Leopold-museo · Wien · Riippumaton opas
Leopold-museon ääniopas,
viisi pysäkkiä ilmaiseksi.
Viisi äänitettä, jotka soivat suoraan tältä sivulta, eikä mitään tarvitse asentaa. Esillä olevien 6 000 muun teoksen tarinan Chiaro kertoo valokuvasta.
Chiaron tekemä. Ei sidoksissa Leopold-museon ylläpitäjään.
Kuolema ja elämä
Leopold-museo, Wien
Tämä oli ilmainen osuus
Kuvaa mikä tahansa Leopold-museon teos, niin Chiaro kertoo sen tarinan.
Viisi kohdetta · 13 minuuttia kuunneltavaa
Viisi kohdetta, yksi kierros,
siinä järjestyksessä, jossa kuljet.
Tämä Leopold-museon ääniopas on kaksi Klimtiä yläkerrassa ja kolme Schieleä kerrosta alempana. Mene hissillä tasolle 4, jossa ovat Kuolema ja elämä sekä Attersee-järvellä-teoksen neliönmuotoinen, lähes abstrakti järvi, ja kävele sitten alas tasolle 3. Siellä odottavat pieni ja tumma Kuollut kaupunki III sekä kaksi paneelia, jotka Schiele maalasi pariksi vuonna 1912: Wally Neuzilin muotokuva ja hänen oma Omakuva lyhtykoison kanssa. Varaa kolmetoista minuuttia kuunteluun ja noin kaksikymmentä minuuttia jaloillesi.
Kaikki, mitä näistä viidestä maalauksesta kerrotaan, perustuu Leopold-museon omaan verkkokokoelmaan osoitteessa onlinecollection.leopoldmuseum.org, ja Wikidata on jokaisen teoksen kohdalla toinen, riippumaton lähde. Museo kertoo, millä tasolla teos on, mutta ei koskaan salia, joten tämäkin sivu pysähtyy tasoon. Kokoelmat liikkuvat, eikä lainaan lähtenyt tai kaksi seinää eteenpäin siirretty maalaus vastaa sitä, mitä tässä lukee; gallerian seinällä olevan teoskyltin tieto on kunakin päivänä se oikea, ja viestisi auttaa meitä pysymään perässä.
Kohde 1/5 · Taso 4, Wien 1900
Kuolema ja elämä
Gustav Klimt · 1910/11, muokattu 1912/13 ja 1915/16 · Öljy kankaalle, 180,8 × 200,6 cm
Huomaa
- Kuolema vasemmalla: kumara luuranko mustin ristein kuvioidussa viitassa, virnistäen, pieni punainen nuija koholla. Klimtin ensimmäisessä versiossa se kumarsi sädekehää kantavaa päätään; uhka lisättiin myöhemmin.
- Ainoat avoimet silmät elämän joukossa. Soikion vasemmassa reunassa oleva tyttö, kädet vedettyinä rintaa vasten, on ainoa, joka on huomannut Kuoleman.
- Keitä muita soikiossa on: äiti ja vauva, toisiinsa kietoutunut pariskunta, vanha nainen pää painuksissa. Jokaisella heistä on silmät kiinni.
Tekstiversio (3:06)
Vasemmalla, yksin harmaata maaliseinää vasten, seisoo Kuolema. Oikealla pimeässä ajelehtii kallistunut saari ruumiita ja kukkia, ja lähes jokaisella siinä on silmät kiinni. Näiden kahden välinen tyhjä rako on koko aihe, ja kahden metrin levyisenä tämä on Gustav Klimtin toiseksi suurin säilynyt maalaus.
Katso ensin Kuolemaa. Kumara luuranko pitkässä viitassa, jonka kuviona on mustia ristejä, virnistää ja kohottaa luisessa kädessään pientä punaista nuijaa. Se ei syöksy kenenkään kimppuun. Se odottaa, ja se tuijottaa hyvin tiiviisti yhtä ihmistä.
Etsi nyt tämä ihminen. Elämän saaren vasemmassa reunassa tyttö pitää silmiään selällään ja käsiään vedettyinä rintaa vasten. Hän on ainoa, joka on nähnyt, mikä seisoo raon toisella puolella. Kaikki muut ajelehtivat eteenpäin silmät kiinni: äiti vauva sylissään, toisiinsa kietoutunut pariskunta, vanha nainen pää painuksissa. He kieltäytyvät katsomasta, ja Klimt pitää huolen siitä, että sinä huomaat sen yhden, joka ei voi olla katsomatta.
Teos ei aina näyttänyt tältä. Klimt teki ensimmäiset luonnokset paperille vuonna 1908 ja aloitti öljymaalauksen kaksi vuotta myöhemmin, neljäkymmentäkahdeksanvuotiaana. Vuonna 1911 hän lähetti sen Rooman kansainväliseen taidenäyttelyyn pelkällä nimellä Kuolema, ja se toi hänelle kultamitalin. Sitten se lähti kiertueelle: vuonna 1912 Dresdeniin, jossa sen nimi oli Kuolema ja rakkaus, ja sen jälkeen Budapestiin, Mannheimiin, Prahaan, Berliiniin, Tukholmaan ja Kööpenhaminaan nimellä Kuolema ja elämä. Useimmat maalarit olisivat pitäneet sitä valmiina. Klimt ei koskaan. Hän otti sen yhä uudelleen työn alle, vuosina 1912 ja 1913 ja vielä vuosina 1915 ja 1916, ja edessäsi on sen viimeinen vaihe.
Muutokset eivät olleet pieniä. Taustan piti olla kultaa, ja siitä tuli tätä harmaata. Ja Kuolema muutti luonnettaan. Ensimmäisessä versiossa se oli hiljainen, arvokas hahmo, joka kumarsi sädekehää kantavaa päätään. Viimeisessä sädekehä on poissa, pää on noussut, ja virne ja nuija ovat ilmestyneet. Jossain Rooman ja viimeisen muokkauksen välillä mietiskely muuttui uhkaukseksi.
Tästä kaikesta näpertelystä on konkreettisia todisteita tässä rakennuksessa. Maalauksen alkuperäinen kehys on esillä Leopold-museossa, ja siinä on yhä maalin jälkiä: merkkejä miehestä, joka työsti kangasta, joka oli jo kehystetty, jo nähty näyttelyissä ympäri Eurooppaa eikä hänen silmissään vieläkään valmis.
Klimt kuoli vuonna 1918, ja maalaus jäi hänen kuolinpesäänsä ja siirtyi sitten taidemaalari Hans Böhlerille. Vuodesta 1943 se oli kaupungin kokoelmien suojavarastossa. Rudolf Leopold osti sen vuonna 1978, ja se tuli tähän museoon muun hänen kokoelmansa mukana vuonna 1994.
Vielä yksi syy edessäsi olevaan lasiin. Marraskuun viidentenätoista päivänä vuonna 2022 ilmastoaktivistit kaatoivat öljyä maalauksen päälle. Lasi otti kaiken vastaan, eikä kankaaseen tullut jälkeäkään. Sen takana virnistävä luuranko jatkoi tytön tarkkailua täsmälleen kuten ennenkin.
Kohde 2/5 · Taso 4, Wien 1900
Attersee-järvellä
Gustav Klimt · 1900 · Öljy kankaalle, 80,2 × 80,2 cm
Huomaa
- Tummat puut oikeassa yläkulmassa: Litzlbergin saaren ranta, kuvan ainoa kiinteä asia. Peitä se kädelläsi, niin paikka melkein katoaa.
- Muoto. Tarkka neliö, kahdeksankymmentä senttiä kumpaankin suuntaan, ja lähes kaikki siitä on vettä, joka on siveltu lyhyin turkoosein ja harmaanvihrein täplin.
- Signeeraus veden vasemmassa alakulmassa, GUSTAV KLIMT, kuvan ainoa merkki, joka ei ole järveä tai rantaa.
Tekstiversio (1:58)
Kuolema ja elämä -teoksen ruumiiden tungoksen jälkeen tässä on kuva, jossa ei ole ketään. Lähes koko kangas on vettä: lyhyitä turkoosin ja harmaanvihreän täpliä vierekkäin, kunnes ne alkavat väreillä, ja ylhäällä kaistale usvaista rantaa. Se on tarkka neliö, kahdeksankymmentä senttiä kumpaankin suuntaan.
Katso oikeaa yläkulmaa. Tuo tumma puurykelmä on Litzlbergin, järven pienen saaren, rantaviiva, ja se on maalauksen ainoa kiinteä asia. Peitä se kädelläsi, niin kuva melkein lakkaa olemasta paikka. Museo kuvailee teosta abstraktion rajoille viedyksi, ja vuonna 1900 se oli maalaukselta hyvin poikkeuksellista.
Klimt maalasi sen saman vuoden kesällä, ensimmäisellä Attersee-matkallaan. Siitä lähtien vuoteen 1907 hän vietti kesänsä siellä Flögen perheen kanssa ja asui Litzlbergin panimon vierastalossa.
Seuraavana vuonna maalaus oli esillä Wienin Secessionin kymmenennessä näyttelyssä, ja kriitikot olivat ihastuksissaan. Ludwig Hevesi tiivisti sen yhteen lauseeseen: kehyksellinen järvivettä, Atterseetä, ei muuta kuin lyhyitä harmaita ja vihreitä aaltoja, jotka virtaavat toisiinsa. Se kuulostaa vitsiltä, mutta se oli tarkoitettu kehuksi, koska juuri sitä Klimt oli lähtenyt maalaamaan.
Sitten tulee käänne. Keisarillinen kulttuuri- ja opetusministeriö osti maalauksen Klimtiltä tuon näyttelyn jälkeen, ja vuoteen 1903 mennessä se kuului valtion galleriaan, joka on nykyään Belvedere. Sitten Belvedere luopui siitä vuonna 1923 vaihtokaupassa wieniläisen taidekauppiaan Gustav Nebehayn kanssa. Maalaus kulki vuosikymmeniä yksityisissä käsissä ja palasi julkiseen kokoelmaan vasta vuonna 1995, kun se ostettiin tähän museoon. Kaupungin toisella laidalla oleva kansallisgalleria omisti siis kerran yhden Klimtin rohkeimmista maisemista ja vaihtoi sen pois.
Ennen kuin lähdet portaisiin, etsi signeeraus vasemmasta alakulmasta: Gustav Klimt isoin kirjaimin, järven kulmassa kuin kivi veden rajassa.
Kohde 3/5 · Taso 3, Wien 1900
Kuollut kaupunki III (Kaupunki sinisen joen rannalla III)
Egon Schiele · 1911 · Öljy ja peitevärit puulle, 37,3 × 29,8 cm
Huomaa
- Talojen ympärillä kiertävä mustansininen vesirengas. Se on Vltava Krumaun linnamäeltä nähtynä, ja sen ansiosta kaupunki näyttää kelluvan.
- Pyykkinaru lähellä yläreunaa. Se on yksi harvoista merkeistä siitä, että täällä asuu joku, ja se tekee tyhjyydestä vain pahemman.
- Signeeraus ja vuosiluku oikeassa yläkulmassa, pienin valkoisin isoin kirjaimin tummaa vasten: EGON SCHIELE 1911.
Tekstiversio (2:35)
Tämä on kierroksen pienin kuva, kolmekymmentäseitsemän senttiä korkea ja maalattu puupaneelille, ja ylivoimaisesti synkin. Kasa taloja: katot märän maan ja sammalen värisiä, seinät vanhan luun värisiä, puristettuina yhteen mustansinisen veden silmukan sisään. Ei katuja, ei taivasta, ei ihmisiä.
Kaupunki on todellinen. Se on Český Krumlov, jonka Schiele tunsi saksalaisella nimellä Krumau, ja se oli hänen äitinsä syntymäkaupunki. Vuoden 1910 kesällä hän vietti siellä pitkän jakson ystäviensä Erwin Osenin ja Anton Peschkan kanssa, ja silloin Kuollut kaupunki ilmestyy ensimmäisen kerran hänen tuotantoonsa. Hän maalasi sen ylhäältä, linnan tasanteelta, katsoen alas Vltavan mutkaan ahtautuneita taloja.
Tämän version hän teki vuonna 1911 ja kutsui sitä paneeliksi, jossa ovat kaikkein vakavimmat värit. Tummat katot leviävät vaaleiden seinien yli kuin sammal kiven yli, ja niitä ympäröivä vesi on lähempänä yötä kuin sinistä. Talorykelmä tuntuu leijuvan tyhjässä, irrallaan kaikesta.
Etsi nyt se yksi elonmerkki. Lähellä yläreunaa roikkuu pyykkiä kuivumassa. Täällä joku asuu, etkä sinä koskaan näe häntä, ja tuo pieni yksityiskohta tekee paikasta yksinäisemmän kuin jos se olisi vain tyhjä. Museo tulkitsee koko aiheen yksinäisyyden ja eristyneisyyden allegoriaksi.
Paneelin myöhempi historia on tämän pysäkin raskain osa. Kriitikko Arthur Roessler osti sen Schieleltä, se myytiin eteenpäin, ja 1920-luvun lopulla se kuului Fritz Grünbaumille, wieniläiselle kabaree-esiintyjälle. Grünbaum kuoli Dachaun keskitysleirillä. Hänen vaimonsa Lilly karkotettiin Maly Trostenetsiin.
Se, miten maalaus kulki heiltä tälle seinälle, on kiistanalaista. Museon mukaan Lilly Grünbaumin sisar Mathilde Lukacs myi sen vuonna 1956 berniläiselle kauppiaalle, jolta se päätyi newyorkilaiseen galleriaan, josta Rudolf Leopold osti sen vuonna 1958. Grünbaumin suku sanoo, että tämä kertomus on väärä ja että maalaus ryöstettiin. Kun se lainattiin Schiele-näyttelyyn New Yorkiin 1990-luvun lopulla, paikalliset syyttäjät takavarikoivat sen, ja se palasi Wieniin vasta, kun tuomioistuin oli päättänyt, että laina oli suojattu takavarikolta. Vuoden 2023 marraskuussa Grünbaumin perilliset haastoivat tämän museon oikeuteen ja vaativat palauttamaan tämän maalauksen ja neljä muuta Schieleä.
Kuva tyhjästä kaupungista kantaa siis mukanaan hyvin täyttä kiistaa. Ennen kuin jatkat, etsi signeeraus oikeasta yläkulmasta, pienin valkoisin isoin kirjaimin tummaa taustaa vasten: Egon Schiele ja vuosiluku 1911.
Kohde 4/5 · Taso 3, Wien 1900
Wally Neuzilin muotokuva
Egon Schiele · 1912 · Öljy puulle, 32 × 39,8 cm
Huomaa
- Silmät. Ylisuuret ja kirkkaansiniset, ne katsovat suoraan sinuun sivulle kallistetusta päästä.
- Väriparit, joista Schiele rakensi kuvan: oranssit hiukset ja siniset silmät, valkoinen kaulus ja musta mekko, punainen vihreää vasten reunoilla.
- Signeeraus vasemmassa alakulmassa, EGON SCHIELE 1912. Omakuvassa, joka maalattiin tämän pariksi, se on vastakkaisessa kulmassa.
Tekstiversio (2:41)
Pieni, vaakasuuntainen ja hyvin läheinen. Kolmekymmentäkaksi senttiä korkea, maalattu puupaneelille, ja kasvot vievät siitä suurimman osan: pää kallistettuna sivulle ja valtavat vaaleansiniset silmät katsomassa suoraan sinuun.
Nainen on Walburga Neuzil, jota kutsuttiin Wallyksi. Schiele tapasi hänet vuonna 1911, kun Schiele oli kaksikymmentäyksi ja Wally seitsemäntoista. Wally muutti hänen luokseen ja ryhtyi hänen mallikseen, ja vuosien ajan Wally esiintyy kaikkialla Schielen tuotannossa. Leopold-museo kutsuu tätä Wallyn muotokuvista tunnetuimmaksi.
Katso väriä. Schiele rakensi sen pareista: oranssit hiukset sinisiä silmiä vasten, valkoinen kaulus mustaa mekkoa vasten, punainen vihreän välähdyksiä vasten reunoilla. Ja huomaa, kuinka sivussa keskeltä Wally on, pää työnnettynä vasemmalle ja kasvi tunkemassa kuvaan oikealta. Tämä vino sommittelu käy järkeen vasta, kun tietää, että kuvalla oli pari: omakuva, jonka Schiele maalasi samaan aikaan, lähes täsmälleen samankokoisena, ripustettavaksi sen viereen. Kohtaat sen hetken päästä.
Vuosi 1912 meni heiltä huonosti. Huhtikuussa Schiele pidätettiin Neulengbachissa, pikkukaupungissa, jossa he asuivat, ja hän istui vankilassa yli kolme viikkoa, ennen kuin hänet tuomittiin eroottisten piirustusten pitämisestä esillä paikassa, jossa lapset saattoivat nähdä ne. Vuoteen 1914 mennessä Schiele oli kääntynyt Edith Harmsin puoleen, jonka kanssa hän myöhemmin meni naimisiin, ja Schiele ja Wally pitivät yhteyttä vain vuoden 1915 kevääseen asti. Wally kouluttautui sairaanhoitajaksi ja kuoli tulirokkoon Dalmatiassa joulupäivänä vuonna 1917.
Maalauksen oma tarina on yhtä raskas. Ennen sotaa se oli Lea Bondi Jarayn henkilökohtaista omaisuutta; hän oli juutalainen taidekauppias, joka omisti Wienissä Galerie Würthlen. 1930-luvun lopulla sen vei häneltä Friedrich Welz, natsien kanssa yhteistyötä tehnyt kauppias. Sodan jälkeen se päätyi erehdyksessä Belvedereen osana erää, joka oli kuulunut aivan toiselle perheelle, ja vuonna 1954 Belvedere vaihtoi sen Rudolf Leopoldille.
Vuonna 1997 museo lainasi sen New Yorkin modernin taiteen museolle, eikä se palannut kolmeentoista vuoteen. Oikeudenkäynti kesti vuodesta 1998 vuoteen 2010, jolloin Leopold-museo suostui maksamaan Bondi Jarayn kuolinpesälle yhdeksäntoista miljoonaa dollaria ja muotokuva vapautettiin. Nykyään museon oma luettelosivu tästä maalauksesta kertoo Lea Bondi Jarayn tarinan, ja sen yllä on huomautus, että teksti lisättiin vuoden 2010 heinäkuussa tehdyn sovinnon mukaisesti.
Katso vielä kerran Wallyn silmiä. Signeeraus on vasemmassa alakulmassa, Egon Schiele ja vuosiluku 1912, ja viereisessä omakuvassa Schielen signeeraus on vastakkaisessa kulmassa.
Kohde 5/5 · Taso 3, Wien 1900
Omakuva lyhtykoison kanssa
Egon Schiele · 1912 · Öljy ja peitevärit puulle, 32,2 × 39,8 cm
Huomaa
- Punaiset lyhtyhedelmät paljailla varsilla vasemmalla, ainoa kirkas väri tummia hiuksia ja raskasta mustaa takkia vasten.
- Pää kääntyy yhteen suuntaan ja silmät toiseen, takaisin sinuun. Museo näkee siinä yhtä aikaa haurautta ja itsevarmuutta.
- Signeeraus oikeassa alakulmassa, EGON SCHIELE 1912, peilikuvana Wallyn muotokuvan vasemman alakulman signeeraukselle.
Tekstiversio (2:24)
Ja tässä hän on, parin toinen puolisko. Sama vuosi, sama puualusta, lähes täsmälleen sama koko kuin Wallyn muotokuvassa, ja rakennettu sen peilikuvaksi. Wally kallistuu kuvaan vasemmalta, Schiele tunkeutuu oikealta. Wallyn signeeraus on vasemmassa alakulmassa, Schielen oma, Egon Schiele ja vuosiluku 1912, oikeassa alakulmassa. Vierekkäin kaksi paneelia sulkeutuvat kuin pariovet.
Katso, mitä hän tekee omalle ruumiilleen. Paneelin reunat leikkaavat pois päälaen ja hartiat. Pää kääntyy yhteen suuntaan ja silmät palaavat toiseen, suoraan sinuun. Kasvot ovat sinisen ja punaisen laikuttamat, ja tumma takki on yksi raskas möhkäle. Kaiken tämän tummuuden keskellä ainoa kirkas sävy on lyhtykoison punainen: nuo paperiset siemenkodat, jotka roikkuvat ohuista varsista vasemmalla.
Museo kutsuu vaikutelmaa yhtä aikaa hauraaksi ja itsevarmaksi, ja siinä on koko solmu. Kukaan Wienissä noin vuonna 1900 ei tutkinut omia kasvojaan ja ruumistaan yhtä hellittämättä kuin Schiele, ja museo laskee tämän hänen tunnetuimpiin töihinsä, jotka hän maalasi kykyjensä huipulla.
Molemmat paneelit kuuluvat vuoden 1912 ensimmäisiin kuukausiin, aikaan, jolloin Schiele ja Wally olivat jo muuttaneet Krumausta Neulengbachiin mutta Schielen vankilaviikot samana keväänä olivat vielä edessä. Tämä on siis omakuva elämän pahimman jakson kynnykseltä, miehen, joka pysyy aivan liikkumatta.
Tämä on myös maalaus, joka selittää koko rakennuksen. Sen ensimmäinen tunnettu omistaja Heinrich Mayer piti sitä vuoteen 1938, ja sitten se siirtyi Josef ja Richard Parzerille. Vuonna 1956 sen osti wieniläinen silmälääkäri nimeltä Rudolf Leopold. Hän ja hänen vaimonsa Elisabeth, kumpikin silmälääkäri, olivat alkaneet keräillä 1950-luvulla, kun Schiele ja Klimt olivat tabuja ja heidän töitään sai suhteellisen vaatimattomilla summilla. Viidessä vuosikymmenessä he kokosivat maailman suurimman Schiele-kokoelman. Vuonna 1994 he luovuttivat 5 200 teosta uudelle yksityiselle säätiölle, ja Itävallan tasavalta ja Itävallan keskuspankki maksoivat heille vastineeksi 160 miljoonaa euroa. Vuonna 2001 tämä valkoinen kalkkikivikuutio avattiin MuseumsQuartierissa niitä varten. Sen maalauksista neljäkymmentäneljä on Schielen.
Katso vielä kerran lyhtyhedelmiä, muutamaa paperista punaista kuorta heilumassa ohuissa varsissa: ainoa lämmin väri, jonka hän salli itselleen kuvassa miehestä, joka pitää hermonsa kurissa.
Riippumaton opas · Chiaro
Osoita Chiarolla mitä tahansa Leopold-museossa.
Viiteen pysäkkiin tämä sivu päättyy ja sovellus alkaa. Nosta puhelin Kolo Moserin nojatuolin, Gerstlin omakuvan tai seinän seuraavan Schielen eteen, niin Chiaro kertoo, mikä teos on ja mistä se on peräisin, ja vastaa ääneen mihin tahansa kysymykseen, jonka haluat esittää seuraavaksi, ilman että sinun tarvitsee ottaa askeltakaan.
Ennen lähtöä
Kulkuyhteydet
Museumsplatz 1, 1070 Wien, MuseumsQuartierissa. Etsi valkoisella simpukkakalkkikivellä verhoiltu kuutio suuren pihan toiselta puolelta, mumokia vastapäätä. Pääsisäänkäynnissä ei ole portaita, ja rakennuksen itäpuolella oleva hissi nostaa sinut sen tasolle.
Metrolinja U2 Museumsquartierin asemalle tai U3 Volkstheaterin asemalle; kuten kaikki Wienin metroasemat, molemmat ovat esteettömiä. Raitiovaunut 1, 2 ja D pysähtyvät Dr.-Karl-Renner-Ringin pysäkillä.
Liput
- Suljettu tiistaisin, muina kuutena päivänä avoinna klo 10–18, myös arkipyhinä. 7. joulukuuta 2026 – 10. tammikuuta 2027 museo on avoinna joka päivä, myös tiistaisin, paitsi 24. joulukuuta, ja 31. joulukuuta se sulkeutuu jo klo 17.
- Verkosta ostettu lippu on valitsemallesi päivälle, ja sillä pääsee suoraan sisään. Kassalta ostettu lippu taas on voimassa kaksitoista kuukautta myöntämispäivästä.
- Valokuvaus ilman salamaa on kokoelmassa sallittua yksityiskäyttöön, wifi on ilmainen, ja säilytyslokerot ja vaatesäilytys ovat kaikkien käytössä.
- Tasolla 2 olevaan Café Leopoldiin pääsee ilman lippua, joten se on järkevä tapaamispaikka niiden kanssa, jotka jättivät museon väliin.
Virallinen ääniopas
Museon omat äänikierrokset kattavat pysyvän Wien 1900 -näyttelyn saksaksi, englanniksi, ranskaksi, italiaksi, espanjaksi, ukrainaksi ja koreaksi. Laitteen voi vuokrata kassalta 5 eurolla henkilöllisyystodistusta vastaan, mikäli laitteita riittää, tai maksaa 3 euroa ja avata saman kierroksen omaan puhelimeen QR-koodilla ilman latausta. Meidän kaksi Klimtiämme ja kolme Schieleämme voi kuunnella tältä sivulta maksutta, ja kun jokin muu kangas pysäyttää sinut tasojen 4 ja 3 välillä, valokuva Chiaro-sovelluksessa antaa sille oman kertomuksen.
Virallinen sivusto →Kysymyksiä
Onko Leopold-museoon ilmaista äänioppaata?
On, ja olet juuri siinä. Klimtin Kuolema ja elämä avaa viisi äänitettä ja Schielen Omakuva lyhtykoison kanssa päättää ne; käynnistä mikä tahansa pysäkki ja seuraa koko tekstiä, jos salissa on meluisaa. Mitään ei tarvitse ladata. Sen jälkeen Chiaro-sovellus jatkaa: se tunnistaa kamerasi kautta muita Wien 1900 -näyttelyn teoksia ja kertoo niistä.
Paljonko Leopold-museon virallinen ääniopas maksaa?
Museon oma äänioppaan laite maksaa kassalla 5 euroa, tai 8 euroa Take 2 -tarjouksella, ja jätät pantiksi henkilöllisyystodistuksen. Saman kierroksen aktivointi omaan älypuhelimeen maksaa 3 euroa, ja vuosikortin haltijoille se on maksuton.
Missä Kuolema ja elämä on Leopold-museossa?
Tasolla 4, pysyvässä Wien 1900 -näyttelyssä, samassa kerroksessa kuin Klimtin Attersee-järvellä. Museo ilmoittaa kerrokset eikä salinumeroita, joten mene hissillä tasolle 4. Myös Klimtin alkuperäinen kehys maalaukselle, jossa on yhä hänen maalinsa jälkiä, on esillä museossa.
Onko Leopold-museo suljettu tiistaisin?
On, tavallisesti. Se on avoinna keskiviikosta maanantaihin klo 10–18, myös arkipyhinä. Joulun aikaan sääntö muuttuu: 7. joulukuuta 2026 – 10. tammikuuta 2027 se on avoinna päivittäin, myös tiistaisin, lukuun ottamatta 24. joulukuuta, ja 31. joulukuuta se sulkeutuu klo 17.
Paljonko Leopold-museon pääsylippu maksaa?
Normaali pääsylippu maksaa 19 euroa. Alle 26-vuotiaat ja 65 vuotta täyttäneet maksavat 16 euroa, alle 19-vuotiaat 2,50 euroa, alle 7-vuotiaat lapset pääsevät ilmaiseksi, ja Vienna City Card -kortin haltijat maksavat 17 euroa. Yhdistelmälippu Kunsthistorisches Museumin kanssa maksaa 37 euroa.
Kauanko nämä viisi pysäkkiä kestävät?
Noin kolmetoista minuuttia ääntä ja lisäksi parikymmentä minuuttia kävelyä, etkä poistu tasoilta 4 ja 3. Koko museoon Leopold itse suosittelee kahdesta kolmeen tuntia; sen Wien 1900 -näyttely levittäytyy tasoille 0, 3 ja 4, ja erikoisnäyttelyt ovat maan alla tasoilla -1 ja -2.
Lisää äänioppaita
Chiaron tekemä. Ei sidoksissa Leopold-museon ylläpitäjään.