Monet’n talo ja puutarhat · Giverny · Riippumaton opas
Monet’n talon ja puutarhojen ääniopas,
viisi paikkaa, ilmaiseksi.
Hehtaari väripaletin tavoin istutettuja kukkapenkkejä tien yläpuolella, ohjattu puro täynnä jalostettuja lumpeita sen alapuolella ja neljäkymmentäkolme vuotta Claude Monet’n elämää niiden välissä. Kuuntele kaikki viisi kohdetta selaimessa ja osoita sisällä Chiarolla mitä tahansa japanilaista puupiirrosta.
Chiaron tekemä. Ei sidoksissa Monet’n talon ja puutarhojen ylläpitäjään.
Saapuminen Rue Claude Monet’ta pitkin
Monet’n talo ja puutarhat, Giverny
Tämä oli ilmainen osuus
Kuvaa mikä tahansa Monet’n talon ja puutarhojen yksityiskohta, niin Chiaro kertoo sen tarinan.
Viisi kohdetta · 12 minuuttia kuunneltavaa
Viisi paikkaa, yksi kierros,
siinä järjestyksessä, jossa kuljet.
Ennen kuin Claude Monet puristi pisaraakaan maalia Lumpeet-kankaalle, hän kaivoi lammen, riiteli naapureidensa kanssa purosta ja sommitteli hehtaarin kokoisen kukkapuutarhan väreittäin. Tämä ilmainen Monet’n talon ja puutarhojen ääniopas seuraa tuota työtä jalan, omaan tahtiin, kylänraitilta aina vesipuutarhan kauimmaiseen päähän saakka. Aloitat lippuportin ulkopuolelta Rue Claude Monet’lta katsoen itään vanhaa kylätietä pitkin kohti Sainte-Radegonden kirkontornia; astut sisään Clos Normandin ylimmälle sorakäytävälle talon vaaleanpunaisen ja vihreän eteläjulkisivun eteen; kävelet alas Grande Alléen alapäähän katsomaan takaisin ylös rautaisten ruusukaarten läpi; alitat Chemin du Royn jalankulkutunnelia pitkin lummelammen avoimelle rannalle; ja päätät kierroksen lammen länsikapeikkoon vihreän japanilaisen sillan ja sen sinisadepergolan eteen. Viisi raitaa kestävät yhteensä noin kaksitoista minuuttia keskellä tilavierailua, johon säätiö suosittelee varaamaan puolestatoista kahteen tuntia.
Aukiolokaudet, lippujen hinnat, kokorajoitukset laukuille ja esteettömyystiedot noudattavat Fondation Claude Monet’n kävijäsivuja ja verkkomyyntiä; rakennusvuodet, palstatiedot ja historia pohjautuvat Académie des Beaux-Artsin aineistoon, Ranskan Monument historique -rekisteriin sekä englannin- ja ranskankieliseen Wikipediaan. Giverny ottaa vieraita vastaan vain huhtikuusta marraskuun ensimmäiseen päivään, ja puutarhan yksisuuntaiset polut vaihtelevat kukinnan mukaan, joten paikan päällä säätiön kyltit ja puutarhurit menevät tämän sivun edelle; kerro meille, jos jokin tieto on muuttunut, niin päivitämme sen.
Kohde 1/5 · Rue Claude Monet’lla tilan muurin ulkopuolella ennen lippuporttia ja Sente Leroyn sisäänkäyntiä, katse itään kohti Sainte-Radegonden kellotornia; vapaa pääsy
Saapuminen Rue Claude Monet’ta pitkin
Givernyn kylätalot ja kivimuurit; Sainte-Radegonden kellotorni ja kirkko (1000–1500-luku); tila osoitteessa 84 Rue Claude Monet, uudistanut Claude Monet (1840–1926) · Kirkko 1000–1500-luvulta; Monet asettui tälle kadulle 29. huhtikuuta 1883 · Kalkkikiveä, tiiltä, rappausta ja kattotiiltä kylätien varrella; Monet’n muurin ympäröimä tontti kadun vieressä oli 96 aaria, noin 1 hehtaari, ja ulottui 46 m etelään Chemin du Royhin
Huomaa
- Kivinen kellotorni, sen goottilaiset kaksoisaukot ja kahdeksankulmainen liuskekivihuippu suoraan edessä kylätien päässä: Sainte-Radegonden seurakuntakirkko, jonne Monet on haudattu.
- Kapeaa kyläkatua reunustavat pitkät kivi- ja rappausmuurit; katu tunnettiin nimellä Grand’Rue ennen kuin se sai Monet’n nimen.
- Kattojen takana pohjoisessa kohoava Epte-laakson metsäinen liitukiviharjanne, joka suojasi Monet’n etelärinteen hedelmätarhaa kylmiltä tuulilta.
Tekstiversio (2:25)
Pysähdy kyläkadulle muurin ulkopuolelle jo ennen kuin kaivat lippua esiin, ja katso itään tietä pitkin kohti suippoa liuskekivitornia edessäsi. Nykyään katu kantaa Claude Monet’n nimeä ja turistibussit kaartavat kylän laidan pysäköintialueille, mutta keväällä vuonna 1883 tämä oli pelkkä Grand’Rue, 279 asukkaan maatalouskylän pääraitti.
Monet päätyi tänne, koska hänen rahansa ja aikansa olivat lopussa. Vuokranantaja Poissyssa oli uhannut oikeustoimilla maksamattomista vuokrista ja antanut hänelle aikaa häipyä vuoden 1883 huhtikuun puoliväliin asti. Lisäksi Monet tarvitsi katon kymmenelle hengelle kerralla: itselleen, kahdelle pojalleen Jeanille ja Michelille, vararikkoon ajautuneen keräilijän Ernest Hoschedén kanssa yhä virallisesti naimisissa olleelle Alice Hoschedélle sekä Alicen kuudelle lapselle. Hän halusi Normandiaan, tarpeeksi lähelle Pariisia voidakseen asioida ostajien kanssa, tarpeeksi kauas päästäkseen pakoon Pariisin juoruja ja lähelle joen takana Vernonissa toimivaa oppikoulua.
Viidentenä huhtikuuta vuonna 1883 hän istui hitaaseen paikallisjunaan, joka kolisteli Epte-joen laaksoa ylös Vernonista kohti Gasnya, ja kurkki vaunun ikkunasta jokaisella pysäkillä. Givernyssä oli kolme myllyä, seppä, kyläkoulu ja yksi pitkä tyhjillään oleva maatalo nimeltä Le Pressoir eli siideripuristin, kivimuurien suojassa juuri tämän kadun varrella. Talon omistaja, maanviljelijä ja viininviljelijä Louis-Joseph Singeot, ei tiennyt mitään Monet’n vuokraveloista ja suostui vuokraamaan tilan. Monet lainasi taidekauppiaaltaan Paul Durand-Ruelilta viisituhatta frangia tulevia maalauksia vastaan, muutti sisään poikiensa kanssa kahdentenakymmenentenäyhdeksäntenä huhtikuuta ja otti Alicen kuusine lapsineen vastaan seuraavana päivänä.
Hän jäi tänne neljäksikymmeneksikolmeksi vuodeksi. Sana kiiri nopeasti, ja jo kymmenessä vuodessa nuoret amerikkalaiset taidemaalarit vuokrasivat huoneita tämän saman tien varrelta, kunnes Givernystä kasvoi kansainvälinen taiteilijasiirtokunta.
Pidä tuo edessäsi kohoava kivinen kirkontorni mielessäsi kävelyn loppua varten. Sainte-Radegondessa on 1000-luvun romaaninen kuori sekä 1400- ja 1500-luvun kirkkolaiva ja kellotapuli. Kun Monet kuoli talon numerossa 84 viidentenä joulukuuta vuonna 1926, kylän naapurit kantoivat hänet juuri tätä tienpätkää pitkin tuon tornin juurella olevalle hautausmaalle, jossa hän lepää Alicen, Jeanin ja Blanchen rinnalla.
Kohde 2/5 · Clos Normandin ylin käytävä talon eteläpuolella, kasvot kohti vaaleanpunaista julkisivua ja kuistin vihreitä portaita
Vaaleanpunainen talo ja vihreät ikkunaluukut
1800-luvun alun maatalo Le Pressoir, aiempi omistaja Louis-Joseph Singeot; laajentanut, rapannut ja maalannut uudelleen Claude Monet (1840–1926) · 1800-luvun alkupuolisko; Monet vuokrasi talon 1883, osti 1890 ja laajensi vuoteen 1899 mennessä · Murskatusta tiilestä sävytetty vaaleanpunainen rappaus kiviseinän päällä, liuskekivinen mansardikatto, männynvihreät puiset ikkunaluukut ja vihreät kuistin puuportaat 1 hehtaarin muuritontin yläpäässä
Huomaa
- Tiilimurskalla sävytetty vaaleanpunainen rappaus ja kirkkaan männynvihreät puuluukut: Singeot’n maatalossa oli himmeänharmaat luukut, kunnes Monet maalasi ne uudelleen heti ensimmäisenä vuotenaan.
- Pohjakerroksen edustaa pitkin kulkeva vihreä rautasäleikkö ja kahdet vihreät puuportaat, jotka laskeutuvat suoraan kukkapenkkeihin.
- Liuskekivisen mansardikaton ja pyöreän ullakkoikkunan alla venyvä pitkä runko, joka kasvoi sitä mukaa kuin Monet muutti navettoja ja rakensi ateljeesiipiä.
Tekstiversio (2:36)
Käänny ylimmältä sorapengermältä katsomaan taloa, niin ensimmäisenä silmiin iskee väri. Lämmin tiilimurskan vaaleanpunainen rappauksessa, terävä männynvihreä jokaisessa ikkunaluukussa, ovessa ja puuportaassa sekä rautakehikkoon kietoutuvat köynnökset koko julkisivun mitalla. Kun Monet vuokrasi Le Pressoirin vuonna 1883, seinät olivat jo valmiiksi vaaleanpunaiset normandialaiseen tapaan, mutta ikkunaluukut olivat vaisun maalaisharmaat. Lähes ensimmäiseksi hän maalasi jokaisen luukun ja oven vihreäksi, jotta talo vastaisi sen edessä kasvavia lehtiä.
Näiden ikkunoiden takana eli äänekäs kymmenhenkinen uusperhe. Pohjakerroksen neljään huoneeseen, toisen kerroksen neljään makuuhuoneeseen ja liuskekivisen mansardikaton alle sovitettuihin kahteen ullakkohuoneeseen piti mahtua kahdeksan lasta, höyryävät kuparikattilat ja pinot märkiä kankaita. Sisällä Monet käsitteli huoneita puhtaan värin tutkielmina: ruokasalin seinät ja kalusteet saivat kaksi kirkasta krominkeltaisen sävyä, ja seinille ripustettiin suuri osa niistä 243 japanilaisesta puupiirroksesta, joita hän keräsi elämänsä aikana Utamarolta, Hokusailta ja Hiroshigelta, aivan Rouenin sinivalkoisilla kaakeleilla lattiasta kattoon laatoitetun keittiön viereen.
Vuoden 1890 toukokuussa Singeot pani tilan myyntiin. Kauhuissaan ajatuksesta, että menettäisi puutarhansa, Monet kirjoitti Durand-Ruelille rukoillen ennakkoa varmana siitä, ettei löytäisi toista samanlaista paikkaa, ja osti kiinteistön vuoden 1890 marraskuussa kahdellakymmenellätuhannella frangilla neljässä vuotuisessa erässä. Hän oli jo vuonna 1885 muuttanut läntisen vajan ensimmäiseksi Givernyn-ateljeekseen; vuoteen 1898 mennessä hän pystytti toisen ateljeerakennuksen luoteiskulmaan, ja vuonna 1915 hän lisäsi koillispäähän valtavan, 23 metriä pitkän kattoikkunallisen salin, jossa jättimäisiä Lumpeet-paneeleja pystyi siirtelemään pyörillä.
Se, mitä nyt katsot, oli vähällä kadota kokonaan. Monet’n eloonjäänyt poika Michel piti enemmän Afrikan-safareista kuin Givernystä, joten taiteilijan tytärpuoli ja miniä Blanche Hoschedé-Monet piti talon kunnossa ylipuutarhuri Louis Lebret’n kanssa ja kieltäytyi jopa kättelemästä sotamarsalkka Erwin Rommelia, kun tämä poikkesi paikalle vuonna 1944. Kun Blanche kuoli vuonna 1947, katto vuoti, portaikko romahti ja sirpaleet peittivät lattiat. Michel testamenttasi tilan Académie des Beaux-Artsille vuonna 1966, ja vuodesta 1977 vuoden 1980 kesäkuuhun kuraattori Gérald Van der Kemp keräsi noin seitsemän miljoonaa dollaria, yhdeksänkymmentäviisi prosenttia siitä amerikkalaisilta lahjoittajilta, pelastaakseen vaaleanpunaisen talon raunioista.
Kohde 3/5 · Clos Normandin keskikäytävän, Grande Alléen, eteläpää, katse pohjoiseen rautakaarten läpi kohti talon pääovea
Grande Allée ja Clos Normand
Suunnitellut ja istuttanut Claude Monet (1840–1926), vuodesta 1892 ylipuutarhuri Félix Breuilin kanssa; ennallistettu Monet’n istutussuunnitelman mukaan 1977–1980 Gérald Van der Kempin (1912–2001) ja Gilbert Vahén johdolla · Rakennettu vuodesta 1883 alkaen; ennallistettu 1977–1980 · Maalatut rautaiset ruusukaaret keskikäytävän yllä ja yksiväriset kukkapenkit 96 aarin eli noin 1 hehtaarin muuripuutarhassa, joka ulottuu noin 46 m talolta Chemin du Royhin
Huomaa
- Sorapintaista Grande Alléeta kaartavat vihreiksi maalatut rautakaaret, jotka kehystävät suoraan edessä näkyvän talon avoimen vihreän ulko-oven.
- Kaarten takana talon lähellä kohoavat kaksi korkeaa tummaa marjakuusta: ainoat ikivihreät puut, jotka Monet säästi Alicen taisteltua vanhojen kujapuiden puolesta.
- Keskikäytävän länsipuolella levittäytyvät pitkät suorakaiteen muotoiset penkit, joihin on istutettu yhtä väriä kerrallaan vierekkäin kuin maalitäpliä puiselle paletille.
Tekstiversio (2:24)
Kävele alas Clos Normandin eteläpäätyyn ja katso suoraan keskimmäistä sorakäytävää ylös kohti talon ulko-ovea. Nuo pään yllä kaartuvat vihreät rautakaaret, jotka notkuvat köynnösruusuja samalla kun krassit ryömivät loppukesästä kiville käytävän reunoilla, muodostavat selkärangan 1 hehtaarin muuritontille, joka oli alun perin arkinen normandialainen omenatarha ja kasvimaa.
Kun Monet muutti taloon, tämä keskikuja oli pimeä ja jäykkä, muotoon leikattujen puksipensaiden sekä korkeiden kuusien ja sypressien reunustama. Monet inhosi saksittua geometriaa ja halusi terälehdilleen täyden auringonpaisteen; Alice taas rakasti ikivihreitä puita ja pyysi miestään jättämään ne rauhaan. He kiistelivät noista puista vuosikausia. Lopulta Monet repi puksipuut juurineen, kaatoi kuuset päästääkseen valon tulvimaan kukkapenkkeihin, pystytti tilalle nämä maalatut metallikaaret ja säästi sovinnon eleenä Alicelle vain kaksi tummaa marjakuusta lähimpänä taloa. Kun katsot kaarten taakse julkisivun viereen, erotat yhä niiden tummat latvukset.
Kaikki muu täällä on sommiteltu taidemaalarin silmällä eikä viktoriaanisen puisto-oppaan mukaan. Vanhat omena- ja päärynäpuut saivat väistyä japanilaisten koristekirsikoiden ja aprikoosien tieltä. Puutarhan länsipuoliskolle hän veti vierekkäin pitkiä suorakaiteen muotoisia yhden värin penkkejä, sinisiä kurjenmiekkoja, purppuranpunaisia idänunikkoja, keltaisia narsisseja, pioneja, daalioita ja astereita, jotta tuuli ja aurinko sekoittaisivat ne katsojan silmässä aivan kuten sekoittamattomat siveltimenvedot kankaalla. Korkeat varret pantiin matalien mättäiden taakse tuomaan syvyyttä ja luomaan värillisiä varjoja.
Koko hehtaarin pitäminen yhtäjaksoisessa kukassa huhtikuusta syksyyn kasvoi pakkomielteeksi. Monet vaihtoi siemeniä ja kasvitieteellisiä julkaisuja ystäviensä Gustave Caillebotten ja Octave Mirbeaun kanssa. Vuoden 1892 syyskuussa hän rakennutti lämmitettävän kasvihuoneen ja valvoi aamuun asti Alicen ja tytärpuoltensa kanssa tarkkailemassa kattilaa, jottei halla tappaisi hänen gloksinioitaan. Vuonna 1904 täällä työskenteli kuusi täysipäiväistä puutarhuria Félix Breuilin johdolla. Kun ohikulkevat rattaat ja varhaiset autot nostattivat takanasi kulkevalta Chemin du Roylta valkoista liitupölyä kukkapenkkeihin, Monet maksoi omasta pussistaan yleisen tien asfaltoinnin.
Vuonna 1977 karhunvatukkatiheikkö tukahdutti koko muuritarhan ja rautakaaret olivat ruostuneet puhki. Ylipuutarhuri Gilbert Vahén ja Gérald Van der Kempin täytyi kuoria kerrostunut maa pois löytääkseen Monet’n alkuperäiset polut ennen kuin he saattoivat istuttaa täsmälleen hänen lajikkeensa uudelleen.
Kohde 4/5 · Vesipuutarhan eli Jardin d’eaun ranta Chemin du Royn eteläpuolella jalankulkutunnelin kautta, katse avoimen lummelammen peilipinnan yli
Vesipuutarha ja lummelampi
Kaivauttanut ja istuttanut Claude Monet (1840–1926); jalostetut lumpeet risteyttänyt Joseph Bory Latour-Marliac (1830–1911) · Ensimmäinen palsta ostettu ja kaivettu 1893; laajennettu 1901–1902; rannat muotoiltu uudelleen vuoden 1910 tulvan jälkeen · Ru-puron ohjattu sivuhaara epäsymmetrisessä altaassa, joka aloitettiin 1 268 neliömetrin palstalla ja laajennettiin noin nelinkertaiseksi; istutuksina jalostettuja lumpeita, riippapajuja ja bambua
Huomaa
- Pyöreiden lumpeenlehtien välistä heijastuva ylösalainen taivas ja riippapajujen oksat: täsmälleen se kehyksetön näkymä, jota Monet maalasi vuoden 1897 jälkeen.
- Vaaleanpunaiset, karmiininpunaiset ja vaaleankeltaiset jalostetut lumpeet, jotka Joseph Bory Latour-Marliac risteytti Lounais-Ranskassa luonnonvaraisten valkoisten lumpeiden sijaan.
- Bambujen, vaahteroiden ja pajujen muodostama suojaverho, joka kätkee ympäröivät pellot niin, että vesi näyttää omalta suljetulta maailmaltaan ilman kaukaista horisonttia.
Tekstiversio (2:10)
Kulje Chemin du Royn ali tunnelia pitkin, joka rakennettiin 1970-luvun lopulla Walter Annenbergin lahjoitusvaroilla, jottei kävijöiden tarvitsisi enää väistellä liikennettä paikalla, josta neljä junaa päivässä aikoinaan kolisteli Monet’n portin ohi, ja säännöt muuttuvat kertaheitolla. Ylhäällä Clos Normandissa jokainen käytävä on viivasuora. Täällä alhaalla vesipuutarhassa yksikään ranta ei kulje suoraan.
Vuoden 1893 helmikuussa, kymmenen vuotta Givernyyn saapumisensa jälkeen, Monet osti radan tältä puolelta 1 268 neliömetriä suomaista niittyä, jonka halki virtasi kylmä pikku puro nimeltä Ru, Epte-joen sivuhaara. Kun hän maaliskuussa anoi lupaa ohjata Run vettä kaivettuun lampeen, koko kylä nousi vastarintaan. Maanviljelijät väittivät, että hänen ulkomaiset vesikasvinsa myrkyttäisivät puron ja tappaisivat karjan, ja huhtikuussa kunnanvaltuusto hylkäsi hakemuksen. Monet purki raivoaan kirjeessä, sadatteli kyläläisiä ja insinöörejä ja uhkasi heittää lumpeensa jokeen, mutta vetosi sitten vuoden 1893 heinäkuussa Euren prefektiin yhdellä aseistariisuvalla virkkeellä: hän halusi kasvattaa vesikasveja silmän iloksi ja saadakseen aiheita maalauksiinsa. Kymmenen päivää myöhemmin prefekti allekirjoitti luvan.
Siihen sukupolveen saakka Euroopan luonnonvaraiset lumpeet kukkivat valkoisina. Pariisin maailmannäyttelyssä vuonna 1889 Monet oli nähnyt ranskalaisen kasvitieteilijän Joseph Bory Latour-Marliacin risteyttämiä kestäviä vaaleanpunaisia, keltaisia ja syvänpunaisia lajikkeita ja tilasi niitä suoraan tämän taimistokuvastoista. Hän osti lisää maata vuonna 1901, siirsi Run uomaa etelämmäksi vuonna 1902 kolminkertaistaakseen altaan, istutti jättibambua vuonna 1906 ja muotoili rannat kahden tuhoisan vuoden 1910 Seinen tulvan jälkeen nykyisille laajoille kaarilleen, noin neljä kertaa ensimmäistä lampea suuremmiksi.
Yksi puutarhuri työskenteli päätoimisesti tasapohjaisessa veneessä tekemättä mitään muuta kuin keräten kuolleita lehtiä ja huuhdellen pölyn ja aamukasteen lumpeenlehdiltä. Katso suoraan veteen kelluvien lehtien väliin, missä pilvet ja pajunoksat riippuvat ylösalaisin. Vuodesta 1897 kuolemaansa saakka Monet jätti rantaviivan kokonaan pois kankailtaan ja maalasi pelkkää tätä nestemäistä peiliä, joka huipentui Pariisin Orangerie-museon yhdeksänkymmentäyksi metriä pitkiin kaareviin Lumpeet-seinämaalauksiin.
Kohde 5/5 · Vesipuutarhan eli Jardin d’eaun länsipää, katse itään lummelammen yli kohti vihreää kaarisiltaa ja sinisadekatosta
Japanilainen silta ja sinisadepergola
Rakennettu Claude Monet’lle (1840–1926) paikallisen puusepän työnä; pergola lisätty Monet’n toimeksiannosta; silta rakennettu uudelleen pyökistä Monet’n mallin mukaan 1977–1980 Gérald Van der Kempin johdolla · Silta rakennettu 1893–1895; sinisadepergola lisätty noin 1904–1905; rakennettu uudelleen 1977–1980 · Vihreäksi maalattu kaareva pyökkipuinen kävelysilta ja sinisadepergola lummelammen länsikapeikon yllä vesipuutarhassa, joka alkoi 1 268 neliömetrin palstasta
Huomaa
- Kaarevien puukaiteiden sävy: Monet valitsi pehmeän puutarhanvihreän perinteisen japanilaisen sinooperinpunaisen lakan sijaan, jotta puu sulautuisi pajuihin ja kaislikkoon.
- Siltakannen kaaren alle jäävä ilmava rako, joka on mitoitettu juuri niin korkeaksi, että päivänvalo pääsee pujahtamaan alta ja kirkastamaan varjoisan veden.
- Yläpuoliseen säleikköpergolaan kietoutuvat vanhat käppyräiset sinisateen rungot: Monet’n omat elävät köynnökset, jotka pelastettiin, kun lahonnut puusilta rakennettiin uudelleen pyökistä.
Tekstiversio (2:55)
Asetu lammen länsikaarteeseen ja katso suoraan itään lumpeenlehtien yli kohti kaarevaa puusiltaa. Jos vetäisit näkymättömän viivan tuon jännevälin keskeltä pohjoiseen tien yli ja rinnettä ylös, se kulkisi suoraan Clos Normandin Grande Alléeta pitkin Monet’n kotiovelle. Jopa epäsymmetrisessä japanilaishenkisessä puutarhassa hän ankkuroi sillan koko tilan selkärankaan.
Paikallinen kirvesmies rakensi ensimmäisen sillan tähän, kun lampi oli vielä paljasta multaa. Kun viisitoistavuotias Julie Manet vieraili täällä äitinsä Berthe Morisot’n kanssa vuoden 1893 lokakuussa, hän merkitsi päiväkirjaansa koristelammen ja sen ylittävän vihreän sillan, joka näytti varsin japanilaiselta, ja valmis kaari oli paikoillaan vuoteen 1895 mennessä. Monet tunsi kaarevat puiset kävelysillat ulkoa Hiroshigen ja Hokusain puupiirroksista, jotka peittivät hänen kotinsa seiniä, ja vuoden 1891 kesäkuussa hän oli kysynyt neuvoa myös japanilaiselta puutarhurilta Wasuke Hatalta, joka oli jäänyt Ranskaan rakennettuaan Japanin paviljongin Pariisin maailmannäyttelyyn. Yhdestä ilmeisestä kliseestä Monet kuitenkin kieltäytyi. Japanin perinteiset temppeli- ja puutarhasillat lakataan sinooperinpunaisiksi. Monet maalasi omansa vihreäksi, jotta se uppoaisi riippapajujen, bambujen ja sarojen joukkoon sen sijaan että huutaisi niitä vasten, ja taivutti kannen juuri sen verran korkealle, että päivänvalo pääsee kulkemaan alta ja keventämään veden tummaa heijastusta.
Muutamaa vuotta myöhemmin hän nosti kaiteiden päälle säleikköpergolan ja ohjasi sen yli malvanvärisiä ja valkoisia japaninsinisateita, joiden tertut riippuivat joka kevät veden yllä kuin kruunukynttilät.
Yhtäkään toista modernin maalaustaiteen rakennelmaa ei ole koeteltu yhtä rajujen näönmuutosten läpi. Kesällä vuonna 1899 Monet pystytti maalaustelineensä juuri siihen, missä nyt seisot, ja maalasi tiiviin sarjan lähes neliömäisiä, viileän smaragdin- ja sinivihreitä kankaita, joiden joukossa on nykyisin Musée d’Orsayssa riippuva Vihreä harmonia. Kaksikymmentä vuotta myöhemmin, vuodesta 1918 vuoteen 1924, tiheä kaihi sumensi hänen molemmat silmänsä, suodatti pois siniset ja violetit sävyt ja muutti maailman mutaisen keltaiseksi ja ruosteenpunaiseksi. Kieltäydyttyään aluksi leikkausriskistä ja tartuttuaan sitten taas raivokkaasti siveltimeen kahden oikeaan silmään vuonna 1923 tehdyn leikkauksen jälkeen kahdeksankymmenvuotias taiteilija palasi tälle sillalle ja kävi sen kimppuun paksuilla okran, tulipunaisen ja poltetun vihreän kerroksilla kankaissa, jotka ovat nyt Marmottan Monet -museossa ja joissa puukaari lähes liukenee pelkäksi maaliksi.
Vuoden 1947 jälkeisinä kolmena hylättynä vuosikymmenenä termiitit koversivat lankut ontoksi, kunnes silta lahosivat mustaan veteen samalla kun rämemajavat repivät rantoja auki. Kun Van der Kemp ja Gilbert Vahé tyhjensivät ja tukivat lammen vuodesta 1977 vuoteen 1980, puusepät rakensivat sillan täsmälleen samanlaisena kuivatusta pyökistä ja pujottivat uuden rungon varovasti Monet’n itsensä istuttamien vanhojen elävien sinisadeköynnösten alle.
Riippumaton opas · Chiaro
Osoita Chiarolla mitä tahansa Monet’n talossa ja puutarhoissa.
Vaaleanpunaisen talon sisällä riippuu 211 Utamaron, Hokusain ja Hiroshigen japanilaista puupiirrosta rinnakkain Cézannen, Renoirin, Signacin ja Caillebotten teosten jäljennösten kanssa, ja ulkona sadat kukkalajikkeet vuorottelevat huhtikuusta syksyyn. Ota kuva keltaisen ruokasalin puupiirroksesta, Rouenin kaakelista tai tuntemattomasta kukasta polun varrella, niin Chiaro kertoo, mitä katsot, ja vastaa seuraavaan kysymykseesi ääneen.
Ennen lähtöä
Kulkuyhteydet
84 rue Claude Monet, 27620 Giverny, Euren departementti Normandiassa. Kohde 1 on kuunneltavissa ilmaiseksi Rue Claude Monet’lla muurin ulkopuolella ennen lippusisäänkäyntiä; vammaiskortin haltijoilla on etuoikeutettu sisäänpääsy Sente Leroyn ryhmäportista.
Pariisin Gare Saint-Lazarelta aluejunat kulkevat Vernon-Givernyn asemalle noin 45 minuutissa – tunnissa. Aseman edestä kulkee syöttöbussi Givernyyn hintaan 5 euroa yhteen suuntaan tai 10 euroa meno-paluu, ja aseman uloskäynniltä voi vuokrata polkupyörän ja ajaa Seine à Vélo -pyöräreittiä kylään. Autoilijoille on ilmaisia pysäköintialueita ja pyörätelineitä Givernyn laidalla.
Liput ja sisäänpääsy
- Monet’n talo ja puutarhat ovat avoinna kausiluonteisesti joka päivä, myös maanantaisin ja arkipyhinä, 1. huhtikuuta – 1. marraskuuta klo 10.00–18.00, ja viimeinen sisäänpääsy on klo 17.30. Tila on suljettu talvikaudella 2. marraskuuta – 31. maaliskuuta; virallinen lippuportaali ilmoittaa kevään avauspäiväksi 1. huhtikuuta 2027, ja verkkomyynti alkaa maaliskuussa 2027.
- Yksittäiset omatoimiliput maksavat aikuisilta 13 euroa, 7–17-vuotiailta ja opiskelijoilta 7 euroa (kuvataiteen ja taidehistorian opiskelijat pääsevät todistuksella ilmaiseksi), alle 7-vuotiailta koululaisryhmien ulkopuolella 0 euroa (ilmainen) ja vammaisilta kävijöiltä 6 euroa (avustaja täydellä hinnalla). Vain paikan päältä myytävät yhdistelmäliput yhdistävät Givernyn Musée des Impressionnismes Givernyyn hintaan 25 euroa, Orangerie-museoon hintaan 25,50 euroa tai Marmottan Monet -museoon hintaan 27 euroa.
- Ennakkovarausta virallisesta lippuportaalista suositellaan lämpimästi, vaikka lippuja myydään myös paikan päällä päivittäin; e-lippuja ei hyvitetä, ilmaisliput lunastetaan todistusta vastaan lippukassalta eikä verkosta, jonon ohittavaa sisäänpääsyä ei ole, ja alueelta poistuminen päättää vierailun lopullisesti.
- Clos Normandin ja vesipuutarhan käytävät (joita yhdistää Chemin du Royn alittava alikulku) soveltuvat liikuntarajoitteisille kävijöille, mutta historialliseen taloon ei pääse pyörätuolilla. Tavarasäilytystä ei ole: laukut tarkastetaan ovella, ja sisään sallitaan vain kädessä tai selässä kannettavat enintään 55 × 35 × 20 cm:n käsimatkatavaralaukut; lemmikit (virallisia opaskoiria lukuun ottamatta), eväsretket, maalaaminen ja piirtäminen ovat kiellettyjä.
Virallinen ääniopas
Fondation Claude Monet ei vuokraa eikä tarjoa paikan päällä virallista ääniopaslaitetta tai mobiilisovellusta: tavallinen yksittäislippu on aina omatoiminen vierailu, ja vähintään kahdenkymmenen hengen ennakkovaratut ryhmät tuovat mukanaan ulkopuolisen oppaan. Tämän sivun viisi raitaa täyttävät tuon aukon ilmaiseksi missä tahansa puhelimen selaimessa, alkavat jo muurin ulkopuolella Rue Claude Monet’lla ja näyttävät koko tekstin jokaisen soittimen alla.
Virallinen sivusto →Kysymyksiä
Onko Givernyn Monet’n talossa ja puutarhoissa virallista ääniopasta?
Ei ole. Fondation Claude Monet ei tarjoa paikan päällä virallista ääniopaslaitetta eikä sovellusta; yksittäislippu oikeuttaa omatoimiseen vierailuun, jonka suositeltu kesto on 1 tunti 30 minuuttia – 2 tuntia. Voit kuunnella tämän sivun kaikki viisi kohdetta ilmaiseksi puhelimesi selaimessa, ja jokaisen alla on koko tekstiversio.
Milloin Monet’n talo ja puutarhat Givernyssä ovat avoinna?
Tila on avoinna vain keväästä syksyyn: joka päivä 1. huhtikuuta – 1. marraskuuta klo 10.00–18.00, viimeinen sisäänpääsy klo 17.30, myös maanantaisin ja Ranskan pyhäpäivinä. Marraskuun 2. päivästä maaliskuun loppuun paikka on suljettu; virallinen lipunmyynti ilmoittaa seuraavaksi avauspäiväksi 1. huhtikuuta 2027 ja verkkomyynnin alkavan maaliskuussa 2027.
Voinko käyttää tätä Givernyn ääniopasta ilman pääsylippua?
Kohde 1 on kirjoitettu yleiselle kadulle muurin ulkopuolelle Rue Claude Monet’lle, josta katsotaan itään kohti Monet’n hautakirkkoa Sainte-Radegondea, joten voit kuunnella sen ilmaiseksi ilman sisäänpääsyä tai aukiolokauden ulkopuolella. Kohteet 2–5 sijaitsevat Clos Normandin ja vesipuutarhan sisäpuolella ja vaativat pääsylipun (aikuisilta 13 euroa).
Miten pääsen Pariisista Monet’n taloon ja puutarhoihin Givernyyn?
Ota juna Pariisin Gare Saint-Lazarelta Vernon-Givernyn asemalle ja jatka aseman edestä Vernon–Giverny-syöttöbussilla (5 euroa suuntaansa, 10 euroa meno-paluu) tai vuokraa asemalta polkupyörä ja aja pyörätietä Givernyyn. Autolla saapuville on ilmaiset yleiset pysäköintialueet kylän laidalla.
Tarvitsenko erillisen lipun vesipuutarhaan ja japanilaiselle sillalle?
Et tarvitse. Yksi ja sama pääsylippu kattaa talon ulkopuolen ja huoneet, Clos Normandin kukkapuutarhan sekä Chemin du Royn toisella puolella sijaitsevan vesipuutarhan, lummelammen ja japanilaisen sillan, joille kuljetaan jalankulkutunnelin kautta. Muista kuitenkin, että alueelta poistuminen on lopullinen.
Voinko ottaa matkalaukun tai repun mukaan Monet’n puutarhoihin Givernyssä?
Paikan päällä ei ole matkatavarasäilytystä Ranskan Vigipirate-turvamääräysten vuoksi, ja suuret matkalaukut käännytetään ovelta. Turvatarkastuksesta päästetään läpi vain kädessä tai selässä kannettavat, enintään 55 × 35 × 20 cm:n kokoiset käsimatkatavaralaukut.
Lisää äänioppaita
Chiaron tekemä. Ei sidoksissa Monet’n talon ja puutarhojen ylläpitäjään.