Ovi ja koko tausta hevosen takana on pidetty samassa lämpimässä ruskeassa, joten mikään ei kilpaile huomiostasi. Eikä karvan valkoinen ole valkoista. Se on kylmä valkoinen, joka syvenee vaaleansiniseksi kaikkialla, minne valo ei yllä, ja siksi hevonen näyttää kiinteältä ruumiilta eikä reiältä maalauksessa. Siinä hän on: poika eteläranskalaisessa tallissa, ja hevosen turpa on kohdallaan viimeistä piirtoa myöten.

Kohde 3/5 · Taso 2, Monet’sta Picassoon: Batlinerin kokoelma

Venetsia, vaaleanpunainen pilvi

Paul Signac · 1909 · Öljy kankaalle, 73 × 92 cm

Huomaa

  • Maali käsivarren mitan päästä. Erillisiä, neliömäisiä värivetoja, joita ei ole koskaan sekoitettu; vesi yhtenäistyy vasta, kun astut taaksepäin.
  • Purjeiden ja runkojen vihreä. Yllä leijuva vaaleanpunainen pilvi luo veneisiin nuo smaragdinvihreät varjosävyt.
  • Kirkko mastojen takana oikealla. Se on Palladion San Giorgio Maggiore, ja sen vieressä on hoikka torni.
Tekstiversio (2:04)

Asetu ensin lähelle, lähemmäs kuin tuntuu kohteliaalta. Edessäsi oleva vesi ei ole vettä. Se on useita tuhansia erillisiä suorakaiteita maalia, rinnakkain ja koskaan sekoittamatta, sinistä ja vihreää ja vaaleanpunaista, jolla ei ole laguuniin mitään asiaa. Peräänny nyt neljä tai viisi askelta, niin kaikki sulautuu yhteen, ja edessäsi on ilta Venetsiassa.

Paul Signac maalasi tämän vuonna 1909, ja hän on toinen niistä kahdesta, jotka kehittivät tämän menetelmän. Muutaman varhaisen impressionistisen kokeilun jälkeen hän liittyi vuonna 1884 neljä vuotta vanhemman Georges Seurat’n seuraan; Seurat muodosti yhdessä ikääntyvän Pissarron kanssa uusimpressionismin ytimen. Seurat oli sulkeutunut ja piti kollegansa etäällä. Signac oli hänen vastakohtansa ja ryhtyi selittämään ja levittämään uutta menetelmää kaikille, jotka halusivat kuunnella. Vuosina 1898 ja 1899 Signac julkaisi tutkielman, jossa hän väitti koko ajatuksen polveutuvan Delacroix’n väriopista. Seurat oli kuollut nuorena jo vuonna 1891, ja siihen mennessä Signac oli liikkeen tärkein puolestapuhuja.

Signac oli myös innokas purjehtija, joka vei veneensä kaukaisille vesille, eikä kukaan sukupolvensa maalari palannut satamiin yhtä usein kuin hän. Venetsian hän näki ensimmäisen kerran vuonna 1904 ja palasi sinne maaliskuussa 1908.

Katsot Giudeccan ankkuripaikkaa, ja veden toisella puolella on San Giorgio Maggioren saari päivän viimeisessä valossa. Kirkon julkisivu on Palladion, ja hoikka torni seisoo sen vieressä. Niiden yllä leijuu pilvi, josta maalaus on saanut nimensä, ja tässä on asia, jonka kannattaa tarkistaa omin silmin: juuri se vaaleanpunainen luo etualan veneiden varjoihin smaragdinvihreän sävyn. Peitä pilvi kädelläsi, niin vihreät menettävät merkityksensä.

Yksi korjaus siihen, mitä silmäsi sinulle kertoo. Tätä ei maalattu paikan päällä. Seitsemänkymmentäkolme kertaa yhdeksänkymmentäkaksi senttiä on siihen tuskin sopiva koko. Signac teki luonnoksensa Venetsiassa ja rakensi kankaan seuraavana vuonna ateljeessaan noiden muistiinpanojen pohjalta, ja siksi valo on siinä niin paljon selkeämpi ja varmempi kuin yhdenkään todellisen illan valo.

Kohde 4/5 · Taso 2, Monet’sta Picassoon: Batlinerin kokoelma

Puolialaston nainen

Amedeo Modigliani · 1918 · Öljy kankaalle, 100 × 65,3 cm

Huomaa

  • Silmät. Litteät, sinertävänharmaat mantelit ilman pupilleja, osa naamioksi pelkistettyjä kasvoja.
  • Paita. Nainen ei ole riisunut sitä, ja siksi museo käyttää maalauksesta myös nimeä Nuori nainen paidassa.
  • Signeeraus oikeassa yläkulmassa, kirjoitettuna taustan vihreään.
Tekstiversio (2:18)

Useimmat huomaavat ensimmäiseksi silmät, koska niissä ei ole mitään. Litteät, sinertävänharmaat mantelit, ei pupilleja, ei katseen suuntaa. Pää kallistuu sivulle, kaula on pidempi kuin mikään kaula, ja kasvot on silotettu joksikin, mikä muistuttaa paljon enemmän naamiota kuin muotokuvaa.

Tässä puhuu kuvanveistäjä. Amedeo Modigliani syntyi Livornossa, sai akateemisen maalarinkoulutuksen, tuli Pariisiin ja työskenteli siellä vuosien 1909 ja 1914 välillä pääasiassa kivenveistäjänä. Ne ankarat, arkaaiset, liioitellun pitkät muodot, joita hän noina vuosina hakkasi kiveen, eivät koskaan jättäneet häntä. Kun Modigliani palasi maalaamaan, hän jatkoi veistämistä, nyt vain öljyväreillä.

Nainen kuuluu pieneen maalausryhmään, jonka Modigliani teki vuonna 1918 samasta punatukkaisesta mallista eri asennoissa. Mallin nimeä ei tunneta. Maalauksella on kaksi muutakin nimeä, Nuori nainen paidassa ja Maitotyttö, ja kumpikin osoittaa samaan asiaan. Katso uudestaan: nainen ei ole riisuutunut. Paita on yhä hänen yllään, ja hän pitelee sitä toisella kädellä rintaansa vasten, ja ele on niin siveä, että nykyään on todella vaikea ymmärtää, miksi tällaiset maalaukset herättivät pahennusta. Mutta ne herättivät.

Modigliani ei provosoinut provosoinnin vuoksi. Albertinan oman tulkinnan mukaan hän kurkotti tietoisesti menneeseen: Botticellin madonniin, jotka ovat yhtä aikaa siveitä ja vietteleviä, Rafaelin Fornarinaan, Tizianin Venuksiin ja Ingresin odaliskeihin. Perinteeseen hän lisäsi Egyptin ja Afrikan: sen litteän, suoraan edestä kuvatun, hieraattisen tyylittelyn, johon hän oli ihastunut museoiden veistossaleissa.

Modiglianilla oli elinaikaa kaksi vuotta, kun hän maalasi tämän, ja olot olivat vasta hiukan helpottuneet. Vuonna 1916 hän ystävystyi nuoren puolalaisen kirjailijan Léopold Zborowskin kanssa, josta tuli hänen agenttinsa ja joka vihdoin teki hänelle mahdolliseksi maalata päätoimisesti; sitä ennen hänen tilanteensa oli kurja. Modiglianin naapuri Montmartren vanhassa pesulassa, jota kutsuttiin nimellä Bateau-Lavoir, oli kirjailija Max Jacob, joka eli Picasson, Soutinen ja Modiglianin keskellä ja hänestä tuli heidän kaikkien paras tulkitsijansa. Jacobin arvio oli, että koska Modigliani oli ollut köyhä lapsuudestaan asti Livornossa, kaikki hänessä, myös ylpeys ja synkät mielialat, tähtäsi yhteen asiaan: puhtauteen taiteessa.

Kohde 5/5 · Taso 2, Monet’sta Picassoon: Batlinerin kokoelma

Lumpelampi

Claude Monet · Noin 1917–1919 · Öljy kankaalle, 100 × 200 cm

Huomaa

  • Vaalea aukko aivan vasemmalla. Se on taivaan heijastunutta valoa, ja se on ainoa; tummat heijastukset vievät lähes kolme neljäsosaa oikeasta puolesta.
  • Merkintä vasemmassa alakulmassa. Siinä lukee Claude Monet, mutta se on kuolinpesän leima, joka lisättiin hänen kuolemansa jälkeen, ei hänen oma käsialansa.
  • Puuttuva horisontti. Ei rantaa, ei taivasta, ei kaukaista reunaa: koko kaksi metriä on ylhäältä nähtyä vettä.
Tekstiversio (2:35)

Kaksi metriä leveä, metrin korkea, eikä horisonttia missään. Ei rantaa, ei taivasta, ei kaukaista reunaa. Katsot suoraan alas veteen, ja ainoa, mikä kertoo, että sen yläpuolella on maailma, on vaalea aukko aivan vasemmassa reunassa, jossa taivas heijastuu. Kaikki muu, lähes kolme neljäsosaa oikeasta puolesta, on tummaa heijastusta, jonka päällä kelluu lumpeenlehtiä.

Tämä on Giverny, pieni paikka Pariisin pohjoispuolella, jossa Claude Monet vietti viimeiset vuosikymmenensä ja kavensi aiheensa melkein olemattomiin: kukkapuutarhaan ja lampeen, jonka hän oli teettänyt japanilaisten esikuvien mukaan. Kuolemaansa saakka vuonna 1926 lumpeet olivat kaiken hänen tekemisensä keskipiste.

Tällä kankaalla oli tehtävä. Vuodesta 1914 Monet maalasi lampea hyvin suurille paneeleille, ja hän halusi ne esille saliin, joka rakennettaisiin hänen oman ajatuksensa mukaan. Vuoden 1918 aselevon jälkeisenä päivänä hän päätti omistaa nämä suuret koristemaalaukset, grandes décorations, ystävälleen Georges Clemenceaulle, Ranskan pääministerille, ja lahjoittaa ne valtiolle. Hän ei ehtinyt nähdä salia. Sarja sijoitettiin vuosi hänen kuolemansa jälkeen, vuonna 1927, Orangerie-museon kahteen soikeaan saliin Tuileries’n puistossa.

Tämä maalaus on yksi niistä monista teoksista, joilla hän valmisteli tuota kokonaisuutta. Huhtikuussa 1918 Monet tilasi kaksikymmentä kangasta juuri tässä koossa, sata kertaa kaksisataa senttiä, ja maalasi ne yksi toisensa jälkeen seuraavien kahden vuoden aikana. Tämä sommitelma miellytti häntä niin paljon, että hän toisti sen lähes sellaisenaan kahdelle muulle kankaalle, joista toisen hän jätti kesken, ja suurensi sen valtavan triptyykin oikeaksi osaksi; triptyykki riippuu nykyään New Yorkin modernin taiteen museossa.

Katso siis, mitä hän teki. Lumpeet eivät ole keskellä. Valo on toisella puolella ja pimeä toisella, eikä missään ole viivaa, johon silmä voisi tukeutua. Heijastus ja todellisuus ovat sulautuneet yhdeksi pinnaksi, niin että tumma massa oikealla on yhtä aikaa heijastunut maisema ja veden päällä lepäävä maalivana. Albertinan oma luettelo sanoo sen suoraan: symmetrian kumoaminen, puuttuva horisontti, heijastuneen ja todellisen sulautuminen, kaikki tämä osoittaa kauas impressionismin tuolle puolen.

Vielä yksi asia, vasemmalla alhaalla. Siellä on signeeraus, Claude Monet, eikä se ole signeeraus. Se on kuolinpesän leima, joka painettiin hänen kuolemansa jälkeen maaliin kankaassa, jota hän ei ollut koskaan julistanut valmiiksi. Osaksi tämä teos näyttää yhä modernilta siksi, ettei kukaan koskaan päättänyt sen olevan valmis.

Riippumaton opas · Chiaro

Osoita Chiarolla mitä tahansa Albertinassa.

Viisi kohdetta, ja Albertinassa on vielä yhdeksäntoista edustushuonetta ja kokonainen kerros maalauksia, joista et ole kuullut mitään. Nosta kamera mitä tahansa niistä kohti, kaakeliuunia, kahden salin päässä olevaa Kirchneria tai portaikon sfinksejä, niin sovellus kertoo, mikä se on, ja vastaa sitten ääneen jatkokysymyksiisi, kun seisot vielä paikalla.

Kuka näissä huoneissa asui?Miksi hänellä ei ole pupilleja?Onko tuo Monet’n oma signeeraus?

Ennen lähtöä

01

Kulkuyhteydet

Albertinaplatz 1, 1010 Wien, keskustassa valtionoopperan, Kärntnerstraßen ja Hofburgin välissä. Pääsisäänkäyntejä on yksi, ylhäällä vanhan kaupunginmuurin bastionilla; Albertinaplatzilta sinne nousevat ulkohissi ja liukuportaat, ja lippukassat ovat samassa tasossa kuin ovi.

Metrolinjat U1, U2 ja U4 Karlsplatz/Oper-asemalle tai U3 Stephansplatzille. Raitiovaunut 1, 2, D, 62 ja 71 sekä Lokalbahn Wien-Baden pysähtyvät Kärntner Ring/Oper -pysäkillä. Bussi 2A pysähtyy aivan Albertinan kohdalla.

02

Liput

  • Sulkemispäivää ei ole. Albertina ilmoittaa olevansa auki joka päivä klo 10–18, keskiviikkoisin ja perjantaisin klo 21 asti.
  • Edustushuoneet voivat olla kiinni. Museo pyytää ymmärrystä sille, että ne ovat toisinaan vain osittain avoinna huonon sään, konservointisyiden tai tapahtuman vuoksi, ja ilmoittaa puhelinnumeron, josta päivän tilanteen voi tarkistaa.
  • Alle 19-vuotiaat pääsevät sisään ilmaiseksi, ja alle 26-vuotiaat maksavat alennetun hinnan.
  • Albertina ja Karlsplatzin ALBERTINA MODERN ovat kaksi eri rakennusta, joihin on eri liput. Molemmat kattaa vain yhdistelmälippu, joten tarkista, minkä ostat.
Viralliset liput →
03

Virallinen ääniopas

Albertinan oma opas on älypuhelinopas eikä vuokrattava laite. Ostat koodikortin, skannaat siinä olevan QR-koodin, ja kierros aukeaa omaan puhelimeesi ilman asennettavaa sovellusta: viisi euroa rakennusta kohden, Albertinan Ystäville ilmainen, ja omat kierrokset Habsburgien edustushuoneisiin ja Monet’sta Picassoon -näyttelyyn. Meidän oppaamme on toista lajia. Ei mitään ostettavaa, ei mitään noudettavaa tiskiltä, viisi teosta kokonaisen kerroksen sijaan, ja se toimii jo ennen kuin olet ostanut lipun.

Virallinen sivusto →

Kysymyksiä

Onko Albertinaan ilmaista ääniopasta?

On, ja se on tämä sivu. Viisi raitaa soi suoraan selaimessa, joka sinulla jo on kädessä, mitään ei tarvitse ostaa eikä noutaa tiskiltä, ja jokainen sana on kirjoitettu alle siltä varalta, että salissa on liian meluisaa kuunnella. Kuudennesta teoksesta eteenpäin ota kuva, niin Chiaro-sovellus jatkaa siitä.

Paljonko Albertinan virallinen ääniopas maksaa?

Viisi euroa rakennusta kohden normaalihintaan, itävaltalaisen viittomakielen versio kolme euroa ja Albertinan Ystäville ilmainen. Se ei ole laite: ostat koodikortin, skannaat sen QR-koodin, ja kierros soi omassa puhelimessasi. Kierroksia on Habsburgien edustushuoneisiin ja Monet’sta Picassoon -näyttelyyn, ja ostettua kierrosta voi kuunnella, kunnes näyttely sulkeutuu.

Missä Dürerin Nuori jänis on Albertinassa?

Yleensä ei missään, minkä edessä voisit seistä. Jänis on maalattu vesiväreillä paperille, valon aiheuttama vaurio paperissa on pysyvä, ja siksi Albertinan Dürer-lehtiä säilytetään varastossa ja ne tuodaan esiin vain tiettyihin näyttelyihin. Vuonna 2026 Jänis oli juhlanäyttelyssä Collecting for the Future, joka on avoinna 11. lokakuuta asti; sen jälkeen oleta, että se on palannut varastoon. Tarkista museon ajankohtaiset näyttelyt ennen käyntiä, äläkä rakenna vierailuasi sen varaan.

Onko Albertina kiinni maanantaisin?

Ei ole. Museo ilmoittaa aukioloajoikseen joka päivä klo 10–18, ja keskiviikkoisin ja perjantaisin klo 21 asti. Ainoa osa, joka voi minä tahansa päivänä olla kiinni, ovat edustushuoneet: Albertina sulkee ne toisinaan kokonaan tai osittain tapahtuman vuoksi tai huonolla säällä konservointisyistä.

Kauanko Albertinassa kannattaa varata aikaa?

Nämä viisi kohdetta ovat noin kaksitoista minuuttia kuunneltavaa ja suunnilleen kaksikymmentä minuuttia kävelyä kahdessa kerroksessa. Albertinassa on lisäksi yhtä aikaa useita vaihtuvia näyttelyitä tasoilla 0, 1 ja 2, joten useimmat kävijät viipyvät paljon pidempään.

Käykö lippuni myös Albertina Moderniin?

Ei käy. Albertinaplatzin Albertina ja Karlsplatzin ALBERTINA MODERN ovat eri rakennuksia, joihin on eri sisäänpääsy, ja niiden välillä on kävellen noin kymmenen minuuttia. Yhdistelmälippu, hinta 29,90 €, on se, joka kattaa molemmat ja lisäksi Albertina Klosterneuburgin.

Lisää äänioppaita

Chiaron tekemä. Ei sidoksissa Albertinan ylläpitäjään.